29. toukokuuta 2022

HÄN ON EDELLEEN KAIKKI MITÄ HALUSIN JA VIELÄ ENEMMÄN

IMG_5279IMG_5701

 

Tulen epäilemättä ikuisesti muistamaan sen vuoden takaisen kesäkuisen hetken, kun kävelin pitkin rantaraittia auringonsäteiden kadotessa hetkittäin pilviverhon taakse ja kirjoitin kyynelteni läpi viestiin, että tämä meidän perheemme kasvaa heinäkuun puolivälissä pienellä koiranpennulla. Unohdun muistelemaan sitä hetkeä aina, kun kävelemme pienen karvakuonomme kanssa Ylistön sillan ylitse ja jäämme aivan hetkeksi katselemaan järvelle, olin haaveillut omasta pitkäkarvaisen collien pennusta niin kauan kuin muistan, aivan lapsuusvuosistani saakka, ja kun olin viimein saamassa sellaisen osaksi tätä meidän pientä perhettämme, minä olin pakahtua onnesta.

 

Kun heinäkuun puolivälin jälkeen kävimme yhtenä sunnuntaina hakemassa pienen koiranpentumme ja ajoimme rakkaasta pikkukaupungista takaisin Jyväskylään, minä katselin pienen koiranpennun nukkuvan tyytyväisenä omassa pedissään vieressäni automme takapenkillä illan viimeisten auringonsäteiden vaihtuessa pimeyteen ja tunsin, kuinka varovaiset kyyneleet tarttuivat silmäkulmiini siitä valtavasta onnesta. Siinä hän viimeinkin oli, Cesamen Everything I Wanted eli meidän pieni ja äärettömän rakas Valo ja hän oli nimensä mukaisesti kaikki, mitä minä olin koskaan halunnut ja vielä vähän enemmän, hän oli yksi suurimmista unelmistani. Päästessämme sinä aivan liian myöhäisenä iltana kotiin nukahdimme yhdessä olohuoneen lattialle, pieni koiranpentu tuhisi aivan vieressäni sinä heinäkuisena yönä ja edelleen herätessäni aamuisin sen rakkaan karvakuonon tuhistessa sänkymme vieressä olen yksinkertaisesti niin valtavan onnellinen, että se tuntuu hetkittäin epätodelliselta.

 

IMG_4796


Valo on tänään 1-vuotias ja se tuntuu kieltämättä aivan uskomattomalta, sillä muistan edelleen sen hetken, kun kävimme katsomassa häntä viime kesäkuussa ihan ensimmäistä kertaa ja hän nukahti jalkojeni juureen, silloin tiesimme, että juuri hän olisi meidän Valomme. Hänestä on ensimmäisen elinvuotensa aikana tullut erottamaton osa pientä perhettämme ja on ollut ihmeellistä seurata, kuinka hän on tavallaan kasvanut osaksi perhettämme, oppinut lukemaan meitä ja olemaan aina juuri oikealla tavalla läsnä, lohduttamaan ja kuuntelemaan. Hänestä on kasvanut lempeä ja viisas koira, joka seuraa minua kaikkialle, pysähtyy aamuisin kanssani katselemaan järvelle ja hyppää viereeni sänkyyn katsoessani illalla televisiota peiton alla, kantaa minulle leluja istuessani työpöytäni ääressä ja kävelee kanssani pitkin rantaraittia iltapäivän lempeiden auringonsäteiden lämmittäessä poskipäitä.

 

Sen lisäksi, että Valo on valtavan lempeä ja viisas, hän on myös uskomattoman kiltti ja ystävällinen, rakastaa jokaista vastaantulevaa ja niitä naapurin lapsia, jotka kuiskailevat aina innoissaan toisilleen, että tuolla menee se Lassie ja tulevat sitten kysymään, saisivatko silittää. Hetkittäin kävellessäni rakkaan Valon kanssa pitkin auringonsäteisiin verhoutuneita katuja tai katsellessani sen nukkuvan vieressäni unohdun miettimään itsekseni, kuinka en olisi yksinkertaisesti voinut saada elämääni yhtään parempaa koiraa, en olisi voinut saada parempaa ystävää tai perheenjäsentä, en yhtä lempeää ja viisasta. Päivä toisensa jälkeen olen aina vain onnellisempi siitä, että juuri Valosta tuli viime vuonna osa meidän pientä perhettämme, hän on meille aivan äärettömän rakas.


