29. syyskuuta 2021

NIINÄ HETKINÄ OLEN HYMYILLYT KUIN PIENI LAPSI

IMG_5034IMG_5149

 

Huomenna on syyskuun viimeinen päivä, se tuntuu tavallaan uskomattomalta, sillä syyskuussa aika on kulkenut kuin virtaava joki, vapaasti ja armottomasti. Päivät ovat kuitenkin olleet kauniita, luonto on alkanut vähitellen verhoutua äärettömän kauniiseen ruskaan ja kulkiessani pitkin iltapäivän valoon verhoutuneita katuja keltaiset lehdet ovat kahisseet askeleideni tahdissa. Olen hymyillyt kuin pieni lapsi katsellessani lehtien putoavan tuulen tarttuessa puiden latvoihin, tanssinut askeleeni pitkin hiekkatietä ja pysähtynyt hetkeksi katselemaan järvelle, hengittänyt keuhkojeni täydeltä erityisen kaunista syksyä, joka on saanut sydämeni muuttamaan rytmiään.

 

Iltaisin, pimeyden laskeutuessa ikkunalasin takana, olen istunut saunassa kuuntelemassa äänikirjoja, sulkenut silmäni lämmön tuntuessa jokaisessa solussani ja miettinyt itsekseni, kuinka onnellinen olen niistä rauhallisista hetkistä, niistä, jolloin minulla ei ole kiire mihinkään, vaikka aika kulkisi kuin virtaava joki. Olen sammuttanut kylpyhuoneesta valot antaessani veden virrata kasvoiltani varpaisiini asti, kuunnellut veden rauhallista kohinaa ja hymyillyt itsekseni, ihan vain hymyillyt, koska näinä päivinä ja hetkinä kaikki on ollut niin hyvin, niin kovin tasapainossa, että se on tuntunut hetkittäin epätodelliselta, saanut minut ihmettelemään elämän kauneutta.

 

IMG_4903

 

Matkustamme tänään mökille, sinne, missä olen viettänyt lapsuusvuosinani lukemattomia kauniita kesäpäiviä ja nukahtanut tuvan lämpöön kylminä talviöinä jääkaapin huristessa pienessä keittiössä ja kaappikellon lyödessä rauhallisesti läpi yön. Se on minulle yksi rakkaimmista paikoista tässä maailmassa, yksi niistä paikoista, joissa sydämeni rauhoittuu aivan erityisellä tavalla ja olen äärettömän onnellinen siitä, että saan tänä iltana nukahtaa tuvan lämpöön, herätä huomenna katselemaan rakasta maisemaa, korkeiden koivujen takana siintävää järveä.

 

IMG_4821IMG_5133IMG_5109

25. syyskuuta 2021

SYKSYN ENSIMMÄISET PÄIVÄT OVAT OLLEET TAIANOMAISIA

IMG_3784IMG_4069

 

Syksyn ensimmäiset päivät ovat olleet taianomaisen kauniita, maisema on alkanut vähitellen verhoutua ruskaan luonnon valmistautuessa hitaasti tulevaan talveen ja aamuisin kotimme lattia on tuntunut armottoman kylmältä paljaiden jalkojeni alla katsellessani peilikuvaani eteisen peilistä, takkuisia hiuksiani ja unihiekkaa silmissäni. Kylmyydestä huolimatta on ollut rauhoittavaa kävellä aamuisin pienen karvakuonon kanssa vähitellen ruskaan verhoutuvia katuja, pysähtyä yhdessä katselemaan sumuista maisemaa kaikessa rauhassa ennen työpäivääni ja palata sitten takaisin kotiin, keittää vielä vähän teetä ja kääriytyä lämpimään neuleeseen, etsiä edellisenä iltana riisumani ja viime talven kylminä päivinä neulomani villasukat vaatekaapista ja istua lopulta työpöytäni ääreen.

