27. marraskuuta 2022 Jyväskylä, Suomi

KAKSI ONNELLISTA ILTAA LUTAKOSSA

Sen jälkeen, kun palasimme rakkaasta pikkukaupungista kotiin lokakuun alussa, olen viettänyt kaksi valtavan onnellista iltaa Lutakossa. Kaksi iltaa, joina minusta tuntui aivan kuin ei olisi ollut olemassa mitään muuta kuin selkärankani jokaisessa nikamassa tuntuva musiikki ja se hetki yleisömeren keskellä loppuunmyydyssä salissa, kaksi aivan valtavan onnellista iltaa, jotka saavat minut edelleen hymyilemään itsekseni kirjoittaessani tätä.
 

PA140007PA140032

 

Lokakuun puolivälissä kävelin sillan ylitse kuuntelemaan Scandinavian Music Groupia ja pysähtyessäni hetkeksi katselemaan pimeyteen verhoutunutta satamaa mietin itsekseni, kuinka siitä oli vuosia, kun minä olin viimeksi nähnyt yhtyeen värivaloissa. Ainakin minusta tuntuu siltä, mietin noustessani portaat ylös hämärään saliin, en nimittäin muistanut sitä viimeisintä hetkeä, jolloin olisin saanut todistaa yhtyeen uskomattomuutta värivalojen loisteessa, viime vuosina aika on juossut eteenpäin kuin pikakelauksella. Olipa siitä viimeisimmästä hetkestä kuinka kauan tahansa, Scandinavian Music Group julkaisi kuitenkin elokuussa uuden albuminsa Ikuinen ystävä ja sinä lokakuisena iltana olin tavattoman onnellinen siitä, että saisin kuulla albumin biisejä ensimmäistä kertaa värivaloissa kuunneltuani albumia koko kauniin alkusyksyn rakastaen sitä aivan jokaisella hengenvedollani.


Olen onnekseni saanut todistaa Scandinavian Music Groupia värivaloissa lukuisia kertoja, mutta yhtye oli sinä lokakuisena iltana vielä uskomattomampi kuin muistin. Näiden vuosien aikana olin tavallaan ehtinyt unohtaa, kuinka yhtye saa värivalojen loisteessa kylmät väreet juoksemaan pitkin selkärankaani ja kyyneleet tarttumaan silmäkulmiini musiikin tuntuessa syvällä rintalastani alla. Minä olin tavallaan ehtinyt unohtaa ja kun musiikki kuljetti minua mukanaan sinä lokakuisena iltana mietin, kuinka en ollut aikoihin kokenut värivalojen loisteessa mitään niin taianomaista, tuntui kuin koko maailma olisi mahtunut siihen hämärään loppuunmyytyyn saliin ja yleisömeren keskellä tunsin, kuinka kyyneleet tarttuivat hetkittäin silmäkulmiini, uskomaton ilta, minä mietin.


PA140027PA140044PA140083


Sinä iltana värivalojen loisteessa kuultiin äärettömän rakkaita biisejä vuosien takaa, sellaisia, jotka kuljettivat minua mukanaan aivan valtavan rakkaissa muistoissa ja saivat minut palaamaan vuosien takaisiin kesäpäiviin, syksyisiin katuihin pikkukaupungin loputtomassa rauhassa ja niihin hetkiin, kun olen tuntenut olevani enemmän kuin koskaan elossa, huutanut hölmöstä rakkaudesta. Niiden vuosien takaisten biisien lisäksi sinä lokakuisena iltana kuultiin myös yhtyeen uuden albumin biisejä ja vaikka olin koko alkusyksyn kuunnellut albumia aikaisina aamuina ennen auringonnousua ja hiljaisina iltoina hämärässä kodissamme, minusta tuntui kuin olisin kuullut sen ensimmäistä kertaa. Uuden albumin biisit kuulostivat niin taianomaisen kauniilta värivalojen loisteessa, että musiikin saadessa kylmät väreet juoksemaan pitkin selkärankaani olin aivan äärettömän onnellinen siitä, että sain olla sinä lokakuisena iltana juuri siinä, yleisömeren keskellä loppuunmyydyssä Lutakossa, sinä iltana siihen hetkeen mahtui kokonainen maailma, siinä hetkessä ei ollut olemassa mitään muuta, vain musiikki.

