näin varhaiseksi aamuksi

Heräsin aamuyöllä uskomattoman todentuntuiseen painajaiseen, kuuntelin sydämeni kiihtyneitä lyöntejä ja laminaattilattia tuntui kylmältä paljaiden jalkojeni alla kävellessäni katsomaan, kuinka peilikuvassa varjot silmieni alla olivat kasvaneet entisestään. Herään nykyään toivottoman usein painajaisiin ja sitten en enää uskalla sulkea silmiäni nukahtaakseni uudelleen, minä mietin tanssittaessani sormiani mustilta koskettimilta valkoisille silmät kiinni ja turhaudun samantien, muutaman kuukauden soittamattomuuden jälkeen sormet tuntuvat kaatuvan kesken tanssiaskeleen ja keskittyminen on ainoastaan käsite sanakirjassa. Keitän itselleni teetä ja istun lattialle kuuntelemaan musiikkia, joka kuiskaa mitä tahansa minusta odotat / sitä en ole / mitä tahansa minusta haluat / et taida saada kuitenkaan, vaikka tänään saatan kuitenkin olla ennalta-arvattava ja rakastaa jokaisella hengenvedollani. Tänään saatan hymyillä tyhmästi ja olla uskomattoman onnellinen, nimittäin se ihminen, joka marraskuussa katseli minun kävelevän kotiin ilman kenkiä, on pysynyt vierelläni tasan puoli vuotta ja ajatus siitä tekee niin käsittämättömän onnelliseksi, ettei siihen riitä sanat.

kuuntele kuinka rintalastan alla muuttuu rytmi

Minä olen ihminen, joka on viettänyt lapsuutensa seikkaillen pikkukaupungin lukuisissa metsissä, kiipeillen mahdollisimman korkeisiin puihin ja kuunnellen laineiden lyövän hitaasti rantahiekkaan. Se ihminen, joka on yhdeksäntoista vuotta elämästään asunut metsän välittömässä läheisyydessä ja kulkenut siten kouluun metsäpolkujen kautta, mutta muuttaessani neljä vuotta sitten Helsinkiin en olisi voinut uskoa, että tulisin kaipaamaan rakkaasta pikkukaupungista nimenomaan metsien rauhallisuutta ja sitä, kuinka laineet lyövät rantahiekkaan. Minä en olisi voinut uskoa, mutta asuttuani vuoden Helsingissä aloin kaipaamaan metsiä enemmän kuin olin koskaan kaivannut mitään ja siksi eräänä marraskuisena päivänä kävelin Seurasaareen kuuntelemaan ääretöntä rauhallisuutta, istumaan vanhan hirsitalon portaille hengittämään kylmää ilmaa ja kirjoittamaan siitä, kuinka ensimmäistä kertaa sinä syksynä rintalastan alla tuntui ainoastaan harmonia.

Tavallaan uskon siihen, että lapsuuden muistot vaikuttavat uskomattoman suuresti siihen, millaisia asioita ihminen tulee elämässään kaipaamaan, vietettyäni oman lapsuuteni seikkaillen pikkukaupungin lukuisissa metsissä ja kiipeillen korkeisiin puihin en koskaan lakannut kaipaamasta metsien loputonta rauhallisuutta. Muutettuani Jyväskylään minä en osannut ensimmäiseen kuukauteen kaivata sitä rauhallisuutta, mutta kävellessäni eilen keskustassa minuun iski ensimmäistä kertaa täällä asuessani tunne, että on päästävä hengittämään loputonta rauhallisuutta keuhkojensa täydeltä ja nimenomaan siksi päädyin hetken kuluttua Tourujoen luontopolulle kuuntelemaan lintujen laulavan, kulkemaan liukkaita pitkospuita kuurosateiden kastellessa hiukseni ja sulkemaan silmäni metsän humistessa ympärilläni. Huokaisemaan suunnattomasta kauneudesta, nimittäin yksikään keskeneräinen lauseeni ei koskaan riittäisi kertomaan tämän suhteellisen lyhyen luontopolun maagisuudesta tai siitä, kuinka uskomattoman lumoutunut olin siitä kaikesta.