 

Näinä syksyn ensimmäisinä päivinä minä olen viimein osannut antaa itselleni aikaa pysähtyä hengittämään ja se on tuntunut armottoman kesän jälkeen tavallaan aivan erityisen hyvältä, on tuntunut hyvältä antaa itselleen lupa olla suorittamatta, lupa tehdä juuri niitä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi juuri siinä hetkessä. Olen kävellyt pienen karvakuonon kanssa iltapäivisin syksyyn verhoutuneen omenatarhan ja vanhan hirsitalon ohitse ja pysähtynyt katselemaan auringonkukkia, minusta ne ovat tavallaan kovin kiehtovia, kuin jostain lapsuuteni satukirjoista huojuessaan tuulessa sadepilvien kerääntyessä taivaalle. Sadepisaroiden juostessa pitkin kasvojani olen tanssinut askeleeni kotiin, ripustanut vaatteeni kuivumaan kylpyhuoneeseen ja keittänyt lisää teetä, ollut vain ja hengittänyt rauhassa, soittanut isoäidilleni ja kysynyt, voisimmeko käydä vielä tänä syksynä mökillä.

 

IMG_3742

 

Iltaisin olen istunut työpöytäni ääressä kirjoittamassa yksittäisiä lauseita ja keskeneräisiksi jääneitä lauseita, sytyttänyt kynttilöitä valaisemaan hämärää kotiamme ja kuunnellut Aurin syyskuussa julkaistua uskomattoman hienoa albumia II - Those We Don't Speak Of ja täydellisesti näihin syksyisiin iltoihin sopivia sanoja call out to the empty street and ask where it's going and if you're welcome, welcome all that it holds. Se on ehdottomasti yksi hienoimmista ja kauneimmista tänä vuonna julkaistuista albumeista ja se on soinut hämärässä kodissamme monena syyskuisena iltana sateen piiskatessa mustaa asfalttia ikkunalasin takana, rauhan kuiskaillessa syvällä minun rintalastani alla. It is the duty of dust to remind us that which must never, ever, be forgotten Johanna Kurkelan uskomattoman kaunis ääni on vielä kuiskaillut kaiuttimissa katsellessani hetken kaupungin kirkkaita valoja vastarannalla ennen kuin olen piiloutunut peiton alle näkemään unta, jota en ole enää aamulla muistanut.

 

IMG_3869IMG_4113IMG_3960

18. syyskuuta 2021

HÄN ON OLLUT KAKSI KUUKAUTTA OSA PERHETTÄMME

IMG_3335IMG_3267

 

Pieni koiranpentumme Valo on ollut jo kaksi kuukautta osa tätä meidän perhettämme ja kävellessämme yhtenä syyskuisena päivänä metsässä mietin itsekseni, kuinka äärettömän onnellinen olen siitä, että juuri hänestä tuli osa perhettämme sinä heinäkuisena päivänä, kun taivas verhoutui harmaaseen ja tuuli ravisteli puiden latvoja. Näiden kahden kuukauden aikana Valosta on tullut erottamaton osa meidän pientä perhettämme ja elämäämme, enkä osaisi enää kuvitella elämääni ilman niitä neljää tassua ja kultaista sydäntä, sitä pientä karvakuonoa, joka nukahtaa iltaisin meidän sänkymme viereen ja herää aamuisin kävelemään kanssani pitkin lähestyvään syksyyn verhoutuvia katuja. Katsellessani sinä kovin kauniina syyskuisena päivänä pienen karvakuonomme ihmettelevän lähestyvään syksyyn verhoutunutta luontoa ja nostavan aina hetkittäin katseensa meihin minä jäin miettimään, kuinka emme tule varmasti koskaan unohtamaan näitä kahta aivan erityistä kuukautta meidän elämästämme.

 

Olen saanut nähdä elämäni aikana monen koiranpennun ensimmäiset kuukaudet, mutta siitä huolimatta on ollut ihmeellistä seurata, kuinka valtavan nopeasti se meidän pieni koiranpentumme on kasvanut näiden kuukausien aikana ja oppinut päivittäin jotain uutta. Olemme ihmetelleet yhdessä ohikiitäviä autoja ja polkupyöriä, ihmisiä, parkkipaikkoja, vieraita kadunkulmia ja sinisenä loistavaa järveä, pimeyteen verhoutunutta maisemaa ja aamun ensimmäisiä auringonsäteitä, enkä osannut kaksi kuukautta sitten kuvitellakaan, kuinka erityistä on ihmetellä kaikkea tässä maailmassa pienen erityisen karvakuonon kanssa. Minä en osannut kuvitella, kuinka erityiseltä tuntuisi opetella yhdessä uusia asioita tyhjällä parkkipaikalla iltapäivän auringonsäteiden loisteessa ja pysähtyä rantaraitilla katselemaan järvelle, hengittämään yhdessä sateen jälkeistä ilmaa ja katsomaan toisiamme silmiin.


