14. joulukuuta 2022

ME OLIMME RAKKAUTTA ENSISILMÄYKSELLÄ

IMG_5433IMG_5492IMG_5422

 

Marraskuun puolivälin jälkeen, yhtenä aivan tavattoman kauniina iltapäivänä seisoimme maailman rakkaimman kanssa keskellä peltoa ja katselimme auringonlaskun maalaavan taivaan vaaleanpunaisella, edellisenä yönä oli satanut hiljalleen lunta ja maisema verhoutui valkoiseen lumihuntuun, vain puiden latvoihin tarttuva varovainen tuuli rikkoi rauhoittavan hiljaisuuden. Kun minä seitsemän vuotta sitten kävelin yhtenä marraskuisena iltana saman ihmisen kanssa lumisia katuja pitkin pieneen kotiini Linnankadulle, en olisi osannut kuvitellakaan, että vielä seitsemän vuotta myöhemmin katselisimme edelleen yhdessä auringonlaskuja, nousisimme jyrkkiä portaita linnavuorelle hengittämään raikasta ilmaa ja istuisimme myöhäisinä iltoina saunassa haaveilemassa yhteisestä tulevaisuudesta, omasta kodista metsien keskellä ja kaikesta siitä, mitä tahdomme yhdessä nähdä ja kokea.

 

Tämä ollut uskomattomin matka, jonka minä olen saanut tähänastisen elämäni aikana kulkea ja olen edelleenkin valtavan onnellinen siitä, että sinä seitsemän vuoden takaisena iltana päätin jäädä rakkaaseen pikkukaupunkiin sen sijaan, että olisin matkustanut Helsinkiin. Olin onnellinen, koska sinä iltana me olimme tavallaan rakkautta ensisilmäyksellä ja minun maailmani pysähtyi hetkeksi, käänsi suuntaansa ja jatkoi eteenpäin suuntaan, johon en olisi vielä sinä aamuna uskonut sen jatkavan. Sitähän tämä elämä on, koskaan ei voi tietää, mihin suuntaan se jatkaa kulkuaan, mutta onneksi minä tiedän hänen kulkevan vierelläni riippumatta siitä, mitä elämässä tulee vastaan tai mihin suuntaan elämä jatkaa kulkuaan, se on vuosien ajan ollut kaikista suurin onni, jonka tiedän. 

 

  Seitsemännen vuosipäivän iltana hän polvistui ja vastasin kyllä,   

vain hänen kanssaan minä tahdon olla aikamme loppuun.             


IMG_5454IMG_5483

8. joulukuuta 2022

SE OLI EDELLEEN USKOMATTOMINTA MITÄ OLEN KOSKAAN NÄHNYT

IMG_5658IMG_5548IMG_5597

 

Kolmenkymmenen kilometrin päässä sieltä, missä olemme vuosien saatossa viettäneet lukuisia valtavan kauniita kesäpäiviä ja pimeyteen verhoutuneita syysiltoja, sijaitsee vuosisatojen ajan syysmyrskyjä ja kylmiä talvipäiviä aloillaan seurannut Pisamalahden linnavuori, jonka huipulta aukeaa aivan uskomattomat maisemat Saimaan yli. Puolitoista vuotta sitten toukokuussa, yhtenä ihan tavattoman kauniina alkukesän päivänä, seisoin ensimmäistä kertaa sen linnavuoren huipulla ja katselin edessäni avautuvaa maisemaa, auringonsäteiden loisteessa sinisenä kimmeltävää järveä ja tuulessa huojuvien puiden latvoja. Se oli epäilemättä uskomattominta, mitä olin koskaan päässyt näkemään ja siksi istuessani hetkeksi aloilleni hengittämään, lupasin itselleni, että minä palaisin vielä.


Marraskuun puolivälissä minä viimein palasin, kun kauniin lumisena lauantaina kiipesimme ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen Pisamalahden linnavuoren rinteitä ja portaita ylös ja kuuntelimme, kuinka tuuli kuiskaili korkeiden puiden latvoissa. Seistessäni sinä lauantaina vuoren huipulla minusta tuntui tavallaan kuin sydämeni olisi jättänyt lyönnin välistä, edessäni avautuva lumihuntuun verhoutunut maisema oli henkeäsalpaavan kaunis, kaikessa karuudessaan tavallaan jopa vielä kauniimpi kuin sinä puolentoista vuoden takaisena auringonsäteisiin verhoutuneena päivänä. Järvi ei ollut vielä jäässä, hetkittäin satoi ihan hiljalleen lunta ja nojatessani maailman rakkaimman olkapäähän katsellessamme järvelle hymyilin itsekseni, kuinka onnellinen minä olinkaan siitä, että olimme päättäneet palata linnavuorelle juuri sinä kylmänä marraskuisena päivänä, aivan valtavan onnellinen.


