28. joulukuuta 2020

JOULUINEN HETKI TOIVOLAN VANHALLA PIHALLA

IMG_3962PC140051IMG_3991

 

Jyväskylässä on paikka, jossa olen tahtonut vierailla siitä kauniista keväästä asti, kun muutin kovin rakkaasta pikkukaupungista, siitä valoisasta asunnostani pieneen yksiöön Jyväskylässä. Cygnaeuksenkatu 2:ssa sijaitseva Toivolan Vanha Piha on tavallaan siitä keväästä asti kiehtonut minua aina, kun olen kulkenut sen ohitse, mutta jostain tuntemattomasta syystä minä en ollut vieraillut siellä ennen tätä vuotta, en vain ollut vieraillut, vaikka olin luvattoman useasti suunnitellut niin tekeväni. Kymmenen päivää ennen jouluaattoa kävelimme kuitenkin auringonlaskun jälkeen Kuokkalan siltaa pitkin kohti keskustaa, maisema oli verhoutunut kevyeen lumihuntuun, ilmassa tuoksui lähestyvä pakkanen ja tunsin, kuinka kylmä tuuli tarttui hiuksiini. Oli kaunis joulukuinen ilta ja hymyilin itsekseni katsellessani, kuinka Jyväsjärvi oli alkanut ihan vähitellen jäätyä ja sillan toisessa päässä kaupungin valot loistivat kirkkaina, sinä joulukuisena iltana kaikki oli hyvin ja minun sydämessäni asui rauha.


Cygnaeuksenkatu 2:n tontti on ainoa Jyväskylän 1800-luvun puutalokaudesta kertova, täysin ehjänä säilynyt kokonaisuus ja minä uskon, että se on tarpeeksi kertomaan, miksi paikka on siitä ihan ensimmäisestä keväästä saakka kiehtonut minua jotenkin suunnattomasti. Toivolan Vanha Piha koostuu seitsemästä 1800-luvun lopun kauniista puurakennuksesta: Toivolan talosta, Synnytyslaitoksesta, Puusepän talosta, Kuparisepän talosta, Sparvinin talosta, Makasiineista sekä Pajasta ja kävellessämme sinä joulukuisena iltana valoin ja taideteoksin koristellulle joulupihaksi muuttuneelle pihalle minä en voinut olla hymyilemättä, en vain itsekseni vaan koko maailmalle. Sinä iltana Toivolan Vanhalla Pihalla oli rauhallista, meidän lisäksemme muutama muu ihminen oli tullut nauttimaan lämpimästö glögistä glögistä, ostamaan makasiineista paikallisten pientuottajien herkkuja ja käsitöitä ja nauttimaan jouluisesta tunnelmasta, enkä minä olisi voinut olla siitä onnellisempi, siitä rauhasta.

 

IMG_3857PC140067IMG_4008PC140096

 

En olisi voinut olla onnellisempi siitä, että olimme päättäneet kävellä juuri sinä joulukuisena iltana nauttimaan siitä jouluisesta tunnelmasta Toivolan Vanhalle Pihalle, en olisi voinut olla yhtään onnellisempi niistä kauniista valoista, kevyeen lumihuntuun verhoutuneesta maisemasta tai siitä loputtomasta rauhasta syvällä rintalastani alla. Hengitimme keuhkojemme täydeltä sitä tunnelmaa ja vierailimme sitten vanhan synnytyslaitoksen talossa sijaitsevassa Lankakauppa Titityyssä, joka oli niin äärettömän hurmaava, että päätin palata sinne vielä monta kertaa, päätin palata aina silloin, kun tarvitsen lisää lankoja neuletöitäni varten. Sinä iltana minä kävelin kotiin elämäni ensimmäisten islantilaisten lankojen kanssa kotiin, kävin saunassa myöhään illalla ja seuraavana päivänä matkustin rakkaaseen pikkukaupunkiin viettämään joulua, mutta siitä tahdon kuitenkin kirjoittaa teille myöhemmin, sillä aivan kuten Toivolan Vanha Piha, myös rakas pikkukaupunki ansaitsee aina omat sanansa.