Vahvasti luonnontilassa oleva luontopolku oli kuin lapsuuden kauneimmista satukirjoista ja en voinut olla hetkittäin pysähtymättä hymyilemään itsekseni kaikelle sille sanoinkuvaamattomalle kauneudelle, minä en ollut aikoihin lumoutunut mistään niin vahvasti ja nimenomaan siksi kyseisestä luontopolusta tuli vähintään yhtä rakas kuin Seurasaari oli itselleni aikoinaan Helsingissä. Odota vielä / kuuntele kuinka rintalastan alla / muuttuu rytmi Scandinavian Music Group kuiskaili korvaani kävellessäni myöhemmin samaa reittiä takaisin, katsellessani pienten poikien kalastavan aivan hiljaisina sillan varjossa ja auringonsäteiden murtautuessa pilviverhon lävitse, hymyilin vastaantulijoille liikennevaloissa ja naurahdin sinulle rappukäytävässä,

     eilen tästä kaupungista tuli entistä vahvemmin kotini.   

 

jättäisit kuvan kovasta ihmisestä

SCANDINAVIAN MUSIC GROUP @ TAVASTIA 21 02 2015

"Jokin on tavallaan muuttunut, avausraita toimii kuin alkusoittona surulliselle matkalle ja hukkuu lopulta melankoliaan: haikeus maailailee uskomattoman kaunista äänimaisemaa ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen, mutta ne valonsäteet, ne loistavat vahvan haikeuden alta" kirjoitin Scandinavian Music Groupin uusimman albumin ilmestyttyä ja hukkuessani lauantai-iltana värivalojen loisteeseen yhtyeen noustessa lavalle, tunsin melankolian tarttuvan olkapäähäni. Musiikin murtaessa ensimmäisen suojamuurini ensimmäisellä hengenvedollaan saaden kyyneleet silmäkulmiini ja piirtäessä tunnevaltameren ääriviivat selkärankaani unohduin miettimään, olenko lopulta ainoastaan heikkoutta antaessani musiikin läpäistä suojamuurini kerta toisensa jälkeen ja luovuttaessani taistelun herkkyyttäni vastaan kyynelten virratessa poskipäilleni, minä unohduin miettimään, miksi tunnen hukkuvani melankoliaan kauneimpina hetkinä.

Olenko minä heikkoutta, mietin hengittäessäni syvään ja musiikin keinuttaessa mukanaan melankoliasta kesäöiden harmoniaan, ensimmäisiin auringonsäteisiin aamuyöllä ja suloiseen laskuhumalaan lämpimällä rantakalliolla. Scandinavian Music Group on nimenomaan siksi hieno yhtye, että se saa tuntemaan ääretöntä onnellisuutta musiikin kuiskaillessa tarinoita, joissa hiuksissa tuoksuu tupakka ja palataan juhlapaikalle kesäpäivien vaihtuessa vähitellen syksyyn: äärettömän suurta onnellisuutta musiikin keinuttaessa takaisin vuosien takaisiin kesäpäiviin, syksyisiin katuihin pikkukaupungin rauhallisuudessa ja huutaessani hölmöstä rakkaudesta, vaikka aina itkettääkin. Ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen olin äärettömän suurta onnellisuutta tunnevaltameren ääriviivat selkärangassani, kyyneleet poskipäillä värivalojen kirkkaudessa keinuin varovasti tunteiden keinulaudalla musiikin kuiskaillessa korvaani salaisuuksiaan ja murtaessa lopulta jokaisen suojamuurini uskomattomalla voimallaan, mutta en itkenyt heikkoudesta. Enhän minä ole pohjatonta heikkoutta antaessani musiikin läpäistä suojamuuri kerta toisensa jälkeen ja luovuttaessani taistelun herkkyyttäni vastaan kyynelten virratessa poskipäilleni, tavallaan olen vain uskomattoman suurta vahvuutta: uskallan antaa musiikin ottaa syleilyynsä, antautua vaikeimmille tunteilleni kyynelten virratessa poskille ja rakastaa loputtomasti musiikkia, jonka sylissä on turvallista.

kännissä väärissä juhlissa

SCANDINAVIAN MUSIC GROUP @ KLUBI, TAMPERE 05 12 2014

Viittaan tänään otsikolla Scandinavian Music Groupin uskomattoman hienoon musiikilliseen taideteokseen ja samanaikaisesti siihen, että suosittelen suuntaamaan värivalojen loisteeseen eturiviin tai yleisömeren keskelle mahdollisimman selväpäisenä. Siitä alkaa vähitellen olemaan puolitoista vuotta, kun suuntasin kahtena peräkkäisenä iltana katsomaan samaa yhtyettä ja tein samalla huomaamattani tutkimuksen alkoholin vaikutuksesta keikkakokemukseen: ensimmäisenä iltana seisoin eturivissä suhteellisen humaltuneena, rakastin musiikkia jokaisella hengenvedollani ja kävellessäni rautatieasemalle unohduin miettimään, kuinka rakkaudestani huolimatta musiikki oli ainoastaan osa onnellisuuttani. Seuraavana iltana suuntasin samaiseen eturiviin nauttimatta ensimmäistäkään viinilasillista, kyyneleet tarttuivat silmäkulmiin ensimmäisen biisin hakatessa tajuntaani värivalojen loisteessa ja huutaessani suunnattomasta rakkaudestani ymmärsin, kuinka ensimmäisenä iltana tunteistani ei löytynyt aitoutta käsitteenäkään, kyyneleet eivät tarttuneet silmäkulmiini kertaakaan ja kokemukseni musiikin uskomattomuudesta jäivät äärimmäisen pinnallisiksi.