IMG_3190

 

Pysähtyessämme sinä kauniina syksyisenä päivänä katselemaan, kuinka lehtipuut alkoivat vähitellen verhoutua ruskaan hymyilin itsekseni ihan vain siitä valtavasta onnellisuudesta, siitä, kuinka äärimmäisen kiitollinen olen siitä, että saimme juuri hänet osaksi meidän pientä perhettämme. Tuuli kuiskaili korkeiden puiden latvoissa, sai korkeaksi kasvaneen heinän kumartamaan ja jossain kauempana linnut lauloivat viimeistä kertaa tänä syksynä, jatkoimme matkaamme metsän halki takaisin kotiin ja vietimme rauhallisen illan sateen piiskatessa ikkunalasia.

 

IMG_3563IMG_3609IMG_3207

12. syyskuuta 2021

OLISI VAIKEA KUVITELLA ELÄMÄÄNI ILMAN METSIÄ JA JÄRVIÄ

IMG_2168IMG_2992IMG_2230

 

Suuri osa kaikista rakkaimmista lapsuusmuistoistani liittyy metsiin ja järviin, niihin hetkiin, kun olen kulkenut pitkin metsäpolkuja edesmenneiden koiriemme kanssa, leikkinyt kavereideni kanssa ruskaan lämpimiin sävyihin verhoutuneessa metsässä ja viettänyt lämpimiä kesäpäiviä järven rannalla mummolassa. Vielä vuosien jälkeen palaan aina hetkittäin niihin muistoihin, lapsuusvuosieni metsän loputtomaan rauhallisuuteen, korkeiden puiden varjoon leikkimään ja mummolaan kirkkaan järven rannalle, sukeltamaan viileään veteen lämmiteltyäni ensin lämpimässä rantasaunassa. Metsät ja järvet ovat olleet minulle lapsuusvuosistani asti ehdottomasti yksi elämäni tärkeimmistä asioista ja minun olisi kovin vaikeaa kuvitella asuvani vielä jonain päivänä kaukana rahoittavista metsistä ja sinisistä järvistä, olisi vaikeaa kuvitella, sillä metsät ja järvet ovat tavallaan aina olleet osa minua, osa sitä, mistä minä tulen ja minne palaan aina kaiken jälkeen takaisin, osa minun hauraasta sydämestäni.


Elokuun lopussa, Suomen luonnon päivänä kävelimme koko meidän pienen perheemme voimin läheiseen metsään kuuntelemaan korkeiden puiden rauhallista huminaa meidän ympärillämme ja ihmettelemään yhdessä vähitellen lähestyvään syksyyn verhoutuneen metsän kauneutta. Olen viime syksystä saakka ollut äärettömän onnellinen siitä, että pääsen kotioveltamme viidessä minuutissa metsään ja kävellessämme sinä elokuisena päivänä pitkin tuttuja metsäpolkuja hymyilin itsekseni, kuinka nykyään olen siitä vielä vähän onnellisempi. Onnellisempi, sillä katsellessani pienen karvakuonomme tutkivan innoissaan kaikkea uutta minä muistin, kuinka valtavasti rakastin lapsuusvuosinani koirien kanssa metsäpoluilla kulkemista ja kuinka valtavasti minä rakastan sitä yhä edelleen. On ihanaa, että pääsemme pienen karvakuonon kanssa metsään ihan milloin tahansa, minä mietin istuessamme pehmeälle sammaleelle kuuntelemaan hiljaisuutta, joka kuiskaili puiden latvoissa ja tuntui syvällä sydämessäni.