IMG_3953PC140087IMG_4057

24. joulukuuta 2020

VANHA JA RAKAS SOITTOLISTA TÄYNNÄ JOULUN TAIKAA

Minä olen kirjoittanut näiden yhdentoista vuoden aikana paljon musiikista, minä olen kirjoittanut siitä, kuinka suunnattomasti rakastan jokaisella hengenvedollani ja kuinka se on yksi elämäni tärkeimmistä asioista, on ollut niin kauan kuin muistan ja tulee varmasti aina olemaan. Näiden yhdentoista vuoden aikana en ole kuitenkaan juuri ollenkaan kirjoittanut joulumusiikista, siitä, mikä alkaa vuosittain viimeistään syyskuussa soida hetkittäin kuulokkeissani ja joka tekee minut onnelliseksi, rauhoittaa kiivaasti lyövän sydämeni ja saa minut hymyilemään itsekseni kesän vasta vaihtuessa hitaasti syksyksi. Se on ihmeellistä, se, että en ole kirjoittanut, minä nimittäin rakastan joulumusiikkia äärettömästi ja en voisi kuvitella joulua tai tavallaan edes syksyä ilman joulumusiikkia, niin tärkeää se minulle on ja niin suunnattomasti minä sitä rakastan, olen rakastanut niin kauan kuin muistan.


Kokosin jo vuonna 2014 soittolistan jouluksi ja sen saman soittolistan tahdon jakaa tänään teille, se sisältää suurimman osan siitä joulumusiikista, joka soi kuulokkeissani vuosi toisensa jälkeen aina hetkittäin syyskuusta jouluun asti. Olen vuosien mittaan lisännyt soittolistalle unohtunutta ja silti niin rakasta joulumusiikkia, mutta myös uutta joulumusiikkia, joka on saanut sydämeni muuttamaan rytmiä ja kyyneleet tarttumaan silmäkulmiini pimeyden keskellä. Sen vanhan ja minulle kovin rakkaan soittolistan myötä tahdon toivottaa sinulle rauhallista ja aivan ihanaa joulua. Huolimatta siitä, kuinka tai missä sen vietät, toivon, että olet kuitenkin onnellinen.


 

 



IMG_4132IMG_4152IMG_4169

18. joulukuuta 2020

MIKÄ ON TEHNYT MINUT ONNELLISEKSI JOULUKUUSSA?

IMG_3541IMG_3694

 

Kun joulukuun ensimmäisenä päivänä katselin parvekkeelta lumihiutaleiden kevyttä tanssia tavallaan tiesin, että tänä vuonna joulukuu tulee olemaan taianomainen, monella tavalla erityinen. Enkä ollut väärässä, joulukuu on nimittäin ollut taianomaisempi kuin moneen vuoteen ja olen ollut erityisen onnellinen, niin onnellinen, että hetkittäin on tuntunut, että pakahdun siihen tunteeseen. Niistä asioista, jotka ovat tehneet minut joulukuussa onnelliseki, minä olen päättänyt kertoa teille juuri nyt, kun päivä alkaa vähitellen hämärtyä ikkunalasin takana.

 

      Joulukuussa minut on tehnyt onnelliseksi:

 

x Joulukoristeet, kynttilät ja rintalastan alla tuntuva rauha. Olen rakastanut joulua aivan suunnattomasti niin kauan kuin muistan ja tänä vuonna joulu on tuntunut vielä rakkaammalta ja tärkeämmältä kuin se on tuntunut vuosiin. Koristelimme maailman rakkaimman kanssa joulukuusen ja kaivoimme esiin viimeisetkin joulukoristeet jo marraskuun alussa, mutta joulukuussa joulukoristeet, kynttilät ja rintalastan alla tuntuva rauha ovat tehneet minut onnellisemmaksi kuin ne ovat tehneet vuosiin, ne ovat tuoneet minulle joulukuussa valoa ja saaneet minut hymyilemään itsekseni sytyttäessäni aamulla kynttilöitä ja joulukuusen valot, lämmittäessäni itselleni glögiä.

 

x Jyväskylän jouluinen iltasoitto. Minä rakastan Jyväskylässä kesäisin aivan tavattomasti sitä, että tarkalleen iltakahdeksalta kaupungin yllä soi Harjun iltasoitto, Aulis Raitalan sävellys Laulu synnyinseudulle. Se on yksi ensimmäisistä asioista, joihin lopulta rakastuin Jyväskylässä, mutta vielä sitä kesäistä iltasoittoakin enemmän rakastan kuitenkin sitä jouluista iltasoittoa, kun joulukuussa aina iltakuudelta kaupungin yllä soi Joulun kellot. Tänä vuonna jäin kuuntelemaan sitä monta kertaa, pysähdyin kävellessäni kotiin ja seisoin parvekkeella paljain jaloin, joka kerta se teki minut yhtä onnelliseksi ja joka kerta mietin itsekseni, kuinka juuri ne sellaiset ihan pienet asiat tekevät Jyväskylästä ihanan, sellaisen kaupungin, josta en juuri nyt tahdo muuttaa mihinkään.

