Joulukuun ensimmäisenä aamuna maisema verhoutui kauniiseen lumihuntuun ja katsellessani aikaisin aamulla parvekkeelta, kuinka vastarannalla kaupungin lukuisat valot loistivat kirkkaina, unohduin miettimään itsekseni, kuinka valtavan onnellinen olin siitä, että saan viettää jo toisen joulukuun tässä rakkaassa kodissa. Onnellinen siitä, että puolitoista vuotta sitten pakkasimme omaisuutemme kahdesta kodista ja kannoimme muuttolaatikoita sateisena heinäkuun päivänä ensimmäiseen yhteiseen kotiimme, näihin kovin rakkaisiin neliöihin, jotka tuntuvat enemmän kodilta kuin mikään on tuntunut vuosikausiin. Suljin parvekkeen oven perässäni palatessani takaisin sisälle, sytytin kynttilöitä työpöydälleni ja laitoin villasukat jalkoihin, kotimme lattia oli sinä aamuna erityisen kylmä, ikkunalasin takana pakkanen kiristyi ja sai parvekelaseihin kerääntyneen kosteuden jäätymään.
Joulukalenterin ensimmäisen luukun kaunis lause you must go on a long journey before you can really find out how wonderful home is sai minut hymyilemään itsekseni lämmittäessäni teetä, en olisi voinut sanoa sitä yhtään paremmin, mietin kävellessäni villasukat jalassa työpöytäni ääreen. Se oli täydellinen joulukuun ensimmäinen päivä, iltapäivällä kävelin keskustaan ostamaan lahjapaperia ja katselemaan, kuinka jouluvalot olivat syttyneet ympäri kaupunkia, joulu oli lähellä, se tuntui minun jokaisessa hengenvedossani ja teki minut uskomattoman onnelliseksi. Palatessani kotiin istuin olohuoneen lattialle paketoimaan lahjoja kauniisiin lahjapapereihin, söin pipareita ja hymyilin pienelle karvakuonolle, joka nukahti lahjapapereiden keskelle ihmetellessään paketoimista tai sitä, ettei saanut osallistua paketoimiseen repimällä lahjapapereita. Tämä on hänen ensimmäinen joulunsa ja aion tottakai paketoida hänellekin muutaman paketin, niiden repiminen tekee hänet varmasti yhtä onnelliseksi kuin minut teki sinä iltana se, että marraskuu oli vaihtunut joulukuuhun ja maisema verhoutui lumihuntuun.
Lähetä kommentti