14. elokuuta 2015

TIKKURILAFESTIVAALI 2015 // APULANTA

tikkurilafestivaali 395tikkurilafestivaali 343
APULANTA @ TIKKURILAFESTIVAALI 25 07 2015

Olen kirjoittanut rakkaudestani Apulantaan luvattoman monesti, mutta siitä huolimatta hetkittäin tuntuu, ettei yksikään keskeneräinen lauseeni ole riittänyt kuvaamaan sitä tunnetta tarpeeksi vahvasti, siksi tahdon kertoa teille uskomattoman kauniista illasta, kun minä hukuin värivalojen loisteeseen yleisömeren keskellä ja rakastin aivan jokaisella hengenvedollani. Minä tahdon kertoa teille siitä, kuinka illan hämärtyessä seisoin yleisömeressä odottamassa yhtyeen nousevan lavalle ja katsoin tuntemattoman miehen polttavan vieressäni tupakkaa suunnattoman rauhallisen näköisenä, rauhallinen minäkin olin aina siihen hetkeen asti, kun yhtye viimein nousi kirkkaiden värivalojen loisteeseen ja tunkeutui musiikillaan suoraan hauraaseen sydämeeni saaden allekirjoittaneen huutamaan kovempaa kuin kertaakaan aiemmin kuluneen kesän aikana. Huutamaan loputtoman rakkauteni lisäksi myös suunnattomasta ristiriitaisuudestani, nostamaan käteni ilmaan musiikin tuntuessa selkärankani jokaisessa nikamassa ja tuntemaan niin suunnattoman vahvasti, että hetkittäin tuntui raskaalta hengittää: nimenomaan siksi tahdon kertoa teille rakkaudestani tähän yhtyeeseen.

Tavallaan minä uskallan väittää, etten ole Baronalla nähdyn spektaakkelin jälkeen kertaakaan tuntenut yhtä vahvasti värivalojen loisteessa kuin sinä heinäkuisena iltana, kun hukuin musiikkiin tämän yhtyeen saadessa yleisömeren huutamaan Tikkurilafestivaalin viimeisenä esiintyjänä. Yleisömeren hukkuessa musiikkiin minä tunsin kyynelten polttavan silmäkulmassa, olin äärimmäisen liikuttunut pelkästään siitä suunnattomasta rakkaudestani ja hetkittäin unohduin miettimään, kuinka näihin vuosiin Apulannan kanssa on mahtunut uskomattoman paljon: tämähän on minulle nimenomaan se yhtye, jonka musiikkiin minä olen turvautunut jokaisessa elämäni käännekohdassa ja myös kaikkina niinä hetkinä, kun olen itkenyt riittämättömyyttäni maalatessani väsyneet silmäni mustalla ja huutanut omaa keskeneräisyyttäni kävellessäni tuntemattomilla kadunkulmilla. Näiden vuosien aikana rakkaus on kasvanut valtameriä suuremmaksi, olen viettänyt monta kuukautta putkeen kuunnellen pelkästään tämän kyseisen yhtyeen tuotantoa, itkenyt vuolaasti sanoitusten murtaessa kylkiluuni yksi kerrallaan ja antanut musiikin täyttää huoneeni nurkkia lumisateen muuttaessa hetkittäin suuntaansa ikkunalasin takana, mutta samalla olen tavallaan kasvanut kiinni tähän yhtyeeseen ja siksi rakkaus sinä heinäkuisena iltana tuntui niin äärettömän vahvalta, että oli hetkittäin vaikea hengittää.
tikkurilafestivaali 264tikkurilafestivaali 403tikkurilafestivaali 325
Olen kätkenyt yhtyeen musiikkiin kaikista suurimmat salaisuuteni, vuosien takaisen loputtoman epätoivoni ja sanoinkuvaamattoman suuren rakkauteni, joten on varmaan sanomattakin selvää, että yhtyeen keikat ovat itselleni henkilökohtaisesti aina tavallaan enemmän kuin muiden. Värivalojen loisteessa pystyn näkemään oman menneisyyteni virtaavan ohitseni uskomattoman satuttavina, puhdasta rakkauttaan huutavina kuvina ja vaikka ensimmäiseenkään en uskaltaisi tarttua, sinä heinäkuisena iltana tuntui tavallaan voimaannuttavalta tuntea niistä taas jokainen musiikin tunkeutuessa luuytimeeni tuntematta häivähdystäkään armosta. Musiikin turvallisessa syleilyssä keinuin tunteiden kaikissa ääripäissä huutaen jokaisella hengenvedollani rakkaaksi muodostuneita sanoja, nostin käteni ilmaan sulkien samalla hitaasti silmäni ja annoin vallitsevan tunteen viedä mukanaan. Siinä hetkessä tunsin olevani enemmän kuin kertaakaan tämän kesän aikana uskomattoman vahvasti elossa, kyynelten virratessa poskipäilleni hymyilin loputonta onnellisuuttani ja katselin aiemmin rauhallisena vieressäni tupakoineen miehen huutavan ääntänsä käheäksi, naurahdin itsekseni.