 

IMG_3598

 

x Ensimmäinen joulu meidän yhteisessä kodissamme. Vietämme maailman rakkaimman kanssa joulun rakkaassa pikkukaupungissa perheidemme kanssa, mutta olen joulukuussa ollut äärettömän onnellinen siitä, että ehdimme viettää joulua kaikessa rauhassa myös yhteisessä kodissamme. Tänä vuonna vietimme joulua yhdessä joulukuun alusta asti, katsoimme monta rakasta jouluelokuvaa, sytytimme kynttilöitä tuomaan valoa hämärään kotiimme ja koristelimme joulukuusen, söimme kaikessa rauhassa illan hämärtyessä ja istuimme välillä yömyöhään asti saunassa, ensimmäinen joulu yhteisessä kodissamme oli ihana, täynnä valtameren kokoista onnellisuutta.

 

x Lumihuntuun verhoutunut maisema. Joulukuussa maisema on verhoutunut hetkittäin kauniiseen lumihuntuun ja niinä sellaisina hetkinä, kun olen seisonut villasukat jalassa parvekkeella katselemassa, kuinka lumihiutaleet tanssivat kevyessä tuulessa en ole osannut olla hymyilemättä itsekseni. Minä olen talven lapsi, rakastan aivan suunnattomasti lumisia talvia ja lumihuntuun verhoutunut maisema on tehnyt minut joulukuussa kerta toisensa jälkeen äärettömän onnelliseksi. Matkustaessani tällä viikolla rakkaaseen pikkukaupunkiin minusta tuntui, että pakahdun onnellisuuteen katsellessani lumisia maisemia pimeyden keskellä, täällä Savonlinnassa on aivan oikea talvi, takapihan metsästä voi löytää talven ihmemaan ja jos jokin tekee minut juuri nyt onnelliseksi niin se.

 

 x Rakkaaseen pikkukaupunkiin matkustaminen. Tästä vallitsevasta ja kovin ikävästä tilanteesta johtuen minä olin käynyt Savonlinnassa viimeksi elokuussa ja huolimatta siitä, että ikävä tähän rakkaaseen pikkukaupunkiin muutti kuukausien mittaan muotoaan ja tuntui enää hetkittäin kipuna jossain syvällä rintalastan alla, oli ihanaa matkustaa tiistaina tänne ja päästä viettämään aikaa perheeni kanssa. Näiden muutamien päivän aikana olen kävellyt hetkittäin takapihan metsässä koirien kanssa, istunut olohuoneessa neulomassa takkatulen lämmössä ja rakastanut sitä rauhaa, joka on tuntunut jokaisessa solussani nukahtaessani lämpimän peiton alle äärettömän rakas, vanha pehmoleluni kainalossani, herätessäni yöllä hiljaisuuteen ja kuunnellessani koiran näkevän unta. 


IMG_3583IMG_3744

16. joulukuuta 2020

OLI TÄYDELLINEN JOULUKUINEN PÄIVÄ

IMG_3193IMG_3776

 

Joulukuun kahdentenatoista aamuna minä heräsin vähän auringonnousun jälkeen, keitin riisipuuroa aamiaiseksi ja istuin edellisenä iltana siltä maailman rakkaimmalta joululahjaksi saamani kirjan kanssa olohuoneessa, kävin välillä hämmentämässä liedellä porisevaa riisipuuroa ja palasin sitten aina kirjan pariin. Olen lapsuusvuosistani asti ollut kiinnostunut itselleni tärkeiden kaupunkien historiasta, erityisesti siitä, millaisia kaupungit ovat olleet vuosikymmeniä tai vuosisatoja sitten, ennen kuin minä muistan ne itse ja saadessani joululahjaksi Jyväskylän kaupunkikuvasta kadonneista rakennuksista hymyilin itsekseni, kuinka tämänkin kaupungin historia on alkanut vuosien mittaan kiinnostamaan niin, että tulen viettämään sen kirjan kanssa monta hetkeä vielä ensi vuonnakin. Sinä aamuna vietin ensimmäisen hetkeni Jyväskylän kaupunkikuvasta kadonneiden rakennusten seurassa kirjan viedessä minut mukanaan aikamatkalle, ikkunalasin takana lumihiutaleet tanssivat hitaasti kevyessä tuulessa ja minä söin riisipuuroni sokerin ja kanelin kera, niin kuin aina, niin kuin jostain aivan lapsuusvuosistani saakka. 

 

Se oli erityisen hyvä ja kaunis aamu, varovaiset valonsäteet loivat juovia olohuoneen lattiaan ja katosivat sitten yhtä huomaamatta kuin olivat ilmestyneetkin, minä sytytin joulukuusen valot tuomaan lempeää valoa hämärään kotiimme ja kuuntelin, kuinka hiljaisuus kuiskaili nurkissa. Puolenpäivän jälkeen kävelimme läheiseen metsään, hengitimme keuhkojemme täydeltä raitista ilmaa ja mietin itsekseni, kuinka onnellinen olen siitä, että kotimme lähellä on se pieni metsä, jonka polkuja kävellessä sydämeni rauhoittuu. Edellisenä yönä oli satanut lunta, joka verhosi kuuset ja katajat ja koko kauniin maiseman kevyeen lumihuntuun, hymyilin itsekseni pysähtyessämme hetkeksi kuuntelemaan hiljaisuutta ja katselin maisemaa linssin lävitse, oli aivan täydellinen joulukuinen päivä.


