18. lokakuuta 2021

KESKELLÄ SYVINTÄ PIMEYTTÄ KATSELIMME TÄHTIEN VALTAMERTA

IMG_6946IMG_7032

 

Lokakuun toisena aamuna heräsin rauhalliseen aamuun, kävelin yöpaita ja neuletakki ylläni pienen karvakuonon kanssa pitkin ruskaan verhoutunutta mökkitietä ja naurahdin, kuinka valtavan onnelliseksi se teki minut. Pieni karvakuono juoksi edelläni ja palasi aina hetkittäin luokseni iloisesti, auringonsäteet murtautuivat varovaisesti pilviverhon lävitse ja kevyt tuuli tarttui takkuisiin hiuksiini, siinä metsän keskellä tuntui kuin koko maailmani olisi pieneksi hetkeksi pysähtynyt, antanut minulle luvan viimein ihan vain hengittää, olla suorittamatta mitään. Kävellessäni takaisin mökille jäin katselemaan rakasta ruskaan verhoutunutta maisemaa, niitä korkeita koivuja ja kauempana siintävää järveä, en tule koskaan unohtamaan kaikkea sitä uskomatonta kauneutta, minä mietin hymyillen itsekseni laittaessani myöhemmin aamiaista mökin pienessä keittiössä ja kuunnellessani Bon Iveriä.

 

Se oli aivan tavattoman kaunis lokakuinen päivä, kävelimme iltapäivällä koivujen reunustamaa metsätietä pitkin läheiselle pellolle iltapäivän viimeisten auringonsäteiden maalatessa maisemaa lämpimin sävyin ja hetken aikaa näytti kuin korkeiden koivujen latvat olisivat tulessa, se oli ihmeellisen kauniista. Jossain syvällä rintalastani alla valtameren kokoinen rauha kuiskaili tuulen mukana, jatkoimme matkaamme pellon poikki takaisin mökille ja viimeistenkin auringonsäteiden kadotessa metsän taakse istuimme kuistilla kuuntelemassa hiljaisuutta, joka ei tunnu missään muualla yhtä syvältä ja loputtomalta. Istuimme siinä monta tuntia, kuuntelimme aina vuoroin hiljaisuutta ja musiikkia ja hengitimme syvään pimeyden muuttuessa jatkuvasti syvemmäksi, siinä hetkessä se oli jotain sellaista, mitä olin kaivannut huomaamattani vaikka kuinka kauan kaiken kiireen ja stressin keskellä.


IMG_7142

 

Myöhään illalla kävelimme pimeyden keskellä pitkin kylätietä, katselimme pienen karvakuonon kulkevan vähän edellämme taskulampun valokeilassa ja minä en voinut olla miettimättä ääneen, kuinka niin uskomattoman syvä ja loputon pimeys on tavallaan pelottavaa, mutta samalla kuitenkin valtavan kiehtovaa. Yllämme tähtitaivas oli kauniimpi kuin koskaan aiemmin, keskellä sitä syvintä pimeyttä pysähdyimme katselemaan tähtien valtamerta ja minä en ollut aikoihin tuntenut itseäni niin pieneksi, niin käsittämättömän pieneksi, vain säälittävän pieneksi osaksi maailmankaikkeutta, sinä iltana se tuntui paremmalta kuin minä olisin koskaan osannut kuvitellakaan.

