27. kesäkuuta 2014

varjoina kasvoillani

106 222
Öisin kuuntelen omaa hengitystäni vesisateen piiskatessa peltikattoa, hiljaisuus kaikuu tyhjässä olohuoneessa maalaten varjoja kasvoilleni ja avaan verhot katsellakseni maailman kietoutuvan hämärään rauhallisuuteen, tunnen olevani äärettömän yksin hiljaisuuden repiessä sydäntäni palasiksi pölyiselle parkettilattialle. Aika pysähtyy aloilleen kuunnellessani vesisateen lakkaavan hetkeksi, seison kuistilla hengittämässä kesäyön rauhallisuutta ja unohdun miettimään, kuinka vuosia sitten karkasin keskiyön jälkeen ikkunasta juoksemaan maailman tutuimmille kaduille: sinä kesänä rakastuin vapauteen ja myöhemmin siihen, kuinka asfaltti oli kesäöiden hiljaisuudessa lämmin paljaiden jalkojeni alla.

Sinä kesänä tartuttiin toisiamme kädestä ja itkettiin kaatosateen piiskatessa kasvojamme, oltiin uskomattoman onnellisia kaikesta katsellessamme tähtitaivaan suunnatonta kauneutta maailman uinuessa hiljaisuudessa. Juotiin halpaa viiniä rantakalliolla ja hetkittäin hymyiltiin tämän pikkukaupungin hiekkateillä, sellainen minä olen edelleen: itken kaatosateen piiskatessa kasvojani ja hymyilen muiden äärettömälle onnellisuudelle, kolmelta aamuyöllä uskallan nukahtaa näkemään kasvojesi suunnattoman kauneuden ja juoksemaan tuntemattomille kadunkulmille, kuulemaan äänesi kaikuvan autioituneessa kaupungissa ja rakastamaan, hengittämään.

26. kesäkuuta 2014

myös ylpeytensä menettäneillä

rantakaartila 052rantakaartila 060rantakaartila 033rantakaartila 185rantakaartila 126rantakaartila 066

25. kesäkuuta 2014

toiset tanssii maailmanlopun tanssiansa

108147
Jätän sanomalehdestä lukematta ulkomaan uutiset, kauneimpina päivinä jätän lukematta kotimaankin uutiset ja suljen television, kun ruudussa silmälasikasvoinen nainen tanssii maailmanlopun tanssiaan valkoiselta paperilta, unohdan kuunnella puhuessasi maailman tilanteesta ja siitä, kuinka ajaudutaan konkurssiin. Sinun kasvoillasi ei ensimmäistäkään häivähdystä todellisuudesta, sanot vaihtaessani puheenaihetta maailmanlopun hengittäessä niskaasi rakkauttaan, sitä samaista, josta sanomalehdet kirjoittavat päivittäin unohtamatta herättää pelkoa vastaantulijoissani: niiden ihmisten kasvoilla, jotka keittävät aamuisin kahvia lukeakseen ulkomaan uutiset sanomalehdistään ja kertoakseen työpaikan kahvihuoneessa siitä, kuinka tulevan pääministerin ratkaisuissa ei ensimmäistäkään järkevää päämäärää, kotimaan uutisiin perehdytään tarkemmin.

Minä en ole sellainen, kauneimpina päivinä jätän lukematta kotimaankin uutiset ja istun aamuauringossa kuuntelemassa lintujen laulavan suunnattomasta vapaudesta, toisten tanssiessa maailmanlopun tanssiansa juon aamuteeni tuntematta ensimmäistäkään häivähdystä maailmanlopun uutisotsikoista selkärangassani, annan tuulenhenkäysten tarttua hiuksiini kävellessäni vastatuuleen matkallani ilman päämäärää, asfaltti on lämmin paljaiden jalkojeni alla. Sillä minä olen päättänyt, uutiset traagisista liikenneonnettomuuksista ja kotimaamme lohduttomasta tilanteesta saavat unohtua sanomalehtien sivuille ja kymmenen uutisten silmälasikasvoisen naisen valkoisille papereille, maailman äärettömän kauneuden edessä minä olen edelleen ainoastaan suunnatonta hiljaisuutta ja hetkittäin tuntuu, että pakahdun kaikesta onnellisuudesta.
126
Tuntuu, että pakahdun onnellisuudesta kävellessäni juhannusaattona kumisaappaat jalassa lupiinien valloittamaan pihaan, katsellessani satakymmenen vuotta sitten rakennetun puutalon seisovan edelleen rauhallisena aloillaan ja perhosen pysähtyessä olkapäälleni: tuntuu, että pakahdun suunnattomasta onnellisuudesta auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaa. Toisten tanssiessa maailmanlopun tanssiansa kerään lupiineja ja seikkailen polkupyöräni kanssa keskustaan katsomaan juhannuskokkoa, katselen auringonlaskua rakkaan pikkukaupungin ottaessa hellään syleilyynsä, toisen tanssiessa maailmanlopun tanssiaan minä juon halpaa viiniä tuntemattomien ihmisten seurassa, kuuntelen laineiden osuvan rantahiekkaan.