IMG_3344IMG_3727IMG_3212

15. joulukuuta 2020

ENSIMMÄINEN JOULU YHTEISESSÄ KODISSAMME

IMG_2756IMG_2938

 

Minulle joulu on ollut lapsuusvuosistani saakka taianomaista aikaa, se on saanut hauran sydämeni pakahtumaan onnesta ja kuljettanut mukanaan vuosien takaisiin muistoihin, se on ollut suurta rakkautta, syvällä rintalastan alla tuntuvaa rauhaa ja lumihiutaleiden kanssa samassa tahdissa tanssivaa taikaa. Olen viettänyt tähänastisen elämäni jokaisen joulun perheeni kanssa rakkaassa pikkukaupungissa, se on ollut minulle aina aivan äärettömän tärkeää ja tulee varmasti aina olemaan, mutta tänä vuonna minä tahdoin kuitenkin viettää joulua kunnolla myös sen kaikista rakkaimman kanssa ensimmäisessä yhteisessä kodissamme, tässä, josta on tullut meille tavattoman rakas tämän puolen vuoden aikana, jonka olemme tässä kodissa ehtineet asua. Huolimatta siitä, että tämä vuosi on ollut monella tavalla poikkeuksellinen, matkustamme jouluksi rakkaaseen pikkukaupunkiin viettämään joulua perheidemme kanssa aivan kuten jokaisena jouluna tähän asti, joten me päätimme viettää joulua yhdessä ennen varsinaista joulua, antaa joululle sen ansaitsema aika ja nauttia siitä yhteisessä kodissamme kaikessa rauhassa.

 

Olemme viettäneet sen kaikista rakkaimman kanssa joulua joulukuun alusta asti, olemme sytyttäneet kynttilöitä valaisemaan kotiamme auringonlaskun jälkeen, juoneet lämmintä glögiä ja katsoneet jouluelokuvia rauhallisina iltoina, kun ikkunalasin takana vähitellen kodilta tuntuva kaupunki on verhoutunut pimeyteen. Ihmiseksi, joka ei tavallisesti juurikaan katso elokuvia, olen katsonut joulukuussa aivan uskomattoman monta elokuvaa, monta lapsuusvuosistani saakka mukanani kulkenutta rakasta elokuvaa, mutta myös monta sellaista, jota minä en ole koskaan aiemmin jostain syystä päätynyt katsomaan. Tänä vuonna jouluelokuvat ovat tehneet minut jotenkin aivan äärimmäisen onnelliseksi, kuten on tehnyt myös se, että olemme paistaneet joulukinkun ja tehneet aivan äärettömän hyvää karjalanpaistia ensimmäistä kertaa tässä yhteisessä kodissamme, istuneet kaikessa rauhassa syömässä kynttilöiden valaisemassa kodissamme myöhään illalla. Niinä iltoina ei ole ollut kiire mihinkään ja on ollut ihanaa nukahtaa rauhallisen illan päätteeksi uusiin joululakanoihin, nukkua aivan erityisen hyvin ja herätä seuraavana aamuna sytyttämään kynttilöitä ja jouluvaloja, kuuntelemaan kaikista rakkainta joulumusiikkia.

 

IMG_2561IMG_2850IMG_2713

 

Olen tanssittanut sormiani mustilla ja valkoisilla koskettimilla, soittanut niitä kaikista rakkaimpia joululauluja hitaina aamuina ja tehnyt vihdoinkin ensimmäistä kertaa elämässäni itse piparitaikinan, josta leivoimme yhtenä iltana yhdessä pipareita. Joulukuun aikana me olemme tavallaan olleet olemassa vain toisiamme varten, olemme avanneet joululahjoja katsellessamme lapsuusvuosieni rakkaimpia jouluelokuvia, istuneet saunassa yömyöhään haaveilemassa yhteisestä tulevaisuudestamme ja istuneet hetkittäin parvekkeella kesken saunomisen, katsoneet, kuinka järven toisella puolella kaupungin valot loistavat pimeyden keskellä. On ollut aivan ihanaa viettää joulua kaikessa rauhassa, nauttia rintalastan alla tuntuvasta valtameren kokoisesta rauhasta ja kävellä aina hetkittäin lumisateessa, katsella, kuinka järvi alkaa vähitellen jäätyä ja tuntea, kuinka kylmyys pistelee poskipäitä. Tämä joulukuu on ollut tähän mennessä erityisen taianomainen, kuin valo kaiken pimeyden keskellä ja minä uskon, että ensi vuonnakin vietämme joulua joulukuun ensimmäisistä päivistä lähtien, nautimme kaikessa rauhassa.


