30. lokakuuta 2022

KAUNIS LOKAKUINEN ILTAPÄIVÄ VEKARANSALMEN SILLALLA

IMG_2644IMG_2987IMG_2764

 

Lapsuusvuosinani ajaessamme mökille yksi matkan kohokohdista oli aina Vekaransalmen ylittäminen keltaisella lossilla, se oli aina yhtä jännittävää ja tulen ikuisesti muistamaan, miltä tuntui nousta kesäisin hetkeksi autosta ja katsella auringonsäteisiin verhoutunutta järvimaisemaa nojaten lossin kaiteeseen. Kauniina kesäpäivinä tuuli tarttui hiuksiin lossin kulkiessa kohti vastarantaa ja kun seitsemän vuotta sitten juhannusaattona tartuin lossin kaiteeseen katsellessani edessäni avautuvaa lapsuusvuosiltani tuttua maisemaa en osannut aavistaakaan, että se jäisi viimeiseksi kerraksi. Vekaransalmen sillan rakentaminen alkoi muutamaa vuotta myöhemmin ja lukiessani sen edistymisestä haikeus kuiskaili rintalastani alla, vaikka samanaikaisesti tiesin, että sillasta tulisi mieletön.

 

Vekaransalmen silta avattiin lopulta liikenteelle kolme vuotta sitten lokakuussa vain pari päivää ennen kuin me matkustimme maailman rakkaimman kanssa ensimmäistä kertaa yhdessä sille samalle mökille, jonka kuistilla olin viettänyt lapsuusvuosinani aivan valtavan kauniita kesäpäiviä ja jonka lämpimässä tuvassa olin nukkunut kylminä talviöinä. Muistan edelleen, kuinka käsittämättömältä tuntui sinä lokakuisena päivänä katsella syksyn valtavan kauniisiin väreihin verhoutunutta maisemaa ylittäessämme ensimmäisen kerran Vekaransalmen sillan, se oli vielä mielettömämpi kuin olisin tavaallaan koskaan osannut ajatellakaan. Muistan ajatelleeni, että jonain päivänä haluan pysähtyä katselemaan meidän edessämme avautuvaa maisemaa, mutta huolimatta siitä, että sen lokakuisen päivän jälkeen olemme ylittäneet sillan lukemattomia kertoja, emme ennen tätä syksyä niin tehneet.

 

IMG_2710IMG_3037


Tänä syksynä, lokakuun viidentenä iltapäivänä pysähdyimme viimein Vekaransalmen sillalle ajaessamme kohti Sulkavaa ja harmaan lukemattomiin sävyihin verhoutuneen taivaan alla kävelimme pitkin yli kuusisataa metriä pitkää siltaa, enkä muista, milloin olisin viimeksi olisin ollut niin vaikuttunut jostakin. Edessämme avautuva maisema oli niin uskomattoman kaunis, että se tuntui epätodelliselta, se oli kuin jostain kauniista elokuvasta ja pysähtyessäni hetkittäin hengittämään keuhkojeni täydeltä viileää syysilmaa tunsin, kuinka kyyneleet tarttuivat kiteiksi silmäkulmiini. Onneksi pysähdyimme, minä huokaisin ääneen kävellessämme takaisin autolle ja pyysin, että ajaisimme vielä katsomaan maisemaa sieltä, mistä lossi oli vielä vuosia sitten lähtenyt kohti vastarantaa.


Käännyimme sillalta pienemmälle tielle, jonka päässä edessämme avautui lapsuusvuosiltani tuttu järvimaisema. Vuosia sitten olisimme jatkaneet siitä matkaamme lossilla kohti vastarantaa, mutta sinä lokakuisena iltapäivänä pysähdyimme ja katselimme hiljaista maisemaa harmaan taivaan alla, Vekaransalmen sillalla liikenne kulki kuin minä tahansa päivänä, mutta siinä, mistä lossi olisi ennen lähtenyt kohti vastarantaa, aika tuntui pysähtyneen. Lapsuusmuistoni eivät kuitenkaan olleet kadonneet mihinkään, muistoissani minä saan edelleen ylittää salmen keltaisella lossilla ja tuntea, kuinka lämmin tuuli tarttuu hiuksiini katsellessani edessäni avautuvaa maisemaa.