Toisten tanssiessa maailmanlopun tanssiansa pysähdyn kotimatkalla rantaan kuuntelemaan maailman kauneinta musiikkia, hymyilemään kaikelle sille suunnattomalle onnellisuudelle ja nauramaan ääneen, sillä minussa rakkautta jokaisen vastaantulijan kasvoilta, minussa uskomattoman suurta rakkautta aamun ensimmäisistä auringonsäteistä seuraavaan auringonnousuun. Aamuyön ensimmäisinä tunteina toisten tanssiessa maailmanlopun tanssiansa syön voileipäkakkua, sidon hiukseni leteille ja nukahdan siihen onnellisuuteen,

johon tuntee hetkittäin pakahtuvansa.
185119170

15. kesäkuuta 2014

päättänyt uskaltaa enemmän

juhla 179juhla 178juhla 183
Joinakin iltoina on ehdottomasti maailman parasta istua terassilla nauramassa kaikelle järjettömälle tupakansavun tarttuessa hiuksiin, tuntea uskomattoman suurta onnellisuutta rintalastansa alla ja luetella piirrettyjä elokuvia, joita on myönnettävä edelleen katsovansa auringonsäteiden vaihtuessa pimeyteen. Katsella auringon hitaasti laskevan vastapäisen lehtimetsän taakse ja rakastettava onnellisuutta maailman rakkaimpien ihmisten kasvoilla: rakastettava sitä, kuinka kasvoillasi äärettömän aitoa onnellisuutta, jostain valtamerten takaisilta aavikoilta. Laulaa siitä samaisesta äärettömästä onnellisuudesta, tanssia hiekkateillä koiranputkia kädessään ja rakastaa jokaisella hengenvedollaan enemmän kuin koskaan, tuntea olevansa elossa.

Kirjoita asioista niiden oikeilla nimillä, sinä sanoit aamuyön viimeisten tuntien juostessa ohitsemme ja unohduin hetkeksi miettimään, osaisinko enää kirjoittaa ilman auringonsäteitä ja valtamerten takaista onnellisuutta. Toisaalta, sellainen minä olen, auringonsäteiden loisteessa uudelleen syntynyt ja valtamerten takaista onnellisuutta silmissään kantava, kirjoittaisin loputtomasta rakkaudestani maailmaa kohtaan. Kirjoittaisin siitä, kuinka aamulla teidän nukkuessanne kuuntelin askelia rappukäytävässä ja katselin rauhallisuutta kasvoillanne tai sitten kirjoittaisin, kuinka olen päättänyt uskaltaa enemmän.

10. kesäkuuta 2014

vain puolikas totuus siitä kuinka vapaita ollaankaan

jalkapallo on tyhmä laji 146jalkapallo on tyhmä laji 120jalkapallo on tyhmä laji 097jalkapallo on tyhmä laji 050jalkapallo on tyhmä laji 
099jalkapallo on tyhmä laji 240jalkapallo on tyhmä laji 
026jalkapallo on tyhmä laji 228

7. kesäkuuta 2014

auringonsäteinä sumuverhon takaa

14425777111_974e6319ce_o14242528228_9e93dd08a1_o14242528678_fd5a1b23b9_o Joinakin aamuina haluaisin unohtua äärettömään harmoniaan, tanssia parkettilattioilla kaatosateen hakatessa ikkunalautoihin ja musiikin ollessa hiljaisuuttakin kauniimpaa: musiikin ollessa auringonlaskujen kaltaista täydellisyyttä, viimeiset hengenvedot ennen tummansiniseen pukeutunutta pimeyttä ja hiekkamyrskyt aavikoilla, äärettömän voimakasta. Kuiskailla ilmaan niitä sanoja, jotka ovat murtaneet jokaisen suojamuurini yleisömeren keskellä musiikin tuntuessa selkärankani jokaisessa nikamassa, kaikista rakkaimpia sanoja. Sadepisaroiden valuessa ikkunalasia pitkin kyyneleet tuntuvat ainoastaan muistoilta konserttisalin pimeydestä, musiikki kuiskailee ääretöntä onnellisuutta rintalastani alla auringonsäteinä sumuverhon takaa ja unohdun jälleen miettimään konserttisalin pimeydessä tuntemaani loputonta rakkautta. 

Sitä mielettömän suurta rakkautta, jonka musiikki kuiskaili hyökyaaltojen uskomattomalla voimalla sydämeeni murrettuaan jokaisen suojamuurini ja kuivattuaan kyyneleeni tuulenhenkäysten tavoin: niin suurella rakkaudella murtaisi vahvimmankin muurin, voittaisi itsensä vaikeimpina hetkinä pimeyden maalaillessa maisemaa tummansinisellä ja ylittäisi vuoria, taivaaseen asti kurottavia. Niin suurella rakkaudella ei ole tapana unohtua konserttisalin pimeyden jäädessä ainoastaan muistoksi, loputon rakkaus rakentaa kotinsa sydämeeni ja kuiskailee onnellisuuttaan tanssiessani pitkin parkettilattioita kaatosateen piiskatessa ikkunalautoja, musiikkirakkauksistani suurin Von Hertzen Brothers: sellainen rakkaus ottaa vähitellen valtaansa, heittelee myrskytuulen voimakkuudella tunnetilasta seuraavaan ja vie mukanaan hyökyaallon harjalle, tuntuu elävältä.
© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.