Minä olin yksinkertaisesti niin käsittämättömän onnellinen, ettei sitä tunnetta riittäisi kuvaamaan yksikään keskeneräinen lauseeni, siinä hetkessä minussa asunut tyhjyys katosi pimeyteen onnellisuuden kuiskaillessa nimeäni värivalomyrskyssä ja kitarasoundin kulkiessa pitkin selkärankaani. Siinä hetkessä ei ollut olemassa muuta todellisuutta, minä olin olemassa ainoastaan sitä hetkeä varten ja hengitin musiikkia aivan jokaisella hengenvedollani, siinä hetkessä ei tarvittu muuta. Apulanta oli tarpeeksi ja tulee aina olemaan, enemmänkin.

Ja minä rakastin, rakastin suunnattomasti.   

tikkurilafestivaali 
309tikkurilafestivaali 339

13. elokuuta 2015

TIKKURILAFESTIVAALI 2015 // VON HERTZEN BROTHERS

tikkurilafestivaali 975tikkurilafestivaali 769
VON HERTZEN BROTHERS @ TIKKURILAFESTIVAALI 2015

"Jenna tuus jo tänne oikeen lavan eteen" sain kommentin Instagramissa kävellessäni ympäri festivaalialuetta sinä auringonsäteisiin verhoutuneena päivänä heinäkuussa, hymyilin hetken itsekseni juodessani vettä siinä uskomattomassa kuumuudessa ja kävellessäni sitten eturiviin odottamaan yhden itselleni henkilökohtaisesti suunnattoman tärkeän yhtyeen nousevan lavalle päätin, että haluan kirjoittaa ihmisistä. Ihmisistä, jotka ovat viimeisimmän kolmen vuoden aikana pyörineet samoilla keikoilla kanssani aina kaupungista riippumatta, nimittäin olen äärettömän onnellinen siitä, että vuosien saatossa olen tutustunut näihin ihmisiin.

Von Hertzen Brothers oli itselleni alunperin yhtye, jota kuuntelin yksin pimeään verhoutuneessa huoneessani suunnatonta onnellisuutta kasvoillani kertomatta siitä koskaan kenellekään, enkä koskaan olisi voinut kuvitellakaan tutustuvani nimenomaan kyseisen yhtyeen kautta uskomattoman hienoihin ihmisiin. Minulle ei ollut tavallaan koskaan aiemmin tullut mieleenkään, että tutustuisin ihmisiin seisoessani jonossa odottamassa Tavastian ovien aukeamista tai vaikka hukkuessani värivalojen loisteeseen Virgin Oilissa, mutta alkaessani sitten kiertämään Von Hertzen Brothersin keikkoja huomasin puhuvani itselleni ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa odottaessani keikkojen alkamista. Huomasin odottavani keikkoja musiikin lisäksi myös ihmisten takia, sillä juuri niistä ihmisistä, joihin en koskaan kuvitellut tutustuvani, oli tavallaan alkanut tulla minulle tärkeitä ja se yhteisöllisyyden tunne nimenomaan Von Hertzen Brothersin keikoilla tutustuttuani ihmisiin oli jotain sellaista, mitä en pystynyt kokemaan minkään muun yhtyeen keikoilla.
tikkurilafestivaali 970tikkurilafestivaali 891tikkurilafestivaali 
945
Näiden muutaman vuoden aikana olen tutustunut ihmiseen, jonka kanssa juostiin Leppävaaran asemalle aivan uskomattomassa kiireessä keikan jälkeen huomataksemme olevamme etuajassa ja puhuttiin elämästä Helsingin päärautatieasemalla vuorokauden vaihteessa, uskomattoman ihanaan ihmiseen, joka toi minulle lahjaksi teetä Kangasniemen keikalle. Olen tutustunut ihmiseen, joka tulee halaamaan keikkojen jälkeen vilpittömyyttä silmissään ja ihmiseen, jonka kanssa kerran unohduimme keskustelemaan tulevaisuudestani Tavastialla odottaessamme keikan alkamista, olen tutustunut ihmiseen, joka on erittäin suurella varmuudella aina jonottamassa ennen minua. Olen tutustunut ihmiseen, joka viimeisenä iltanani helsinkiläisenä katsoi silmiin ja sanoi, etten saisi olla liian surullinen. Näihin ihmisiin ja ehdottomasti myös veljeksiin tutustumisen ansiosta Von Hertzen Brothersista on tullut minulle enemmän kuin ainoastaan yhtye, tämä yhtye on edelleen ainoa, jonka keikoilla olen tutustunut ihmisiin.

