Näinä kauniina heinäkuisina päivinä, jotka olemme viettäneet mökillä, olemme istuneet myöhään yöhön kuistilla kuuntelemassa musiikkia ja katselleet, kuinka usvaan verhoutunut järvi katoaa vähitellen näkyvistä pimeyden laskeutuessa yllemme muutamaksi tunniksi. Kesäyöt ovat täällä ihmeellisiä, olen miettinyt nyt monena kauniina iltana niiden illan viimeisten valonsäteiden vaihtuessa pimeyteen, olen aina rakastanut heinäkuun öitä ja sitä, että muutaman tunnin ajan on pimeää, mutta täällä heinäkuun yöt ovat kauniimpia kuin missään muualla. Niin on ollut tavallaan musiikkikin, kauniimpiaa kuin yhtään missään muualla ja istuessani torstai-iltana lämpimässä neuletakissani kuistilla pimeyden keskellä tuntui uskomattoman hyvältä palata vanhaan musiikkiin, kuunnella kaikki rakkaat biisit, jotka vuosia sitten saivat tuntemaan niin, etteivät sanat enää oikein tuntuneet riittävän.
Tuntui hyvältä kuunnella kaikki aivan järjettömän rakkaat biisit vuosien takaa ja pikkusiskoni vanhan mankan huutaessa sinä heinäkuisena yönä minä mietin ääneen, kuinka puhuessani siitä, kuinka suunnattomasti musiikki minulle merkitsee, ajattelen melkein poikkeuksetta vanhoja biisejä ja niitä vuosien takaisia hetkiä, kun mikään muu ei merkinnyt minulle yhtä paljon. Niinä vuosien takaisina hetkinä minä hengitin musiikkia ihan jokaisella hengenvedollani ja ehkä nimenomaan juuri siksi ne vuosien takaiset biisit ovat minulle edelleen niin äärettömän tärkeitä, mietin kyynelten hetkittäin tarttuessa silmäkulmiini kevyen tuulen leikkiessä minun hiuksillani. Oli niin pimeää, etten minä nähnyt laituria katsoessani järvelle, se oli tavallaan aivan tavattoman rauhoittavaa ja istuessani myöhemmin samana yönä saunan lämmössä mietin itsekseni, kuinka käsittämättömän onnekasta on saada viettää heinäkuisia päiviä täällä ja kuunnella öisin musiikkia ulkona, tulen varmaan aina miettimään sitä, jokaisena iltana, jonka saan viettää täällä, jokaisena iltana minä tulen miettimään, kuinka onnekas minä olen.
Lähetä kommentti