13. lokakuuta 2013

NOT COMING HOME

 photo vhbaumltcircus012_zps699dae8a.png photo vhbaumltcircus090_zpse077ac92.png
VON HERTZEN BROTHERS @ THE CIRCUS 11 10 2013

Mä olen tämän vuoden aikana hukkunut värivaloihin lukemattoman monta kertaa, huutanut niitä maailman hienoimpia sanoja kovempaa kuin koskaan aiemmin ja yleisömeren keskellä nostanut kädet ilmaan pelkästä onnellisuudesta. Itkenyt silmät päästäni sanojen repiessä sydäntä palasiksi, antanut musiikin viedä mukanaan ja kirjoittanut myöhemmin olleeni mielettömän onnellinen. Niin mä olen ollutkin, aivan uskomattoman onnellinen. Von Hertzen Brothers on kuitenkin ollut tänä vuonna aina jollain tavalla enemmän kuin muut; mä olen hukkunut täydellisyyteen silmät kiinni kylmien väreiden juostessa pitkin selkärankaa, hukannut todellisuuden maailman hienoimpiin sanoihin eturivissä sinisten värivalojen loisteessa ja huutanut ääneni käheäksi kyynelten jäädessä kiteiksi silmäkulmiin.

Perjantaina hukuin niihin sinisiin värivaloihin suurimman musiikkirakkauden keikalla seitsemättä kertaa tänä vuonna ja ensimmäisen biisin iskiessä sanoin it's a destructive machine ticking the numbers every second builds the pressure in my head vasten kasvoja muistin, miksi niille keikoille ylipäätään on päästävä kerta toisensa jälkeen. Silloin tunsi olevansa olemassa vain sitä hetkeä varten, kaikki muu katosi ensimmäisen biisin hakatessa tajuntaan järjettömällä voimalla ja oli pakko huutaa ääni käheäksi pelkästään uskomattoman vahvasta onnellisuudesta - silloin oli enemmän kuin koskaan elossa.
 photo vhbaumltcircus164_zps25cb8871.png photo vhbaumltcircus098_zps088316b4.png photo vhbaumltcircus069_zps98865317.png photo vhbaumltcircus157_zps6821e8b8.png
Eturivissä hukuin kaikkeen siihen täydellisyyteen sinisten värivalojen loisteessa, vastasin laulajakitaristin katseeseen loputtomasti hymyillen ja olin sitten pelkkää hiljaisuutta sanojen who am i to hold who am i to love now repiessä sydäntä tuhansiksi palasiksi. Mikko von Hertzen ei ole varmaan koskaan laulanut yhtä kauniisti, enkä mä ole koskaan aiemmin liikuttunut keikalla samalla tavalla ja antanut kyynelten virrata poskipäille välittämättä mistään. Uskomattoman herkkää ja samanaikaisesti niin mielettömän vahvaa, ettei voinut kuin antaa musiikin ottaa hellään syleilyynsä; viedä mukanaan johonkin toiseen todellisuuteen ja lopulta vain hymyillä kaiken kauneudelle. 

Värivalojen tanssiessa onnellisuuttaan kaikki oli unenkaltaista täydellisyyttä, nostin kädet ilmaan kerta toisensa jälkeen huutaen ääntäni käheäksi maailman hienoimmista sanoista ja annoin kaiken hetken aikaa vain olla; millään muulla ei ollut merkitystä. Sanojen alone and alive on the midnight train kaikuessa salissa kätkin kasvoni kultaiseen naamioon, jonka takaa hymyilin veljesten reaktiolle kultaisiin naamioihin piiloutuneen yleisön ollessa olemassa vain sitä hetkeä varten ja olihan se yksinkertaisesti mielettömän hienoa;  odottamatonta ja sellaista, mitä ei välttämättä aivan kaikilla keikoilla tapahdu. Ensimmäisestä biisistä viimeiseen saakka unenkaltaista täydellistä rakkautta jossain toisessa todellisuudessa, jonka jälkeen olisin voinut suudella jokaista vastaantulijaa ja itkeä kotimatkalla pelkästä onnellisuudesta - mikään muu bändi ei saa aikaan samanlaista fiilistä, eikä mikään muu vie mukanaan samanlaiseen transsinomaiseen tilaan.  

Samaisella kotimatkalla mä päätin, ettei tämä keikka jäänyt mun osalta viimeiseksi Von Hertzen Brothersin keikaksi tänä vuonna; kuukauden päästä mä matkustan sadanviidenkymmenen kilometrin päähän hukkumaan sinisiin värivaloihin ja olemaan mielettömän onnellinen. Mulla ei oikeastaan ole edes sanoja kaikelle tälle rakkaudelle, mutta sillä ei välttämättä ole minkäänlaista merkitystä - käykää kuitenkin katsomassa video kultaisista naamioista täällä.
 photo vhbaumltcircus163_zps574c5dfe.png photo vhbaumltcircus005_zpsaaef30e9.png photo vhbaumltcircus093_zps21cf0f71.png

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.