Von Hertzen Brothersista on tullut minulle äärimmäisen tärkeä osa elämääni, mietin seisoessani eturivissä odottamassa keikan alkamista heinäkuun uskomattomassa kuumuudessa ja yhtyeen noustessa viimein lavalle olisin halunnut itkeä pelkästä suunnattomasta onnellisuudestani. Se ei välttämättä ollut aivan paras yhtyeeltä näkemäni keikka, mutta se oli täynnä suunnattonta onnellisuutta ja sanoinkuvaamattoman suurta rakkautta, se oli tunteiden ääripäissä keinumista ensimmäisestä sekunnista viimeiseen. Nimenomaisen keikan aikana ymmärsin, kuinka järjettömän paljon rakkautta minussa on kaikesta rikkinäisyydestäni ja ristiriitaisuudestani huolimatta, ymmärsin tuntevani satuttavan vahvasti jokaisella hengenvedollani ja katsoessani silmiin en voinut olla kuin kiitollinen, tämä yhtye on minulle aivan valtavan paljon.

Nämä kaikki ihmiset ovat minulle paljon, kiitos.

tikkurilafestivaali 811

12. elokuuta 2015

TIKKURILAFESTIVAALI 2015 // ONNELLISUUDESTA

tikkurilafestivaali 255tikkurilafestivaali 272tikkurilafestivaali 265
PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT @ TIKKURILAFESTIVAALI 2015

"Alotetaan ni päästään täältä helvettiin" totesi Kari Aalto kerran heinäkuun auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaani Hiekkaharjun urheilupuistossa ja naurahtaen mietin, että siinä vaiheessa, kun joku uskaltaa aloittaa keikkansa nimenomaan samaisten sanojen saattelemana, niin on arvostettava aivan uskomattoman paljon. Kyse on äärettömästä aitoudesta ja tavallaan myös rohkeudesta, niistä kahdesta asiasta, joita tulen todennäköisesti aina arvostamaan musiikin tekemisessä ja soittamisessa enemmän kuin mitään. Katsellessani sinä heinäkuisena päivänä, kun Pertti Kurikan Nimipäivät loisti yhtyeenä äärimmäistä rohkeuttaan silmiini tarttuivat hetkittäin kyyneleet uskomattomasta ylpeydestä, silloin minä olin näistä miehistä ylpeä.

En luokittele itseäni suureksi Euroviisujen ystäväksi ja on myönnettävä, etten minä ole jaksanut kiinnostua kyseisen kilpailun seuraamisesta oikeastaan enää vuosikausiin, mutta osaan kuitenkin sanoa, että se, ettei Pertti Kurikan Nimipäivät pärjännyt Euroviisuissa on sanoinkuvaamattoman suuri vääryys. Minä uskallan kuitenkin väittää, että kaikesta huolimatta tämä yhtye oli kyseisen vuosittaisen kilpailun suurin voittaja ja jokaisella vastaanväittäjälle voisin Kari Aaltoa lainatakseni todeta, että jäkä jäkä jäkä.
tikkurilafestivaali 574
ANTTI TUISKU @ TIKKURILAFESTIVAALI 2015

Huhtikuussa kirjoitin, että tällä hetkellä mielenkiintoisinta suomalaista popmusiikkia tekee vuonna 2003 Idolsissa kilpaillut ja sittemmin yhdeksi suomalaisen popmusiikin kärkinimistä kasvanut Antti Tuisku, eikä todellakaan vähiten siksi, että kyseinen mies uskaltaa ottaa riskejä tehdessään musiikkia ja luottaa itseensä kaikissa niissä tilanteissa, joissa esimerkiksi allekirjoittanut päätyisi kyseenalaistamaan päätöksiä. Kyseisen artistin toukokuussa julkaistu albumi soi kuulokkeissani, kun pakkasin viimeiset tavarani muuttolaatikoihin helsinkiläisessä soluasunnossani iltapäivän auringon tulviessa verhottomista ikkunoistani sisään ja sitten sanoista etkö sä kuullu, sä kelpaat kyllä / hei ho paita pois, kaikilla meillä on ongelmii lähtien olen uskaltanut väittää, että kyseinen albumi on ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaimmista kotimaisista julkaisuista. Yksi vuoden parhaimmista nimenomaan riskien ottamisen ja uuden kokeilemisen ansiosta, tätä albumia ei olisi nimittäin todennäköisesti koskaan syntynyt ilman rohkeutta kohdata epäonnistumisen riski.

