12. kesäkuuta 2024

NÄISTÄ HETKISTÄ TAHDON MUISTAA JOKAISEN

IMG_3120-Enhanced-NRIMG_3283-Enhanced-NRIMG_3205-Enhanced-NR

 

Näinä viimeisinä viikkoina minusta on tuntunut kuin aika olisi kulkenut eteenpäin virtaavan joen lailla, päivät ja yöt ovat seuranneet toisiaan minun yrittäessäni kuunnella itseäni ja rauhoittuessani valmistautumaan pienen ihmeemme syntymään ja kaikkeen siihen, mistä minä vielä viime kesänä osasin vain salaisesti haaveilla. Yhtenä iltana kävelimme sen kaikista rakkaimman kanssa kahdestaan Seminaarinmäellä yli satavuotiaiden puutalojen ohitse, aiemmin samana päivänä oli satanut vettä, mutta kävellessämme kaikessa rauhassa korkeiden mäntyjen varjossa tuulessa tuoksui viilenevä kesäilta ja aurinko laski vähitellen ympäröivien rakennusten taakse. Se olisi voinut olla viimeinen ilta ennen pienen ihmeemme syntymää, niin minä mietin meidän pysähtyessämme hetkeksi ikuistamaan sitä iltaa valokuviin ja nauttimaan kesäkuisen illan rauhasta, illan viimeisistä auringonsäteistä.


Niin minä olen miettinyt jokaisena iltana, seisonut aina hetken parvekkeella katselemassa kesäyön harmoniassa uinuvaa rakasta maisemaa ja vastarannan sataman valoja, jotka heijastuvat tyyneen järvenpintaan. Juuri se on ollut näissä viimeisissä viikoissa niin kovin ihmeellistä, se, kuinka jokainen ilta olisi voinut olla se viimeinen ilta ennen pienen ihmeemme syntymää ja kuinka jokainen aamu olisi voinut olla se ensimmäinen, jonka me olisimme saaneet viettää pienen ihmeemme kanssa. Kuitenkin kaikkina niinä iltoina, kun minä olen seisonut parvekkeella katselemassa edessäni avautuvaa maisemaa, olen nauttinut näistä raskausmatkan viimeisistä hetkistä ja pienen ihmeemme liikkeistä, jotka tuntuvat voimistuvan aina iltaa kohti ja joita minä en tahdo koskaan unohtaa. 


IMG_3037-Enhanced-NR

 

Tämän raskausmatkan, myös jokaisen näistä viimeisistä hetkistä tahdon muistaa ikuisesti, niin uskomattoman tärkeä ja erityinen tämä matka on ollut, ihmeellisintä, mitä olen saanut elämäni aikana kokea. Vaikka en tiedä, onko tämä viimeinen ilta ennen oman pienen ihmeemme syntymää tai onko huomenna ensimmäinen aamu, jonka saamme viettää pienen ihmeemme kanssa, minä olen valmis koska tahansa, milloin vain oma pieni ihmeemme on valmis syntymään. Rakas pieni, sinua odotetaan täällä aivan suunnattomasti, enemmän kuin koskaan uskoisit.

 

IMG_2967-Enhanced-NRIMG_3280-Enhanced-NRIMG_3146-Enhanced-NR

8. kesäkuuta 2024

TÄLLÄ MATKALLA OLEN OLLUT HEISTÄ VALTAVAN KIITOLLINEN

IMG_2690-Enhanced-NRIMG_2718-Enhanced-NRIMG_2700-Enhanced-NR

 

Ennen kuin pieni karvakuonomme matkusti hetkeksi rakkaaseen pikkukaupunkiin, kävimme yhtenä myöhäisenä toukokuun iltana vielä pienen perheemme voimin ihmettelemässä omenapuiden viimeisiä kukkia. Illan viimeiset auringonsäteet laskivat metsän taakse kävellessämme omenatarhan avonaisesta portista sisään, ympärillämme kaikui kesäillan rauhoittava hiljaisuus ja pieni karvakuonomme juoksi edellämme nauttimassa kesäillan ihanasta viileydestä. Siinä me olimme toukokuisen illan hiljaisuudessa, meidän pieni perheemme keskellä lukemattomien voikukkien täyttämää omenatarhaa ja hymyilin itsekseni, kuinka onnellinen olen siitä niin rakkaasta perheestä.


Tuntui epätodelliselta ajatella, ettei menisi enää kauaa, että perheemme kasvaisi pienellä ihmeellä ja aivan pian saisimme ihmetellä kesäiltojen hiljaisuutta neljästään. Se saattaisi olla se viimeinen kerta, kun ihmettelisimme hiljaisuutta omenapuiden keskellä kolmestaan, unohduin hetkeksi miettimään itsekseni katsellessani maailman rakkaimman ihmisen leikkivän oman pienen karvakuonomme kanssa voikukkien keskellä ja tunsin, kuinka pieni ihmeemme muistutti itsestään. On ollut ihmeellistä ja niin kovin onnekasta saada kasvattaa sisälläni kokonaista uutta elämää, enkä minä voisi olla kiitollisempi siitä, että olen saanut kulkea tämän raskausmatkan se maailman rakkain ihminen ja pieni karvakuono vierelläni, tämä on ollut meidän yhteinen matkamme, erityinen matkamme.


