31. maaliskuuta 2014

hiljaisuutena

 photo saari131_zps37bd4981.png photo nimetoumln3_zps9320f385.png Soittolista siltä päivältä, kun istuin vanhan hirsitalon varjossa tuulenhenkäysten jatkaessa tarinaansa onnellisuuttaan hehkuvista vaimoista, varhaisista aamuista ennen auringonnousua kylmyyden tarttuessa sormenpäihin ja tallirenkien valjastaessa suomenhevosia. haaveilen nukahtavani hirsitalon lämpöön, näkeväni ikkunalasin takana ketun ja hymyileväni itsekseni kaikelle sille suunnattomalla onnellisuudelle, kun kevään ensimmäiset muuttolinnut saapuisivat valtamerten toiselta puolen. Soittolista siltä päivältä, kun pakahduin suunnattomasta onnellisuudesta ja hymyilin vastaantulijoille kävellessäni kotiin iltahämärässä: uskomattoman suurta musiikkirakkautta, aina ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen ja valtamerten toiselta puolen pikkukaupunkiin kolmensadan kilometrin päässä täältä.

Soittolistaan tästä!

30. maaliskuuta 2014

seurasaaressa

 photo saari081_zps0e62022c.png photo saari123_zpsd9453ca6.png
Von Hertzen Brothersin keikan jälkeen olen vaeltanut silmät sidottuina rautatieasemilta tuntemattomille kadunkulmille, istunut parvekkeella katselemassa auringonlaskuja tuulenhenkäysten tarttuessa hiuksiini ja kirjoittanut muistikirjaani keskeneräisiä lauseita äärettömästä rakkaudesta, unohtunut sitten rakastamaan tähtitaivaan kauneutta kyyneleet silmäkulmissani.  Hetkittäin olen puketunut sumuverhoon kaipaus rintalastani alla, mietin kävellessäni auringonsäteisiin verhoutuneilla kaduilla aamupäivän kiireettömyydessä ja katselen onnellisuutta vastaantulijoiden kasvoilla: suunnatonta riemua vaaleahiuksisen tytön silmissä, rauhallisuutta vanhan pariskunnan askelissa ja päätän sitten matkustaa vuosikymmenten takaisesta elämästä tarinoivalle saarelle, näen itsessäni onnellisuutta

vastaantulijoiden kasvoilta 
valtamerten toiselta puolen 

rantakallioilta ja   

Seurasaaressa hengitän keuhkojeni täydeltä äärettömän kaunista hiljaisuutta liikenteen äänien kadotessa metsän hiljaiseen huminaan. Kevään lämpimät tuulenhenkäykset tarttuvat hiuksiini kävellessäni metsäteillä hiljaisuuden keskellä ja kirkonkello kumisee vaimeasti tuuliaisen päästessä kellotapuliin, välillä sellaista unohtuu kaipaamaan: rauhallisia hengenvetoja maailman pysähtyessä hetkeksi aloilleen ja lintujen lentäessä vapauttaan sinitaivaalla. Istun hetkeksi kuuntelemaan tuulenhenkäysten tarinoivan vuosikymmenten takaisista hiljaisista jumalanpalveluksista herrasväen istuessa arvonsa mukaisessa järjestyksessä, lumenvalkeaan pukeutuneista onnellisuuttaan hehkuvista vaimoista ja ensimmäisistä suudelmista alttarilla auringonsäteiden murtautuessa ikkunoista, yömyöhään jatkuneista hääjuhlista kartanoiden hämärässä ja ensimmäisistä aamuista vaimoina aamuauringon kuultaessa ikkunaverhojen lävitse. Olen ääretöntä hiljaisuutta kuunnellessani kirkonkellon vähitellen hiljenevän tuulenenkäysten rauhoittuessa, harhailen päämäärättömästi metsäteillä pikkulintujen lentäessä vapauttaan ja tahtoisin kirjoittaa rakkaustarinoita muuttolinnuille valtamerten toiselle puolen, kertoa hetkittäin pakahtuvani onnellisuudesta.
 photo saari086_zpsf5e134b3.png
Kertoa pakahtuvani onnellisuudesta istuessani vanhan hirsitalon varjossa tuulenhenkäysten jatkaessa tarinaansa onnellisuuttaan hehkuvista vaimoista, varhaisista aamuista ennen auringonnousua kylmyyden tarttuessa sormenpäihin ja tallirenkien valjastaessa suomenhevosia. Kevään äärettömästä kauneudesta lasten kiivetessä tallin ylisille tarinoimaan hiljaisuudesta selkäytimessä, miesten kutoessa kalaverkkojaan ja talonväen kokoontuessa iltahämärässä ruokatuvan lämpöön syömään illallista, hetken tunnen kuuluvani tarinaan: takkatulen hiljaiseen tanssiin tupakeittiön hämärässä tuulenhenkäysten tarttuessa pihakoivuun ikkunalasin takana, kylmyyttään huutaviin talviöihin makuukamareiden lämmössä ja valkoisiin lakanoihin puutalon kuiskaillessa salaisuuksiaan nukahtamiseen saakka. Tuulenhenkäysten tarttuessa hiuksiini suljen silmäni kuunnellakseni loputonta hiljaisuutta, jossain kauempana vastaantulijat hymyilevät onnellisuuttaan ja haaveilen nukahtavani hirsitalon lämpöön,

   katselevani öisin ikkunasta
   näkeväni vilauksen ketusta

     hymyileväni

itsekseni kaikelle sille suunnattomalla onnellisuudelle, kun kevään ensimmäiset muuttolinnut saapuisivat valtamerten toiselta puolen. Unohdun miettimään, kuinka olisinkaan onnellinen saadessani elää sellaista elämää: nukahtaa hirsitalon kuiskaillessa korvaani salaisuuksiaan, herätä ennen auringonnousua hakemaan kaivosta vettä ja valjastaa hevosen matkustaakseni viereiseen kylään ostamaan sokeria, pakahtuisin onnellisuudesta. Pakahtuisin suunnattomasta onnellisuudesta, kuiskaan istuessani sammaleen peittämälle kalliolle katselemaan kauas horisontiin ja rakennan käpyeläimiä hymyillen itsekseni. Suunnattoman onnellinen minä olen tälläkin hetkellä, vaikka sydämessäni ääretön kaipaus suurinta musiikkirakkauttani kohtaan ja tahtoisin matkustaa kolmesataa kilometriä rakkaaseen pikkukaupunkiin nukahtamaan takkatulen lämpöön, kirjoittamaan rakkaudesta tuntemattomilla kielillä ja kävelemään hiekkateille vastaantulijoiden pukeutuessa tuulipukuihin.
 photo saari084_zps5ff0c3b9.png photo saari137_zps4476ffe7.png