IMG_3131IMG_3026

13. joulukuuta 2020

LAPSUUSVUOSINANI JOULULAHJAT OLIVAT TÄRKEINTÄ JOULUSSA

IMG_2199IMG_1777

 

Lapsuusvuosinani minä rakastin lelulehtiä, niitä, jotka ilmestyivät postilaatikkoon monta viikkoa ennen joulua. Muistan, kuinka äärettömän innoissani olin vanhempieni tuodessa postilaatikosta vuoden ensimmäiset lelulehdet ja kuinka ennen joulua kävimme pikkusiskoni kanssa niitä todella tarkasti läpi ja merkitsimme ne lelut, jotka tahtoisimme joululahjaksi. Joululahjat olivat lapsuusvuosinani tärkeä osa joulua, joinakin vuosina mahdollisesti se kaikista tärkein ja tulen todennäköisesti ikuisesti muistamaan sen, kun aattoiltaisin istuimme perheen kesken olohuoneessa avaamassa joululahjoja, se oli aina yksi vuoden parhaimmista hetkistä, se, jota odotin aina aivan suunnattomasti ja jonka päätteeksi jäimme pikkusiskoni kanssa joulukuusen alle leikkimään. Vuosien saatossa sain joululahjaksi monta sellaista lelua, jotka olin merkinnyt lelulehdestä, mutta myös monta sellaista, mitä ei lelulehdistä löytynyt, monta sellaista lelua, joka ei kuulunut niihin suosituimpiin leluihin juuri sinä vuonna. 

 

Hymyilen edelleen tyhmästi muistellessani niitä hetkiä, kun olen aattoiltoina löytänyt lahjapaketeista Bratzeja, leluhevosia ja paljon toivottuja pehmoleluja, mutta myös niitä hetkiä, kun lahjapaketista on löytynyt ne aivan ensimmäiset sukset tai lämmin flanelliyöpaita, joka päällä on ollut ihana nukahtaa joulusaunan ja iltapalan jälkeen uusiin lakanoihin. Vuosien saatossa joululahjojen merkitys kuitenkin muuttui, ne eivät olleetkaan enää se kaikista tärkein asia joulussa ja sen sijaan, että olisin odottanut sitä hetkeä, kun avaamme sen järjettömän määrän joululahjoja joulukuusen ympärillä, minä aloin odottaa enemmän joulun ääretöntä rauhaa ja sitä, että sain katsoa aattoaamuisin Lumiukon. Huolimatta siitä, etteivät lahjat olleet tärkeintä joulussa, ne tekivät minut tavattoman onnelliseksi istuessamme koko perheen kesken olohuoneessa avaamassa niitä yhdessä ja muistan edelleen, kuinka onnellinen olin löytäessäni aattoiltana lahjapaketista esimerkiksi hartaasti toivomani uuden puhelimen tai keräämäni lautasia keräämääni astiastoon, mutta kaikista rakkaimpana muistan sen, kun saimme pikkusiskoni kanssa joululahjaksi pianon, saman, joka on kulkenut siitä lähtien mukanani jokaisessa kodissani.

 

IMG_2300IMG_1813IMG_2256

 

Enää vuosiin joululahjat eivät ole olleet minulle tärkeä osa joulua, ne ovat kyllä lämmittäneet mieltäni aina aattoiltaisin ja vielä pitkään sen jälkeenkin, mutta minulle tärkeintä joulussa on jo vuosien ajan ollut se syvällä rintalastani alla tuntuva rauha, rakkaimpien ihmisten kanssa viettämäni aika ja se, että saan vuosi toisensa jälkeen ripustaa joulukuuseen ne samat koristeet kuin lapsuusvuosinani. Enkä minä niitä lahjoja ole kokonaan unohtanut, tänä vuonna ostin joululahjoja sille maailman rakkaimmalle ihmisille, mutta myös pikkusiskolleni ja vanhemmilleni. Ostin lahjoja, jotka olin miettinyt kovin tarkkaan, lahjoja, jotka ihan todella tahdon antaa tänä jouluna ja joilla on oikeasti merkitys, minä en ostanut mitään turhaa, sellaista, mikä jäisi mahdollisesti kaapin pohjalle odottamaan oikeaa hetkeä tai unohtuisi aivan kokonaan. Joulukuun ensimmäisinä päivinä istuin aina hetkittäin olohuoneen lattialla, join teetä ja paketoin joululahjoja kauniisiin papereihin, solmin kiiltäviä nauhoja ja viimeistelin ruseteilla, ne olivat hyviä hetkiä ja en voinut olla hymyilemättä itsekseni, kuinka onnelliseksi ne hetket minut tekivät ja kuinka ne hetket ovat varmasti yksi uusista jouluperinteistäni, tässä uudessa kodissa.