On myönnettävä, etten minäkään osannut suhtautua kyseisen albumin ensimmäisen singlelohkaisuun heti sen ansaitsemalla tavalla: tavallaan se, että singlelohkaisu poikkesi artistin muusta tuotannosta niin vahvasti, sai kyseenalaistamaan kyseisen biisin kokonaisuudessaan ja säikähtämään muutosta. Säikähtämisestä ja kyseenalaistamisesta ollaan kuitenkin päästy vihdoin siihen pisteeseen, että seisoessani yleisömeren keskellä heinäkuun lopussa Hiekkaharjun urheilupuistossa Antti Tuiskun noustessa lavalle minun katseessani oli suunnatonta onnellisuutta, nimittäin sen lisäksi, että toukokuussa julkaistu albumi toimii kuulokkeissa, kyseinen albumi on tuonut artistin äärimmäisen paljon lähemmäksi yleisöään. Silloin auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaani kyyneleet valuivat minun poskipäilleni, nostin käteni ilmaan siitä loputtomasta rakkaudestani ja hetkeen ei ollutkaan olemassa muuta todellisuutta, oli ainoastaan se hetki auringonsäteiden loisteessa yleisömeren keskellä ja kyyneleet silmäkulmassa. Kyyneleet silmäkulmassa, kun tämä suuresti arvostamani artisti sanoi, että juuri sinä kelpaat juuri tuollaisena, välillä sellaista tarvitsee, että se sanotaan ääneen auringonsäteiden lämmössä yleisömeren tanssiessa ympärillä.
tikkurilafestivaali 081
SANNI @ TIKKURILAFESTIVAALI 2015

Sen lisäksi, että olin aikoinaan äärettömän innoissani Sannin debyyttialbumista, minä olin koko kevään äärettömän innoissani myös huhtikuussa ilmestyneestä toisesta albumista, joka on valehtelematta vähintään yhtä uskomattoman hieno kuin edeltäjänsä. Huolimatta siitä, että kyseinen albumi vaati ehdottomasti enemmän kuuntelukertoja kuin debyyttialbumi, tämän albumin kohdalla kuulee äärimmäisen vahvasti aivan ensimmäisestä raidasta siihen viimeiseen asti, että artisti tekee musiikkia ihan koko sydämellään: se tuntuu jokaisessa hengenvedossa, se saa huutamaan keskellä pimeyteen verhoutunutta öistä kaupunkia ja itkemään värivalojen loisteessa. Se sai itkemään myös Hiekkaharjun urheilupuistossa, kun sanojen mun ajatukseni jos joku kuulis, kuoren alla jotain muuta kun luulis / mut mä hymyilen kauniisti ja saan kaiken anteeksi murtaessa suunnattoman hauraan sydämeni palasiksi yleisönmeren jalkoihin katselin edessäni pikkutytön kuivaavan kyyneleitään ja vieressä tuntemattoman miehen sulkevan silmänsä.

Siinä hetkessä minä en ollut yksin, vain yksinäinen.   
tikkurilafestivaali 114tikkurilafestivaali 117
HALOO HELSINKI! @ TIKKURILAFESTIVAALI 2015

Vuonna 2006 perustettu yhtye nimeltä Haloo Helsinki! oli viime lokakuuhun mennessä ehtinyt julkaista neljä studioalbumia, myydä albumeillaan tuplaplatinaa ja julkaistuaan neljännen studioalbuminsa menestyä Emma-gaalassa lunastaen itselleen vuoden popalbumin, vuoden yhtyeen ja vuoden live-esiintyjän palkinnot, mutta tärkeimpänä yhtye oli ehtinyt soittaa itsensä kuuntelijoiden sydämiin jättäen lähtemättömän jälkensä suomalaisen musiikin historiaan. Kuitenkin silloin lokakuussa yhtye julkaisi viidennen studioalbuminsa ja istuessani pikkukaupungin rauhallisuudessa kuuntelemassa sitä ensimmäistä kertaa minä uskalsin väittää, että käsissäni oli ehdottomasti yhtyeen tähänastisen uran paras albumi. Sitä kyseinen albumi oli mielestäni vielä silloinkin, kun kesäillan vähitellen viilentyessä humaltuneita keski-ikäisiä miehiä väistellen käveltiin yleisömeren keskelle katselemaan yhtyeen nousevan värivalojen loisteeseen.

