Tänään heräsin aikaisin vain matkustaakseni kaupunkiin, johon olen vannonut olevani palaamatta, katselin auringonsäteisiin verhoutunutta maisemaa ikkunalasin takana ja silmieni painautuessa hitaasti kiinni siitä suunnattomasta väsymyksestä kuuntelin, kuinka takanani matkustava koira vaihtoi hetkittäin asentoaan. Kangasniemi oli kauniimpi kuin viime kesäkuussa ja urheilukeskuksen täyttyessä lukemattomista erilaisista koirista naurahdin itsekseni, kuinka olisin kaksitoista vuotta sitten ollut varmaan uskomattoman innoissani päästessäni näkemään kaikki ne lukemattomat koirat. Uskomattoman innoissani, vaikka olisinkin päässyt kiertämään koiranäyttelyitä yhtä paljon kuin nykyään, mutta toisaalta silloin kaksitoista vuotta sitten meillä oli kaksi sekarotuista koiraa ja elämä niiden kanssa oli enemmän kuin olisin osannut koskaan toivoa. Aada on kuitenkin kaukana sekarotuisesta ja pärjäsi tänään näyttelyssä hyvin.
Lähetä kommentti