 

IMG_7022IMG_7121IMG_7197

17. lokakuuta 2021

LOKAKUUN ENSIMMÄISENÄ PÄIVÄNÄ MAAILMA OLI KAUNIS

IMG_6543IMG_6612


Lokakuun ensimmäisenä aamuna me matkustimme rakkaaseen pikkukaupunkiin korjaamaan automme tuulilasin, joka oli saanut osuman kivestä matkalla mökille. Ohikiitävä maisema oli verhoutunut taianomaisen kauniiseen ruskaan ajaessamme pitkin tuttuja teitä kohti rakasta pikkukaupunkia ja vaikka olen nähnyt jokaisen risteyksen lukemattomia kertoja, sinä lokakuisena päivänä maisema näytti kuitenkin kauniimmalta kuin se on näyttänyt koskaan aiemmin, aivan kuin satukirjojen sivuilta, mietin auringonsäteiden murtautuessa hetkittäin varovaisesti harmaan pilviverhon takaa. Saapuessamme rakkaaseen pikkukaupunkiin kävelimme pienen karvakuonon kanssa niitä kaikista tutuimpia kadunkulmia sillä välin, kun meidän automme tuulilasia korjattiin ja Vesalan laulaessa kuulokkeissani "tiedän että sul on huolet suuret, pahanilmanlinnut yössä kuulet, mut mitä jos ne vaan antaa sulle voimiaan" hengitin keuhkojeni täydeltä pikkukaupungin rauhaa, se ei tunnu missään muualla samalta.


Iltapäivällä ajoimme takaisin mökille, uskomattoman kauniiseen ruskaan verhoutunut maisema uinui hetkittäin iltapäivän lempeiden auringonsäteiden loisteessa ja mietin itsekseni, kuinka valtavan onnellinen olin juuri siinä hetkessä, sinä kauniina lokakuisena päivänä matkalla mökille. Päästessämme lopulta perille kävelimme kylätietä koko pienen perheemme voimin, kuuntelimme metsän huminaa ympärillämme illan viimeisten auringonsäteiden murtautuessa hetkittäin pilviverhon lävitse ja palasimme mökille läheisen pellon kautta, teimme yhdessä ruokaa pimeyden laskeutuessa maiseman ylle ikkunalasin takana ja joimme glögiä tuvan lämmössä. Tuntui niin hyvältä istua siinä kaikessa rauhassa, etten minä vain yksinkertaisesti voinut olla hymyilemättä itsekseni katsellessani rakkaan karvakuonomme nukkuvan omassa pedissään television edessä ja kuunnellessani tuulen voimistuvan ikkunalasin takana, pimeyden keskellä siinä lämpimässä tuvassa minun oli äärettömän hyvä olla juuri silloin.


IMG_6594IMG_6672IMG_6658

15. lokakuuta 2021

SYYSKUUN VIIMEISENÄ AAMUNA HERÄSIN KAUKANA KOTOA

IMG_5987IMG_6280

 

Taivas verhoutui mustaan minun seistessäni parkkipaikalla kaukana kotoa syyskuun toiseksi viimeisenä iltana, liikenneaseman valot loivat varjojansa mustaan asfalttiin ja syvällä sisälläni asui jokin ihmeellisen suuri rauha, tuntui hyvältä olla matkalla jonnekin. Hetkeä myöhemmin jatkaessamme matkaamme kuuntelin automme ääniä, ne ovat käyneet näiden kuukausien aikana kovin tutuiksi, ja katselin pimeydessä uinuvaa maisemaa, katuvalojen päätyttyä loputonta pimeyttä automme valokeilassa ja kaiuttimissa soi Scandinavian Music Group. Olin valinnut matkan viimeiseksi albumiksi sen, joka palaa luokseni aina hetkittäin kuin vanha ystävä, ja laulaessani mukana sanoja katso minä opin irrottamaan, näetkö kuinka käteni ei hae mitään tunsin, kuinka kylmät väreet juoksivat pitkin selkärankaani, ne sanat ovat kulkeneet mukanani vuosia ja saavat minut silti hetkittäin vapisemaan.