IMG_5272IMG_5658IMG_4726

26. toukokuuta 2022

MIKÄ ON TEHNYT MINUT ONNELLISEKSI TÄNÄ KEVÄÄNÄ?

IMG_3034IMG_3278

 

Huolimatta siitä, että tänä keväänä valtameren kokoinen stressi on kulkenut aivan kuin varjona perässäni, minä olen hetkittäin ollut valtavan onnellinen pienistä asioista, sellaisista, jotka ovat saaneet hymyilemään aikaisina aamuina kylmyyden tuntuessa jokaisessa solussani ja pimeinä iltoina, kun armoton sade on piiskannut kasvojani kävellessäni kotiin. Niistä pienistä ja samalla niin tavattoman tärkeistä asioista minä tahdon kirjoittaa tänään, kun ikkunalasin takana taivas verhoutuu harmaaseen ja tuntuu rauhoittavalta jättää parvekkeen ovi raolleen, antaa raikkaan ilman tulvia sisään, kuunnella sateen ropinaa ja hengittää rauhallisesti, yksi henkäys kerrallaan.


     Tänä keväänä minut on tehnyt onnelliseksi..

 

x Asfaltin paljastuminen lumen alta. Asuessani kymmenen vuotta sitten rakkaassa pikkukaupungissa hymyilin keväisin itsekseni, kun sain loputtomalta tuntuneen talven jälkeen ottaa ne kevään ensimmäiset askeleet lumen alta paljastuneella kuivalla asfaltilla. Oli ihmeellistä, kuinka onnelliseksi se teki minut silloin ja kuinka valtavan onnelliseksi se teki minut tänäkin keväänä kävellessäni yhtenä aurinkoisena päivänä pienen karvakuonon kanssa lumisten omenatarhojen ohitse ja tuntiessani lumen alta paljastuneen asfaltin talvikenkieni alla, kesä oli silloin askeleen lähempänä ja se tuntui uskomattoman hyvältä, jollain tavalla uudelta ja ihmeelliseltä, helpottavalta.

 

x Pienen karvakuonon kasvaminen osaksi perhettämme. Luulen, että on sanomattakin selvää, että ajaessamme viime heinäkuussa ensimmäistä kertaa kotiin pienen koirapentumme kanssa minä olin onnellisempi kuin osaisin koskaan pukea sanoiksi ja niistä ensimmäisistä yhteisistä hetkistä lähtien tiesin, että se pieni karvakuono tulisi olemaan erottamaton osa perhettämme. Tämän kevään aikana se pieni karvakuono on kuitenkin kasvanut aivan erityisellä tavalla osaksi perhettämme ja sen lisäksi, että se on tehnyt minut yksinkertaisesti aivan äärettömän onnelliseksi, tahdon kirjoittaa siitä teille myöhemmin lisää, tämä on jotain, mikä ansaitsee ihan oman hetkensä.

 

IMG_3070IMG_3586IMG_3599

 

x Luonnon herääminen pitkän talven jälkeen. Se tekee minut aivan tavattoman onnelliseksi jokaisena keväänä, luonnon herääminen loputtoman pitkältä tuntuneen talven jälkeen ja se, kuinka ilmassa alkaa vähitellen tuoksua lähestyvä kesä. Niin se on tehnyt minut tänäkin keväänä, se, kuinka leskenlehdet ovat nousseet routaisesta maasta, ruoho on alkanut vihertämään katujen varsilla ja lehtipuut ovat vähitellen kasvattaneet lehtensä, enkä tiedä lakkaanko koskaan ihmettelemästä sitä, kuinka kaikki se tapahtuu aina kuin huomaamattani, kuin yhdessä yössä. Se on niin valtavan ihmeellistä ja kaunista, että olen tänäkin keväänä pysähtynyt lukemattomia kertoja ihmettelemään sitä kaikkea, luontoa ja sen voimaa, sitä, kuinka jokaisen talven jälkeen se herää aina uudelleen.