29. maaliskuuta 2014

hyökyaallon harjalle

 photo lauramoisio027_zpsfb4daa4f.png photo musicmarathon211_zps0428a81d.png photo lauramoisio010_zps1fdd490b.png
LAURA MOISIO @ PUB ADJUTANTTI 28 03 2014

Yhtenä tummansiniseen pukeutuneena iltana join kamomillateetä, kirjoitin keskeneräisiä lauseita muistikirjaani ja illan vaihtuessa vähitellen loputtomaan pimeyteen, kuuntelin ensimmäistä kertaa tämän vaaleahiuksisen tytön musiikkia. Rakastuin äärettömään herkkyyteen sanojen maalaillessa pimeyteen tähdenlentoja, kirjoitin keskeneräisistä lauseistani rakkaustarinan teidän välillenne ja nukahtaessani hymyilin musiikin uskomattomalle voimalle, kuinka paljon sen äärettömästä herkkyydestä voikaan saada itselleen: kuinka musiikki saa kirjoittamaan keskeneräisistä valmiita rakkaustarinoita, maalaamaan seinille auringonlaskuja ja kuinka sellaiseen ei koskaan pysty tottumaan, ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen vain ihmettelee.

Istuessani perjantaina kuuntelemassa Laura Moision keikkaa akustisen kitaran tarinoidessa suunnattomasta rakkaudesta tunsin ääretöntä onnellisuutta rintalastani alla, olisin halunnut kirjoittaa keskeneräisistä lauseistani jälleen valmiin rakkaustarinan ja maalata suunnattoman onnellisuuteni rautatieaseman seinään, jokaisen vastaantulijan kasvoille. En kuitenkaan kirjoittanut tai maalannut, istuin aloillani yleisön hiljentyessä kuuntelemaan musiikin ääretöntä kauneutta, hymyilin itsekseni sanojen täydellisyydelle ja hetken aikaa tunsin olevani kotona, tunsin kuuluvani nimenomaan juuri siihen hetkeen: olin onnellisuutta kaikessa siinä harmoniassa, hiljaisuutta jokaisella hengenvedollani ja kotimatkalla vastaantulijoiden kasvoilla minun onnellisuuteni, minun rakkauteni maailmaa kohtaan.
 photo lauramoisio022_zps6fa67621.png

28. maaliskuuta 2014

valokeiloissa

musicmarathon 190musicmarathon 045
MILLA RUMI @ PUB ADJUTANTTI 27 03 2014

Viimeaikoina olen kuunnellut uskomattoman paljon suomenkielistä musiikkia, unohtunut kuuntelemaan sanojen täydellisyyttä auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaani ja kirjoittanut muistikirjaani niitä keskeneräisiä lauseita rakkaudesta ja rikkinäisistä ihmiskohtaloista elämän heitellessä myrskytuulen lailla, mannerlaatoista kasvoillasi. Kirjoittanut kesäöiden harmoniasta pikkukaupungin rauhallisuudessa, kertomatta jääneistä salaisuuksistani ja siitä miehestä, joka valvoi aamuyön viimeisiin tunteihin puhuen rakkaudesta ymmärtämättä sanaakaan: siitä miehestä, jonka kasvoilla surumielisyyttä istuessamme tähtitaivaan alla ja katsoessamme varovaisesti silmiin. Olen saanut äärettömän paljon inspiraatiota suomenkielisestä musiikista, katsellut maailmaa tavallaan uudenlaisin silmin ja halunnut leikitellä sanoilla, vaikka ne eivät sopisikaan toisiinsa.

Torstaina istuin kuuntelemassa itselleni tuntematonta naislaulajaa, kuuntelin sanojen leikittelevän jatkuvasti keskenään ja laulajan nauraessa itsekseen tunsin suunnatonta riemua: sellainen on tavallaan mielettömän kaunista, viattomuus ensimmäistä albumiaan odottavien laulajien kasvoilla ja rakkaus musiikkiin, sellainen on korvaamatonta. Milla Rumi teki minuun lähtemättömän vaikutuksen kolmessakymmenessä minuutissa, istuin aloillani nauttimassa kaikesta siitä onnellisuudesta ja kävellessäni pimeyteen verhoutuneilla kaduilla tunsin edelleen suunnatonta riemua, nauroin itsekseni.
musicmarathon 194
Harhailin kadunkulmalta toiselle ilman todellista päämäärää, tanssin ohikiitävien autojen valokeiloissa ja kuiskailin ilmaan ääretöntä rakkauttani, vastaantulijoiden kasvoilla onnellisuutta jostain valtamerten takaa. Onnellisuus saapuu tänne keväisin valtamerten toiselta puolen, unohtuu tuntemattomien vastaantulijoiden kasvoille vuorokauden viimeisinä tunteina ja juostessani suojatiellä naurahdin itsekseni, kuinka puolitoista vuotta sitten rakastin näitä samoja kadunkulmia hauraan sydämeni pohjasta: tunsin suunnatonta vapautta sydämessäni, mainosvalojen loisteessa rakastuin raitiovaunun kolinaan ja halusin tietää, miltä tuntuisi eksyä tuntemattomille kadunkulmille löytämättä tietään takaisin.
 
Minä en kuitenkaan koskaan eksynyt, tuntemattomat kadunkulmat alkoivat vähitellen näyttää tutuilta ja raitiovaunun kolistessa vierestä kaupunki ei tuntunut enää vapauttaan kuiskivalta äärettömyydeltä, tähän kaupunkiin rakensin kotini. Tähän kaupunkiin rakensin kotini tuntematta hetkeen kaipuuta rakkaaseen pikkukaupunkiin ja vaikka kaipaus pikkukaupungin rauhallisuuteen tuntuukin nykyään paineena rintalastan alla, rakastan tätä kaupunkia jokaisella hengenvedollani. Kiireistä rautatieasemaa iltapäiväruuhkassa ja raitiovaunun kolinaa kävellessäni aamuauringossa, mietin jatkaessani päämäärätöntä harhailemistani ohikiitävien autojen valokeiloissa ja katsellessani rakasta kaupunkiani linssin lävitse, kuin silloin puolitoista vuotta sitten.
musicmarathon 476musicmarathon 310musicmarathon 335
SALLAN JA MIRON MATKA MAAILMAN YMPÄRI @ PUB ADJUTANTTI 27 03 2014

Sallan ja Miron matka maailman ympäri on musiikkirakkauteni vuoden takaa, kuunnellessani ensimmäistä kertaa kyseisen yhtyeen musiikkia pakkasin tavarani matkalaukkuun ja matkustin kolmesataa kilometriä rakkaaseen pikkukaupunkiin rakastamaan hiljaisuutta: juoksin pimeyteen pukeutuneilla kaduilla kuiskaillen ilmaan rakkautta täydellisinä sanoina, tanssin katuvalojen loisteessa äärettömästä onnellisuudesta ja käänsin katseeni taivaalle lumihiutaleiden putoillessa hiljalleen kasvoilleni.

