25. lokakuuta 2013

with sleepless eyes

 photo kirkolla006_zpsb666e15e.jpg photo kirkolla027_zps746f353e.jpgViimeinen päivä rakkaassa pikkukaupungissa herätti harmaaseen tihkusateeseen maailman tutuimmilla kaduilla kahden mustan karvakuonon kanssa ja bussipysäkillä seisomiseen kymmenen minuuttia liian aikaisin. Keskustan kaduilla lyijykynällä väritettyä kauneutta jokaisessa kadunkulmassa ja vastaantulijoissa kaukaisesti tuttuja kasvoja, kun kysyin vanhojen rakennusten kohtalosta; rakennusvanhusten on annettu hiljalleen rapistua surullisen näköisiksi ja kohta niitä uhkaa purkaminen uusien korkeiden talojen tieltä.

Astuessani sisään uuden kirjaston ovesta kaipaan vanhan kirjaston lämmintä tunnelmaa, korkeiden kirjahyllyjen väliin unohtumista ja pienen musiikkikirjaston tuoksua; kaikki rakastamani asiat ovat jääneet menneisyyteen uuden kirjaston noustessa korkeana vanhan rautatieaseman liepeille. Uusi kirjasto on valoisuutta kahdessa kerroksessa unohtamatta suloista kahviota alemmassa kerroksessa, mutta mä kaipaan vanhan kirjaston rauhaan. Tuomiokirkko ei koskaan muutu mihinkään, se on seisonut paikoillaan 1800-luvun lopulta saakka ja noussut sodan jälkeen raunioista uudelleen ylväämpänä kuin koskaan aiemmin. Vesipidaroiden tarttuessa hiuksiin rauhoitun kirkon portailla, kävelen vielä hetken aikaa keskustan kaduilla hymyillen vesisateessa ja istun kahvilassa odottamassa bussia kotiin.
 photo kirkolla005_zpsc3fecc6a.jpg

24. lokakuuta 2013

giving love to the world

 photo night224_zpse538084e.jpg photo night275_zpsc5df5070.jpg
we'll be raising our hands shining up to the sky

Viime yönä juoksin pimeissä tunneleissa pitäen kädestä kiinni, en osannut kotiin vesisateen piiskatessa kasvoja ja lopulta katselin liekkien lyövän vaaleansinisen puutalon ikkunoista. Pimeällä kadulla mua tartuttiin kädestä, kun heräsin sumuiseen aamuun huokaisten helpotuksesta ja istuin keittiössä juomassa aamuteetä tummansinisestä mukista; painajaiset eivät seuranneet mua päivänvaloon, tanssin villasukat jalassa parkettilattialla ja olin typerän onnellinen hienosta musiikista. Makasin olohuoneen lattialla tuntemassa musiikin selkärangan jokaisessa nikamassa, hengitin musiikkia keuhkojen täydeltä ja silmät kiinni olin hetken aikaa jossain kauniimmassa todellisuudessa.

Ilman harmaan värisävyjä metsänreunalla, tanssitin sormia uuden pianorakkauden mustilta koskettimilta valkoisille ja olisin halunnut kirjoittaa tarinoita mielettömän suuresta onnellisuudesta; irti päästämisestä ja uuden luvun kirjoittamisesta, sillä menneisyydestä ei ole enää ensimmäistäkään kaunista sanaa kirjoitettavaksi. Eikä siinä tarvitse ollakaan, mä ajattelin illan hämärässä kävellessäni maailman tutuimmilla kaduilla katuvalojen maalatessa maailmaa oranssilla ja vesipisaroiden kimaltaessa mustalla asfaltilla. Onnellisuus ei tule itsestään, sitä täytyy etsiä syksyisiltä kaduilta katuvalojen loisteessa ja avata sitten sylinsä onnellisuuden tullessa vastaan; nostettava kädet ilmaan onnellisuuden jäädessä sadepisaroina hiuksiin ja oltava jokaisena hetkenä enemmän kuin koskaan elossa, sillä maailma on aivan uskomattoman kaunis sun avatessasi silmäsi.
 photo night289_zpsaf637f6a.jpg photo night258_zps04a33d03.jpg photo night173_zps0fbd6425.jpg