 

Kylätiellä irtokivet hakkasivat hetkittäin automme pohjaa ajaessamme mustan taivaan alla viimeisiä kilometrejä kohti määränpäätä ja kun sitten viimein olimme perillä, ympärillämme oli vain suunnaton pimeys. Kävelin auton valokeilassa sytyttämään kuistille valon ja avatessani mökin oven hymyilin itsekseni, kuinka ihanan lämmintä tuvassa oli. Isovanhempani olivat käyneet lämmittämässä takan aiemmin sinä päivänä ja minä mietin itsekseni, kuinka lapsuusvuosinani saapuessamme mökille istuimme pikkusiskoni kanssa saunan lauteilla kylminä talvi-iltoina isäni lämmittäessä mökkiä, sauna lämpisi nopeimmin. Sinä iltana emme kuitenkaan lämmittäneet saunaa, purettuamme tavarat autosta istuimme hetken kuistilla katselemassa pimeyttä, teimme iltapalaa ja nukahdimme lopulta tuvan lämpöön, perillä oli hyvä levätä pitkän matkan jälkeen, nähdä unta, jota ei aamulla muistaisi.

 IMG_5865

 

Syyskuun viimeisenä aamuna minä heräsin tuvan lämmöstä kaappikellon lyödessä rauhallisesti aikaa eteenpäin, kävelin yöpaita ja pitkä neuletakki ylläni pitkin kylätien reunaa pienen karvakuonon kanssa ja katselin, kuinka mustat linnut lensivät pilvihuntuun verhoutuneella taivalla. Rintalastani alla tuntui valtameren kokoinen rauha palatessamme kylätieltä takaisin mökille, pihakoivut olivat verhoutuneet uskomattoman kauniiseen ruskaan ja minä hymyilin itsekseni keltaisten lehtien tarttuessa kumisaappaisiini, kävelin rantaan katselemaan järvelle ja hengitin raikasta ilmaa keuhkojeni täydeltä, oli täydellinen syyskuinen aamu, yksi kauneimmista. Sinä päivänä meillä ei ollut kiire yhtään mihinkään, nautimme kauniin syksyisestä päivästä ja kävelimme viereisellä pellolla, katselimme rakkaan karvakuonon juoksevan edellämme riemuissaan siitä samasta suunnattomasta vapaudesta, jonka minäkin tunsin syvällä rintalastani alla tuulen tarttuessa hiuksiini ja auringon laskiessa puiden taakse.


Sinä iltana me lämmitimme saunan, istuimme saunan lauteilla kaikessa rauhassa maiseman uinuessa pimeydessä saunan ikkunalasin takana ja puhuimme siitä, kuinka siinä saunassa löylyt tuntuvat aina aivan erityisiltä. Pieni karvakuono nukkui eteisessä letittäessäni hiuksiani saunan jälkeen kylpyhuoneen peilin edessä ja minä mietin itsekseni, kuinka mielettömän onnellinen olin siitä, mitä elämäni oli juuri siinä hetkessä, en kaivannut mitään muuta, vain sen valtavan rauhan rintalastani alla, saunan jälkeisen onnellisuuden ja ne kaksi niin kovin rakasta.

 

IMG_6405IMG_6460IMG_6331

29. syyskuuta 2021

NIINÄ HETKINÄ OLEN HYMYILLYT KUIN PIENI LAPSI

IMG_5034IMG_5149

 

Huomenna on syyskuun viimeinen päivä, se tuntuu tavallaan uskomattomalta, sillä syyskuussa aika on kulkenut kuin virtaava joki, vapaasti ja armottomasti. Päivät ovat kuitenkin olleet kauniita, luonto on alkanut vähitellen verhoutua äärettömän kauniiseen ruskaan ja kulkiessani pitkin iltapäivän valoon verhoutuneita katuja keltaiset lehdet ovat kahisseet askeleideni tahdissa. Olen hymyillyt kuin pieni lapsi katsellessani lehtien putoavan tuulen tarttuessa puiden latvoihin, tanssinut askeleeni pitkin hiekkatietä ja pysähtynyt hetkeksi katselemaan järvelle, hengittänyt keuhkojeni täydeltä erityisen kaunista syksyä, joka on saanut sydämeni muuttamaan rytmiään.