 

IMG_2377IMG_2661

 

Sinä elokuisena iltapäivänä metsä oli verhoutunut vähitellen lähestyvään syksyyn ja katsellessani yksittäisten ruskaan verhoutuneiden lehtien putoilevan metsäpoluille minä en voinut olla hymyilemättä itsekseni, syksy oli jo lähellä ja se tuntui jokaisessa hengenvedossani. Auringonsäteet murtautuivat hetkittäin harmaan pilviverhon lävitse ja maalasivat maiseman lämpimin sävyin tuulen kuiskaillessa korkeiden puiden latvoissa, meillä ei ollut kiire mihinkään ja tunsin, kuinka valtameren kokoinen rauha kulki pitkin selkärankaani kävellessämme pitkin metsäpolkuja, pysähtyessämme hetkittäin ihmettelemään metsän suunnatonta kauneutta. Olisi vaikeaa kuvitella elämää, jossa metsät eivät olisi osa elämääni, ajatus palasi mieleeni kävellessämme myöhemmin takaisin kotiin, olisi todella vaikeaa, sillä kuten aina, sinä elokuisena päivänäkin metsä sai minut rauhoittumaan, hengittämään.

 

IMG_2709IMG_2960IMG_2844

11. syyskuuta 2021

MIKÄ ON TEHNYT MINUT ONNELLISEKSI VIIMEAIKOINA?

IMG_1739IMG_1817

 

Kirjoitin viimeksi kesäkuun viimeisinä päivinä siitä, mitkä asiat olivat tehneet minut onnelliseksi viime aikoina, kirjoitin mökillä viettämistämme erityisistä hetkistä, kauniista omenatarhasta aikaisina aamuina, livemusiikin voimasta, valtameren kokoisista tunteista ja rakkaasta kaupungista, jonka kaduilla minä tunsin itseni hetkittäin aivan äärettömän vapaaksi. Kesäkuun viimeisten päivien jälkeen on tapahtunut paljon, meidän pieni perheemme on kasvanut neljällä tassulla ja olemme ihmetelleet elämää koiranpennun kansssa, mutta olemme ehtineet myös viettämään aikaa mökillä maaseudun rauhassa, kävelemään metsän hiljaisuudessa ennen auringonlaskua ja ihan vain olemaan, rauhoittumaan näinä syksyn ensimmäisinä päivinä, kun luonto alkaa ihan vähitellen valmistautua talveen. Ennen kaikkea minä olen kuitenkin ehtinyt olemaan onnellinen, niin tavattoman onnellinen, että se on tuntunut hetkittäin vähän epätodelliselta ja niistä asioista, jotka on tehnyt minut valtavan onnelliseksi, tahdon kirjoittaa teille tänään, niistä sellaisista asioista, jotka ovat saaneet minut hymyilemään harmaina päivinä.

 

x Se, että ilmassa on jo hetkittäin tuoksunut syksy. Olen rakastanut syksyä aivan suunnattomasti niin kauan kuin muistan, minä olen rakastanut sitä, että aina syksyisin tavallaan herään uudelleen ja tunnen olevani elossa jokaisella hengenvedollani, mutta olen rakastanut myös sitä, kuinka syksyisin maailma on aina kauneimmillaan. Elokuun viileinä aamuina kävellessäni pienen karvakuonomme kanssa pitkin tutuimpia kadunkulmia pysähdyin hetkittäin hymyilemään itsekseni, kuinka ilmassa tuoksui hetkittäin häivähdys vähitellen lähestyvästä syksystä ja palatessani takaisin kotiin keitin teetä pitääkseni itseni lämpimänä armottoman tuulen tarttuessa korkeiden puiden latvoihin ikkunalasin takana. Päivä päivältä syksy on tuoksunut ilmassa yhä vahvemmin ja se on tehnyt minut aivan valtavan onnelliseksi, niin onnelliseksi, että se on saanut minut hymyilemään kaatosateessakin.


x Metsäpoluilla kulkeminen ja valtava rauha rintalastani alla. Olemme alkaneet kulkea koko pienen perheemme voimin viikonloppuisin pitkin ihanan rauhallisia metsäpolkuja kuuntelemassa puiden huminaa ympärillämme ja ihmettelemässä luonnon kauneutta. Metsäpoluilla kulkeminen ja puiden humina ympärilläni ovat tehneet minut kerta toisensa jälkeen valtavan onnelliseksi, mutta luulen, että vielä onnellisemmaksi se metsässä kulkeminen on tehnyt pienen karvakuonomme, jolle riittää niillä metsäpoluilla ihmettelemistä ja haistelemista loputtomiin.