 

PB060170PB060165PB050149

 

Marraskuun viidentenä iltana minä suuntasin jälleen Lutakkoon ja hymyilin itsekseni loppusyksyn kylmyyden tuntuessa jokaisessa solussani, sinä iltana värivalojen loisteeseen tulisi nimittäin nousemaan Maija Vilkkumaa. Vaikka olen kuunnellut Maija Vilkkumaata ihan lapsuusvuosistani saakka, näin Vilkkumaan ensimmäistä kertaa värivaloissa vasta viime kesänä ja huutaessani silloin ääntäni käheäksi yleisömeren keskellä päätin, että minun on päästävä todistamaan sitä uskomatonta energiaa mahdollisimman pian uudelleen. Sinä marraskuisena iltana Maija Vilkkumaan noustessa värivaloihin tunsin sen energian jokaisessa hengenvedossani aivan ensimmäisistä sekunneista asti, kaikki muu ympäriltäni tuntui katoavan musiikin vyöryessä yleisömeren ylitse kuin hyökyalto ja pian oli olemassa enää vain se hetki, musiikki ja se aivan uskomaton energia, joka sai sydämeni muuttamaan hetkittäin rytmiään ja kylmät väreet juoksemaan pitkin selkärankaani. Siinä ohikiitävässä hetkessä aika kadotti merkityksensä valtameren kokoisten tunteiden tunkeutuessa syvälle rintalastani alla, se oli aivan erityinen ilta, erityinen hetki ja en tiedä olisinko voinut olla yhtään onnellisempi kaikesta siitä, musiikista ja värivaloista.

 

Sinä iltana enemmän kuin mitään minä tunsin kuitenkin olevani elossa, uskomattoman vahvasti elossa ja nautin ensimmäisestä biisistä viimeiseen asti jokaisella hengenvedollani, huusin ääneni käheäksi rakkaista sanoista ja annoin musiikin viedä mukanaan, tanssin jalkani kipeiksi ja olin käsittämättömän onnellinen siitä, että pääsin todistamaan sinä iltana jotain niin uskomatatonta. Olen nähnyt elämäni aikana lukemattomia keikkoja, mutta sinä iltana jonottaessani keikan jälkeen narikkaan olin sanaton kaikesta siitä, mitä värivalojen loisteessa oli tapahtunut vain hetkeä aiemmin, olin sanaton Maija Vilkkumaan uskomattomasta energiasta ja siitä, kuinka se tuntui edelleen jokaisessa solussani, olin sanaton ja astuessani Lutakon ovesta kylmään marraskuiseen yöhön päätin itsekseni, ettei se saanut jäädä viimeiseksi kerraksi, kun näen Maija Vilkkumaan värivalojen loisteessa.

 

PB060240PB060265

13. marraskuuta 2022 Savonlinna, Suomi

PALANEN SYDÄMESTÄNI JÄÄ AINA PIKKUKAUPUNKIIN

IMG_4315IMG_4332IMG_4327


Lokakuun ensimmäisenä perjantaina ajoimme mökiltä rakkaaseen pikkukaupunkiin ja ajaessamme Kyrönsalmen siltaa pitkin kohti lapsuudenkotiani hymyilin itsekseni, kuinka tuntuu kerta toisensa jälkeen jotenkin aina yhtä helpottavalta palata sinne. Tuntuu helpottavalta palata siihen kaupunkiin, josta kymmenen vuotta sitten lähdin ja jonne olen syvällä sydämessäni aina hetkittäin kaivannut takaisin kaikki nämä vuodet, minä mietin istuessani hetkeä myöhemmin lapsuudenkotini olohuoneessa takkatulen ääressä ja katsellessani, kuinka pimeys alkoi aivan vähitellen laskeutua ikkunalasin takana. Sinä iltana nukahdin vanhan huoneeni hiljaisuuteen ja näin unta, jota en muistanut enää herätessäni keskellä yötä kuuntelemaan hiljaisuutta, joka kaikui lapsuudenkotini nurkissa.


