7. elokuuta 2015

ILOSAARIROCK 2015 // ANGUS & JULIA STONE

ilorokki 1106ilorokki 1099
ANGUS & JULIA STONE @ ILOSAARIROCK 2015

Jos jostain aivan uskomattomasta syystä ette ole koskaan törmänneet Angus & Julia Stonen musiikkiin, suosittelen viimeistään tämän tekstin lukemisen jälkeen perehtymään tämän nimenomaisen australialaisen sisarusduon musiikkiin, mutta pysähdytään nyt ensin hetkeksi juuri tähän, aion kertoa teille salaisuuden tästä nimenomaisesta yhtyeestä ja itsestäni. Ennen salaisuutta on kuitenkin kerrottava, että tämä yhtye on saanut alkunsa vuonna 2006 australialaisen muusikkoperheen sisarusten alkaessa kirjoittaa musiikkiaan yhdessä ja julkaissut myöhemmin kolme pitkäsoittoa (A Book Like This (2007), Down the Way (2010) ja Angus & Julia Stone (2014)), joista keskimmäinen sai allekirjoittaneen rakastumaan aivan uskomattoman vahvasti eräänä kesäyönä heinäsirkkojen soittaessa melankoliaan verhoutunutta melodiaansa ja tuulenhenkäysten tarttuessa varovaisesti hiuksiin, salaisuuteni liittyy nimenomaan siihen rakastumiseen.

Kesäöiden äärettömään harmoniaan ja  
paljaisiin jalkoihin viileällä asfaltilla,  

loputtomaan vapauteen.    

Uskomattoman kauniisiin kesäöihin viisi vuotta taaksepäin, kun maailma pukeutui siihen tummansiniseen harmoniaan kiivetessäni varovaisesti huoneeni ikkunasta ulos ja katsellessani tähtitaivasta heinäsirkkojen soittaessa sitä melankoliaan pukeutunutta melodiaansa sanat and i'm hoping that you'll say / that you loved me all this time kaikuivat korvissani, silloin minä rakastuin. Niinä uskomattoman kauniina kesäöinä nimenomainen yhtye opetti näkemään maailman äärettömän kauneuden aamuyön ensimmäisten tuntien vaihtuessa vähitellen auringonnousuun ja kirjoittamaan keskeneräisiä lauseita välittämättä siitä, tulisiko niistä koskaan mitään kokonaista: niinä uskomattoman kauniina kesäöinä ymmärsin, ettei tarvinnut olla kokonainen ollakseen onnellinen, minä sain olla vähän rikkinäinen ja juosta paljain jaloin hiekkateillä tuntematta kipua jalkapohjissani. Katsella tähtitaivasta kaupungin ympärilläni uinuessa rauhallisuudessaan ja kuiskailla ilmaan sitä ääretöntä rakkauttani nukahtaessani omenapuun alle aamuauringon lämmittäessä selkärankaani, sinä kesänä Angus & Julia Stone sai ymmärtämään, ettei tarvinnut olla mitään.

  Ymmärtämään, että riitän näin.

ilorokki 1111ilorokki 1155ilorokki 1116
Sinä kesänä Angus & Julia Stone soi kuulokkeissani aina kirjoittaessani keskeneräisiä lauseitani, mutta sanat gonna take her for a ride on a big jet plane / gonna take her for a ride on a big jet plane soivat myös silloin, kun kävelin ensimmäistä kertaa ensimmäisen järjestelmäkamerani kanssa aamuyöllä rantaan kuvaamaan auringonnousua, sinä kesänä nimenomainen yhtye oli minulle itselleni enemmän kuin mikään ja sai ymmärtämään asioita, joista minä olen edelleen uskomattoman kiitollinen. Kaikesta suunnattomasta rakkaudestani huolimatta kuvittelin, etten koskaan pääse näkemään tätä nimenomaista yhtyettä värivalojen loisteessa ja huutamaan ääntäni käheäksi rakkaudesta, joten on varmaan sanomattakin selvää, että tämän australialaisen sisarusduon keikka oli ehdottomasti yksi itselleni tärkeimmistä Ilosaarirockissa.

On tavallaan aivan mahdotonta selittää, kuinka epätodelliselta tuntui seisoa yleisömeren keskellä yhtyeen noustessa värivalojen loisteeseen sunnuntain harmoniassa ja antaa kyynelten virrata poskipäille musiikin löytäessä jokaisen avonaisen haavani, kaikki ne haavat, jotka sinä viiden vuoden takaisena kesänä sidottiin. Siinä hetkessä minä olin rikkinäinen, äärimmäisen alaston musiikin loputtoman voiman edessä ja silti sanoinkuvaamattoman onnellinen, siinä hetkessä minä olin kokonainen kaikessa siinä rikkinäisyydessäni ja takkuisissa hiuksissani, minä olin kokonainen ilman toista ihmistä vierelläni. Minä olin tarpeeksi ja hetkittäin suljin silmäni tunteakseni musiikin jokaisella hengenvedollani, hengittääkseni onnellisuuttani musiikin lävistäessä tajuntaani ja värivalojen tanssiessa onnellisuuttaan avasin silmäni nähdäkseni. Ollakseni läsnä jokaisella solullani, nimittäin Angus & Julia Stone oli yksinkertaisesti jotain niin uskomatonta, etteivät sanat koskaan riittäisi kuvaamaan sitä suunnatonta tunnetta.

   Sitä suunnatonta tunnetta, kun oli olemassa ainoastaan se hetki.  

ilorokki 1174ilorokki 1187
© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.