28. lokakuuta 2024 Jyväskylä, Suomi

TÄMÄN SYKSYN TULEN MUISTAMAAN IKUISESTI

IMG_1972-Enhanced-NRIMG_2162-Enhanced-NRIMG_2114-Enhanced-NR

 

Yhtenä lokakuun viileänä aamuna istuin olohuoneen sohvalla ennen auringonnousua, pieni aarteemme oli hetkeä aiemmin nukahtanut lämpimään syliini ja minä katselin, kuinka ikkunalasin takana vastarannalla sataman valot loistivat kirkkaina tummansinisen taivaan alla. Vielä kaksi kokonaista tuntia auringonnousuun, mietin itsekseni ja suljin hetkeksi silmäni, kuuntelin hiljaisuuden kaikuvan hämärässä kodissamme ja hengitin syvään, sellaisina hetkinä tuntuu tavallaan kuin koko kaupunki ikkunalasin takana vielä nukkuisi, vastapäisten talojen ikkunoissa ei näy vielä valoja ja liikenteen äänet eivät kantaudu edes vaimeasti hiljaiseen kotiimme. Pieni karvakuonomme venytteli unisena makuuhuoneen ovella ja käveli sitten luokseni, katseli minua pienen hetken silmiin ja asettui sitten sohvapöydän alle nukkumaan, eikä mennyt kauaa ennen kuin se alkoi nähdä unta, haukahteli unissaan.


Auringonnousun aikaan kaupunki oli jo herännyt uuteen lokakuiseen aamuun kävellessäni pienen aarteemme ja pienen karvakuonomme kanssa pitkin ruskaan verhoutuneita katuja ja miettiessäni ääneen, kuinka tänä syksynä olen ehtinyt nauttia ruskan väreistä enemmän kuin minä olen ehtinyt moneen vuoteen. Pieni aarteemme katseli minua vaunuistaan ja hymyili kertoessani, kuinka aina tähän aikaan vuodesta maisema verhoutuu vielä hetkeksi kauneimpiin väreihinsä ennen pitkän talven saapumista ja kuinka se on vuosi toisensa jälkeen yhtä ihmeellistä. Ohittaessamme vanhan hirsitalon pysähdyin hetkeksi ihmettelemään ruskaan verhoutunutta maisemaa ja nostin pienen aarteemme vaunuistaan syliini, katselimme hirsitaloa ympäröivän seiväsaidan vieressä kasvavia korkeita koivuja, joiden keltaiset lehdet tanssivat voimistuvassa syystuulessa, oli kuin ne olisivat tanssineet meille.

 

IMG_1978-Enhanced-NR

 

Olen valtavan onnellinen siitä, että tänä syksynä olen ehtinyt nauttia ruskan uskomattoman kauniista väreistä enemmän kuin vuosiin, mietin laskiessani hetkeä myöhemmin pienen aarteemme takaisin omiin vaunuihinsa ja vielä onnellisempi siitä, että olen saanut nauttia niistä pienen aarteemme ja pienen karvakuonomme kanssa. En olisi vuosia sitten osannut kuvitellakaan tällaista syksyä, näin ihmeellistä ja kaunista, minä mietin katsellessani pienen aarteemme sulkevan silmänsä ja pienen karvakuonon kävelevän rauhallisesti vaunujen vieressä, tämän syksyn minä tulisin muistamaan ikuisesti, tulisin muistamaan ne aikaiset aamut ja ruskan äärettömän kauniit värit, sen valtameren kokoisen onnellisuuden, joka tuntui jokaisessa hengenvedossani kävellessäni kotiin.

 

IMG_1962-Enhanced-NRIMG_2185-Enhanced-NRIMG_2010-Enhanced-NR

16. lokakuuta 2024 Jyväskylä, Suomi

YHTENÄ LOKAKUISENA ILTAPÄIVÄNÄ VAAJAKOSKELLA

IMG_1702-Enhanced-NRIMG_1732-Enhanced-NR

 

Viimeisimmän neljän kuukauden aikana olen kulkenut ympäri tätä kaupunkia luultavasti enemmän kuin koskaan aiemmin ja kun yhtenä päivänä ajoin pienen aarteemme kanssa kahdestaan Vaajakoskelle ihmettelemään ruskan kauniita värejä unohduin ihan hetkeksi miettimään itsekseni, kuinka muutama kuukausi sitten minusta tuntui pelottavalta lähteä ensimmäistä kertaa johonkin autolla kahdestaan pienen aarteemme kanssa. Sen ensimmäisen kerran jälkeen olen kuitenkin lähtenyt lähes päivittäin johonkin, pakannut lastenvaunujen rungon takakonttiin ja katsellut sitten peilistä, kuinka pieni aarteemme matkustaa takapenkillä tyytyväisenä turvakaukalossaan.