 

IMG_2856IMG_2924IMG_2824

16. lokakuuta 2022

SYKSYLLÄ ON AINA OLLUT IHMEELLINEN VAIKUTUS MINUUN

IMG_1997IMG_2064IMG_1961

 

Lokakuun neljäntenä aamuna armoton tuuli riuhtoi korkeiden puiden latvoja kävellessäni rakkaan karvakuonon kanssa pitkin rauhallista kylätietä sadepisaroiden putoillessa letitetyille hiuksilleni, ilmassa tuoksui rauhoittava syksy ja melkein kuin tanssin askeleeni takaisin mökille katsellessani ruskaan verhoutuneiden lehtien tanssivan tuulessa, syksyllä on aina ollut jotenkin ihmeellinen vaikutus minuun. Hetkeä myöhemmin leivoin korvapuusteja mökin pienessä keittiössä korvapuustipäivän kunniaksi, ikkunalasin takana sade voimistui hetkittäin ja hymyilin itsekseni sirotellessani sokeria ja kanelia korvapuusteihin, se oli täydellinen syysaamu, rauhoittavan sateinen.


Illalla alkoi vähitellen hämärtää meidän kävellessämme ruskaan verhoutuneen metsän reunustamaa hiekkatietä pitkin kohti tuntematonta, ilma tuoksui raikkaalta sateen jälkeen ja minä mietin itsekseni, kuinka uskomatonta on, ettemme vieläkään tunne lähellä kulkevia teitä tai tiedä koskaan varmuudella, mihin ne johtavat. Sinä iltana metsän reunustama hiekkatie johti maitotilalle, josta emme olleet koskaan kuullutkaan ja kävellessämme samaa hiekkatietä takaisin hämärä alkoi vaihtua pimeyteen aikaisemmin kuin yhtenäkään iltana aiemmin tänä syksynä, joutsenet lensivät harmaaan sävyihin verhoutuneella taivaalla ja päästessämme lopulta takaisin mökille sytytin kuistille valon. Istuimme vielä pienen hetken kuistilla, katselimme pimeyden laskeutuvan rakkaan maiseman ylle ja lämmitimme sitten saunan, oli yhtä rauhoittava ilta kuin oli ollut aamukin, ikkunan takana sade yltyi taas.


IMG_2054IMG_2077

4. lokakuuta 2022

TUNTUU KUIN RAKASTAISIN SYKSYÄ AINA VAIN ENEMMÄN

IMG_0797IMG_1417IMG_0900

 

Lokakuun kolmantena päivänä varovaiset auringonsäteet yrittivät murtautua harmaan lukuisin sävyin maalatun pilviverhon lävitse meidän kävellessämme iltapäivällä vain hetkeä ennen hämärän laskeutumista pitkin metsien ja peltojen reunustamaa kylätietä, ympärillämme puut huojuivat jatkuvasti voimistuvassa tuulessa ja minulla oli kaukainen aavistus vähitellen lähestyvästä myrskystä. Maisema verhoutui uskomattoman kauniiseen ruskaan ja kesän aikana korkeaksi kasvanut heinä kumarsi tuulessa, joka tarttui myös hiuksiini pysähtyessäni katselemaan edessämme avautuvaa maisemaa korkean mäen päältä, taivaalla mustat linnut tekivät matkaansa kohti etelää.

 

Tuntuu kuin rakastaisin syksyä vuosi vuodelta aina vain enemmän, mietin itsekseni kävellessämme myöhemmin takaisin ja hengittäessäni keuhkojeni täydeltä raitista ilmaa ruskan sävyihin verhoutuneen maiseman keskellä, on tavallaan uskomatonta, kuinka luonto on aina kauneimmillaan valmistautuessaan pitkään ja kylmään talveen. Stressaavan alkusyksyn jälkeen tuntui ihan äärettömän hyvältä kävellä pitkin hiljaista kylätietä luonnon ollessa kauneimmillaan ja hengittää syvään pysähtyessäni hetkittäin katselemaan pienen karvakuonon tutkivan pellon reunaa, sekin on nauttinut näistä päivistä täällä metsien keskellä, missä minun sydämeni aina rauhoittuu.

 

IMG_1048IMG_1161

 

Pimeyden laskeuduttua tuuli riuhtoi korkeiden puiden latvoja ja sadepisarat piiskasivat aitan peltikattoa, olin unohtanut käydä sytyttämässä valon aitan kuistille ja maiseman ylle laskeutunut pimeys tuntui suunnattomalta seistessäni pienen karvakuonon kanssa mökin portailla. Siitä tulisi epäilemättä myrskyinen yö, mietin itsekseni nostaessani kumisaappaat kuistilta eteiseen ja sulkiessani oven perässäni, sinä iltana nukahdin aikaisin tuvan lempeään lämpöön ja näin unta, johon heräsin hetkeksi keskellä yötä syyssateen ropistessa ikkunalasin takana.