 

IMG_1794IMG_1904IMG_1887

 

x Meidän uskomattoman rakas karvakuonomme. Kun heinäkuun puolivälissä matkustimme ensimmäistä kertaa kotiin pienen karvakuonomme kanssa, luulin tietäväni kaiken siitä, kuinka tavattoman onnelliseksi se vieressäni tuhiseva karvakuono tulisi minut tekemään. Näiden puolentoista kuukauden aikana on ollut ihmeellistä seurata, kuinka se uskomattoman rakas karvakuono kasvaa ja oppii jotain uutta päivittäin, mutta samalla on ollut kovin ihmeellistä huomata, kuinka en silloin heinäkuun puolivälissä tiennyt tavallaan vielä mitään siitä tavattomasta onnellisuudesta, jonka se pieni karvakuono saisi minussa aikaan aikaisina aamuina kävellessämme kahdestaan vähitellen lähestyvään syksyyn verhoutuneita katuja, pysähtyessämme katselemaan järvelle illan lempeimpien auringonsäteiden loisteessa tai opetellessamme päivittäin yhdessä uusia asioita. En usko, että mikään on tehnyt minua yhtä onnelliseksi tänä vuonna kuin se pieni karvakuono, joka katselee juuri nyt maailmaa parvekkeelta.

 

x Rauhalliset illat, kun voi hetken vain hengittää. Kesällä minusta tuntui, että minun oli jatkuvasti mentävä ja tehtävä jotain, minun oli hankalaa antaa itselleni lupa pysähtyä rauhoittumaan ja siksi iltojen pimentyessä ja syksyn tuoksuessa jo hetkittäin ilmassa minut on tehnyt kovin onnelliseksi ne hetket, kun olen voinut iltaisin istua saunassa kuuntelemassa äänikirjoja, tehdä iltapalaa ja käpertyä sitten peiton alle katsomaan televisiota. Syksyn tuoksuessa jo hetkittäin ilmassa televisioni ruudulle on palannut Gilmore Girls aivan kuten jokaisena syksynä asuessani tässä kaupungissa, mutta viime viikolla aloin katsomaan Netflixistä myös sarjaa nimeltä The Good Doctor, se on yksinkertaisesti juuri niin valtavan hyvä, etten tavallaan voi kuin suositella lämpimästi. 
 
x Hevosten kanssa viettämäni hetket ja ratsaille palaaminen. Kirjoitin keväällä siitä, kuinka pelosta tuli osa rakkainta harrastustani pudottuani hevosen selästä yhtenä huhtikuisena päivänä ja kuinka se tuntui tavallaan kummalliselta, koska minä en ollut koskaan aiemmin osannut pelätä ratsastamista. Palatessani elokuussa tallille pelkäsin, etten minä koskaan pääsisi yli siitä koko kehossani tuntuvasta pelosta ratsailla, mutta vietettyäni viikoittain aikaa hevosten kanssa ja opetellessani vähitellen taas rentoutumaan kunnolla ratsailla olen alkanut taas vähitellen nauttimaan todella siitä tunteesta, kun ratsailla kaikki muu ympäriltäni katoaa. Vähitellen olen alkanut luottaa myös omiin taitoihini ja siihen, ettei minun tarvitse jatkuvasti pelätä hevosen katoavan altani ja se on tehnyt minut lähes yhtä onnelliseksi kuin hetket, jotka olen saanut viettää hevosten kanssa ennen tuntia.

IMG_1973IMG_1755

4. syyskuuta 2021

SINÄ ILTANA TUNTUI KUIN OLISIN PALANNUT KOTIIN

P8191077P8191095P8191074

 

VON HERTZEN BROTHERS @ LUTAKON LIPPA 19 08 2021   

 