 

Iltaisin, pimeyden laskeutuessa ikkunalasin takana, olen istunut saunassa kuuntelemassa äänikirjoja, sulkenut silmäni lämmön tuntuessa jokaisessa solussani ja miettinyt itsekseni, kuinka onnellinen olen niistä rauhallisista hetkistä, niistä, jolloin minulla ei ole kiire mihinkään, vaikka aika kulkisi kuin virtaava joki. Olen sammuttanut kylpyhuoneesta valot antaessani veden virrata kasvoiltani varpaisiini asti, kuunnellut veden rauhallista kohinaa ja hymyillyt itsekseni, ihan vain hymyillyt, koska näinä päivinä ja hetkinä kaikki on ollut niin hyvin, niin kovin tasapainossa, että se on tuntunut hetkittäin epätodelliselta, saanut minut ihmettelemään elämän kauneutta.

 

IMG_4903

 

Matkustamme tänään mökille, sinne, missä olen viettänyt lapsuusvuosinani lukemattomia kauniita kesäpäiviä ja nukahtanut tuvan lämpöön kylminä talviöinä jääkaapin huristessa pienessä keittiössä ja kaappikellon lyödessä rauhallisesti läpi yön. Se on minulle yksi rakkaimmista paikoista tässä maailmassa, yksi niistä paikoista, joissa sydämeni rauhoittuu aivan erityisellä tavalla ja olen äärettömän onnellinen siitä, että saan tänä iltana nukahtaa tuvan lämpöön, herätä huomenna katselemaan rakasta maisemaa, korkeiden koivujen takana siintävää järveä.

 

IMG_4821IMG_5133IMG_5109

25. syyskuuta 2021

SYKSYN ENSIMMÄISET PÄIVÄT OVAT OLLEET TAIANOMAISIA

IMG_3784IMG_4069

 

Syksyn ensimmäiset päivät ovat olleet taianomaisen kauniita, maisema on alkanut vähitellen verhoutua ruskaan luonnon valmistautuessa hitaasti tulevaan talveen ja aamuisin kotimme lattia on tuntunut armottoman kylmältä paljaiden jalkojeni alla katsellessani peilikuvaani eteisen peilistä, takkuisia hiuksiani ja unihiekkaa silmissäni. Kylmyydestä huolimatta on ollut rauhoittavaa kävellä aamuisin pienen karvakuonon kanssa vähitellen ruskaan verhoutuvia katuja, pysähtyä yhdessä katselemaan sumuista maisemaa kaikessa rauhassa ennen työpäivääni ja palata sitten takaisin kotiin, keittää vielä vähän teetä ja kääriytyä lämpimään neuleeseen, etsiä edellisenä iltana riisumani ja viime talven kylminä päivinä neulomani villasukat vaatekaapista ja istua lopulta työpöytäni ääreen.

 

Näinä syksyn ensimmäisinä päivinä minä olen viimein osannut antaa itselleni aikaa pysähtyä hengittämään ja se on tuntunut armottoman kesän jälkeen tavallaan aivan erityisen hyvältä, on tuntunut hyvältä antaa itselleen lupa olla suorittamatta, lupa tehdä juuri niitä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi juuri siinä hetkessä. Olen kävellyt pienen karvakuonon kanssa iltapäivisin syksyyn verhoutuneen omenatarhan ja vanhan hirsitalon ohitse ja pysähtynyt katselemaan auringonkukkia, minusta ne ovat tavallaan kovin kiehtovia, kuin jostain lapsuuteni satukirjoista huojuessaan tuulessa sadepilvien kerääntyessä taivaalle. Sadepisaroiden juostessa pitkin kasvojani olen tanssinut askeleeni kotiin, ripustanut vaatteeni kuivumaan kylpyhuoneeseen ja keittänyt lisää teetä, ollut vain ja hengittänyt rauhassa, soittanut isoäidilleni ja kysynyt, voisimmeko käydä vielä tänä syksynä mökillä.