x Musiikki, joka on palannut luokseni kuin vanha ystävä. Yleensä se tapahtuu syksyisin, mutta vähän yllättäen musiikki on tänä keväänä palannut luokseni ihan kuin vanha ystävä, kulkenut vierelläni aikaisina aamuina ja myöhäisinä iltoina, ottanut turvalliseen syliinsä. Aivan erityisesti minun on mainittava Von Hertzen Brothersin maaliskuussa ilmestynyt kahdeksas albumi Red Alert In The Blue Forest, joka kuulosti yhtenä huhtikuisena iltana värivalojen loisteessa niin uskomattomalta, että tunsin kyynelten valuvan pitkin poskipäitäni ja sydämeni muuttavan rytmiään musiikin tahdissa, se oli ihmeellisen kaunis ilta ja sen albumin maailmaan olen palannut tänä keväänä kerta toisensa jälkeen, ihan vain ihmettelemään, hymyilemään itsekseni, kuinka paljon rakastan.


x Rauhalliset illat ja hyvät yöunet. En tiedä olisinko voinut olla enää yhtään onnellisempi rauhallisista illoista ja hyvistä yöunista sen jälkeen, kun stressi alkoi vähitellen irroittaa otettaan minusta huhtikuussa. Sen jälkeen, kun olin koko alkuvuoden taistellut stressin ja univelan kanssa minä olen ollut valtavan onnellinen jokaisesta rauhallisesta illasta, sellaisesta, kun olen voinut ihan kaikessa rauhassa tehdä iltapalaa ja piiloutua peiton alle katselemaan televisiota ja jokaisesta hyvin nukutusta yöstä. Niistä aamuista, kun en ole ollut heti herättyäni järjettömän väsynyt, kauniista aamuista, joina askeleeni ovat tuntuneet kevyiltä ja sydämeni rauhalliselta.

 

IMG_3331IMG_3645

14. toukokuuta 2022

SE OLI YKSI HUHTIKUUN KAUNEIMMISTA ILLOISTA

IMG_4184IMG_4309

 

Kun huhtikuun puolivälissä matkustimme ensimmäistä kertaa viime syksyn jälkeen mökille, ikkunalasin takana vaihtuva maisema verhoutui vielä osittain lumihuntuun, vaikka ilmassa tuoksuikin jo vahvasti kevät. Peltojen ja metsien vuorotellessa ikkunalasin takana minä mietin itsekseni, kuinka se matka oli jotain sellaista, mitä siinä hetkessä tarvitsin enemmän kuin mitään, se matka ja lukemattomien metsien ja peltojen reunustamat tiet, jotka johtivat lopulta sinne, missä mieleni on aina osannut rauhoittua. Kävellessämme sinä iltana puolenyön jälkeen pitkin täysikuun valaisemaa kylätietä huokaisin ääneen, kuinka en ollut aikoihin nähnyt mitään niin ihmeellisen kaunista, täysikuun loisteessa kylätie oli aivan taianomaisen kaunis. Metsä humisi rauhallisesti ympärillämme pysähtyessämme keskelle kylätietä katselemaan tähtikuvioita yötaivaalla, jotka olivat aamulla kadonneet minun herätessäni hyvin nukutun yön jälkeen auringonsäteiden murtautuessa sisään valkoisten ikkunaverhojen lävitse.