23. lokakuuta 2013

i'll hold my breath

 photo xmasiscoming011_zps74024da0.jpg photo xmasiscoming005_zps7380b87a.jpg photo xmasiscoming001_zps25e80da0.jpg I'll hold my breath until you see me in your dreams, musiikki on tänään kuiskaillut korviin vesisateen piiskatessa peltikattoa aamun harmoniassa ja mä olen silittänyt mustaa karvakuonoa takkatulen lämmittäessä selkärankaa. Ensilumi on vaihtunut armottomaan harmauteen maailman tutuimmilla kaduilla ja tuuliainen on huojuttanut lehdettömiä puita mun unohtuessa kirjojen sivuille rakastamaan jokaista täydellistä lausetta; hymyilemään itsekseni ja kirjoittamaan sitten keskeneräisiä lauseita muistikirjaan. 

Illan hämärtyessä mä olen istunut keittiössä juomassa lämmintä mustaherukkamehua, syönyt vähän liikaa pipareita ja musiikki on kuiskaillut varovasti sanoja those fears we'll blow them all away. Kellon ollessa kolmekymmentä minuuttia vaille seuraava vuorokausi mä istun edelleen keittiössä juomassa mustaherukkamehua, päätän jäädä tähän kaupunkiin vielä muutamaksi päiväksi ja voisin nukahtaa näkemään unta maailman suurimmasta rakkaudesta.

22. lokakuuta 2013

happiness feels a lot like sorrow

 photo metsauml302_zps2e4146e6.jpg
 photo metsauml476_zpsb81b5d22.jpg happiness is just outside my window
would it crash blowing 80-miles an hour?
or is happiness a little more like knocking
on your door, and you just let it in?  photo metsauml378_zpsdcdd8c9c.jpg
 photo metsauml522_zps14f830e5.jpg photo metsauml376_zps1b4b6b30.jpghappiness feels a lot like sorrow
let it be, you can't make it come or go
but you are gone- not for good but for now
gone for now feels a lot like gone for good


happiness is a firecracker sitting on my headboard
happiness was never mine to hold
 photo metsauml443_zpsa736649d.jpg
careful child, light the fuse and get away
'cause happiness throws a shower of sparks

 happiness damn near destroys you
breaks your faith to pieces on the floor
so you tell yourself, that's enough for now
happiness has a violent roar
 photo metsauml316_zpsa5f13e9a.jpg photo metsauml501_zps1bc87e42.jpghappiness is like the old man told me
look for it, but you'll never find it all
let it go, live your life and leave it
then one day, wake up and she'll be home

home, home, home

(The Fray - Happiness)

19. lokakuuta 2013

this night whispers my name

 photo savossa093_zps86f7955f.jpg photo savossa186_zps25a09fbe.jpg photo savossa092_zpsee64abac.jpg Olen matkustanut tänään kolmesataa kilometriä takaisin kotiin, nukahtanut bussiin musiikin kuiskaillessa korviin this is who i am escapist paradise seeker ja herännyt myöhemmin katselemaan lumisia maisemia bussin ikkunasta. Ensilumi on peittänyt maailman suloiseen viattomuuteen ja mun on tehnyt mieli istua lumivalkeaan verhoutuneen pellon laidalla kirjoittamassa tarinoita maailman kauneudesta; lumimyrskyistä pienen kaupungin laidalla, kylmistä talviaamuista ja huuruiseen ikkunaan piirretyistä sydämistä.