IMG_2331IMG_1830

11. joulukuuta 2020

JOULUKUUN ENSIMMÄINEN OLI IHMEELLISEN KAUNIS

IMG_1908IMG_1902

 

Joulukuun ensimmänä päivänä satoi lunta niin äärettömän kauniisti, että seistessäni parvekkeella katselemassa lumihiutaleiden putoavan rauhallisesti minun hauras sydämenikin muutti rytmiään, löi samaan tahtiin putoavien lumihiutaleiden kanssa. Se oli tavallaan kuin tanssia, mietin itsekseni hetkeä myöhemmin keittäessäni teetä ja istuessani työpöytäni ääreen, lumisade saa minut aina rauhoittumaan, kulkemaan eteenpäin kuin tanssien, kuin ne lumihiutaleet sinä kauniina päivänä, sinä joulukuun ensimmäisenä. Join teetä katsellessani lumihiutaleiden tanssia ikkunalasin takana, kynttilät loivat pehmeitä varjojaan valkoiselle seinälle ja minusta tuntui, että minun oli päästävä nauttimaan hetken aika siitä kaikesta kauneudesta, päästävä nauttimaan ennen kuin valonsäteet vaihtuisivat pimeyteen, siihen, joka saapuu joulukuussa niin kovin aikaisin, kuin varoittamatta, aivan hiljaa.

 

Kävellessäni vain hetkeä myöhemmin läheiseen metsään nauttimaan siitä lumisesta maisemasta ja viettämään lounastaukoani hymyilin itsekseni, kuinka onnellinen olen siitä, että on olemassa sellaisia hetkiä, sellaisia, kun lumihiutaleet tarttuvat hiuksiini ja on aikaa ihan vain hengittää, pysähtyä kesken työpäivän. Metsässä kuuset ja katajat olivat vehroutuneet lumihuntuun, ilmassa tuoksui kaukainen häivähdys talven pakkasista ja vähitellen räntäsateeksi muuttuva lumisade kasteli hiukseni, se oli ihmeellinen hetki, sellainen, joita minä toivoisin olevan enemmän. Joulukuu ei olisi voinut alkaa yhtään kauniimmin, mietin istuessani sinä iltana saunassa, ei vain yksinkertaisesti olisi voinut ja siinä hetkessä minusta tuntui, että tänä vuonna joulukuusta tulee taianomainen, monella tavalla erityinen. Erityinen ja taianomainen siitä on tullutkin, me olemme viettäneet joulua kaikessa rauhassa joulukuun ensimmäisestä päivästä asti ja nauttineet rauhallisista illoista, kauniista aamuista ja niistä hetkistä, kun maisema on verhoutunut lumihuntuun. Kaikesta siitä minä aion aivan varmasti kertoa teille vielä myöhemmin, juuri nyt aion kuitenkin rauhoittua nauttimaan kauniista illasta ja ihan vain hengähtää hetken.

 

IMG_1897IMG_1912IMG_1866

5. joulukuuta 2020

TÄNÄ VUONNA MARRASKUU OLI MINULLE KAUNIS JA HYVÄ

IMG_0864IMG_0961IMG_1146

 

Tuntuu tavallaan aivan kuin maailma olisi vasta herännyt marraskuun ensimmäiseen aamuun, siihen kauniiseen sunnuntaihin, jona vaihdoin makuuhuoneen oranssin verhot metsänvihreisiin ja kaivoin lopulta ne viimeisetkin joulukoristeet laatikoista. Tuntuu aivan kuin olisi vasta ollut marraskuun ensimmäinen ilta, vaikka marraskuu vaihtui tällä viikolla joulukuuhun ja satoi lunta niin, etten seistessäni villasukat jalassa parvekkeella pimeyden vaihduttua ensimmäisiin valonsäteisiin minä hymyilin itsekseni, hymyilin, koska joulukuu ei olisi voinut alkaa kauniimmin ja siinä hetkessä sydämeni muutti rytmiään, löi rauhallisesti putoavien lumihiutaleiden tahdissa. Minä en kuitenkaan aio kirjoittaa vielä sanaakaan joulukuusta, en aio kirjoittaa, vaikka rakastankin joulukuuta aivan suunnattomasti, en aio, koska marraskuu ansaitsee kaikesta harmaudestaan huolimatta tarkkaan valittuja sanoja, jotka olisin tahtonut kirjoittaa jo aiemmin, mutta en jostain tuntemattomasta syystä ole kirjoittanut.