 

IMG_3742

 

Iltaisin olen istunut työpöytäni ääressä kirjoittamassa yksittäisiä lauseita ja keskeneräisiksi jääneitä lauseita, sytyttänyt kynttilöitä valaisemaan hämärää kotiamme ja kuunnellut Aurin syyskuussa julkaistua uskomattoman hienoa albumia II - Those We Don't Speak Of ja täydellisesti näihin syksyisiin iltoihin sopivia sanoja call out to the empty street and ask where it's going and if you're welcome, welcome all that it holds. Se on ehdottomasti yksi hienoimmista ja kauneimmista tänä vuonna julkaistuista albumeista ja se on soinut hämärässä kodissamme monena syyskuisena iltana sateen piiskatessa mustaa asfalttia ikkunalasin takana, rauhan kuiskaillessa syvällä minun rintalastani alla. It is the duty of dust to remind us that which must never, ever, be forgotten Johanna Kurkelan uskomattoman kaunis ääni on vielä kuiskaillut kaiuttimissa katsellessani hetken kaupungin kirkkaita valoja vastarannalla ennen kuin olen piiloutunut peiton alle näkemään unta, jota en ole enää aamulla muistanut.

 

IMG_3869IMG_4113IMG_3960

18. syyskuuta 2021

HÄN ON OLLUT KAKSI KUUKAUTTA OSA PERHETTÄMME

IMG_3335IMG_3267

 

Pieni koiranpentumme Valo on ollut jo kaksi kuukautta osa tätä meidän perhettämme ja kävellessämme yhtenä syyskuisena päivänä metsässä mietin itsekseni, kuinka äärettömän onnellinen olen siitä, että juuri hänestä tuli osa perhettämme sinä heinäkuisena päivänä, kun taivas verhoutui harmaaseen ja tuuli ravisteli puiden latvoja. Näiden kahden kuukauden aikana Valosta on tullut erottamaton osa meidän pientä perhettämme ja elämäämme, enkä osaisi enää kuvitella elämääni ilman niitä neljää tassua ja kultaista sydäntä, sitä pientä karvakuonoa, joka nukahtaa iltaisin meidän sänkymme viereen ja herää aamuisin kävelemään kanssani pitkin lähestyvään syksyyn verhoutuvia katuja. Katsellessani sinä kovin kauniina syyskuisena päivänä pienen karvakuonomme ihmettelevän lähestyvään syksyyn verhoutunutta luontoa ja nostavan aina hetkittäin katseensa meihin minä jäin miettimään, kuinka emme tule varmasti koskaan unohtamaan näitä kahta aivan erityistä kuukautta meidän elämästämme.

 

Olen saanut nähdä elämäni aikana monen koiranpennun ensimmäiset kuukaudet, mutta siitä huolimatta on ollut ihmeellistä seurata, kuinka valtavan nopeasti se meidän pieni koiranpentumme on kasvanut näiden kuukausien aikana ja oppinut päivittäin jotain uutta. Olemme ihmetelleet yhdessä ohikiitäviä autoja ja polkupyöriä, ihmisiä, parkkipaikkoja, vieraita kadunkulmia ja sinisenä loistavaa järveä, pimeyteen verhoutunutta maisemaa ja aamun ensimmäisiä auringonsäteitä, enkä osannut kaksi kuukautta sitten kuvitellakaan, kuinka erityistä on ihmetellä kaikkea tässä maailmassa pienen erityisen karvakuonon kanssa. Minä en osannut kuvitella, kuinka erityiseltä tuntuisi opetella yhdessä uusia asioita tyhjällä parkkipaikalla iltapäivän auringonsäteiden loisteessa ja pysähtyä rantaraitilla katselemaan järvelle, hengittämään yhdessä sateen jälkeistä ilmaa ja katsomaan toisiamme silmiin.


