30. huhtikuuta 2024

KAUNIS KEVÄTPÄIVÄ LUTAKOSSA JA ODOTTAMATON VESIVAHINKO

IMG_7923-Enhanced-NRIMG_8217-Enhanced-NR

 

Huhtikuun neljäntenä iltapäivänä ajoimme Kuokkalan sillan ylitse Lutakkoon nauttimaan huhtikuun kirkkaista auringonsäteistä, jotka lämmittivät poskipäitäni kävellessämme iltapäivän kiireettömyydessä pitkin katuja, joita olin kävellyt edellisen kerran viime vuoden puolella. Unohduin muistelemaan viime heinäkuun lämpimiä päiviä, jolloin seisoimme Lutakonaukiolla yleisömeren keskellä musiikin viedessä meidät mukanaan ja niitä harmoniaan verhoutuneita kesäöitä, jolloin kävelimme sillan yli takaisin kotiin ja istuimme parvekkeella aamuyön vaihtuessa vähitellen aamuun. Tänä kesänä kaikki tulee olemaan toisin ja juuri nyt se tuntuu paremmalta kuin minä olisin koskaan osannut kuvitellakaan, mietin hymyillessäni katsellessani pienen karvakuonon kävelevän vähän edelläni maailman rakkaimman kanssa, olen valtavan onnekas saadessani viettää päiväni heidän kanssaan, hymyilin.


Se, mitä minä en kuitenkaan vielä kävellessämme pitkin Lutakon kadunkulmia osannut aavistaa oli se, että alle vuorokautta myöhemmin me joutuisimme tilanteeseen, jossa kotimme olisi seuraavien viikkojen ja mahdollisesti kuukausien ajan omasta toiminnastamme johtumattoman vesivahingon vuoksi asuinkelvoton. Muutamaa päivää myöhemmin asuimme jo kaksi kerrosta alempana väliaikaisessa asunnossa, johon olimme kantaneet suurimman osan omaisuudestamme ja meidän rakas kotimme oli valmiina kuivatusta ja remonttia varten. On myönnettävä, että tämä oli jotain sellaista, mitä en olisi kaivannut tähän raskauden viimeiselle kolmannekselle, mutta yritän olla toiveikas sen suhteen, että pääsisimme takaisin kotiin ennen pienen ihmeemme syntymää. Juuri nyt yritän kuitenkin olla stressaamatta asian suhteen, onhan meillä kaikki hyvin myös väliaikaisessa asunnossamme, niin hyvin, että jopa pieni karvakuonomme kotiutui tänne nopeammin kuin olisimme koskaan osanneet odottaa.

 

IMG_7897-Enhanced-NRIMG_8328-Enhanced-NRIMG_8181-Enhanced-NR

28. huhtikuuta 2024

AIKA ON KULKENUT ETEENPÄIN KUIN VIRTAAVA JOKI

IMG_7532-Enhanced-NRIMG_7230-Enhanced-NRIMG_7296-Enhanced-NR

 

Raskauden viimeisen kolmanneksen aikana on tuntunut kuin aika kulkisi eteenpäin valtoimenaan virtaavan joen kaltaisesti. Muistan, kun huhtikuun alussa ihmettelimme kevään ensimmäisiä hetkiä Kivääritehtaan varjossa ja mietin itsekseni, kuinka ei menisi enää kauaa ennen kuin luonto alkaisi herätä kevääseen pitkän talven jälkeen ja lehtipuut kasvattaisivat ensimmäiset pienet silmunsa, jotka myöhemmin kevään edetessä avautuisivat kauniin vihreiksi lehdiksi. Ilmassa tuoksui jo kevät, valtavat lumikinokset alkoivat vähitellen olemaan enää vain muisto pitkästä talvesta ja nojatessani vanhaan tiiliseinään en olisi voinut olla onnellisempi kuivasta asfaltista jalkojeni alla, tänä vuonna kevään lähestyminen ja se kuiva asfaltti jalkojen alla ovat tuntuneet jotenkin erityisiltä.