Kieltämättä tieto siitä, että tämä yhtye jää ansaitulle tauolle lokakuussa, kummitteli mielessäni haikeutena hymyillessäni onnellisuuttani yhtyeen räjäyttäessä yleisön liekkeihin musiikin tuntessa selkärangassani asti: siitä hetkestä, kun sain yhtyeen ensimmäisen albumin lahjaksi parhaalta ystävältäni ja istuimme iltapäivän olohuoneessamme sitä kuuntelemassa, yhtye on ollut itselleni henkilökohtaisesti uskomattoman tärkeä ja tuntuu suunnattoman haikealta ajatella, että seuraavan vuoden aikana minä en tule kertaakaan hukkumaan värivaloihin yhtyeen keikoilla. Haikeudesta huolimatta Haloo Helsinki! sai musiikillaan sinä heinäkuisena iltana aikaan sen, minkä on saanut aikaan jokaisena onnellisuuteen verhottuna iltana värivalojen loisteessa: ensimmäisestä sekunnista viimeiseen musiikki keinutti mukanaan tunteiden ääripäissä, siinä äärettömässä onnellisuudessa ja mielen syvimmissä salaisuuksissa. Kaikissa unohtuneissa tunnetiloissa ja rakastumisen kääntöpuolen rankimmissa muistoissa, siksi minä haluaisin kiittää koko sydämestäni. Kiitos.

10. elokuuta 2015

TIKKURILAFESTIVAALI 2015

tikkurilafestivaali 364tikkurilafestivaali 403tikkurilafestivaali 
645Sen lisäksi, että matkustin kolmesataa kilometriä kävelläkseni rakkaimmilla kadunkulmilla ja löytääkseni palasia onnellisuudestani, minä matkustin päästäkseni rakastamaan musiikkia jokaisella hengenvedollani: huolimatta siitä, että samaisen viikon maanantaina pakatessani omaisuuttani Ilosaarirockin leirintäalueella vannoin viettäväni muutaman viikon ilman livemusiikkia, minussa asui suunnaton ikävä musiikkia kohtaan. Yhdentoista aikaan aamupäivällä minä istuin k-junassa, katselin auringonsäteisiin verhoutunutta ohikiitävää maisemaa ikkunalasin takana suunnatonta onnellisuutta silmissäni ja hiuksissa tuoksui tupakka, kun viimein seisoin yleisömeren keskellä liikuttumassa Pertti Kurikan Nimipäivien sympaattisuudelle ja aitoudelle. En oikeastaan tiedä, miksi kyyneleet tarttuivat silmäkulmiini kaikkina odottomattomina hetkinä, mutta kaikista niistä kyyneleistä huolimatta olin käsittämättömän onnellinen aina ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen: huusin onnellisuuttani Antti Tuiskun päästäessä kaikki tiikerit irti, hymyilin pikkutytön silmien loistaessa auringonsäteissä Sannin noustessa värivaloihin ja kuiskailin rakkauttani Von Hertzen Brothersin rikkoessa kylkiluuni suunnattomalla voimallaan, minä olin onnellinen Apulannan ollessa täydellisyyttä.
tikkurilafestivaali 272tikkurilafestivaali 072tikkurilafestivaali 100tikkurilafestivaali 425Tikkurilafestivaali kohteli minua hyvin, vaikka viimeistään illan hämärtyessä unohduin miettimään, voisiko tämä humaltunut festarikansa ahdistaa minua itseäni henkilökohtaisesti enää yhtään enemmän tai tunnelma yleisömeren keskellä muistuttaa enää yhtään enemmän ruotsinlaivaa. Humaltunut festarikansahan ei itseäni normaalisti ahdista, mutta jostain tuntemattomasta syystä Tikkurilafestivaali tuntui illan hämärtyessä olevan täynnä myötähäpeää aiheuttavien humaltuneiden nuorten lisäksi niitä äärimmäisen ahdistavia keski-ikäisiä humaltuneita miehiä, joiden ansiosta esimerkiksi Haloo Helsinki! oli osittain uskomattoman ahdistava kokemus. Tästäkään huolimatta en todellakaan halua kritisoida ihmisten humaltumista festareilla, nimittäin ollakseni rehellinen harrastan sitä itsekin, mutta menen festareille enemmän musiikin kuin alkoholin takia.

Apulannan jättäessä vuorokauden vaihteen jälkeen värivalot taakseen minä kävelin asemalle ihmismassan mukana, istuin junassa lattialla uskomattoman kipeiden jalkojeni takia ja myöhemmin hymyilin typerästi harhaillessani kadunkulmalta seuraavalle itselleni aivan sanoinkuvaamattoman rakkaan kaupungin uinuessa rauhallisuudessaan. Nukahtaessani viimein näkemään sekavaa unta värivalojen loisteesta mietin, etten voisi olla enää yhtään onnellisempi, Tikkurilafestivaali ei turhaan rikkonut kävijäennätystään.
tikkurilafestivaali 975tikkurilafestivaali 889

9. elokuuta 2015

04:10 SAVONLINNA – HELSINKI

tikkurilafestivaali 063tikkurilafestivaali 081tikkurilafestivaali 087tikkurilafestivaali 094tikkurilafestivaali 077 Toukokuun lopussa yhtenä aamuyönä istuin viimeisen kerran Helsingin asuntoni parvekkeella, kuuntelin sanoja you gotta let the feeling set you free ja seuraavana aamuna kävin palauttamassa asuntoni avaimet, iltapäivän auringossa sanoin hyvästit kaupungille, joka teki minusta uskomattoman onnellisen. Sen iltapäivän jälkeen minusta oli pääkaupungissamme jäljellä ainoastaan muisto, mutta yhtenä perjantai-iltana päätin kaipuuni kasvaneen ohitse kaikista sietokykyni rajoista ja aamuneljältä katselin ohikiitävää maisemaa matkallani Helsinkiin, enkä muista koko kesänä tunteneeni itseäni yhtä uskomattoman vapaaksi.