Tavallaan olin odottanut luvattoman kauan pääseväni kyseisen yhtyeen keikalle ja palatessani ohikiitävien autojen valokeiloista musiikin loputtomaan harmoniaan istuin jälleen aloillani kuuntelemassa täydellisyyttään kuiskailevia sanoja, hymyilin musiikin löytäessä avonaiset haavani hauraasta sydämestäni ja hetkittäin keinuin toiseen todellisuuteen, olin suunnatonta onnellisuutta musiikin ottaessa hellään syleilyynsä. Sallan ja Miron matka maailman ympäri on ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen yhtye ja kieltämättä odotan innoissani yhtyeen debyyttialbumia, jonka tiedän täyttävän kaikki odotukseni: tämä on yksi niistä yhtyeistä, joita lähtisin suosittelemaan teille.

27. maaliskuuta 2014

rakas von hertzen brothers

vhb 169vhb 204
VON HERTZEN BROTHERS @ TAVASTIA 26 03 2014

Minä rakastan musiikkia enemmän kuin mitään tässä maailmassa, rakastan tanssittaa sormiani mustilta koskettimilta valkoisille ja unohtua musiikin täydelliseen harmoniaan aamun ensimmäisten auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaani, rakastan enemmän kuin mitään. Rakastan musiikkia illan viimeisten auringonsäteiden maalatessa maisemaa lämmöllään, tuulenhenkäysten tarttuessa hiuksiini rantakallioilla ja rakastan sitä tunnetta, kun pimeyden laskeutuessa musiikki ottaa hellään syleilyynsä kuiskaillen korvaani äärimmäistä rakkauttaan. Rakastan värivaloihin hukkumista musiikin murtaessa viimeisenkin suojamuurini uskomattomalla voimallaan, kyyneliä silmäkulmissani sanojen löytäessä jokaisen salaisuuteni rintalastani alta ja sitä ääretöntä onnellisuutta sydämeni onkaloissa, kun jokaisella hengenvedollani tunnen olevani uskomattoman vahvasti elossa: huudan ääntäni käheäksi ja nostan käteni ilmaan, hämäristä klubikeikoista festarikeikkoihin rakkaus tuntuu loputtomalta.

Eilen hukkuessani värivaloihin teidän noustessanne lavalle olisin halunnut tunnustaa sen teille, olisin halunnut huutaa hauraan sydämeni pohjasta ja laulaa seitsemällä tuntemattomalla kielellä, että minä rakastan teitä. Minä rakastan teitä jokaisella hengenvedollani, aamun ensimmäisistä auringonsäteistä illan viimeisiin auringonlaskun maalatessa maisemaa harmoniallaan ja tähtitaivaan loisteessa kävellessäni pikkukaupungin katuja. Muutaman vuoden takaisena iltana ymmärsin etsineeni teitä koko elämäni, tulitte salamaniskuina kirkkaalta taivaalta saaden kyyneleet silmäkulmaani uskomattomalla voimallanne ja kaikkina niinä hetkinä, kun todellisuus tuntui harmaalta, palasin luoksenne rakastamaan hauraan sydämeni pohjasta: suljin silmäni antaakseni musiikin keinuttaa mukanaan toiseen todellisuuteen ja tunsin hetkittäin mielettömän suurta pelkoa, kun löysitte jokaisen salaisuuteni rintalastani alta. Kukaan ei ollut koskaan aiemmin löytänyt niitä, olin kätkenyt suurimmat salaisuuteni syvälle sydämeeni unohtaakseni lopullisesti ja valehdellut päiväkirjalleni muuttaakseni totuutta, mutta te löysitte jokaisen avonaisen haavani katkonaisten hengenvetojeni alta ja vaikeimmat salaisuuteni kyynelten täyttäessä silmäni toivottomuudella: nostitte kätenne olkapäälleni ja hyökyaaltona kerroitte hiljaisuuteen verhotun salaisuuden siitä, kuinka kyynelten takana vahvuutta jokaisella hengenvedolla.
vhb 236
Unohtuessani eilen musiikin täydelliseen harmoniaan värivalojen loisteessa olisin halunnut tunnustaa sen teille, olisin halunnut kirjoittaa ilman ensimmäistäkään keskeneräistä lausetta ja maalata osaksi auringonlaskujen ääretöntä kauneutta, kuinka minun rakkauteni teitä kohtaan on tullut jäädäkseen. Rakkaus on uskomattoman suurta ja sulkiessani silmäni akustisten kitaroiden verhotessa tarinoitaan harmoniaan elämä tuntui pysähtyvän hetkeksi aloilleen: tunsin olevani olemassa nimenomaan kyseistä hetkeä varten, unohduin kuuntelemaan jokaisen pohjattomaan hiljaisuuteen päättyvän sävelen ja musiikin murtaessa ensimmäisen suojamuurini tunsin kyyneleet silmäkulmissani, hymyilin loputtomasti uskomattoman suuresta rakkaudesta. Silmät kiinni hukuin musiikin äärettömään täydellisyyteen kyyneleet silmäkulmassa ja annoin sen keinuttaa mukanaan toiseen todellisuuteen, valtamerten toiselle puolelle tuulenhenkäysten kuivatessa kyyneleeni lämmöllään. Taivaalliseen kauneuteen ja lopulta sanojen