 

Samana päivänä istuimme yhdessä olohuoneen pehmeällä matolla ihmettelemässä äitiyspakkausta, niitä pieniä vaatteita, jotka saisimme lähitulevaisuudessa pukea meidän omalle pienelle ihmeellemme, joka silläkin hetkellä muistutti itsestään jatkuvasti voimistuvilla potkuillaan. Olimme muutamaa viikkoa aiemmin hymyilleet yhdessä valitessamme aivan ensimmäisiä vaatteita meidän pienelle ihmeellemme ja emme me osanneet olla hymyilemättä sinä huhtikuisena iltapäivänäkään käydessämme läpi äitiyspakkauksen pieniä vaatteita, niin ihmeellistä kaikki on raskauden viimeisen kolmanneksen aikana ollut, on hymyilyttänyt vähän kaikki. Siitä huhtikuisesta päivästä on tullut tänään kuluneeksi melkein kokonainen kuukausi, aika on kulkenut eteenpäin aivan kuin virtaava joki ja vaikka kevät on hetkittäin vaihtunut lumisateeseen, tuntuu ihmeelliseltä, että luonto vähitellen herää kevääseen ja olemme jatkuvasti lähempänä sitä hetkeä, kun saamme tavata oman pienen ihmeemme ensimmäistä kertaa.

 

IMG_7587-Enhanced-NRIMG_7495-Enhanced-NRIMG_7188-Enhanced-NRIMG_7358-Enhanced-NRIMG_7205-Enhanced-NR

23. huhtikuuta 2024

TÄLLÄ MATKALLA HÄN ON OLLUT MINUN KALLIONI

IMG_7264-Enhanced-NRIMG_7612-Enhanced-NR

 

Raskauden viimeisen kolmanneksen aikana olen aina pysähtynyt hetkittäin miettimään tähän asti kulkemaamme raskausmatkaa ja sitä, kuinka kiitollinen olen kaikesta. Sen lisäksi, että olen kiitollinen siitä, että olen saanut kasvattaa sisälläni uutta elämää ruskaan verhoutuneista syyspäivistä näihin kevään ensimmäisiin päiviin asti, olen aivan valtavan kiitollinen siitä, että olen saanut kulkea tätä matkaa yhdessä maailman rakkaimman ihmisen kanssa. Olemme katselleet maailman rakkaimman kanssa tätä maailmaa yhdessä melkein yhdeksän vuoden ajan, mutta tämä ruskaan verhoutuneista päivistä näihin kevään ensimmäisiin päiviin saakka kestänyt matka on ihan epäilemättä ollut yksi ihmeellisimmistä ja hienoimmista asioista, joita olemme saaneet kokea yhdessä.


Tämä on ollut meidän yhteinen matkamme ja tulen ikuisesti muistamaan sen hetken, kun kuulimme ensimmäistä kertaa sisälläni kasvavan pienen ihmeemme sydänäänet ja maailman rakkain silitti minun olkapäätäni kyynelten valuessa vuolaina poskipäilleni. Tulen ikuisesti muistamaan sen hetken, kun näimme ensimmäistä kertaa pienen ihmeemme liikuttavan käsiään ja jalkojaan ultraänikuvassa ja sen hetken, kun hän tunsi ensimmäistä kertaa pienen ihmeemme liikkeet, mutta ihan epäilemättä tulen muistamaan myös kaikki ne pienet hetket, jolloin hänen olkapäänsä oli kaikki, mitä tarvitsin. Olen äärettömän kiitollinen siitä, että hän on ollut minun kallioni kaikissa niissä hetkissä, kun olen pelännyt suunnattomasti ja epäillyt itseäni, mutta myös niissä kaikista onnellisimmissa hetkissä, olen kiitollinen siitä, että hän on kulkenut vierelläni ja ollut aina olemassa minua ja meitä varten.