IMG_3190

 

Pysähtyessämme sinä kauniina syksyisenä päivänä katselemaan, kuinka lehtipuut alkoivat vähitellen verhoutua ruskaan hymyilin itsekseni ihan vain siitä valtavasta onnellisuudesta, siitä, kuinka äärimmäisen kiitollinen olen siitä, että saimme juuri hänet osaksi meidän pientä perhettämme. Tuuli kuiskaili korkeiden puiden latvoissa, sai korkeaksi kasvaneen heinän kumartamaan ja jossain kauempana linnut lauloivat viimeistä kertaa tänä syksynä, jatkoimme matkaamme metsän halki takaisin kotiin ja vietimme rauhallisen illan sateen piiskatessa ikkunalasia.

 

IMG_3563IMG_3609IMG_3207

12. syyskuuta 2021

OLISI VAIKEA KUVITELLA ELÄMÄÄNI ILMAN METSIÄ JA JÄRVIÄ

IMG_2168IMG_2992IMG_2230

 

Suuri osa kaikista rakkaimmista lapsuusmuistoistani liittyy metsiin ja järviin, niihin hetkiin, kun olen kulkenut pitkin metsäpolkuja edesmenneiden koiriemme kanssa, leikkinyt kavereideni kanssa ruskaan lämpimiin sävyihin verhoutuneessa metsässä ja viettänyt lämpimiä kesäpäiviä järven rannalla mummolassa. Vielä vuosien jälkeen palaan aina hetkittäin niihin muistoihin, lapsuusvuosieni metsän loputtomaan rauhallisuuteen, korkeiden puiden varjoon leikkimään ja mummolaan kirkkaan järven rannalle, sukeltamaan viileään veteen lämmiteltyäni ensin lämpimässä rantasaunassa. Metsät ja järvet ovat olleet minulle lapsuusvuosistani asti ehdottomasti yksi elämäni tärkeimmistä asioista ja minun olisi kovin vaikeaa kuvitella asuvani vielä jonain päivänä kaukana rahoittavista metsistä ja sinisistä järvistä, olisi vaikeaa kuvitella, sillä metsät ja järvet ovat tavallaan aina olleet osa minua, osa sitä, mistä minä tulen ja minne palaan aina kaiken jälkeen takaisin, osa minun hauraasta sydämestäni.


Elokuun lopussa, Suomen luonnon päivänä kävelimme koko meidän pienen perheemme voimin läheiseen metsään kuuntelemaan korkeiden puiden rauhallista huminaa meidän ympärillämme ja ihmettelemään yhdessä vähitellen lähestyvään syksyyn verhoutuneen metsän kauneutta. Olen viime syksystä saakka ollut äärettömän onnellinen siitä, että pääsen kotioveltamme viidessä minuutissa metsään ja kävellessämme sinä elokuisena päivänä pitkin tuttuja metsäpolkuja hymyilin itsekseni, kuinka nykyään olen siitä vielä vähän onnellisempi. Onnellisempi, sillä katsellessani pienen karvakuonomme tutkivan innoissaan kaikkea uutta minä muistin, kuinka valtavasti rakastin lapsuusvuosinani koirien kanssa metsäpoluilla kulkemista ja kuinka valtavasti minä rakastan sitä yhä edelleen. On ihanaa, että pääsemme pienen karvakuonon kanssa metsään ihan milloin tahansa, minä mietin istuessamme pehmeälle sammaleelle kuuntelemaan hiljaisuutta, joka kuiskaili puiden latvoissa ja tuntui syvällä sydämessäni.