Kävellessäni rautatieasemalla vuorokauden vaihteessa päätin suuntaavani tulevaisuudessa värivalojen loisteeseen ainoastaan selvinpäin: tavallaan haluan kokea musiikin uskomattomuuden aivan jokaisella hengenvedollani, mahdollisesti itkeä silmät päästäni musiikin rikkoessa suojamuurini ja rakastaa äärettömän aidosti, suuntaan värivalojen loisteeseen eturiviin rakastamaan musiikkia alkoholin sijaan. Parhaimmillaan musiikki vaikuttaa mielialaan alkoholiakin voimakkaammin, saa unohtamaan todellisuuden tunkeutuessaan selkäytimeen ja samaisesta syystä katsoin menneenä kesänä festarikeikatkin selvinpäin, vaikka festareiden luonteeseen kuuluukin suhteellisen vahvasti alkoholin suurkuluttaminen. Kuitenkin, olen tehnyt tämän päätökseni suhteen muutamia poikkeuksia ja esimerkiksi viime perjantaina suuntasin värivalojen loisteeseen suloisesti humaltuneena, nämä poikkeukset vahvistavat päätöstäni suhteellisen vahvasti. Viinistä huolimatta yhtyeen noustessa lavalle melankolia tarttui olkapäähäni saaden kyyneleet virtaamaan poskipäilleni ja mursi suojamuurini sanojen kaikuessa melankoliasta kesäöiden loputtomaan harmoniaan, aivan ensimmäisiin auringonsäteisiin aamuyöllä ja laskuhumalaan lämpimällä rantakalliolla.

Scandinavian Music Group oli jälleen uskomattomuutta ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen, kyyneleet poskipäillä värivalojen kirkkaudessa ja suurta onnellisuutta musiikin kuiskaillessa korvaani salaisuuksiaan, uskomattoman kauniita tarinoita ensimmäisestä hetkestä viimeiseen. Suunnatonta rakkautta musiikin keinuttaessaan mukanaan hyökyaallon harjalle värivalojen sokaistessa silmäni ja kirjoittaessaan onnellisuutta selkärankani jokaiseen nikamaan: niin uskomatonta viininsekaista onnellisuutta, etteivät sanat välttämättä riittäisi kuvailemaan. Hetkittäin suljin silmäni tunteakseni olevani suunnattoman vahvasti elossa ja viimeisten biisien aikana jostain menneisyydestäni haikeus tarttui selkärankani nikamiin kuiskaillessani ilmaan olin kotona olin kotona, tavallaan siinä hetkessä tuntui olevan maailmankaikkeus. Silti, tästä suunnattomasta viininsekaisesta onnellisuudestani huolimatta, suosittelen suuntaamaan sinne keikoille mahdollisimman selväpäisenä, silloin musiikista saa aivan uskomattoman paljon enemmän irti.

sinisenä aamuna

Auringonsäteet kuultavat verhojen läpi herätessäni valtamerten salaisuuksista, kuuntelen hiljaisuutta unihiekkaa silmissäni ja rappukäytävässä joku juoksee ehtiäkseen seuraavaan junaan, seitsemän minuuttia aikaa. Minulla ei ole kiire mihinkään, aloitan aamuni joogalla auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaani ja taivutan vasemmalle hiljaisuuden ottaessa syleilyynsä: tunnen harmonian jokaisella solullani ja taivuttaessani oikealle hymyilen, villasukat jalassa kävelen keittämään aamuteetä. Kuuntelen uskomattoman kaunista musiikkia juodessani aamuteeni kiireettömyydessä, maailma tuntuu pysähtyvän hetkeksi aloilleen ja auringonsäteet maalavat varjojaan valkoiselle seinälle. Sellaisina hetkinä tietää olevansa onnellinen, sulkee silmänsä kuunnellakseen viimeisenkin soinnun ja antaakseen maailman ikkunalasin takana juosta eteenpäin.