 

Olin taistellut monta kuukautta stressin kanssa suorittaen elämääni osaamatta lainkaan pysähtyä ja minusta tuntuu, että siksi kehoni pakotti minut pysähtymään heti toisena iltana, piiloutumaan peittojen alle lepäämään takkatulen tanssiessa vapauttaan ja illan hämärtyessä ikkunalasin takana. Seuraavat päivät vietin suurimmaksi osaksi peittojen alla, lepäsin enemmän kuin olin levännyt rehellisesti sanottuna moneen kuukauteen ja yhtenä aamuna kävellessäni pitkin kylätietä auringonsäteiden lämmittäessä olkapäitäni mietin itsekseni, kuinka se oli tavallaan tullut ihan tarpeeseen, pysähtyminen. Sinä päivänä ajoimme Sulkavalle auringonsäteiden loisteessa ja katsellessani ohikiitävää maisemaa harjutiellä hymyilin itsekseni, kuinka niiden muutaman päivän aikana kevät oli ottanut monta askelta eteenpäin, taistellut talvea vastaan minun kerätessäni voimiani takaisin peittojen alla.

 

IMG_4512

 

Viimeiset päivät päivät mökillä olivat suunnattoman kauniita, auringonsäteet maalasivat maisemaa kauniimmin kuin kertaakaan tänä vuonna ja kevät näytti viimein voittaneen talven, kävelin päivittäin rantaan katsomaan, kuinka järvi aivan vähitellen vapautui jään alta ja kaiken sen rauhan keskellä kuuntelin, kuinka linnut lauloivat korkeissa puissa. Koko tämän alkuvuoden minua vaivannut stressi tuntui viimein päästäneen minut otteestaan, jatkaneen matkaansa ilman minua ja seistessäni yhtenä aamuna laiturilla katselemassa järvelle mietin itsekseni, kuinka tänä kesänä minä tahdon soutaa keskelle järveä nauttimaan auringonlaskun harmoniasta. Tahdon kulkea pitkin lempeiden auringonsäteiden valaisemaa kylätietä kumisaappaat jalassa ja juosta pelloilla, minä hymyilin kävellessäni pienen karvakuonon kanssa kylätietä ja pysähtyessäni hetkittäin hengittämään keuhkojeni täydeltä hiljaisuutta. Niitä valtavan kauniita hetkiä oli niinä viimeisinä päivinä paljon, niitä, kun kävelimme kylätietä ja niitä, kun lämmitimme iltaisin saunan ja istuimme kaikessa rauhassa saunan pehmeässä lämmössä maiseman verhoutuessa pimeyteen ikkunalasin takana, nukahdimme tuvan lämpöön kaappikellon lyödessä rauhallisesti.

 

Toiseksi viimeisenä iltana istuimme vanhan aitan portailla ja katselimme, kuinka illan viimeiset auringonsäteet osuivat puiden latvoihin viereisellä pellolla, oli uskomattoman kaunis ja lämmin ilta ja minusta tuntui tavallaan kuin minä olisin herännyt pitkän talven jälkeen ja näkisin kaiken sen ensimmäistä kertaa, kuin olisin herännyt luonnon lailla, noussut routaisesta maasta. Pieni karvakuono juoksi ensimmäistä kertaa täysin vapaana ympäri pihaa palaten välillä onnellisuutta hehkuvana luoksemme ja juoksi sitten taas rantaan ihmettelemään kaikkea uutta, uskomattoman kaunis ilta, huokaisin itsekseni ja suljin sitten hetkeksi silmäni, kuuntelin tuulen huminaa hiljaisuuden keskellä. Se oli epäilemättä yksi huhtikuun onnellisimmista ja kauneimmista illoista, yksi niistä, jotka saivat minut rakastamaan kevättä enemmän kuin olen rakastanut vuosiin, yksi niistä illoista, jolloin olin tavattoman onnellinen siitä, että meidän on mahdollista palata sen vanhan aitan portaille aina uudelleen, palata hengittämään, kuuntelemaan tuulen huminaa korkeiden puiden latvoissa, pysähtymään kaiken kiireen keskellä.

 

IMG_4168IMG_4319IMG_4435

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.