Yhtä uskomattoman vapaaksi, kun astuin kaukoliikenteen terminaalista ulos ja lämpimät kyyneleet tarttuivat silmäkulmiini, siinä hetkessä minä tunsin palanneeni kotiin ja olevani vähintään yhtä vapaa kuin kaikkina niinä aamuina, kun heräsin Malminkartanon asunnostani. Musiikin keinuttaessa harmoniassaan kävelin rakkaimmilla kadunkulmilla etsimässä palasia onnellisuudestani, hymyilin jokaiselle vastaantulijalle ja istuin tuntemattoman naisen viereen syömään jäätelöä, Helsinki oli kauniimpi kuin koskaan ja silti ennallaan.

8. elokuuta 2015

ILOSAARIROCK 2015 // APULANTA

ilorokki 1209ilorokki 1260
APULANTA @ ILOSAARIROCK 2015

Sunnuntai-iltana minä istuin vieraassa teltassa juomassa punaviiniä, kerroin vaiettuja totuuksia elämästäni ja seisoessani myöhemmin yleisömeren keskellä odottamassa itselleni sitä henkilökohtaisesti tärkeintä yhtyettä hymyilin typerästi, vaikka todellisuudessa minussa asui äärettömän suurta vihaa jotain tuntematonta kohtaan, jostain tuntemattomasta syystä. Tässä vaiheessa on varmaan kerrottava, etten oikeastaan koskaan ole ollut nimenomaisen yhtyeen keikalla vihainen ja siksi en osannut kuvitellakaan, miltä tuntuisi huutaa ääntään käheäksi rakkaudesta ääretöntä vihaa silmissäni: en osannut kuvitella, miltä tuntuisi itkeä musiikin murtaessa vihan suunnattomat kahleet kyyneliksi tai nostaa kädet ilmaan purkaakseen vihaansa. En osannut kuvitella, mutta Apulannan noustessa värivaloihin Ilosaarirockin viimeisenä esiintyjänä minä huusin ääntäni käheäksi rakkauden lisäksi suunnattomasta vihastani ja tunsin olevani sanoinkuvaamattoman vahvasti elossa.

Sanat hei hei mitä kuuluu / sä kysyt ja kaikki on ok / no hyvä sun on puhuu / kun sä et tiedä miltä musta tuntuu saivat aivan uudenlaisen merkityksen huutaessani niitä ensimmäistä kertaa elämässäni äärettömän vihaisena, ne sanat, jotka ovat kulkeneet mukanani kauemmin kuin uskaltaisin koskaan myöntää ja tavallaan nimenomaan siksi tuntui niin epätodelliselta. Apulantahan on itselleni sillä tavalla äärimmäisen merkittävä yhtye, että se on nähnyt suurimman onnellisuuteni lisäksi myös kaikista vaikeimmat hetkeni, vetänyt armottomasti turpaan itkiessäni epätoivoisuuttani ja pitänyt kädestä kaikkina niinä hetkinä, kun olen päättänyt luovuttaa: tämä yhtye on kulkenut mukanani uskomattoman kauan päästämättä kertaakaan irti, siksi tuntui enemmän kuin pakahduttavalta sanojen jos välittäisin enemmän / jostain muustakin kuin vain itsestäni / niin muuttuisinko jotenkin / ihmiseksikö kasvaisin murtaessa sen loputtoman vihani kahleet kyynelvirraksi poskipäilleni, kaikessa vihassani rakastin enemmän kuin koskaan elämässäni.