Maailman rakkain pikkukaupunki on saanut kyyneleet silmäkulmiin, mä olen istunut lumisella ruohikolla valokuvaamassa ensilumen viattomuutta ja matkustanut hiekkateitä aina keltaisen puutalon pihaan saakka. Syysmyrsky on saanut puiden latvat huojumaan pimeyden maalatessa maailmaa hiljaisuudella ja tuuliainen on kuiskinut tarinoita yksinäisistä sieluista ikkunoiden takana; on ollut aavemaista ja meidän ollessa hetken aikaa hiljaa tuuliainen on jatkanut kuiskimistaan entistä kovemmin. Ulkona tuuliainen tarttuisi hiuksiin uskomattomalla voimalla, etsitään kynttilöitä sähkökatkoksen varalle ja nyt taidan mennä saunomaan ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen - niin, elämä on tällä hetkellä pelkkää onnellisuutta.

17. lokakuuta 2013

but thinking in rhymes

 photo linnunlaulu242_zps3fe540d3.jpg photo linnunlaulu257_zps20984b1d.jpg
Hey please don't bring me down, miesääni kuiskailee korviin aamun harmoniassa mun pukeutuessa valkoiseen neuleeseen ja seisoessa parvekkeella hengittämässä syysaamun kylmää kauneutta keuhkojen täydeltä. Aamutee jäähtyy luvattoman nopeasti mun sulkiessa vielä hetkeksi silmäni unohtaakseni kiireen, ulkona on edelleen hämärää ja kaupunki heräilee hiljalleen mun kävellessä aamuluennolle kuuntelemaan tarinoita työturvallisuudesta; istun auditoriossa merkitsemässä käsittämättömiä numeroita lyijykynällä valkoiselle paperille ja päätän sitten viettää aurinkoisen iltapäivän itseni kanssa. Nauran käytävällä järjettömille suunnitelmille ja sanon seikkailevani jonnekin, missä en ole koskaan aiemmin käynyt.

Töölönlahdella auringonsäteet maalaavat maisemaa lämpimillä väreillä, istun hetkeksi kirjoittamaan kauniita lauseita mielettömän suuresta onnellisuudesta ja katselen lahden toisella puolella ylväänä seisovia huviloita jostain viime vuosisadalta. Kirjoitan tarinoita tuntemattomille ihmisille sadan vuoden takaa, aamukahvista kauniina syysaamuina huvilan terassilla ja ruskeahiuksisesta tytöstä oranssin sävyin väritetyillä kaduilla; kauniista ajatuksista edellisen päivän sanomalehden nurkassa, villahameesta kylmänä syysaamuna ja talven ensimmäisistä lumihiutaleista.
 photo linnunlaulu313_zps4ea135b0.jpg photo linnunlaulu149_zpsd6c25d4f.jpg photo linnunlaulu323_zps74db58e4.jpg
Linnunlaulun puuhuvilat kertovat mulle todellisia tarinoita vuosikymmenten takaa, kuuntelen niitä puiden humistessa hiljaa ja haluaisin astua sisään puuhuviloiden ovista jäädäkseni osaksi niitä lukemattomia tarinoita; tunteakseni sen ruskeahiuksisen tytön salaisimmat unelmat selkärangan viimeisissä nikamissa ja ymmärtääkseni. Katselen 1880-luvulla rakennetun puuhuvilan ränsistyvän silmissä ja kävelen oranssin sävyillä maalattuja katuja pitkin ylikulkusillalle kuuntelemaan junien menevän alitse kiskojen jylistessä vaimeasti; hetkeksi jään kiinni siihen maisemaan, tunnen kaupungin painon rintalastan alla ja hengittäessäni keuhkot täyteen ilmaa olen uskomattoman vapaa.

