TUNTUU KUIN RAKASTAISIN SYKSYÄ AINA VAIN ENEMMÄN

 

Lokakuun kolmantena päivänä varovaiset auringonsäteet yrittivät murtautua harmaan lukuisin sävyin maalatun pilviverhon lävitse meidän kävellessämme iltapäivällä vain hetkeä ennen hämärän laskeutumista pitkin metsien ja peltojen reunustamaa kylätietä, ympärillämme puut huojuivat jatkuvasti voimistuvassa tuulessa ja minulla oli kaukainen aavistus vähitellen lähestyvästä myrskystä. Maisema verhoutui uskomattoman kauniiseen ruskaan ja kesän aikana korkeaksi kasvanut heinä kumarsi tuulessa, joka tarttui myös hiuksiini pysähtyessäni katselemaan edessämme avautuvaa maisemaa korkean mäen päältä, taivaalla mustat linnut tekivät matkaansa kohti etelää.

 

Tuntuu kuin rakastaisin syksyä vuosi vuodelta aina vain enemmän, mietin itsekseni kävellessämme myöhemmin takaisin ja hengittäessäni keuhkojeni täydeltä raitista ilmaa ruskan sävyihin verhoutuneen maiseman keskellä, on tavallaan uskomatonta, kuinka luonto on aina kauneimmillaan valmistautuessaan pitkään ja kylmään talveen. Stressaavan alkusyksyn jälkeen tuntui ihan äärettömän hyvältä kävellä pitkin hiljaista kylätietä luonnon ollessa kauneimmillaan ja hengittää syvään pysähtyessäni hetkittäin katselemaan pienen karvakuonon tutkivan pellon reunaa, sekin on nauttinut näistä päivistä täällä metsien keskellä, missä minun sydämeni aina rauhoittuu.

 

 

Pimeyden laskeuduttua tuuli riuhtoi korkeiden puiden latvoja ja sadepisarat piiskasivat aitan peltikattoa, olin unohtanut käydä sytyttämässä valon aitan kuistille ja maiseman ylle laskeutunut pimeys tuntui suunnattomalta seistessäni pienen karvakuonon kanssa mökin portailla. Siitä tulisi epäilemättä myrskyinen yö, mietin itsekseni nostaessani kumisaappaat kuistilta eteiseen ja sulkiessani oven perässäni, sinä iltana nukahdin aikaisin tuvan lempeään lämpöön ja näin unta, johon heräsin hetkeksi keskellä yötä syyssateen ropistessa ikkunalasin takana.