your wings are all broken  
but you’re breathing  

repiessä sydäntäni palasiksi tuntematta minkäänlaista armoa olin valtameren verran määrittelemätöntä tunnemassaa, eivätkä kyyneleet jääneet kiteiksi silmäkulmiin. Samoilla sanoilla musiikkinne löysi vaikeimmat salaisuuteni vuosia sitten, kuivasi kyyneleeni tuulenhenkäysten kaltaisesti ja kertoi salaisuuden siitä, kuinka kyynelteni takana vahvuutta jokaisella hengenvedollani. Hauraassa sydämessäni lopulta ääretöntä rakkautta, hiuksissani tähtipölyä avaruuden laidalta ja elämässä uskomatonta kauneutta tähtikarttoina: minä rakastan teitä, koska saatte hauraan sydämeni näkemään maailman uskomattoman kauneuden ja tuntemaan vahvuutta kaikessa heikkoudessaan. Sanojen i wish i could be like a rainbow bringing a smile on your face kaikuessa värivalojen loisteessa korjasitte rikkoutuneen sieluni, huusin ääntäni käheäksi pelkästään uskomattoman vahvasta rakkaudesta ja sinistä valoaan loisteavien värivalojen tanssiessa vieläkin suunnatonta onnellisuuttaan kaikki tuntui tavallaan unenkaltaiselta täydellisyydeltä, tuulenhenkäyksisltä usvan keskellä. Rakastan hetkittäin harmoniaan katoavia sävellyksiänne, jotka eivät välttämättä aukene ensimmäisellä kuuntelukerralla ja rakastan sanoituksianne, jotka murtavat sydämeni palasiksi kerta toisensa jälkeen tuntematta minkäänlaista armoa ja jättävät jälkeensä loputtoman hiljaisuuden, kaunista toiveikkuutta.
vhb 228vhb 185Rakastan sitä tunnetta, kun palatessani keikoillenne tunnen palaavani kotiin: sydän tuntuu uskomattoman kevyeltä kivenlohkareiden kadotessa loputtomaan onnellisuuteen ja musiikin henkäillessä harmoniaansa muuttolinnut jäävät muistoiksi taivaanrannalle, viimeisten aaltojen vaikenevaan kohinaan. Arvostuksenne kuuntelijoitanne kohtaan tuntuu loputtomalta ja nimeomaan siksi rakastan palata luoksenne värivalojen loisteeseen, kertaakaan en ole tuntenut olevani teitä alempiarvoisempi: ette katsele kuuntelijoitanne korkeammalta tai kuvittele olevanne mitään sellaista, mitä ette todellisuudessa kuitenkaan ole. Rakastan Mikon loputtomalta tuntuvaa sydämellisyyttä ja sitä, kuinka voin itkeä olkapäätäsi vasten tuntematta häivähdystäkään turvattomuudesta ja jättää lauseeni keskeneräisiksi kyynelten palatessa hetkittäin silmäkulmiini. Rakastan Kien uskomatonta viisautta, hetkittäistä äkkipikaisuutta ja tulen poikkeuksetta äärettömän onnelliseksi siitä, kun Jonne hymyilee: tunnen pakahtuvani onnellisuudesta ja loistaessasi eilen onnellisuuttasi aina ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen olisin halunnut tunnustaa sen teille seitsemällä tuntemattomalla kielellä, kuinka paljon teitä rakastan.

Palaan luoksenne yhä uudelleen, sillä teidän jälkeenne muulla musiikilla ei ole hyökyaaltojen voimakkuutta: mikään muu ei läpäise suojamuurejani, kirjoita sydämeeni ääretöntä onnellisuutta tai saa itkemään vuolaasti pelkällä täydellisyydellään niin kuin te. Rakastan teitä vielä silloinkin, kun vuosikymmenten päästä iltahämärä vaihtuu hiljalleen loputtomaan pimeyteen ja ette enää kirjoita uutta musiikkia,

minä rakastan teitä aina.
vhb 166

26. maaliskuuta 2014

RAKKAUDESTA

ticket 035
Heräsin tänäaamuna uskomattoman suuresta rakkaudesta, yötaivaan kirkkaimmista tähdistä jossain pilvenpiirtäjien yläpuolella ja hymyilin typerästi auringonsäteille harmaiden ikkunaverhojen lävitse: haaveilin rakastuvani vastaantulijaan rautatieaseman kiireessä, käveleväni auringonlaskuissa kertoen rakkaustarinoita ja matkustavani keskellä yötä kuiskailemaan kauniita sanoja. Minä en kuitenkaan osaisi, sillä kirjoitan rakkaustarinoita vain musiikille ja tänään aion hukkua värivalojen loisteeseen suurimman musiikkirakkauden noustessa lavalle kevään ainoalla kotimaamme keikallaan, huutaa ääneni käheäksi maailman hienoimmista sanoista ja nostaa käteni ilmaan pelkästä onnellisuudesta. Rakastaa enemmän kuin koskaan ja olla olemassa vain sitä hetkeä varten, tänään kerron rakkaustarinoita musiikin äärettömästä kauneudesta.

Von Hertzen Brothers on kieltämättä elämäni suurin rakkaus, voisin kirjoittaa tuhansittain keskeneräisiä  rakkaustarinoita ja hukkua kerta toisensa jälkeen täydellisyyteen värivalojen loisteessa kyllästymättä koskaan. Antaa musiikin särkeä sydämen tuhansiksi palasiksi, huutaa ääneni käheäksi kaikesta siitä täydellisyydestä ja hymyillä sitten kyyneleet silmäkulmissa, kun sanat eivät riitä kuvailemaan onnellisuuden määrää: kirjoittaa rakkaustarinoita sointuina selkärangan jokaiseen nikamaan, vaikka tälle tunteelle ei löydy ensimmäistäkään sanaa.

JENNAANETTE 5V

seurasaari 365
Minä en ole koskaan halunnut kirjoittaa muotiblogia, jonka valokuvissa kirjoittaja katselee kameraan nojaten painoaan toiselle jalalleen ja auringonsäteet osuvat vaaleisiin hiuksiin luoden harhakuvan täydellisestä elämästä. Sellaisia blogeja löytyy nykyään uskomattoman paljon, esitellään blogiyhteistyön kautta saatuja vaatteita ja materialismionnellisuus loistaa muutamista lauseista kahdeksan samanlaisen valokuvan alapuolella, mutta sellaista minä en ole halunnut koskaan kirjoittaa. Minä en ole koskaan halunnut luoda harhakuvaa täydellisestä elämästä tai kirjoittaa lauseita, jotka saavat jokaisen lukijan kadehtimaan täydellistä elämääni: minulla ei ole koskaan ollut täydellistä elämää tai blogiyhteistyön kautta saatuja vaatteita, mutta minä olen etsinyt onnellisuutta blogimerkinnöissäni. Perustaessani tämän alunperin nimellä in my field of paper flowers kulkeneen blogin keväällä 2009, tarkoituksenani oli kirjoittaa henkilökohtaisesta elämästäni ilman kauniita kiertoilmauksia ja etsiä jatkuvasti itseäni blogimerkintöjeni kautta: sitä minä olenkin tehnyt, etsinyt itseäni yhdeksänsadan blogimerkinnän verran ja ymmärtänyt maailmaa paremmin valokuvatessani kesäöiden harmoniassa.