 

IMG_1065IMG_1351IMG_1252

3. lokakuuta 2022

OLI KUIN KORKEIDEN KOIVUJEN LATVAT OLISIVAT OLLEET TULESSA

IMG_0102IMG_0408

 

Lokakuun toisena aamuna minä heräsin ennen auringonnousua, seisoin mökin kuistilla katselemassa järvelle ja hengitin viileää syysilmaa usvan tanssiessa järven pinnalla tummansinisen pimeyden vaihtuessa aivan vähitellen valonsäteisiin, ilmassa tuoksui vuosien takaiset muistot kauniilta syyspäiviltä. Auringonnousun jälkeen kävelin yöpaitaan ja neuletakkiin pukeutuneena pienen karvakuonon kanssa pitkin ruskaan verhoutunutta mökkitietä ja naurahdin, kuinka tavattoman onnelliseksi se teki minut. Varovaiset auringonsäteet häikäisivät vihreitä silmiäni ja kevyt tuuli tarttui takkuisiin hiuksiini, oli aivan äärettömän kaunis lokakuinen aamu ja palatessamme hetkeä myöhemmin sisälle minä keitin itselleni teetä, istuin vanhaan keinutuoliin kuuntelemaan rakasta musiikkia.


Iltapäivällä kävelimme korkeiden pitkin koivujen varjostamaa metsätietä ja hetken aikaa näytti kuin korkeiden koivujen latvat olisivat olleet tulessa, se oli niin ihmeellisen kauniista, että se sai minut huokaisemaan itsekseni pysähtyessä katselemaan korkeiden koivujen välistä siivilöityviä auringonsäteitä. Metsätien päässä avautuvalla suurella pellolla katselimme pienen karvakuonon juoksevan vapauttaan iltapäivän lempeiden auringonsäteiden maalatessa maisemaa lämpimin sävyin ja jossain syvällä rintalastani alla valtameren kokoinen rauha kuiskaili puiden latvoissa humisevan tuulen tahtiin, hengitin syvään ja suljin hetkeksi silmäni, kuuntelin hiljaisuutta.

 

IMG_0324

 

Pimeyden laskeutuessa rakkaan maiseman ylle sytytimme takkaan tulen, istuimme tuvan lämmössä nauttimassa rauhallisesta illasta ja katselimme liekkien tanssivan takkaluukkujen takana, siinä on aina jotain suunnattoman rauhoittavaa, takassa tanssivan tulessa. Myöhään illalla lämmitimme vielä saunan, istuimme saunan lämmössä ilman kiirettä mihinkään ja kun me lopulta piilouduimme pehmeisiin lakanoihin nukahdin, nukahdin nopeammin kuin olen nukahtanut kuukausiin, näin unta, jota en enää muistanut herätessäni hyvin nukutun yön jälkeen.

 

IMG_0137IMG_0358IMG_0310

2. lokakuuta 2022

LOKAKUUN ENSIMMÄISENÄ AAMUNA MAAILMA OLI KAUNIS

IMG_9796IMG_9749

 

Syyskuun viimeisenä iltana ajoimme mökille ja katsellessani tuulilasin takana siintävää sumuun verhoutunutta maisemaa kolmekymmentä kilometriä ennen määränpäätä mietin itsekseni, kuinka en ollut koskaan nähnyt niin sankkaa sumua, se oli samanaikaisesti uskomattoman kaunista ja pelottavaa. Saapuessamme pimeyden keskellä perille kävelin auton kirkkaassa valokeilassa sytyttämään valon mökin kuistille, oli niin suunnattoman pimeää, ettemme nähneet korkeiden koivujen takana siintävää järveä ja kävellessämme pitkin hiljaista kylätietä hengitin syvään, sen loputtoman pimeyden keskellä tunsin itseni äärettömän pieneksi. Seuraavana aamuna heräsin mökin lämpimästä tuvasta auringonsäteiden murtautuessa sisään ikkunaverhojen lävitse, katselin pienen karvakuonon nukkuvan ikkunan edessä omassa pedissään ja piilouduin vielä aivan hetkeksi peittojen alle, olin nukkunut koko viikon toivottoman huonosti ja tuntui aivan sanoinkuvaamattoman hyvältä viimein saada nukkua hyvät yöunet.

 

Ennen aamiaista kävelimme pienen karvakuonon kanssa mökin viereisellä pellolla auringonsäteiden loisteessa, kuuntelimme metsän rauhoittavaa huminaa ympärillämme ja palatessamme takaisin mökille kävelimme vanhan aitan ohitse rantaan katsomaan, kuinka syksy verhosi edessämme avautuvaa maisemaa uskomattoman kauniisti lämpimiin sävyihin. Olen rakastanut syksyä niin kauan kuin muistan, aivan lapsuusvuosistani saakka, ja se, että maisema verhoutui lokakuun ensimmäisenä aamuna lämpimiin kauniisiin väsyihin, teki minut aivan mielettömän onnelliseksi hengittäessäni raikasta ilmaa keuhkojeni täydeltä. Syksyn suunnattoman kauniit värit heijastuivat järven pinnasta, metsä humisi rauhallisesti meidän ympärillämme ja en voinut olla miettimättä itsekseni, kuinka se hetki oli jotain sellaista, mitä minä olin kuin huomaamattani kaivannut koko stressaavan alkusyksyn ajan. Se oli kaunis lokakuun ensimmäinen aamu, minussa asui valtameren kokoinen rauha ja olin tavattoman onnellinen siitä, että syksy oli saapunut kaikessa loputtomassa kauneudessaan, saanut hauraan sydämeni rauhoittumaan.