Seuraavana aamuna katselin viiden paimenkoiran juoksevan ympäri lapsuudenkotini syksyn lempeisiin väreihin verhoutunutta pihaa, naapurin korkeista koivuista otteensa irrottaneet keltaiset lehdet tanssivat tuulessa ja en voinut olla miettimättä lapsuusvuosieni syksyjä, jotka minä vietin siinä niin kovin rakkaassa pikkukaupungissa. Muistan lapsuusvuosieni syksyt männynneulasten tuoksusta, jalkojeni alla kahisevista ruskaan verhoutuneista lehdistä ja hiukseni kastelevista syyssateista, mutta ennen kaikkea rintalastani alla tuntuvasta rauhasta. Saman rauhan minä tunsin rintalastani alla istuessani sinä iltana lämpimässä paljussa tähtitaivaan alla ja katsellessani puiden huojuvan tuulessa kuun valaistessa maisemaa, siinä hetkessä en olisi tahtonut olla missään muualla, se oli täydellinen hetki pikkukaupungin tähtitaivaan alla, valtameren kokoinen rauha syvällä rintalastani alla.

 

IMG_4190IMG_4271

 

Sunnuntaiaamuna kävelin äitini ja viiden paimenkoiran kanssa lapsuudenkotini takapihalta avautuvassa ruskan sävyihin verhoutuneessa metsässä, se on minulle äärettömän rakas metsä ja sen jälkeen, kun kymmenen vuotta sitten muutin Helsinkiin, se oli ensimmäinen asia, jota aloin kaivata pikkukaupungista. Kävelimme metsän halki ilman kiirettä mihinkään ja jatkoimme matkaamme korkeiden koivujen reunustamaa hiekkatietä kohti rantaa, oli uskomattoman kaunis syksyinen sunnuntai ja pysähtyessämme hetkeksi rantakalliolle auringonsäteet osuivat vastarannan puihin niin, että hetken näytti kuin metsä olisi tulessa. Syystuuli sai laineet lyömään rantakallioon ja minä hengitin syvään, ne olivat olleet valtavan onnelliset kaksi vuorokautta rakkaassa pikkukaupungissa ja ajaessamme myöhemmin sinä päivänä takaisin Jyväskylään olin onnellinen myös siitä, että olimme ensimmäistä kertaa puoleentoista viikkoon matkalla kotiin, onnellinen, vaikka osa sydämestäni jää aina pikkukaupunkiin.

 

IMG_4548IMG_4680IMG_4601

2. marraskuuta 2022

VIIMEISINÄ PÄIVINÄ AIKA TUNTUI PYSÄHTYNEEN

IMG_3316IMG_3355

 

Viimeinä päivinä, jotka vietimme lapsuuteni rakkaissa maisemissa, heräsimme aamuisin syyssateen ropinaan ja jäimme vielä hetkeksi peittojen alle tuvan suloiseen lämpöön, pieni karvakuono nukkui eteisen viileällä lattialla ja minä unohduin aina kerta toisensa jälkeen miettimään, kuinka valtavasti rakastin niitä hitaita aamuja siellä, kaukana kaikesta. Oli jotenkin pysähtynyttä, vain seinäkello löi aikaa eteenpäin ja ruskaan verhoutuneet lehdet tanssivat tuulessa ikkunalasin takana, niinä aamuina meillä ei ollut kiire yhtään mihinkään. Saateen väistyessä kävelimme kumisaappaat jalassa rantaan katselemaan järvelle, hengitimme keuhkojemme täydeltä raitista ilmaa ja kuuntelimme, kuinka jossain kauempana joutsenet lensivät järven ylitse ja lauloivat matkaa tehdessään.


Iltaisin kävelimme pitkin hiljaista hiekkatietä, nautimme metsän rauhallisesta huminasta meidän ympärillämme ja ihmettelimme hetkittäin teitä, jotka näkyivät kartalla, mutta joita ei todellisuudessa ollut enää olemassakaan. Illan viimeiset auringonsäteet yrittivät murtautua pilviverhon lävitse, syystuuli sai korkeaksi kasvaneen heinän kumartamaan ja katsellessamme äärettömän kauniiseen ruskaan verhoutunutta maisemaa mietin ääneen, kuinka se mökillä viettämämme viikko oli saanut minut taas rauhoittumaan, valtameren kokoisen rauhan kuiskailemaan rintalastani alla. Loputtoman stressin täyttämän alkusyksyn jälkeen se oli ollut minulle ihan tavattoman tärkeä viikko ja kaivautuessani viimeisenä iltana saunan jälkeen peittojen alle hymyilin itsekseni, olin niin onnellinen.

 

IMG_3400IMG_3520IMG_3328

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.