Viiden vuoden aikana olen tavallaan kasvanut kiinni blogiini, kirjoittamisesta on tullut osa arkipäiväistä elämääni ja yhdeksänsadan blogimerkinnän kautta tunnen kasvaneeni ihmisenä äärettömän paljon: olen etsinyt itseäni kirjoittamisen kautta, opetellut näkemään maailman kauniimmin valokuvatessani auringonlaskuja ja lukiessani vanhoja blogimerkintöjäni miettinyt, kuinka minäkuva on muuttunut vuosien varrella. Minä en ole enää se mustahiuksinen tyttö, joka ei osannut uskoa itseensä missään tilanteessa ja unohtui murehtimaan elämäänsä pimeyden laskeutuessa pikkukaupungin yläpuolelle. Minä olen löytänyt itseni kirjoitettuani uskomattoman määrän keskeneräisiä lauseita ja sen lisäksi, että olen itse muuttunut näiden vuosien aikana suhteellisen paljon, niin tämä blogikin on kokenut muutoksia luvattoman paljon. Alkuperäinen vaaleanpunainen ulkoasu ja kaunis nimi muuttuivat jossain vaiheessa tummasävyiseen ulkoasuun ja melankoliseen nimeen, kunnes nimeksi vakiintui the secret life of Jenna Anette ja ulkoasu alkoi noudattaa yksinkertaisuutta: siinä vaiheessa siirsin vanhimmat blogitekstit omaan arkistooni ja aloin kiinnittää enemmän huomiota siihen, kuinka suoraan kirjoitan elämästäni.
seurasaari 398
Nimen with love, jenna anette tämä blogi sai heinäkuussa 2011 edellisen nimen alkaessa tuntua tavallaan vieralta ja samalla ulkoasu vaihtui vieläkin yksinkertaisempaan, eikä melankolia enää hallinnut tekstejä samalla tavalla kuin aiemmin. Samaisella nimellä ja yksinkertaisuudella kuljettiin tammikuuhun 2014 asti, jolloin aloin kiinnittää huomiota blogimaailmassa samankaltaisuuttaan huutaviin blogeihin englanninkielisine nimineen ja yksinkertaisine ulkoasuineen: blogeihin, jotka tarjoavat kiiltokuvamaisia harhakuvia elämän täydellisyydestä ja saavat murrosikäiset tytöt kadehtimaan täydellisiä naisia, jotka tuntuvat kylpevän materialismionnellisuudessa. Jollain tavalla tunnen olevani erilläni ympärillä olevasta blogimaailmasta, en ole koskaan halunnut vaalia itselleni tuhansittain lukijoita ja kirjoitan lähinnä itselleni, ymmärtääkseni maailmaa paremmin: löytääkseni onnellisuutta jokaisesta hengenvedostani ja kertoakseni teille, etteivät myrkypilvet välttämättä enteile hyökyaaltoja karttapallon toisella reunalla. Nykyään tämä blogi on minun henkilökohtainen rakkauslauluni maailmalle, tarina maailman kauneudesta elämän heitellessä myrskytuulen lailla tilanteesta toiseen ja vaikka tässä blogissa ei ole oikeastaan mitään samaa kuin siinä alkuperäisessä, ehkä se tietynlainen aitous on säilyttänyt asemansa blogimerkinnöissäni.

Blogini täyttää tänään viisi vuotta ja tuntuu uskomattomalta miettiä, että viisi vuotta sitten istuin vanhempieni makuuhuoneessa kirjoittamassa ensimmäistä blogimerkintääni ja kuuntelemassa maailman hienointa musiikkia. Minä en edelleenkään halua kirjoittaa muotiblogia tai lifestyleblogia, jotka huutavat täydellisyyttään jokaisella valokuvallaan ja lupaavat lukijoilleen alennuksia pääkaupunkiseudun kahviloista: minä en halua luvata teille mitään, sillä elämä saattaa heitellä arvaamattomiinkin tilanteisiin. Tottakai tuntuu hienolta saada esimerkiksi sähköposteja, joissa kerrotaan blogimerkintöjeni kertoneen jotain uutta maailman kauneudesta ja auttaneen ymmärtämään elämää paremmin: sellainen tuntuu itseasiassa uskomattoman hienolta ja jos todella onnistun teksteilläni auttamaan ihmisiä näkemään maailman kauniimmin, se tekee minut äärettömän onnelliseksi. Loppuun haluan vielä kiittää jokaista lukijaani ja jokaista elämääni vaikuttanutta ihmistä yhdeksänsadan blogimerkinnän mittaisella matkalla onnellisuuteen, tämä matka on ollut minulle mielettömän tärkeä ja tulee jatkumaan vielä seuraavatkin viisi vuotta, mutta nyt onnea viisivuotias blogini.

rakkaudella, jenna anette
seurasaari 348

25. maaliskuuta 2014

sinisenä aamuna

sininen aamu 043sininen aamu 006sininen aamu 077 Auringonsäteet kuultavat verhojen läpi herätessäni valtamerten salaisuuksista, kuuntelen hiljaisuutta unihiekkaa silmissäni ja rappukäytävässä joku juoksee ehtiäkseen seuraavaan junaan, seitsemän minuuttia aikaa. Minulla ei ole kiire mihinkään, aloitan aamuni joogalla auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaani ja taivutan vasemmalle hiljaisuuden ottaessa syleilyynsä: tunnen harmonian jokaisella solullani ja taivuttaessani oikealle hymyilen, villasukat jalassa kävelen keittämään aamuteetä. Kuuntelen uskomattoman kaunista musiikkia juodessani aamuteeni kiireettömyydessä, maailma tuntuu pysähtyvän hetkeksi aloilleen ja auringonsäteet maalavat varjojaan valkoiselle seinälle. Sellaisina hetkinä tietää olevansa onnellinen, sulkee silmänsä kuunnellakseen viimeisenkin soinnun ja antaakseen maailman ikkunalasin takana juosta eteenpäin.

24. maaliskuuta 2014

olin kotona

aada2 002aada2 056
Viikonloppuna päätin hetken mielijohteesta jättää pääkaupungin loputtoman kiireen hetkeksi taakseni ja matkustaa kolmesataa kilometriä rakkaaseen pikkukaupunkiin hengähtämään hetkeksi, nukahtamaan puhtaisiin lakanoihin puutalon tarinoidessa öiden hiljaisuudessa ja kertomaan mustalle karvakuonollemme rakkaustarinoita menneisyyden vuosilta: minä tavallaan tunsin tarvitsevani pikkukaupungin rauhallisuutta, maailman tutuimpia kadunkulmia auringonsäteiden syleilyssä ja saapuessani illalla linja-autoasemalle huokaisin syvään, olin kotona. Hetkittäin kaipuu kotiin on uskomattoman suurta ja siihen tuntee hukkuvansa istuessaan parvekkeella kaupungin vähitellen hiljentyessä, mietin nukahtaessani lopulta puhtaisiin lakanoihin puutalon tarinoidessa hiljaisuudessa ja keskeneräiseksi jäänyt lause kaikui edelleen päässäni herätessäni aamun ensimmäisiin auringonsäteisiin lauantaiaamuna.