IMG_9766IMG_9928IMG_9784

1. lokakuuta 2022

VIIMEINEN ILTA LUTAKOSSA

Kymmenen vuotta sitten heinäkuussa istuin Ilosaarirockin Rekkalavan edustalla, olin päättänyt hengähtää ihan hetken rakastettuani juuri musiikkia viisi tuntia putkeen eri yhtyeiden keikoilla, mutta juuri silloin Rekkalavalle nousi kaksikko, jonka musiikkia en ollut kuullut koskaan aiemmin. Minä muistan sen edelleen aivan kuin eilisen, auringonsäteiden loisteessa kaikuvan musiikin ja sen tunteen, kun musiikki kaivautui armottomasti kylkiluideni alle. Sen jälkeen ei ollut enää paluuta entiseen, Eva + Manu oli saanut erityisen paikan hauraasta sydämestäni.

 

P9231024P9231028

 

Eva + Manu on ollut osa elämääni jo yli kymmenen vuoden ajan ja kun yhtye ilmoitti soittavansa tänä syksynä viimeiset keikkansa unohduin miettimään kaikkia niitä hetkiä, jotka olen näiden vuosien aikana saanut yhtyeen keikoilla värivaloissa viettää. Unohduin miettimään sitä iltaa, kun kävelin kymmenen vuotta sitten ensimmäistä kertaa Tavastian ovista sisään ja hukuin musiikkiin värivalojen loisteessa kaksikon noustessa lavalle, se oli ihan ensimmäinen näkemäni keikka Tavastialla ja muistan edelleen, kuinka kyyneleet virtasivat poskipäilleni sanojen but you'll be fine we'll all be fine kaikuessa yleisömeren ylitse. Sen kauniin illan jälkeen olen nähnyt kaksikon värivalojen loisteessa onnekseni monta kertaa ja jokainen niistä hetkistä on tuntunut ihan erityiseltä, yhdeksän vuoden takainen maaliskuinen ilta Gloriassa musiikin keinuttaessa mukanaan kauniissa harmoniassa kaupungin verhoutuessa pimeyteen, kahdeksan vuoden takainen elokuinen ilta Korjaamolla kaksikon julkaistua juuri toisen albuminsa ja seitsemän vuoden takainen kesäilta Savonlinnassa, kun kaksikko nousi lavalle järven rannalla illan hämärtyessä. Ne ja monet muut illat värivalojen loisteessa ovat olleet minulle tärkeitä, jättäneet ikuisen jäljen.

 

Yhtenä syyskuisena iltana oli kuitenkin lopulta koittanut se hetki, kun yhtye nousisi viimeistä kertaa Lutakon lavalle ja seistessäni yleisömeren keskellä odottamassa kaksikkoa lavalle huomasin, kuinka haikeus hiipi kuin varoittamatta rintalastani alle. Samalla, kun odotin suunnattomasti yhtyeen nousevan värivalojen loisteeseen, tuntui haikealta ymmärtää sen olevan yhtyeen viimeinen ilta Lutakossa ja kun kaksikko nousi sinä iltana lavalle kylmät väreet juoksivat pitkin minun selkärankaani. Olin ollut siinä samassa tilanteessa monta kertaa aiemmin, tuntenut niiden kylmien väreiden juoksevan pitkin selkärankaani musiikin kaikuessa yleisömeren ylitse, mutta sinä iltana siinä oli jotain aivan erityistä ja kyynelten tarttuessa kiteinä silmäkulmiini suljin silmäni, annoin musiikin kuljettaa mukanaan. Se oli valtavan kaunis viimeinen ilta, musiikin kaikuessa hämärässä salissa minun sisälläni oli tunteiden valtameri ja olin suunnattoman onnellinen siitä, että sain kokea vielä sen viimeisen illan, tavallaan jättää hyvästit ja samalla nauttia musiikista livenä jokaisella hengenvedollani vielä viimeisen kerran. Kävellessäni sinä iltana sillan ylitse kotiin minussa asui enää kiitollisuus, kiitollisuus kaikista niistä vuosista ja erityisistä hetkistä värivalojen loisteessa, valtavan rakkaista muistoista ja lopulta kaikesta, ihan kaikesta.

 

P9231032P9231025P9231046

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.