IMG_5678IMG_5639


Pisamalahden linnavuori on yksi maamme vaikuttavimmista rautakautisista linnavuorista ja lähes pystysuoraan 55 metrin korkeuteen veden pinnasta kohoavalta vuorelta maisema oli sinä lumisena maarraskuun laauantaina yksinkertaisesti niin uskomaton, että se sai minut sanattomaksi hengittäessäni pakkasilmaa keuhkojeni täydeltä tuulen tarttuessa varovaisesti hiuksiini. Linnavuoren tuhatvuotinen historia tuntui jokaisessa hengenvedossani seistessämme vielä hetki ennen päivän viimeisiä valonsäteitä vuoren juurella katselemassa edessämme kohoavaa linnavuorta ja en voinut olla miettimättä, kuinka äärettömän pieneksi minä tunsin itseni linnavuoren juurella. Pisamalahden linnavuoren jäädessä taaksemme sinä marraskuisena päivänä valonsäteiden alkaessa vähitellen vaihtua pimeyteen lupasin taas palaavani vielä, olihan se edelleen uskomattominta, mitä olen koskaan nähnyt.


IMG_5530IMG_5631IMG_5580

4. joulukuuta 2022

KADONNUT METSÄ JA VALTAVA ONNELLISUUS KAUKANA KOTOA

IMG_5371IMG_6358IMG_5346

 

Marraskuun puolivälin jälkeen ajoimme ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen ihan kahdestaan sinne, missä olemme saaneet vuosien saatossa viettää lukuisia kauniiseen auringonlaskuun päättyneitä kesäpäiviä ja kylmiä syysiltoja, kun on täytynyt laittaa villasukat jalkaan pysyäkseen lämpimänä, ajoimme kahdestaan sinne, missä sydämeni aina rauhoittuu aivan erityisellä tavalla. Lähestyessämme sinä lumisena marraskuisena iltana mökin tienhaaraa edessämme avautui loputtoman pimeyden keskellä auton kirkkaassa valokeilassa näky, jota me emme olleet osanneet yhtään odottaa. Metsä, joka oli reunustanut hiljaista kylätietä vuosikymmenten ajan, oli poissa ja olimme ajaa tutun tienhaaran ohitse jäädessämme ihmettelemään kylätien reunoilla makaavia puupinoja, kuin pala lapsuusvuosieni rakkaista muistoista olisi kadonnut niiden korkeiden puiden mukana, mietin itsekseni.

 

Sinä iltana istuimme mökin kuistilla hiljaisuuden keskellä, edessämme avautuva luminen maisema sai sydämeni jälleen rauhoittumaan ja mietin itsekseni, kuinka valtavan onnekkaita olemmekaan, kun voimme vielä hetkittäin matkustaa sinne, nauttia siitä aivan loputtomasta rauhasta. Vuosien mittaan olen ymmärtänyt, ettei sydämeni rauhoitu missään muualla samalla tavalla kuin siellä metsien keskellä ja hengittäessäni sinä marraskuun iltana keuhkojeni täydeltä raikasta ilmaa hymyilin itsekseni, tuntui uskomattoman hyvältä olla jälleen siellä ja nauttia seitsemännestä vuosipäivästämme niin rakkaassa paikassa. Ennen aamuyön ensimmäisiä tunteja piilouduimme peittojen alle ja nukahdin nopeammin kuin olen nukahtanut viikkoihin, ikkunalasin takana satoi hiljalleen lunta.

 

IMG_5351IMG_5988

 

Seuraavana aamuna minä heräsin hiljaisuuteen tuvan lämmössä, kuuntelin seinäkellon viisareiden lyövän aikaa eteenpäin ja join lämmintä teetä vanhassa keinutuolissa, meillä ei ollut sinä aamuna kiire mihinkään ja tuntui hyvältä ihan vain olla, katsella lumista maisemaa ikkunalasin takana ja kietoutua pehmeään neuleeseen, nauttia siitä valtameren kokoisesta rauhasta, joka tuntui ihan jokaisessa hengenvedossani. Vielä ennen päivän viimeisiä valonsäteitä kävelimme pitkin hiljaista kylätietä, katselimme edessämme avautuvaa muuttunutta maisemaa ja hengitimme keuhkojemme täydeltä kylmää pakkasilmaa, yöllä oli satanut lisää lunta ja vaikka vuosikymmeniä kylätietä reunustanut metsä makasi puupinoissa kylätien reunoilla, maisema oli äärettömän kaunis lumihuntuun verhoutuneena. Auringonlaskun maalatessa taivaan vaaleanpunaisella mietin itsekseni, kuinka onnellinen minä olin kaikesta siitä, lumihuntuun verhoutuneesta maisemasta ja siitä rakkaasta ihmisestä, jonka kanssa sain sitä valtavan kaunista maisemaa katsella, ihmisestä, jonka kanssa olin katsellut tätä maailmaa seitsemän vuotta.


Illalla sytyimme takkaan tulen ja katselimme, kuinka liekit tanssivat vapauttaan tulipesässä, ikkunalasin takana pimeys laskeutui tavattoman rakkaan maiseman ylle ja pakkanen alkoi vähitellen kiristyä, oli tulossa kylmä yö ja ajatus siitä sai mieleni rauhoittumaan, olen aina ollut talven lapsi. Ennen illan viimeisiä tunteja lämmitimme saunan, istuimme saunan lämmössä kaikessa rauhassa nauttien kiireettömyydestä ja kävimme välillä kuistilla hengittämässä viileää ilmaa, se oli ollut suunnattoman kaunis päivä ja sitoessani myöhemmin hiuksiani leteille hymyilin itsekseni, kuinka tulisin varmasti muistamaan sen kauniin päivän vielä vuosikymmenten päästäkin.

 

IMG_5378IMG_5981IMG_6376
© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.