Marraskuu ansaitsee omat sanansa ja lauseensa, sillä huolimatta siitä, että marraskuussa tämä kaunis maailma verhoutui harmaaseen, se ei tuntunut tänä vuonna samalta kuin se on tuntunut jo monta vuotta, se ei tuntunut siltä kuin hukkuisin harmaan sävyihin. Tänä vuonna marraskuu oli tavallaan aivan äärettömän kaunis, sytytin aamuisin kynttilöitä valaisemaan hämärää kotiamme ja kääriydyin lämpimään neuletakkiin katsellessani, kuinka järven toisella puolella kaupunki alkoi vähitellen heräämään uuteen päivään, niissä hetkissä oli jotain kovin taianomaista. Iltapäivisin kuljin pimeyteen verhoutuneita katuja ja pysähdyin hetkittäin katselemaan kaupungin valoja, neuloin ensimmäiset villasukkani loppuun, join lämmintä glögiä ja katsoin paljon Disney-elokuvia, niitä kaikista rakkaimpia, jotka ovat kulkeneet minun mukanani aivan lapsuusvuosistani saakka ja jotka saavat minut edelleen hetkittäin hymyilemään samalla tavalla kuin vuosia sitten. Niinä iltoina minä rauhoituin, aloitin toisien villasukkien neulomisen ja istuin hetkittäin pianon ääreen soittamaan rakkaimpia joululauluja, ne olivat kovin kauniita iltoja, ikkunalasin takana kaupunki uinui mustan taivaan alla ja yöllinen pakkanen sai tiet jäätymään.


IMG_0876


Kaiken harmauden keskellä marraskuussa oli kuitenkin myös päiviä, jolloin maisema verhoutui lumihuntuun ja kävelin pitkin metsäpolkuja, jäin aina hetkittäin katselemaan uskomattoman kaunista maisemaa ja hengitin keuhkojeni täydeltä raikasta ilmaa. Lumihuntuun verhoutunut maisema teki minut ihan äärettömän onnelliseksi, aivan niin kuin se on aina marraskuussa minut tehnyt, ja tuntui jotenkin lohdulliselta ajatella, että kaiken sen harmauden keskellä oli myös niitä kauniita päiviä, niitä, kun lumihuntu valaisi harmaan maailman. Marraskuu oli tavattoman kaunis, kaunis kaikesta harmaudestaan huolimatta ja kun minä joulukuun ensimmäisenä päivänä katselin lumihiutaleiden putoilevan rauhallisesti hymyilin itsekseni, kuinka olen odottanut joulukuuta enemmän kuin vuosiin, tänä vuonna joulukuu on taianomainen, taianomaisempi kuin on ollut moneen vuoteen, erityinen.


IMG_1310IMG_1173

29. marraskuuta 2020

ME OLIMME RAKKAUTTA ENSISILMÄYKSELLÄ

IMG_1019IMG_1347

 

Lapkon toinen studioalbumi, Scandal, siitä tämä tarina sai alkunsa viisi vuotta sitten marraskuisena iltana yhdessä rakkaan pikkukaupungin baarissa. Sinä viiden vuoden takaisena marraskuisena iltana minun piti olla Helsingissä katsomassa kahden rakkaan yhtyeen keikkaa, mutta jostain tuntemattomasta syystä olin kuitenkin päättänyt jäädä pikkukaupunkiin ja löysin itseni ystävieni keikalta, kun minulle tuntematon mies pyysi minulta kameraani lainaan ystävälleen. Hämennyin niin, että suurempia kyselemättä ojensin kamerani sille silloin vielä tuntemattomalle miehelle ja jatkoin musiikkiin hukkumista, se oli ihmeellinen ilta ja sinä iltana tämä tarina sai alkunsa, tämä tarina, jota on ollut hetkittäin tavallaan vähän vaikea uskoa todeksi. Sitä iltaa seuranneena yönä kävelimme valomerkin jälkeen yhdessä sen saman tuntemattoman miehen kanssa pieneen kotiini Linnankadulle kuuntelemaan Lapkoa, yhtyeen toista studioalbumia, josta olin hetkeä aiemmin puhunut silmät loistaen ja joka oli aivan ensimmäinen asia, joka todella yhdisti meidät. Kaupunki verhoutui marraskuun harmaaseen sinä yönä, oli satanut räntää koko illan ja saappaani hajosivat kesken matkan, nauroin ja kävelin ilman kenkiä kotiin asti, kerroin, että tahdon tatuoida ranteeseeni tärkeitä sanoja, sanoja, jotka olivat tavallaan enemmän kuin sanoja.