Von Hertzen Brothers on yksi niistä yhtyeistä, jotka ovat vuosien saatossa onnistuneet jättämään ikuisen jäljen syvälle rintalastani alle, yksi niistä yhtyeistä, jotka ovat kulkeneet minun mukanani elämän juostessa eteenpäin. Olen saanut todistaa yhtyeen uskomattomuutta värivalojen loisteessa onnekseni luvattoman useasti, useammin kuin mitään muuta yhtyettä elämäni aikana ja kävellessäni yhtenä harmaana elokuisena torstaina sateen jälkeen kohti Lutakkoa mietin itsekseni, kuinka kaikista niistä kerroista huolimatta en ollut vuoden hiljaisuuden aikana kaivannut mitään niin valtavasti kuin olin kaivannut Von Hertzen Brothersia ja sitä sydänjuuriani armottomasti ravistelevaa tunnetta, jonka musiikki saa minussa aina aikaan. Ilma tuoksui sateen jälkeen raikkaalta ja hetkeä myöhemmin seistessäni odottamassa yhtyeen nousevan värivaloihin minä havahduin siihen ajatukseen, että siitä oli ehtinyt kulua melkein kaksi kokonaista vuotta, kun olin viimeksi päässyt todistamaan yhtyettä livenä, se on kauemmin kuin kertaakaan koko viime vuosikymmenen aikana, kauemmin kuin olisin koskaan tahtonut uskoa.


Kun Von Hertzen Brothers sitten lopulta asteli värivalojen loisteeseen sinä harmaana elokuisena iltana tunsin, kuinka kyyneleet tarttuivat silmäkulmiini välittömästi, ennen ensimmäistä kertosäettä, niin valtavasti minä olin kaivannut. Disciple of the Sun on ehdottomasti yksi yhtyeen hienoimmista biiseistä, se on aivan uskomattoman herkkä ollakseen niin vahva ja sanojen and after nightfall my moon is watching over you kaikuessa elokuisessa illassa olin sanaton, kyyneleet silmäkulmissani mietin kaikkia niitä hetkiä, jotka olen saanut viettää värivalojen loisteessa niiden sanojen tunkeutuessa selkäytimeeni. Niitä rakkaita hetkiä värivalojen loisteessa unohduin kuin huomaamattani miettimään biisi toisensa jälkeen, kulkemaan musiikin mukana aina vuosien takaisiin muistoihin ja tunteiden ääripäihin, mutta aivan yhtä rakas oli myös se hetki harmaan taivaan alla sinä elokuisena iltana. Sinä iltana kaikki rakkaat biisit, jotka olin kuullut lukuisia kertoja aiemmin värivalojen loisteessa, kaivautuivat armottomasti rintalastani alle ja saivat minun hauraan sydämeni muuttamaan hetkittäin rytmiään, tuntui kuin olisin palannut kotiin kuljettuani melkein kaksi kokonaista vuotta jossain pimeyden keskellä. Insomniac, River, Kiss a Wish ja Freedom Fighter kuulostivat sinä iltana paremmalta kuin mikään on kuulostanut aikoihin, kuin en olisi kuullut niitä koskaan aiemmin ja se oli niin ihmeellistä, etten osannut kuin hymyillä tyhmästi itsekseni.


P8190990

 

Seitsemäntenä biisinä elokuisessa illassa kaikui Somewhere in the Middle, yksi biiseistä, jotka ovat minulle ihan erityisen tärkeitä, rakkaita. Sanojen you got lost somehow, but I'm here for you now, my child, your wings are all broken, but you're breathing saadessa sydämeni jättämään lyönnin välistä en vain osannut olla miettimättä sitä vuosien takaista hetkeä, kun minä istuin vanhan kotini parvekkeella Helsingissä auringonlaskun maalatessa taivaan vaaleanpunaisella ja raskaan syksyn jälkeen sydämeni tuntui kevyeltä niiden samojen sanojen kaikuessa kuulokkeissani. Se tulee epäilemättä aina olemaan minulle yksi rakkaimmista biiseistä koskaan, mietin musiikin kulkiessa lävitseni ja saadessa kyyneleet valumaan poskipäilleni, se on monella tavalla erityinen biisi ja niin on myös hetkeä myöhemmin kuultu aivan käsittämättömän kaunis Sunday Child, jonka sanat you're far away from home, under the cloudless skies of blue, exploring the unknown, holding a guiding light with you kaikuivat siinä hämärtyvässä illassa niin valtavan kauniisti, että tuntui kuin kaikki muu ympäriltäni olisi hetkeksi kadonnut.