Kaipuu kuitenkin unohtuu päästessäni hetkittäin takaisin pikkukaupunkiin, mietin istuessani autossa koiranpentu vierelläni ja sinä nimenomaisena hetkenä tunsin itseni äärettömän onnelliseksi: kivenlohkareet murtuivat rintalastani alta, hengitin rauhallisena vapaana loputtomasta kiireestä ja silitin mustaa koiranpentua saadakseni sen rauhoittumaan. Minä, joka olin vuorokautta aiemmin juossut rautatieasemalla ehtiäkseni, olin äärettömän onnellinen maailman pysähtyessä hetkeksi aloilleen istuessani autossa matkalla kotiin. Äärettömän onnellinen kuunnellessani maailman hienointa musiikkia ja katsellessani ohikiitävää maisemaa, punaiseksi maalattuja puutaloja loputtomilta näyttävien peltojen keskellä ja suomenhevosia laitumillaan auringonsäteiden osuessa vihreisiin silmiini ikkunalasin lävitse.
aada2 062
Äärettömän onnellinen maatessani vanhemman koiramme kanssa olohuoneen lattialla musiikin kuulostaessa uskomattoman kauniilta, kirjoittaessani mustaan kirjaani rakkausrunoja maailman loputtomasta kauneudesta ja katsellessani auringonlaskun maalaavan maisemaa vaaleanpunaisella, yöksi luvattiin pakkasta. Äärettömän onnellinen kävellessäni metsäpoluilla koiranpennun ollessa uskomattoman riemuissaan kaikesta, pysähtyessäni tervehtimään naapureita ja laittaessani villasukat jalkaani päästessäni takaisin kotiin: äärettömän onnellinen ottaessani koiranpennun syliini kertoakseni sille tarinoita maailmasta, silittäessäni vanhempaa koiraamme illan hämärtyessä vähitellen yön pimeyteen ja nukahtaessani pikkukaupungin rauhallisuuteen.

Äärettömän onnellinen, sitä minä olin.
aada2 097aada2 178aada2 175

23. maaliskuuta 2014

ystäväni aada

aada 062
Kirjoitin aiemmin ensimmäisestä eläinystävästäni: saksanpaimenkoiran ja belgianpaimenkoiran risteytyksestä, joka sulatti vanhempieni sydämet katsellessaan kaeumpaa sisartensa leikkivän vallattomasti ja päätyi lopulta nukkumaan vanhempieni sänkyyn syyssateiden rummuttaessa ikkunalautaan. Millasta, joka oli paimenkoira uskomattoman suurella sydämellä, suojeli jokaista eläinystäväänsä viimeiseen hengenvetoonsa asti ja viettäessäni pikkusiskoni kanssa kauniita kesäpäiviä rantavedessä istui rannalla vahtimassa jokaista liikettämme. Paimenkoira uskomattoman suurella sydämellä ja niin äärettömän viisas, etten ole rakkaan ystäväni kuoleman jälkeen tavannut ainuttakaan yhtä viisasta karvakuonoa: yksikään karvakuono ei ole osoittanut samanlaista älykkyyttä tai valloittanut sydäntäni samalla tavalla, vaikka olenkin rakastanut jokaista koiraamme äärettömän paljon. Emmi oli suomenpystykorvan ja collien risteytys, josta tuli itselleni henkilökohtaisesti äärettömän rakas koiran kuunnellessa uskollisesti murheitani ymmärtämättä todennäköisesti sanaakaan ja olemalla uskomattoman persoonallinen tapaus: eläinystäväni oli loputtoman itsepäinen, omisti uskomattoman näyttelemisen taidon ja pelkäsi ukkosta kuollakseen.

Rakasti perhettään loputtomasti ja olisi ollut valmis taistelemaan perheenjäsentensä puolesta, sellainen minun eläinystäväni oli: mielettömän uskollinen ja ymmärtäväinen ystävä, jonka oikeastaan uskon ymmärtäneen sanani kuunnellessaan uskollisesti murheitani. Emmin turkkiin hautasin kasvoni maailman kaatuessa niskaan ja eläinystäväni otettua viimeisen hengenvetonsa puolitoista vuotta sitten en tiennyt, kuinka pääsisin eroon loputtomasta surustani. Tähänkään päivään mennessä en ole osannut kirjoittaa äärettömän rakkaasta eläinystävästäni hänen kuolemansa jälkeen, yksikään keskeneräinen lause ei onnistu kadottamaan loputonta surua sydämeni onkaloista ja ajatellessani koiran ymmärtäväistä katsetta kyyneleet löytävät tiensä silmäkulmiini, mutta todennäköisesti vielä suurempaa surua sydämessään kantaa toinen koiramme. Niilo, joka oli labradorinnoutajan, dreeverin ja irlanninsetterin risteytys, saapui perheesemme yksitoista vuotta sitten ja erehtyessään ensimmäisinä viikkoinaan vanhemman koiramme ruokakupille pikkuinen koiranpentu lensi sekuntien murto-osassa seinään. Emmistä ja Niilosta tuli kuitenkin myöhemmin erottamaton parivaljakko, enkä oikeastaan ihmettele Niilon alakuloisuutta koiraystävänsä kuoleman jälkeen: koirasta tuli vähitellen masentunut, mikään ei oikeastaan jaksanut kiinnostaa ja vasta viime lauantaina näin rakkaan koiramme kasvoilla pienen häivähdyksen äärettömästä onnellisuudesta.
aada 069
Ar'tfulfox's Black Amethyst eli Aada saapui elämäämme lauantaina, kun heräsimme aikaisin matkustamaan vieraaseen kaupunkiin katsomaan belgianpaimenkoiran pentuja ja pikkuinen koiranpentu päätyi matkustamaan kanssamme kotiin. Aada ei kuitenkaan missään tapauksessa saapunut elämäämme hetken mielijohteesta, belgianpaimenkoiran ottamista oli mietitty perheessämme luvattoman kauan nimenomaan ensimmäisen koiramme ansiosta ja vihreäkantisen koirakirjan selaaminen alkoi vähitellen olemaan jokailtainen traditiomme, kun risteilimme eri koirarotujen välillä epäillessämme hetkittäin suunnitelmiamme belgianpaimenkoirasta. Lopulta päädyimme kuitenkin ensimmäiseen vaihtoehtoomme ja sinä hetkenä, kun lopultakin pääsimme kotiin koiranpennun kanssa, onnellisuus oli kieltämättä suunnatonta. Aadasta tuli välittömästi erottamaton osa perhettämme ja vanhemman koiramme silmissä loisti häivähdyksiä äärettömästä onnellisuudesta pikkuneidin riehuessa vallattomasti ympäri taloamme, jollain tavalla uskon Niilon saaneen uutta elämäniloa koiranpennun loputtomasta uteliaisuudesta.