Oletko sä nähnyt tässä ollessasi ketään kävelemässä raiteilla, vartija tulee myöhemmin kysymään multa ja vastatessani kieltävästi mietin sellaista tilannetta; mä en varmaan koskaan unohtaisi tuntemattoman ihmisen viimeisiä askelia ja pendolinon ajovaloja ennen törmäystä. Unohdan ajatuksen hetkessä, hengitän jälleen keuhkot täyteen ilmaa ollakseni uskomattoman vapaa ja kävelen sitten rautatieasemalle hidastamaan vauhtia jokaisen vastaantulijan kohdalla. Huomenna mä suuntaan rakkaaseen pikkukaupunkiin juomaan teetä takkatulen ääressä, kirjoittamaan kauniita lauseita täydellisessä hiljaisuudessa ja rauhoittumaan hetkeksi; tässä kaupungissa mä en rauhoitu koskaan kokonaan, mieli ei ole koskaan hiljaa ja musiikki kuiskailee hey please don't let go 'cause i'm still holding on.
 photo linnunlaulu044_zps0aad491b.jpg photo linnunlaulu325_zps9a774e12.jpg

16. lokakuuta 2013

unista ulos ja uniin näkeville

 photo valokarnevaali444_zps2699121e.png photo valokarnevaali194_zps436149e1.png photo valokarnevaali436_zps43b69f2c.png
PARIISIN KEVÄT @ LINNANMÄKI 12 10 2013

Viime lauantaina heräsin liian aikaisin hymyilemään edellisen illan onnellisuudelle, katselin peilikuvaani kultainen naamio kasvoillani ja kirjoitin päiväkirjaan olevani edelleen aivan uskomattoman onnellinen; teki mieli kirjoittaa rakkautta huulipunalla harmaisiin seiniin ja maalata rakkautta vaaleanpunaisella mustaan asfalttiin. Linnanmäellä ihmisten kasvoilla samaa uskomatonta onnellisuutta, istuin hetken katselemassa sitä mielettömän suurta riemua lasten kasvoilla ja hymyilin typerästi aaveiden tullessa halaamaan mua.

Kuvasin vanhaa vuoristorataa iltahämärän maalatessa maailmaa violetillä, seisoin yksin yleisömeren keskellä ja uskomattoman suuren musiikkirakkauden noustessa lavalle jatkoin typerää hymyilemistäni; käänsin katseen hetkeksi maahan ja olin sitten pelkkää rakkautta. Pariisin Kevät oli rakkautta ensimmäisestä soinnusta viimeisiin kiitoksiin, nostin kädet ilmaan musiikin tuntuessa kylminä väreinä selkärangassa ja toistin täydellisiä sanoja iltahämärän vaihtuessa hiljalleen pimeyteen. Kyyneleet silmäkulmassa rakastin jokaista sanaa, hukuin värivaloihin kylmyyden tunkeutuessa luuytimeen ja myöhemmin istuin vielä hetken katselemassa uskomatonta riemua lasten kasvoilla valokarnevaalin valojen loisteessa.
 photo valokarnevaali200_zps4df2e6fb.png  photo valokarnevaali463_zpsf361d291.png

15. lokakuuta 2013

carnival of light

 photo valokarnevaali676_zpsb0140264.png photo valokarnevaali971_zps9987fd65.png photo valokarnevaali1072_zpsc57734e0.png photo valokarnevaali663_zps8a65d73c.png

13. lokakuuta 2013

NOT COMING HOME

 photo vhbaumltcircus012_zps699dae8a.png photo vhbaumltcircus090_zpse077ac92.png
VON HERTZEN BROTHERS @ THE CIRCUS 11 10 2013

Mä olen tämän vuoden aikana hukkunut värivaloihin lukemattoman monta kertaa, huutanut niitä maailman hienoimpia sanoja kovempaa kuin koskaan aiemmin ja yleisömeren keskellä nostanut kädet ilmaan pelkästä onnellisuudesta. Itkenyt silmät päästäni sanojen repiessä sydäntä palasiksi, antanut musiikin viedä mukanaan ja kirjoittanut myöhemmin olleeni mielettömän onnellinen. Niin mä olen ollutkin, aivan uskomattoman onnellinen. Von Hertzen Brothers on kuitenkin ollut tänä vuonna aina jollain tavalla enemmän kuin muut; mä olen hukkunut täydellisyyteen silmät kiinni kylmien väreiden juostessa pitkin selkärankaa, hukannut todellisuuden maailman hienoimpiin sanoihin eturivissä sinisten värivalojen loisteessa ja huutanut ääneni käheäksi kyynelten jäädessä kiteiksi silmäkulmiin.