Pysäköidessäni sinä lokakuisena päivänä auton S-marketin parkkipaikalle hymyilin itsekseni, kuinka onnellinen olin siitä, että päätin muutama vuosi sitten kohdata pelkoni ja opetella viimein ajamaan autoa. Silloin muutama vuosi sitten en olisi uskonut, kuinka valtava vaikutus sillä päätöksellä olisi nyt pienen aarteemme vauvavuonna, mietin vielä nostaessani turvakaukalon kiinni lastenvaunujen runkoon ja jatkaessani matkaa kävellen. Maisema oli verhoutunut ruskan äärettömän kauniisiin väreihin, pieni aarteemme nukahti turvakaukaloonsa ja käveltyäni hetken minä pysähdyin istumaan puistonpenkille, katselemaan edessäni avautuvaa maisemaa, sitä vastarannalla seisovaa vanhaa vesivoimalaitosta, joka on mielestäni yksi tämän kaupungin kauneimmista rakennuksista.


Pieni aarteemme nukkui sinä lokakuisena iltapäivänä yhdet päiväunistaan Vaajavirran puiston rauhassa minun katsellessani ruskaan verhoutunutta maisemaa ja unohtuessani miettimään itsekseni, kuinka minä en olisi vuosi sitten tavallaan osannut kuvitellakaan sellaista hetkeä. En olisi osannut kuvitella istuvani juuri siinä puistossa katselemassa sitä maisemaa, vanhaa vesivoimalaitoista ja tuulessa tanssivia keltaisia lehtiä pienen aarteemme nukkuessa päiväuniaan, enkä olisi osannut kuvitella sitäkään, kuinka valtavan onnellinen minä olisin siitä, että uskaltaisin kulkea pienen aarteemme kanssa kahdestaan ympäri tätä ruskaan verhoutunutta kaupunkia.

 

IMG_1705-Enhanced-NRIMG_1649-Enhanced-NRIMG_1708-Enhanced-NR

10. lokakuuta 2024

IHANINTA JA HAASTAVINTA MITÄ TULEN KOSKAAN KOKEMAAN

IMG_1168-Enhanced-NRIMG_1620-Enhanced-NR 

Meidän pieni aarteemme on ensi viikolla neljän kuukauden ikäinen, havahduin ajattelemaan yhtenä lokakuisena aamuna kävellessäni pienen aarteemme ja pienen karvakuonomme kanssa pitkin ruskaan verhoutuneita katuja, kuten meillä on ollut tapana kävellä jokaisena aamuna. Neljä kokonaista kuukautta, niin kauan minä olen saanut ihmetellä pienen aarteemme kasvua ja kehitystä, mutta sen lisäksi myös omaa kasvuani äitinä. Kuvittelin ennen pienen aarteemme syntymää tietäväni jotain äitiydestä tai siitä, millainen äiti minusta tulisi, mutta olen näiden ensimmäisten neljän kuukauden aikana saanut useasti todeta, kuinka minulla ei ole oikeasti ollut aavistustakaan siitä, millaista olisi olla äiti tai millainen äiti juuri minusta tulisi, minä en ollut tiennyt yksinkertaisesti mitään.

 

Kun pieni aarteemme syntyi kesäkuun puolivälissä, tavallaan myös minä synnyin uudelleen, minusta tuli pienen aarteemme äiti, kuin kokonaan uusi ihminen. Muistan edelleen, kuinka sinä ensimmäisenä aamuna synnytyksen jälkeen katselin vieressäni nukkuvaa vain yhdeksän tunnin ikäistä pientä ihmistä ja ihmettelin itsekseni, kuinka ennen pienen aarteemme syntymää en ollut tiennyt mitään siitä, kuinka äärettömästi voi rakastaa. Ihmettelen sitä valtameren kokoista rakkautta yhä edelleen, mutta myös sitä, kuinka näiden neljän kuukauden aikana olen löytänyt itsestäni sellaista voimaa ja lempeyttä, jota en olisi tavallaan koskaan uskonut itsestäni löytäväni. En tiedä, tulenko koskaan täysin ymmärtämään sitä valtameren kokoista rakkautta tai olemaan äitinä ihan valmis, mutta näiden kuukausien aikana olen kasvanut äitinä suunnattomasti ja kerta toisensa jälkeen katsellessani pientä aarrettamme silmiin olen ollut kiitollinen siitä, että juuri hän teki minusta äidin kesäkuun puolivälissä.