 

Pimeyden alkaessa vähitellen verhota maisemaa tummansiniseen jäin kiinni kahdeksan vuoden takaisiin hetkiin, kun Coming Home ja Flowers and Rust kaikuivat viileässä elokuisessa illassa. Muistan edelleen elävästi, kuinka silloin kahdeksan vuotta sitten Flowers and Rust ilmestyi ensimmäisenä singlenä tulevalta albumilta ja kuinka kesken luennon lähdin kotiin, jotta voisin kuunnella sitä rauhassa, rakastin sitä ensimmäisestä kuuntelukerrasta lähtien aivan äärettömästi. Niin rakastin myös kahdeksan vuotta sitten maaliskuussa ilmestynyttä albumia Nine Lives, jonka myötä kävin luvattoman useasti yhtyeen keikoilla ja josta tuli vuosien saatossa itselleni yksi viime vuosikymmenen tärkeimmistä albumeista. Se oli minulle tavallaan kuin käännekohta ja ehkä juuri siksi sanojen I became, a charlatan, a bohemian, a clown without shame tuntuessa kylminä väreinä selkärangassani sydämeni muutti rytmiään, aivan kuin silloin kahdeksan vuotta sitten. Ja aivan kuin silloin kahdeksan vuotta sitten, minä rakastin sinä iltana Von Hertzen Brothersia ensimmäisestä sekunnista viimeiseen, rakastin niin, että hetkittäin kyyneleet valuivat vuolaina poskipäilleni ja sulkiessani silmäni viimeisen encoren aikana tunteakseni musiikin jokaisessa hengenvedossani toivoin sen hetken jatkuvan ikuisesti, sinä iltana minä rakastin, rakastin jokaisella solullani niin, että se sai minut hymyilemään vielä kävellessäni myöhemmin kotiin tummansinisen taivaan alla.

 

P8191070P8191045

1. syyskuuta 2021

ELOKUUN TOISENA SUNNUNTAINA PALASIMME KOTIIN

IMG_1021IMG_1537IMG_1252

 

Kun elokuun toisena sunnuntaina matkustimme viimein takaisin Jyväskylään, se tuntui tavallaan aivan valtavan rauhoittavalta. Tuntui rauhoittavalta palata omaan kotiimme, tehdä iltapalaa omassa keittiössämme ja nukahtaa puhtaisiin lakanoihin, jotka olin vaihtanut ennen kuin olimme pari viikkoa aiemmin pakanneet tavarat autoon ja matkustaneet maaseudun rauhaan mökille. Näiden muutaman viikon aikana olen keskittynyt rauhoittumiseen, kävellyt aikaisina aamuina Valon kanssa pitkin tuttuja kadunkulmia ja hymyillyt itsekseni katsellessani järvelle, kun syksy on jo hetkittäin tuoksunut ilmassa, kuin lupauksena vähitellen lähestyvästä kauniista syksystä. Olen sytyttänyt kynttilöitä, kietoutunut lämpimiin neuleisiin ja juonut teetä sateen piiskatessa ikkunalautaa, kävellyt kaatosateessa omenatarhan ohitse ja pysähtynyt vielä kerran katselemaan lampaita pienen karvakuonon kanssa.


Näiden muutaman viikon aikana meidän rakas pieni karvakuonomme on kasvanut ihan valtavasti ja on tuntunut uskomattomalta ajatella, että vain puolitoista kuukautta sitten matkustimme hänen kanssaan aivan ensimmäistä kertaa kotiin. Hänestä on tullut erottamaton osa tätä meidän pientä perhettämme, yksi meistä ja kävellessämme iltaisin kolmestaan pitkin pimeyteen verhoutuneita katuja olen aina hetkittäin unohtunut itsekseni miettimään, kuinka tavattoman onnellinen olen meistä kolmesta, meidän pienestä perheestämme. Juuri nyt tuntuu erityisen hyvältä olla kotona, nukahtaa iltaisin kuunnellen pienen karvakuonon rauhallista hengitystä ja herätä aamuisin kävelemään pitkin vähitellen lähestyvään syksyyn verhoutuneita katuja, hetkittäin ihan vain olla ja hengittää.


IMG_0968IMG_1596

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.