Perjantaina hukuin niihin sinisiin värivaloihin suurimman musiikkirakkauden keikalla seitsemättä kertaa tänä vuonna ja ensimmäisen biisin iskiessä sanoin it's a destructive machine ticking the numbers every second builds the pressure in my head vasten kasvoja muistin, miksi niille keikoille ylipäätään on päästävä kerta toisensa jälkeen. Silloin tunsi olevansa olemassa vain sitä hetkeä varten, kaikki muu katosi ensimmäisen biisin hakatessa tajuntaan järjettömällä voimalla ja oli pakko huutaa ääni käheäksi pelkästään uskomattoman vahvasta onnellisuudesta - silloin oli enemmän kuin koskaan elossa.
 photo vhbaumltcircus164_zps25cb8871.png photo vhbaumltcircus098_zps088316b4.png photo vhbaumltcircus069_zps98865317.png photo vhbaumltcircus157_zps6821e8b8.png
Eturivissä hukuin kaikkeen siihen täydellisyyteen sinisten värivalojen loisteessa, vastasin laulajakitaristin katseeseen loputtomasti hymyillen ja olin sitten pelkkää hiljaisuutta sanojen who am i to hold who am i to love now repiessä sydäntä tuhansiksi palasiksi. Mikko von Hertzen ei ole varmaan koskaan laulanut yhtä kauniisti, enkä mä ole koskaan aiemmin liikuttunut keikalla samalla tavalla ja antanut kyynelten virrata poskipäille välittämättä mistään. Uskomattoman herkkää ja samanaikaisesti niin mielettömän vahvaa, ettei voinut kuin antaa musiikin ottaa hellään syleilyynsä; viedä mukanaan johonkin toiseen todellisuuteen ja lopulta vain hymyillä kaiken kauneudelle. 

Värivalojen tanssiessa onnellisuuttaan kaikki oli unenkaltaista täydellisyyttä, nostin kädet ilmaan kerta toisensa jälkeen huutaen ääntäni käheäksi maailman hienoimmista sanoista ja annoin kaiken hetken aikaa vain olla; millään muulla ei ollut merkitystä. Sanojen alone and alive on the midnight train kaikuessa salissa kätkin kasvoni kultaiseen naamioon, jonka takaa hymyilin veljesten reaktiolle kultaisiin naamioihin piiloutuneen yleisön ollessa olemassa vain sitä hetkeä varten ja olihan se yksinkertaisesti mielettömän hienoa;  odottamatonta ja sellaista, mitä ei välttämättä aivan kaikilla keikoilla tapahdu. Ensimmäisestä biisistä viimeiseen saakka unenkaltaista täydellistä rakkautta jossain toisessa todellisuudessa, jonka jälkeen olisin voinut suudella jokaista vastaantulijaa ja itkeä kotimatkalla pelkästä onnellisuudesta - mikään muu bändi ei saa aikaan samanlaista fiilistä, eikä mikään muu vie mukanaan samanlaiseen transsinomaiseen tilaan.  

Samaisella kotimatkalla mä päätin, ettei tämä keikka jäänyt mun osalta viimeiseksi Von Hertzen Brothersin keikaksi tänä vuonna; kuukauden päästä mä matkustan sadanviidenkymmenen kilometrin päähän hukkumaan sinisiin värivaloihin ja olemaan mielettömän onnellinen. Mulla ei oikeastaan ole edes sanoja kaikelle tälle rakkaudelle, mutta sillä ei välttämättä ole minkäänlaista merkitystä - käykää kuitenkin katsomassa video kultaisista naamioista täällä.
 photo vhbaumltcircus163_zps574c5dfe.png photo vhbaumltcircus005_zpsaaef30e9.png photo vhbaumltcircus093_zps21cf0f71.png