Milla oli paimenkoira erittäin suurella sydämellä ja niin on tämä pikkuneitikin, joka kulkee jatkuvasti perässämme ja tahtoo ehdottomasti olla mukana jokaisessa tilanteessa: pyykinpesukoneen tyhjentämisessä, jauhelihan ruskistamisessa ja aamun sanomalehden hakemisessa. Astianpesukoneen täyttäminen tuntuu olevan neidille mielekkäintä, on maailman parasta työntää päänsä astianpesukoneeseen tarkastaakseen lautasten puhtauden ja katsella juomalasien ilmestyvän ylemmälle tasolle. Uteliaisuutta tältä pikkuneidiltä ei ainakaan tunnu puuttuvan, vaikka välillä ohikiitävät autot ja epäilyttävän näköiset ihmiset saattavatkin pelottaa kaksitoista viikkoista koiranpentua: uudet asiat kohdataan perheenjäsenten sylistä tai vähintäänkin turvaudutaan perheenjäsenen varmuuteen, kun yksin ei uskalla kuin katsella kauempaa. Mielettömän villi koiranpentu varastaa vaatteita sängyiltämme, juoksentelee huoneesta toiseen ärsyttäen välillä vanhempaa koiraamme ja nukahtaa öisin vanhempieni sänkyyn, vaikka hänen paikkansa ei missään tapauksessa kuuluisi olla siellä. Aika näyttää, löytyykö pienestä koiranpennustamme samanlaisia luonteenpiirteitä kuin ensimmäisestä koirastamme ja onko pikkuneitikin sydämeltään äärettömän kiltti: pelottaako ukkonen syysmyrskyjen hakatessa ikkunalautoihin tai löytyykö luonteesta uskomattoman suurta itsepäisyyttä. Tällä hetkellä maailma on sille kuitenkin täynnä ihmeellisiä asioita,

tällä hetkellä se on vielä uskomattoman viaton.
aada 077

18. maaliskuuta 2014

sydämessäni kevät

mustikkamaa 217
kevät on saapunut hauraaseen sydämeeni
olen miettinyt matkustaisin luoksesi sinne
lennättäisin leijaa auringonsäteiden alla ja
antaisin tuulenhenkäysten tarttua hiuksiin

 niin hymyilisin riemusta 
suunnattomasta riemusta 

aamuauringossa istuisin pellolla nauraen
solmisin kukista seppeleen hiuksillesi ja
katselisin muurahaisia osana hiljaisuutta
kääntäisin katseeni kohti pilvenhattaroita
mustikkamaa 446
kertoisin pilvenhattaroille tarinoita minusta
kuinka matkustin tuulenhenkäysten mukana
unohduin muuttolintujen parvesta syksyllä
en löytänyt tietäni takaisin kotiin,

  mutta kuinka olinkaan 
  äärettömän onnellinen 

välillä nukahtaisin suuren koivun varjoon
näkisin unta valtameristä jossain kaukana
mustekaloista valtamerten salaisuutena ja
heräisin kärpäsen kävellessä kasvoillani

  varovaisesti
mustikkamaa 268
juoksisin kaatosateessa tuntematta pelkoa ja
tanssisin paljain jaloin kadunkulmalta toiselle
nostaisin kädet ilmaan laulaen onnellisuudesta
ja myöhemmin seuraisin askeliasi kylälle asti

tarttuisin kädestä 
sinä olet kaunis  

minulla silmäkulmissani suunnatonta riemua
olen miettinyt matkustaisin luoksesi sinne ja
solmisin kukista seppeleen, sillä täällä on 

kevät  

sydämessäni on kevät 
mustikkamaa 476

17. maaliskuuta 2014

kaikki on nyt hyvin

smg 053smg 098
"Jokin on tavallaan muuttunut, avausraita toimii kuin alkusoittona surulliselle matkalle ja hukkuu lopulta melankoliaan: haikeus maailailee äänimaisemaa ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen, mutta valonsäteet loistavat vahvan haikeuden alta" kirjoitin aiemmin Scandinavian Music Groupin uudesta albumista ja yhtyeen noustessa viikonloppuna värivalojen loisteeseen tunsin melankolian tarttuvan olkapäähäni. Murtavan ensimmäisen suojamuurini ensimmäisellä hengenvedollaan saaden kyyneleet silmäkulmiini ja piirtävän tunnevaltameren ääriviivat selkärankaani, hengitin syvään musiikin keinuttaessa mukanaan melankoliasta kesäöiden harmoniaan, ensimmäisiin auringonsäteisiin aamuyöllä ja laskuhumalaan lämpimällä rantakalliolla. Olin ääretöntä onnellisuutta musiikin kuiskaillessa tarinoita, joissa hiuksissa tuoksuu tupakka ja palataan juhlapaikalle kesäpäivien vaihtuessa vähitellen syksyyn: äärettömän suurta onnellisuutta palatessani vuosien takaisiin kesäpäiviin, syksyisiin katuihin pikkukaupungin rauhallisuudessa ja ollessani enemmän kuin koskaan elossa, huutaessani hölmöstä rakkaudesta.