Sinä yönä minä en tiennyt hänestä juuri mitään, tiesin oikeastaan vain hänen nimensä ja sen, että hän rakasti sitä ihan uskomattoman hienoa albumia yhtä suunnattomasti kuin minä, sinä yönä se kuitenkin riitti ja tuntui turvalliselta istua pienen kotini sohvalla yhdessä, kuunnella se albumi ensimmäisestä biisistä viimeiseen saakka. Ranteessani ei ole vieläkään tatuoituna niitä tärkeitä sanoja, mutta siitä tuntemattomasta miehestä tuli lopulta minun mieheni, se ihminen, joka on kulkenut vierelläni viisi kokonaista vuotta ja nähnyt kaiken onnellisuuteni lisäksi myös ne kaikista huonoimmat päiväni, ihminen, joka on nähnyt minusta kaiken ja kulkee silti vierelläni, kaikesta huolimatta. Tämä tarina, joka sai alkunsa viisi vuotta sitten sinä yhtenä marraskuisena iltana yhdessä pikkukaupungin baarissa, on ollut uskomattomin matka, jonka olen saanut tähänastisen elämäni aikana kulkea ja kävellessämme yhtenä marraskuisena päivänä kahdestaan pitkin lumisia metsäpolkuja minä hymyilin hetken itsekseni, kuinka kiitollinen olen siitä, että sinä viiden vuoden takaisena iltana päätin lopulta jäädä rakkaaseen pikkukaupunkiin, vaikka Helsinki oli kutsunut minua luokseen vahvemmin kuin se oli kutsunut minua aikoihin.

 

IMG_0985IMG_0942IMG_1000

 

Siitä viiden vuoden takaisesta illasta on kuljettu todella pitkä matka tähän päivään, on ollut niin suunnatonta onnellisuutta, että sanat ovat tuntuneet riittämättömiltä, mutta on myös taisteltu yhdessä demoneita vastaan ja kuljettu sumussa tietämättä, mihin suuntaan kääntyä. Näihin viiteen vuoteen on mahtunut valtameren kokoisia tunteita, mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois, en vaihtaisi, koska kaikkien niiden hetkien ja valtameren kokoisten tunteiden jälkeen olemme tässä, olemme yhdessä ja vahvempia kuin koskaan aiemmin. Näiden viiden vuoden aikana minä olen ensimmäistä kertaa elämässäni saanut tuntea, miltä se tuntuu, kun toinen ihminen rakastaa minua niin käsittämättömän paljon, että olisi valmis tekemään mitä tahansa saadakseen kyyneleeni kuivumaan ja vieläkin enemmän, jotta minun olisi edes hetken aikaa vähän parempi olla. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen uskaltanut luottaa siihen loputtomaan rakkauteen, uskaltanut huutaa pelkäämättä kaiken hajoavan palasiin ja tuntenut kelpaavani, vaikka itkuiset silmäni muodostaisivat varjoja kasvoilleni ja hiukseni olisivat takkuiset, ensimmäistä kertaa elämässäni olen uskaltanut viimein haaveilla yhteisestä omasta kodista ja asuntolainasta.

 

En tiedä mitään siitä, mitä tapahtuu viiden vuoden päästä, mutta sen minä tiedän, että meillä on paljon yhteisiä unelmia, sellaisia, joita janoamme päästä toteuttamaan, sellaisia, jotka saavat meidät istumaan tuntikausia pimeässä huoneessa haaveillen, miettien, millaista elämä tahdomme yhdessä elää tulevaisuudessa. Hetkittäin ne unelmat tuntuvat liian suurilta, mutta toisaalta uskon siihen, että mikä tahansa tässä elämässä on mahdollista, mikään unelma ei ole liian suuri meille kahdelle ja olen onnellinen siitä, että saan unelmoida kaikista niistä asioista juuri hänen kanssaan. Olen onnellinen siitä, että huolimatta siitä tosiasiasta, että olemme molemmat viettäneet lapsuutemme siinä rakkaassa pikkukaupungissa ja käyneet saman lukion, tapasimme kuitenkin vasta sinä viiden vuoden takaisena iltana, silloin, kun aika oli oikea. Minä olen onnellinen siitä, koska sinä iltana me olimme tavallaan rakkautta ensisilmäyksellä ja minun maailmani pysähtyi hetkeksi, käänsi suuntaansa ja jatkoi eteenpäin suuntaan, johon en olisi vielä sinä aamuna uskonut sen jatkavan. Sitähän tämä elämä on, koskaan ei voi tietää, mihin suuntaan se jatkaa kulkuaan, mutta onneksi tiedän hänen kulkevan vierelläni riippumatta siitä, mitä elämässä tulee vastaan ja mihin suuntaan elämä jatkaa kulkuaan, se on suurin onni, mitä juuri nyt tiedän.

 

IMG_0988IMG_1329
© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.