Rakastin sanojen ne sanoo mulle / tää on nyt sun todellisuus / tää on nyt sitä, tässä kaikki / tää on lopullisuus / tän ulkopuolella päivät valuvat hukkaan tunkeutuessa suoraan selkäytimeeni, palasin hetkeksi kolme vuotta elämässäni taaksepäin ja unohduin miettimään sitä hetkeä, kun samaisten sanojen myötä päätin muuttaa kolmensadan kilometrin päähän pikkukaupungista, sillä se ei ollutkaan minun todellisuuteni. Sinä sunnuntai-iltana minun todellisuuteni oli kuitenkin rikkinäiset kengät, takkuiset hiukset ja äärettömässä vihassani sanat tähän päättyy paljon hyvää / paljon kaunista repimässä sydäntäni tuhansiin palasiin, mitkään sanat eivät ole koskaan satuttaneet yhtä voimakkaasti, minun todellisuuteni oli kyyneleet poskipäilläni vihan murtuessa vähitellen pieniksi palasiksi yleisömeren jalkoihin. Apulanta oli yksinkertaisesti niin uskomattoman suurta rakkautta, että muistin äärettömän vihani seuraavan kerran vasta kävellessäni juustodiscon kautta leirintäalueelle peittämään vihaani hiljaisuuteen.

  Puhelimessa 7% akkua ja seuraavana aamuna autossa vielä vähemmän,
   maanantain todellisuus päätti iskeä silmillemme täysin armottomana

   mutta helvetti sentään, olihan meillä hauskaa.

ilorokki 1344ilorokki 1308ilorokki 1331

7. elokuuta 2015

ILOSAARIROCK 2015 // ANGUS & JULIA STONE

ilorokki 1106ilorokki 1099
ANGUS & JULIA STONE @ ILOSAARIROCK 2015

Jos jostain aivan uskomattomasta syystä ette ole koskaan törmänneet Angus & Julia Stonen musiikkiin, suosittelen viimeistään tämän tekstin lukemisen jälkeen perehtymään tämän nimenomaisen australialaisen sisarusduon musiikkiin, mutta pysähdytään nyt ensin hetkeksi juuri tähän, aion kertoa teille salaisuuden tästä nimenomaisesta yhtyeestä ja itsestäni. Ennen salaisuutta on kuitenkin kerrottava, että tämä yhtye on saanut alkunsa vuonna 2006 australialaisen muusikkoperheen sisarusten alkaessa kirjoittaa musiikkiaan yhdessä ja julkaissut myöhemmin kolme pitkäsoittoa (A Book Like This (2007), Down the Way (2010) ja Angus & Julia Stone (2014)), joista keskimmäinen sai allekirjoittaneen rakastumaan aivan uskomattoman vahvasti eräänä kesäyönä heinäsirkkojen soittaessa melankoliaan verhoutunutta melodiaansa ja tuulenhenkäysten tarttuessa varovaisesti hiuksiin, salaisuuteni liittyy nimenomaan siihen rakastumiseen.

Kesäöiden äärettömään harmoniaan ja  
paljaisiin jalkoihin viileällä asfaltilla,  

loputtomaan vapauteen.    

Uskomattoman kauniisiin kesäöihin viisi vuotta taaksepäin, kun maailma pukeutui siihen tummansiniseen harmoniaan kiivetessäni varovaisesti huoneeni ikkunasta ulos ja katsellessani tähtitaivasta heinäsirkkojen soittaessa sitä melankoliaan pukeutunutta melodiaansa sanat and i'm hoping that you'll say / that you loved me all this time kaikuivat korvissani, silloin minä rakastuin. Niinä uskomattoman kauniina kesäöinä nimenomainen yhtye opetti näkemään maailman äärettömän kauneuden aamuyön ensimmäisten tuntien vaihtuessa vähitellen auringonnousuun ja kirjoittamaan keskeneräisiä lauseita välittämättä siitä, tulisiko niistä koskaan mitään kokonaista: niinä uskomattoman kauniina kesäöinä ymmärsin, ettei tarvinnut olla kokonainen ollakseen onnellinen, minä sain olla vähän rikkinäinen ja juosta paljain jaloin hiekkateillä tuntematta kipua jalkapohjissani. Katsella tähtitaivasta kaupungin ympärilläni uinuessa rauhallisuudessaan ja kuiskailla ilmaan sitä ääretöntä rakkauttani nukahtaessani omenapuun alle aamuauringon lämmittäessä selkärankaani, sinä kesänä Angus & Julia Stone sai ymmärtämään, ettei tarvinnut olla mitään.

  Ymmärtämään, että riitän näin.

ilorokki 1111ilorokki 1155ilorokki 1116
Sinä kesänä Angus & Julia Stone soi kuulokkeissani aina kirjoittaessani keskeneräisiä lauseitani, mutta sanat gonna take her for a ride on a big jet plane / gonna take her for a ride on a big jet plane soivat myös silloin, kun kävelin ensimmäistä kertaa ensimmäisen järjestelmäkamerani kanssa aamuyöllä rantaan kuvaamaan auringonnousua, sinä kesänä nimenomainen yhtye oli minulle itselleni enemmän kuin mikään ja sai ymmärtämään asioita, joista minä olen edelleen uskomattoman kiitollinen. Kaikesta suunnattomasta rakkaudestani huolimatta kuvittelin, etten koskaan pääse näkemään tätä nimenomaista yhtyettä värivalojen loisteessa ja huutamaan ääntäni käheäksi rakkaudesta, joten on varmaan sanomattakin selvää, että tämän australialaisen sisarusduon keikka oli ehdottomasti yksi itselleni tärkeimmistä Ilosaarirockissa.

