Minä olen ihminen, joka on viettänyt lapsuutensa seikkaillen pikkukaupungin lukuisissa metsissä, kiipeillen mahdollisimman korkeisiin puihin ja kuunnellen laineiden lyövän hitaasti rantahiekkaan. Se ihminen, joka on yhdeksäntoista vuotta elämästään asunut metsän välittömässä läheisyydessä ja kulkenut siten kouluun metsäpolkujen kautta, mutta muuttaessani neljä vuotta sitten Helsinkiin en olisi voinut uskoa, että tulisin kaipaamaan rakkaasta pikkukaupungista nimenomaan metsien rauhallisuutta ja sitä, kuinka laineet lyövät rantahiekkaan. Minä en olisi voinut uskoa, mutta asuttuani vuoden Helsingissä aloin kaipaamaan metsiä enemmän kuin olin koskaan kaivannut mitään ja siksi eräänä marraskuisena päivänä kävelin Seurasaareen kuuntelemaan ääretöntä rauhallisuutta, istumaan vanhan hirsitalon portaille hengittämään kylmää ilmaa ja kirjoittamaan siitä, kuinka ensimmäistä kertaa sinä syksynä rintalastan alla tuntui ainoastaan harmonia.
Tavallaan uskon siihen, että lapsuuden muistot vaikuttavat uskomattoman suuresti siihen, millaisia asioita ihminen tulee elämässään kaipaamaan, vietettyäni oman lapsuuteni seikkaillen pikkukaupungin lukuisissa metsissä ja kiipeillen korkeisiin puihin en koskaan lakannut kaipaamasta metsien loputonta rauhallisuutta. Muutettuani Jyväskylään minä en osannut ensimmäiseen kuukauteen kaivata sitä rauhallisuutta, mutta kävellessäni eilen keskustassa minuun iski ensimmäistä kertaa täällä asuessani tunne, että on päästävä hengittämään loputonta rauhallisuutta keuhkojensa täydeltä ja nimenomaan siksi päädyin hetken kuluttua Tourujoen luontopolulle kuuntelemaan lintujen laulavan, kulkemaan liukkaita pitkospuita kuurosateiden kastellessa hiukseni ja sulkemaan silmäni metsän humistessa ympärilläni. Huokaisemaan suunnattomasta kauneudesta, nimittäin yksikään keskeneräinen lauseeni ei koskaan riittäisi kertomaan tämän suhteellisen lyhyen luontopolun maagisuudesta tai siitä, kuinka uskomattoman lumoutunut olin siitä kaikesta.
Vahvasti luonnontilassa oleva luontopolku oli kuin lapsuuden kauneimmista satukirjoista ja en voinut olla hetkittäin pysähtymättä hymyilemään itsekseni kaikelle sille sanoinkuvaamattomalle kauneudelle, minä en ollut aikoihin lumoutunut mistään niin vahvasti ja nimenomaan siksi kyseisestä luontopolusta tuli vähintään yhtä rakas kuin Seurasaari oli itselleni aikoinaan Helsingissä. Odota vielä / kuuntele kuinka rintalastan alla / muuttuu rytmi Scandinavian Music Group kuiskaili korvaani kävellessäni myöhemmin samaa reittiä takaisin, katsellessani pienten poikien kalastavan aivan hiljaisina sillan varjossa ja auringonsäteiden murtautuessa pilviverhon lävitse, hymyilin vastaantulijoille liikennevaloissa ja naurahdin sinulle rappukäytävässä,
eilen tästä kaupungista tuli entistä vahvemmin kotini.
Lähetä kommentti