 

IMG_2377IMG_2661

 

Sinä elokuisena iltapäivänä metsä oli verhoutunut vähitellen lähestyvään syksyyn ja katsellessani yksittäisten ruskaan verhoutuneiden lehtien putoilevan metsäpoluille minä en voinut olla hymyilemättä itsekseni, syksy oli jo lähellä ja se tuntui jokaisessa hengenvedossani. Auringonsäteet murtautuivat hetkittäin harmaan pilviverhon lävitse ja maalasivat maiseman lämpimin sävyin tuulen kuiskaillessa korkeiden puiden latvoissa, meillä ei ollut kiire mihinkään ja tunsin, kuinka valtameren kokoinen rauha kulki pitkin selkärankaani kävellessämme pitkin metsäpolkuja, pysähtyessämme hetkittäin ihmettelemään metsän suunnatonta kauneutta. Olisi vaikeaa kuvitella elämää, jossa metsät eivät olisi osa elämääni, ajatus palasi mieleeni kävellessämme myöhemmin takaisin kotiin, olisi todella vaikeaa, sillä kuten aina, sinä elokuisena päivänäkin metsä sai minut rauhoittumaan, hengittämään.

 

IMG_2709IMG_2960IMG_2844

11. syyskuuta 2021

MIKÄ ON TEHNYT MINUT ONNELLISEKSI VIIMEAIKOINA?

IMG_1739IMG_1817

 

Kirjoitin viimeksi kesäkuun viimeisinä päivinä siitä, mitkä asiat olivat tehneet minut onnelliseksi viime aikoina, kirjoitin mökillä viettämistämme erityisistä hetkistä, kauniista omenatarhasta aikaisina aamuina, livemusiikin voimasta, valtameren kokoisista tunteista ja rakkaasta kaupungista, jonka kaduilla minä tunsin itseni hetkittäin aivan äärettömän vapaaksi. Kesäkuun viimeisten päivien jälkeen on tapahtunut paljon, meidän pieni perheemme on kasvanut neljällä tassulla ja olemme ihmetelleet elämää koiranpennun kansssa, mutta olemme ehtineet myös viettämään aikaa mökillä maaseudun rauhassa, kävelemään metsän hiljaisuudessa ennen auringonlaskua ja ihan vain olemaan, rauhoittumaan näinä syksyn ensimmäisinä päivinä, kun luonto alkaa ihan vähitellen valmistautua talveen. Ennen kaikkea minä olen kuitenkin ehtinyt olemaan onnellinen, niin tavattoman onnellinen, että se on tuntunut hetkittäin vähän epätodelliselta ja niistä asioista, jotka on tehnyt minut valtavan onnelliseksi, tahdon kirjoittaa teille tänään, niistä sellaisista asioista, jotka ovat saaneet minut hymyilemään harmaina päivinä.

 

x Se, että ilmassa on jo hetkittäin tuoksunut syksy. Olen rakastanut syksyä aivan suunnattomasti niin kauan kuin muistan, minä olen rakastanut sitä, että aina syksyisin tavallaan herään uudelleen ja tunnen olevani elossa jokaisella hengenvedollani, mutta olen rakastanut myös sitä, kuinka syksyisin maailma on aina kauneimmillaan. Elokuun viileinä aamuina kävellessäni pienen karvakuonomme kanssa pitkin tutuimpia kadunkulmia pysähdyin hetkittäin hymyilemään itsekseni, kuinka ilmassa tuoksui hetkittäin häivähdys vähitellen lähestyvästä syksystä ja palatessani takaisin kotiin keitin teetä pitääkseni itseni lämpimänä armottoman tuulen tarttuessa korkeiden puiden latvoihin ikkunalasin takana. Päivä päivältä syksy on tuoksunut ilmassa yhä vahvemmin ja se on tehnyt minut aivan valtavan onnelliseksi, niin onnelliseksi, että se on saanut minut hymyilemään kaatosateessakin.


x Metsäpoluilla kulkeminen ja valtava rauha rintalastani alla. Olemme alkaneet kulkea koko pienen perheemme voimin viikonloppuisin pitkin ihanan rauhallisia metsäpolkuja kuuntelemassa puiden huminaa ympärillämme ja ihmettelemässä luonnon kauneutta. Metsäpoluilla kulkeminen ja puiden humina ympärilläni ovat tehneet minut kerta toisensa jälkeen valtavan onnelliseksi, mutta luulen, että vielä onnellisemmaksi se metsässä kulkeminen on tehnyt pienen karvakuonomme, jolle riittää niillä metsäpoluilla ihmettelemistä ja haistelemista loputtomiin.