Scandinavian Music Group oli jotain mielettömän hienoa ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen, kyyneleet poskipäillä värivalojen kirkkaudessa ja tunteiden keinulaudalla keinumista musiikin kuiskaillessa korvaani salaisuuksiaan, uskomattoman kauniita tarinoita ensimmäisestä hetkestä viimeiseen. Suunnatonta rakkautta musiikin murtaessa lopulta jokaisen suojamuurini uskomattomalla voimallaan, keinuttaessaan mukanaan hyökyaallon harjalle värivalojen sokaistessa silmäni ja kirjoittaessaan onnellisuutta selkärankani jokaiseen nikamaan: niin suurta onnellisuutta, etteivät sanat koskaan riittäisi kuvailemaan tunnetta rintalastan alla. Suljin silmäni hetkittäin tunteakseni olevani suunnattoman vahvasti elossa, annoin kyynelten virrata poskille ja musiikin kuiskaillessa elämää jokaisella hengenvedollaan ääretön haikeus tarttui hiuksiini, tunsin pakahtuvani kaikesta siitä onnellisuudesta. Kaikesta siitä haikeasta onnellisuudesta sydämeni onkaloissa, kuiskailin ilmaan uskomatonta rakkautta värivalojen sokaistessa silmäni ja elämän ollessa täydellistä harmoniaa viimeisen biisin loputtomassa kauneudessa: olin kotona, toistan sanoja mielessäni ja kyynelten virratessa poskipäille kaikki oli hyvin,

yksi hienoimmista koskaan näkemistäni keikoista.
smg 106smg 025smg 108

15. maaliskuuta 2014

tiet etäisyyksiin

olavi uusivirta 031olavi uusivirta 042olavi uusivirta 029
OLAVI UUSIVIRTA @ TAVASTIA 14 03 2014

Olen nähnyt elämäni aikana enemmän kuin kaksisataa keikkaa, hukkunut värivaloihin uskomattoman monesti musiikin tunkeutuessa selkäytimeen ja eilen hukkuessani jälleen värivalojen loisteeseen mietin sitä, kuinka itselleni henkilökohtaisesti on olemassa ainoastaan kolmenlaisia keikkakokemuksia: värivaloihin hukkuessa musiikki voi murtaa suojamurtaa saaden kyyneleet silmäkulmiin tai saada onnellisuuden rintalastan alla kasvamaan äärettömäksi, mutta joinakin iltoina sinisissä värivaloissa musiikki ei löydä tietään rintalastan alle. Niinä iltoina musiikki ei saa kyyneliä silmäkulmiin tai onnellisuutta rintalastan alle, vaikka musiikki hymyilyttääkin nostaessani kädet ilmaan. Värivalojen kirkkaudessa tunnen olevani ehdottoman vahvasti elossa ja tunteet sydämen onkaloissa tuntuvat tasaisilta, mutta en välttämättä myöhemmin hymyile muistoille niiltä illoilta. Tunteet jäävät niinä iltoina sydämen onkaloihin löytämättä tietään silmäkulmiini, mutta joinakin iltoina päästään liikkumaan tunteiden ääripäissä musiikin tuntuessa selkärangassa ja sanat tunkeutuvat selkäytimeen saaden kyyneleet silmäkulmiin tai äärettömän onnellisuuden rintalastan alle, mutta niinäkään iltoina värivalojen loisteessa ei liikuta ääripäästä toiseen: onnellisuudesta pohjattomaan melankoliaan tai takaisin. Sellaiset muistot värivalojen loisteesta kuitenkin hymyilyttävät myöhemmin, saavat kaipaamaan musiikin hellään syleilyyn tai armottomaan katseeseen, joka löytää suurimmat salaisuuteni rintalastani alta.

Välillä värivalojen loisteessa liikutaan kuitenkin tunteiden ääripäissä kyynelten takertuessa silmäkulmiin, huudetaan äärettömästä onnellisuudesta rintalastan alla ja itketään vuolaasti musiikin murtaessa suojamuurit sydämestäni, uskomattoman vahvoja tunteita onnellisuudesta pohjattomaan melankoliaan ja takaisin. Musiikki tuntuu jokaisella hengenvedollani uskomattoman vahvalta, rintalastan alla onnellisuus saa huutamaan sanojen täydellisyyttä ja lopulta suojamuurien murtuessa kyyneleet eivät jää kiteiksi silmäkulmiin, mutta oikeastaan juuri sellaiset keikkakokemukset ovat ehdottomasti hienoimpia: musiikki ottaa hellään syleilyynsä löytäen jokaisen salaisuuteni sydämeni onkaloista, puhdistaa uskomattomalla voimallaan kyynelten valuessa poskille ja kävellessäni sittemmin kaupungin pimeydessä tahtoisin suudella jokaista vastaantulijaa, siitä loputtomasta onnellisuudesta. Sellaiset muistot värivalojen loisteesta hymyilyttävät vielä myöhemminkin ja nimenomaan siitä syystä löydän itseni yhä uudelleen eturivistä huutamasta täydellisyyttä ääneni käheäksi, sellaisesta saa uskomattoman paljon voimaa.
olavi uusivirta 144
Olavi Uusivirran noustessa lavalle perjantaina nostin käteni ilmaan loputtomasta onnellisuudesta, annoin musiikin keinuttaa mukanaan kesäöiden harmoniaan lintujen lentäessä tummansinisellä taivaalla ja nuoruusvuosien kauneuteen tuulenhenkäysten tarttuessa hiuksiin vastarannalla. Rantahiekkaan paljaiden jalkojen alla maailman pysähtyessä hetkeksi aloilleen, takkuisiin hiuksiin jättäessäsi jälkesi selkärankaani ja auringonlaskujen maalatessa maisemaa vaaleanpunaisella. Nousuhumalaan lämpimällä rantakalliolla ja porttikongeihin aamuyöllä, kun maailma uinuu loputtomassa harmoniassa ja suudelmasi maistuu punaviiniltä: sinä olit sellainen, joit halpaa punaviiniä auringonlaskuissa ja huusit rakkaudesta viimeisille vastaantulijoille. Musiikin lyödessä tajuntaan palasin takaisin värivalojen loisteeseen keinumaan musiikin hyökyaalloissa, huutamaan ääntäni käheäksi siitä loputtomasta onnellisuudesta ja hymyilemään vanhoille ystävilleni, joita en kuitenkaan ollut odottanut näkeväni: kuin mikään ei olisi koskaan muuttunutkaan, tanssittiin valssia sinisissä värivaloissa ja oltiin kaiken jälkeen uskomattoman kauniita.

Värivalojen loisteessa olin pelkkää mielettömän suurta onnellisuutta, kyyneleet eivät löytäneet tietään silmäkulmiini ja rintalastan alla suunnatonta riemua musiikin keinuttaessa mukanaan parkkihallin pimeyteen vuosia sitten, kun laskettiin hämähäkkejä betoniseinästä ja kaivattiin suuriin kaupunkeihin löytämään itsemme satamasta ilman ensimmäistäkään muistoa menneisyydestä. Nostaessani käteni ilmaan musiikki keinutti mukanaan tarinasta seuraavaan, sai aikaan uskomattoman onnellisuuden rintalastan alla ja kävellessäni myöhemmin kaupungin pimeydessä hymyilin,

puhuin vastaantulijoille englantia.
olavi uusivirta 158olavi uusivirta 160
© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.