11. lokakuuta 2013

three words from you to me

 photo vhb049_zps38ab08cf.jpg
i am yours, you are mine and we’re free

Viime yönä näin unta elämää suuremmasta rakkaudesta, yötaivaan kirkkaimmista tähdistä jossain pilvenpiirtäjien yläpuolella ja aamulla hymyilin typerästi auringonsäteille harmaiden ikkunaverhojen lävitse. Salaa haaveilen rakastuvani vastaantulijaan rautatieaseman kiireessä, matkustavani keskellä yötä kuiskailemaan kauniita sanoja ja kirjoittavani rakkaustarinoita lyijykynällä puhtaanvalkoiselle paperille. En mä kuitenkaan osaisi, mä kirjoitan rakkaustarinoita vain musiikille. Tänään mä aion hukkua värivalojen loisteeseen kaikista suurimman musiikkirakkauden noustessa lavalle, huutaa ääneni käheäksi maailman hienoimmista sanoista ja nostaa käteni ilmaan pelkästä onnellisuudesta - rakastaa enemmän kuin koskaan ja olla olemassa vain sitä hetkeä varten

Von Hertzen Brothers on mun elämäni suurin rakkaus, voisin kirjoittaa tuhansia rakkaustarinoita ja hukkua kerta toisensa jälkeen täydellisyyteen värivalojen loisteessa kyllästymättä koskaan. Antaa musiikin särkeä sydämen tuhansiksi palasiksi ja hymyillä sitten kyyneleet silmäkulmissa, kun sanat eivät riitä kuvailemaan onnellisuuden määrää. Rakkaustarinoita sointuina selkärangan jokaisessa nikamassa, eikä tälle tunteelle oikeastaan löydy sanoja.

withered flowers and rust

 photo vallila063_zps2a349ee9.jpg photo vallila026_zps7b0ba631.jpg
Viiden jälkeen aamulla kaatosade piiskasi ikkunalautoja mun katsellessa ikkunasta pimeyteen, olisin ehtinyt nähdä vielä unia valtamerten salaisuuksista ja herätä myöhemmin pimeyden väistyessä aamun ensimmäisten auringonsäteiden tieltä. Valtamerten salaisuudet eivät kuitenkaan saaneet mua piiloutumaan enää peittojen alle, kävelin paljain jaloin keittämään itselleni teetä ja kuuntelin sadepisaroiden putoilevan ikkunalaudalle - istuin hetken hiljaisuudessa ja suljin silmäni, mulla ei ollut kiire mihinkään. Kaupungin heräillessä vähitellen harmaaseen aamuun harhailin asemalle silmät sidottuina harmaalta, junassa olisin halunnut maalata ihmisten kiireisille kasvoille suunnatonta onnellisuutta

kaikilla sateenkaaren väreillä   
vahaliiduilla suurta rakkautta ja   

kauniita ajatuksia    

jokaisen vastaantulijan huulille, ettei maailman kauneus hukkuisi kiireeseen. Kuusi tuntia luennoilla istumista järjettömässä onnellisuudessa, en osannut puhua sanaakaan ruotsia ja nauroin sitten harmaalla käytävällä omalle järjettömyyydelleni; olin rakkautta vesiväreillä valkoisella seinällä ja jokainen duurisointu teidän lempimusiikissanne. Auringonsäteiden voittaessa maailman harmauden seikkailin tuntemattomilla kaduilla ilman päämäärää, hengitin keuhkot täyteen syksyn kauneutta jokaisessa kadunkulmassa ja hymyillessäni käänsin katseeni maahan - keinuvin askelin kuljin puutalojen ohitse, keksin tarinoita ihmisille menneisyydestä ja olisin halunnut syödä lettuja. Kotimatkalla metrossa vaaleahiuksinen tyttö hymyili mulle, olisin halunnut kertoa sille tarinan valtamerten salaisuuksista ja kuninkaista jossain kaukana.
 photo vallila050_zps73f944df.jpg photo vallila036_zpsa81d097f.jpg photo vallila081_zps36e2049d.jpg
© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.