 

IMG_1794IMG_1904IMG_1887

 

x Meidän uskomattoman rakas karvakuonomme. Kun heinäkuun puolivälissä matkustimme ensimmäistä kertaa kotiin pienen karvakuonomme kanssa, luulin tietäväni kaiken siitä, kuinka tavattoman onnelliseksi se vieressäni tuhiseva karvakuono tulisi minut tekemään. Näiden puolentoista kuukauden aikana on ollut ihmeellistä seurata, kuinka se uskomattoman rakas karvakuono kasvaa ja oppii jotain uutta päivittäin, mutta samalla on ollut kovin ihmeellistä huomata, kuinka en silloin heinäkuun puolivälissä tiennyt tavallaan vielä mitään siitä tavattomasta onnellisuudesta, jonka se pieni karvakuono saisi minussa aikaan aikaisina aamuina kävellessämme kahdestaan vähitellen lähestyvään syksyyn verhoutuneita katuja, pysähtyessämme katselemaan järvelle illan lempeimpien auringonsäteiden loisteessa tai opetellessamme päivittäin yhdessä uusia asioita. En usko, että mikään on tehnyt minua yhtä onnelliseksi tänä vuonna kuin se pieni karvakuono, joka katselee juuri nyt maailmaa parvekkeelta.

 

x Rauhalliset illat, kun voi hetken vain hengittää. Kesällä minusta tuntui, että minun oli jatkuvasti mentävä ja tehtävä jotain, minun oli hankalaa antaa itselleni lupa pysähtyä rauhoittumaan ja siksi iltojen pimentyessä ja syksyn tuoksuessa jo hetkittäin ilmassa minut on tehnyt kovin onnelliseksi ne hetket, kun olen voinut iltaisin istua saunassa kuuntelemassa äänikirjoja, tehdä iltapalaa ja käpertyä sitten peiton alle katsomaan televisiota. Syksyn tuoksuessa jo hetkittäin ilmassa televisioni ruudulle on palannut Gilmore Girls aivan kuten jokaisena syksynä asuessani tässä kaupungissa, mutta viime viikolla aloin katsomaan Netflixistä myös sarjaa nimeltä The Good Doctor, se on yksinkertaisesti juuri niin valtavan hyvä, etten tavallaan voi kuin suositella lämpimästi. 
 
x Hevosten kanssa viettämäni hetket ja ratsaille palaaminen. Kirjoitin keväällä siitä, kuinka pelosta tuli osa rakkainta harrastustani pudottuani hevosen selästä yhtenä huhtikuisena päivänä ja kuinka se tuntui tavallaan kummalliselta, koska minä en ollut koskaan aiemmin osannut pelätä ratsastamista. Palatessani elokuussa tallille pelkäsin, etten minä koskaan pääsisi yli siitä koko kehossani tuntuvasta pelosta ratsailla, mutta vietettyäni viikoittain aikaa hevosten kanssa ja opetellessani vähitellen taas rentoutumaan kunnolla ratsailla olen alkanut taas vähitellen nauttimaan todella siitä tunteesta, kun ratsailla kaikki muu ympäriltäni katoaa. Vähitellen olen alkanut luottaa myös omiin taitoihini ja siihen, ettei minun tarvitse jatkuvasti pelätä hevosen katoavan altani ja se on tehnyt minut lähes yhtä onnelliseksi kuin hetket, jotka olen saanut viettää hevosten kanssa ennen tuntia.

IMG_1973IMG_1755

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.