 

IMG_1436-Enhanced-NR

 

Olen ihan uskomattoman kiitollinen siitä, että saan olla pienen aarteemme äiti, mietin yhtenä aikaisena aamuna ihmetellessämme pienen karvakuonomme kanssa ruskan sävyihin verhoutunutta maisemaa ja pienen aarteemme nukkuessa omissa vaunuissaan. Hän oli nukahtanut vain hetkeä aiemmin vaunuihinsa ikuistaessani ensimmäistä yhteistä syksyämme valokuviin ja aina hetkittäin minun oli vain ihmeteltävä hänen pieniä kasvojaan lokakuun varovaisen tuulen tarttuessa hiuksiini ja aamun ensimmäisten auringonsäteiden lämmittäessä poskipäitäni. Se on epäilemättä ihaninta ja haastavinta, mitä tulen koskaan elämäni aikana kokemaan, äitiys nimittäin, unohduin miettimään itsekseni keltaisten lehtien tanssiessa tuulessa ja pienen karvakuonon haistellessa syysilmaa, aivan epäilemättä ihaninta ja haastavinta, hymyilin vielä itsekseni matkalla kotiin, on maailman parasta olla äiti.

 

IMG_1177-Enhanced-NRIMG_1185-Enhanced-NR

4. lokakuuta 2024 Jyväskylä, Suomi

LOKAKUU ON MINULLE KUIN VANHA YSTÄVÄ

IMG_0882-Enhanced-NRIMG_0914-Enhanced-NRIMG_0887-Enhanced-NR 
Lokakuun ensimmäisenä aamuna syksy tuntui jokaisessa hengenvedossani kävellessäni auringonnousun aikaan pienen aarteemme ja pienen karvakuonomme kanssa pitkin omenatarhojen välissä kulkevaa hiekkatietä, yöllä oli ollut pakkasta ja kylmyys tuntui pistelevänä sormenpäissäni pysähtyessämme hetkeksi katselemaan edessämme avautuvaa ruskan väreihin verhoutunutta maisemaa. Pieni aarre oli nukahtanut vain hetkeä aiemmin ja nukkui rauhallista untaan vaunujensa lämmössä meidän katsellessamme pienen karvakuonon kanssa, kuinka lokakuun ensimmäisen aamun kirkkaat auringonsäteet siivilöityivät puiden lomasta maalaten maiseman lämpimin sävyin.


Niin kauan kuin muistan, lokakuu on ollut minulle vuoden rakkainta aikaa ja tänäkin vuonna lokakuu on minulle erityinen, jotenkin aivan erityisen rakas kuukausi. Minulle lokakuu on tavallaan kuin vanha ystävä, joka palaa aina luokseni tuoden mukanaan syvän rauhan, minä mietin jatkaessamme matkaamme seiväsaidan ympäröimän vanhan hirsitalon ohitse, kuin vanha ystävä, joka saa minut rauhoittumaan aina vuosi toisensa jälkeen niin, että se tuntuu jokaisessa hengenvedossani. Kävellessämme lopulta kotiin kaupunki oli herännyt kunnolla lokakuun ensimmäiseen aamuun, ihmiset olivat matkalla töihinsä ja liikenneympyrästä suurin osa jatkoi matkaansa kohti keskustaa, me jatkoimme matkaamme eri suuntaan, palasimme kotiin vietettyämme kauniin aamun ulkona.

 

IMG_0869-Enhanced-NRIMG_0889-Enhanced-NR

 

Oli ollut aivan järjettömän kaunis aamu, mietin ääneen päästessämme kotiin ja katsellessani pienen aarteemme heräävän vaunuissaan, hänen elämänsä ensimmäinen lokakuun aamu. Kun vuoden päästä ihmettelemme yhdessä lokakuun ensimmäistä aamua, tämä hänen elämänsä ensimmäinen lokakuun aamu palaa ihan epäilemättä minun mieleeni lämpimänä muistona, erityinen aamu ja niin uskomattoman erityinen lokakuu, hänen ensimmäisensä.

 

IMG_0881-Enhanced-NRIMG_0995-Enhanced-NRIMG_0863-Enhanced-NR

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.