IMG_7278-Enhanced-NR

 

Olen valtavan kiitollinen myös siitä, että saamme kulkea tämän raskausmatkan yhdessä loppuun saakka ja siitä, että tämän raskausmatkan jälkeen saamme kasvattaa pienen ihmeemme yhdessä, olla yhdessä vanhemmat sille pienelle ihmeelle, jonka sydänäänet saimme kuulla ensimmäistä kertaa joulukuun alussa hämärässä huoneessa. Minun kallioni, sitä hän on ollut koko tämän raskausmatkan ja sitä hän tulee aivan epäilemättä olemaan myös sen jälkeen, kun rakas pieni ihmeemme on syntynyt tähän maailmaan mullistaen koko meidän elämämme.

 

IMG_7260-Enhanced-NRIMG_7501-Enhanced-NRIMG_7284-Enhanced-NR

1. huhtikuuta 2024

TÄMÄ ON OLLUT IHMEELLINEN MATKA

IMG_6432-Enhanced-NRIMG_7136-Enhanced-NRIMG_6666-Enhanced-NR

 

Viimeisimmän kuukauden ajan aamuöisin kaupungin vielä uinuessa tummansiniseen verhoutuneen taivaan alla minä olen herännyt ihmettelemään sisälläni kasvavan pienen ihmeen liikkeitä ja hymyillyt itsekseni, kuinka sitä on edelleen vaikea ymmärtää, että minä saan kasvattaa sisälläni kokonaista uutta elämää. Pientä ihmettä, jonka rytmin, ne rauhallisimmat ja vilkkaimmat hetket, olen alkanut tämän viimeisimmän kuukauden aikana oppimaan ja jonka liikkeitä olen aamuöisin ihmetellyt itsekseni loputtoman kiitollisena siitä, että olen saanut kokea kaiken tämän tai paremminkin siitä, että me olemme yhdessä saaneet kokea tämän, tämä ole ollut vain minun matkani.


Raskauden viimeinen kolmannes on alkanut ja se on saanut minut miettimään tähän asti kulkemaamme matkaa, sitä hetkeä, kun me lokakuun ensimmäisellä viikolla istuimme Kanavuorella katselemassa edessämme avautuvaa ruskaan verhoutunutta maisemaa mukanamme aavistus pienestä ihmeestä ja sitä, kuinka en uskaltanut tehdä raskaustestiä, sillä pelkäsin niin suunnattomasti joutuvani taas pettymään. Kun sitten viimein uskalsin, tikkuun piirtyi samantien kaksi vahvaa viivaa aivan kuin elokuvissa ja minä en osannut sanoa yhtään mitään kyynelten valuessa pitkin poskipäitäni siitä aivan valtavasta onnesta. Minusta tuntuu, etten tule koskaan unohtamaan sitä hetkeä, se oli ihmeellinen hetki, sellainen, josta olin kuukausia aiemmin uskaltanut vain varovaisesti haaveilla.

 

IMG_7024-Enhanced-NR


Raskauden ensimmäisen kolmanneksen ajan meillä oli kokonaisen elämän kokoinen salaisuus ja tuntui ihanalta elää omassa pienessä kuplassamme, ihmetellä kahdestaan sitä aivan uskomatonta onnea, jonka olimme saaneet osaksemme sinä syksynä. Minun on kuitenkin myönnettävä, että raskauden ensimmäiseen kolmannekseen kuului meidän matkallamme myös pahoinvointia, loputtomalta tuntuvaa väsymystä ja järjetöntä menettämisen pelkoa, mutta se kaikki tavallaan unohtui hetkessä saadessamme lopulta raskausviikolla kolmetoista kuulla ensimmäistä kertaa meidän pienen ihmeemme sydänäänet. Se oli meille molemmille äärettömän tärkeä ja unohtumaton hetki ja tuntuu aivan uskomattomalta, että siitäkin on ehtinyt kulua neljä kokonaista kuukautta ja tämä matka alkaa vähitellen lähestyä loppuaan, tämä ihmeellinen matka, josta osasimme vuosi sitten vasta varovaisesti haaveilla.

 

IMG_6320-Enhanced-NRIMG_6906-Enhanced-NRIMG_7046-Enhanced-NRIMG_6768-Enhanced-NR

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.