Lokakuun toisena aamuna minä heräsin ennen auringonnousua, seisoin mökin kuistilla katselemassa järvelle ja hengitin viileää syysilmaa usvan tanssiessa järven pinnalla tummansinisen pimeyden vaihtuessa aivan vähitellen valonsäteisiin, ilmassa tuoksui vuosien takaiset muistot kauniilta syyspäiviltä. Auringonnousun jälkeen kävelin yöpaitaan ja neuletakkiin pukeutuneena pienen karvakuonon kanssa pitkin
ruskaan verhoutunutta mökkitietä ja naurahdin, kuinka tavattoman onnelliseksi se teki minut. Varovaiset auringonsäteet häikäisivät vihreitä silmiäni ja kevyt tuuli tarttui takkuisiin
hiuksiini, oli aivan äärettömän kaunis lokakuinen aamu ja palatessamme hetkeä myöhemmin sisälle minä keitin itselleni teetä, istuin vanhaan keinutuoliin kuuntelemaan rakasta musiikkia.
Iltapäivällä kävelimme korkeiden pitkin koivujen varjostamaa metsätietä ja hetken aikaa näytti kuin korkeiden koivujen latvat olisivat olleet tulessa, se oli niin ihmeellisen kauniista, että se sai minut huokaisemaan itsekseni pysähtyessä katselemaan korkeiden koivujen välistä siivilöityviä auringonsäteitä. Metsätien päässä avautuvalla suurella pellolla katselimme pienen karvakuonon juoksevan vapauttaan iltapäivän lempeiden auringonsäteiden maalatessa maisemaa
lämpimin sävyin ja jossain syvällä
rintalastani alla valtameren kokoinen rauha kuiskaili puiden latvoissa humisevan tuulen tahtiin, hengitin syvään ja suljin hetkeksi silmäni, kuuntelin hiljaisuutta.
Pimeyden laskeutuessa rakkaan maiseman ylle sytytimme takkaan tulen, istuimme tuvan lämmössä nauttimassa rauhallisesta illasta ja katselimme liekkien tanssivan takkaluukkujen takana, siinä on aina jotain suunnattoman rauhoittavaa, takassa tanssivan tulessa. Myöhään illalla lämmitimme vielä saunan, istuimme saunan lämmössä ilman kiirettä mihinkään ja kun me lopulta piilouduimme pehmeisiin lakanoihin nukahdin, nukahdin nopeammin kuin olen nukahtanut kuukausiin, näin unta, jota en enää muistanut herätessäni hyvin nukutun yön jälkeen.
Lähetä kommentti