On tavallaan aivan mahdotonta selittää, kuinka epätodelliselta tuntui seisoa yleisömeren keskellä yhtyeen noustessa värivalojen loisteeseen sunnuntain harmoniassa ja antaa kyynelten virrata poskipäille musiikin löytäessä jokaisen avonaisen haavani, kaikki ne haavat, jotka sinä viiden vuoden takaisena kesänä sidottiin. Siinä hetkessä minä olin rikkinäinen, äärimmäisen alaston musiikin loputtoman voiman edessä ja silti sanoinkuvaamattoman onnellinen, siinä hetkessä minä olin kokonainen kaikessa siinä rikkinäisyydessäni ja takkuisissa hiuksissani, minä olin kokonainen ilman toista ihmistä vierelläni. Minä olin tarpeeksi ja hetkittäin suljin silmäni tunteakseni musiikin jokaisella hengenvedollani, hengittääkseni onnellisuuttani musiikin lävistäessä tajuntaani ja värivalojen tanssiessa onnellisuuttaan avasin silmäni nähdäkseni. Ollakseni läsnä jokaisella solullani, nimittäin Angus & Julia Stone oli yksinkertaisesti jotain niin uskomatonta, etteivät sanat koskaan riittäisi kuvaamaan sitä suunnatonta tunnetta.

   Sitä suunnatonta tunnetta, kun oli olemassa ainoastaan se hetki.  

ilorokki 1174ilorokki 1187

6. elokuuta 2015

ILOSAARIROCK 2015 // VON HERTZEN BROTHERS

ilorokki 705ilorokki 721ilorokki 698 VON HERTZEN BROTHERS @ ILOSAARIROCK 2015

Ilosaarirock heräsi harmaaseen sunnuntaiaamuun istuessani leirintäalueella hiukset takkuisina ja edellisen illan onnellisuus kasvoillani, kuuntelin viereisessä leirissä miehen puhuvan jatkuvasti itsekseen ja unohduin miettimään, kuinka jostain tuntemattomasta syystä en ollut koskaan aiemmin nähnyt Von Hertzen Brothersia Ilosaarirockissa. Jostain tuntemattomasta syystä, minä ajattelin naurahtaen kävellessäni hiukset edelleen yhtä takkuisina festivaalialueen poikki huomatakseni seisovani eturivissä keskemmällä kuin koskaan aiemmin ja sydämeni muuttavan rytmiään ennen ensimmäistäkään sointua, jostain tuntemattomasta syytä, naurahdin vielä kerran itsekseni tämän itselleni henkilökohtaisesti uskomattoman rakkaan yhtyeen noustessa viimein värivalojen loisteeseen iltapäivän harmoniassa, eikä mikään enää tapahtunut tuntemattomasta syystä.

Kyynelten virratessa poskipäilleni musiikin ensimmäisten hengenvetojen kaivautuessa suoraan luuytimeeni tiesin tarkalleen, miksi tuntui samanaikaisesti sekä äärettömän voimakkaalta että ihan sanoinkuvaamattoman heikolta, tiesin tarkalleen, miksi kyyneleet valuivat poskipäilleni musiikin ottaessa taas vahvaan syleilyynsä. Von Hertzen Brothers on itselleni nimenomaan yhtye, jonka noustessa värivaloihin tunnen palaavani kotiin riippumatta siitä, seisonko ehkä eturivissä Tavastialla vai huudanko rakkauttani yleisömeren keskellä jossain Kangasniemellä, Von Hertzen Brothersin noustessa värivaloihin minä olen äärimmäisen vahvasti turvassa ja siksi musiikin ottaessa vahvaan syleilyynsä sunnuntain harmoniassa kyyneleet virtasivat poskipäilleni, enkä olisi halunnut missään muualla enemmän kuin juuri siinä uskomattoman kauniissa hetkessä. En vieläkään osaa kirjoittaa kriittisesti nimenomaisesta yhtyeestä tai sanoa, oliko tämä keikka mahdollisesti yksi parhaista koskaan näkemistäni yhtyeen keikoista, mutta sen minä osaan sanoa, että kyyneleet virtasivat poskipäilleni ensimmäisestä hengenvedosta aina viimeiseen asti ja nimenomaan se kertoo paljon siitä, kuinka äärettömän paljon kyseinen keikka itselleni henkilökohtaisesti merkitsi, ilman mitään tuntemattomia syitä.
ilorokki 711ilorokki 692
© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.