IMG_2694-Enhanced-NR

 

Kotimatkalla katselimme, kuinka maisema alkoi vähitellen verhoutua tummansiniseen samettiin, sataman valot heijastuivat tyyneen järvenpintaan ja minä hengitin syvään, halusin muistaa sen hetken ikuisesti, sen hetken ja nämä monet muut viimeiset hetket, kun saan kasvattaa uutta elämää sisälläni. Tämä on ollut ihan epäilemättä ihmeellisintä, mitä minä olen saanut elämäni aikana kokea ja uskon, että se hetki, kun saamme kohdata pienen ihmeemme ensimmäistä kertaa, tulee olemaan jotain niin ihmeellistä, ettei sitä pysty vielä edes ymmärtämään.


IMG_2708-Enhanced-NRIMG_2722-Enhanced-NR

5. kesäkuuta 2024

MEILLÄ ON EDESSÄMME IHMEELLISIÄ AIKOJA

IMG_2282-Enhanced-NRIMG_2608-Enhanced-NRIMG_2374-Enhanced-NR

 

Oma pieni karvakuonomme, Cesamen Everything I Wanted eli tuttavallisemmin Valo, täytti viime viikolla kolme vuotta ja kävellessäni yhtenä iltana sen kanssa aivan kahdestaan omenatarhassa kuin huomaamattani unohduin miettimään sitä kolmen vuoden takaista kaunista heinäkuista päivää, kun ajoimme ensimmäistä kertaa pienen karvakuonomme kanssa kotiin rakkaasta pikkukaupungista. Valosta oli tullut juuri osa meidän perhettämme ja katselin sen nukkuvan takapenkillä vieressäni omassa pienessä pedissään, se oli aivan rauhallinen ja kyyneleet tarttuivat silmäkulmiini siitä valtavasta onnesta, joka tuntui jokaisessa hengenvedossani. Pysähdyimme matkan aikana Juvalla ja katsellessamme meidän oman pienen karvakuonomme ihmettelevän kaikkea ympärillään illan lempeiden auringonsäteiden loisteessa, siinä hetkessä oli jotain, mitä en tule varmasti koskaan unohtamaan.


Sinä iltana nukahdin pienen karvakuonon kanssa entisen kotimme olohuoneen lattialle. Pieni karvakuono nukkui aivan minun vieressäni koko yön ja herätessämme aamulla auringonsäteisiin kävelimme yhdessä ihmettelemään lähimaisemia, sinisen taivaan alla kimmeltävää Jyväsjärveä ja Kuokkalan sillalla vilkkaana käyvää liikennettä, se kaikki oli pienelle karvakuonolle uutta ja ihmeellistä. Ensimmäinen viikko pienen karvakuonomme kanssa oli ihmeellinen, nukuimme ensimmäiset yöt kahdestaan olohuoneen lattialla, eikä pieni karvakuono olisi malttanut nukkua lainkaan, tarttui keskellä yötä hampaillaan letitettyihin hiuksiini ja pyysi kanssaan leikkimään. Päivisin kävimme ihmettelemässä sen uusia lähimaisemia, opettelimme yhdessä uutta elämäämme ja päivä päivältä siitä pienestä karvakuonosta tuli meille yhä rakkaampi perheenjäsen, jonka kanssa ajoimme viikon päätteeksi mökille nauttimaan loputtomasta rauhasta ja metsien huminasta ympärillämme, siitä erityisen rakkaasta paikasta.

 

IMG_2288-Enhanced-NRIMG_2387-Enhanced-NR

 

Siitä ensimmäisestä ihmeellisestä viikosta on pian tullut kuluneeksi kolme kokonaista vuotta ja näiden kolmen vuoden aikana pienestä karvakuonosta on tullut niin erottamaton osa meidän pientä perhettämme, että tuntui sydäntäraastavalta, kun se pieni karvakuonomme lähti viime lauantaina hetkeksi vanhempiemme luokse hoitoon rakkaaseen pikkukaupunkiin. Jos kaikki menee hyvin, tavatessamme seuraavan kerran pienen karvakuonomme kanssa, perheeseemme on syntynyt pieni ihme ja Valosta on tullut isoveli sille pienelle ihmeelle, jonka syntymän se on varmasti aistinut lähestyvän jo pidemmän aikaa. Meillä on edessämme ihmeellisiä aikoja, niin ihmeellisiä, ettei sitä oikein vieläkään pysty kunnolla ymmärtämään, vaikka ne ajat voivat olla edessämme jo huomenna.

 

IMG_2300-Enhanced-NRIMG_2648-Enhanced-NRIMG_2470-Enhanced-NR

4. kesäkuuta 2024

SATUMAINEN OMENATARHA JA VALTAMEREN KOKOINEN RAUHA

IMG_2040-Enhanced-NRIMG_2263-Enhanced-NRIMG_2041-Enhanced-NR

 

Toukokuun viimeisenä lauantaina kävelimme pienen karvakuonon kanssa juuri ennen illan viimeisiä valonsäteitä omenatarhaan ihmettelemään kukkivia omenapuita. Olin koko päivän siivonnut muuton jälkeen edelleen pienen kaaoksen vallassa ollutta kotiamme, ripustanut verhoja ikkunoihin ja yrittänyt saada kaiken paikoilleen, mutta siinä hetkessä juuri ennen illan viimeisiä valonsäteitä minussa asui rauha, sellainen valtameren kokoinen rauha, jota on vaikea pukea sanoiksi. Astuessamme sisään omenatarhan portista minä hengitin syvään, omenapuiden kukat olivat kauneimmassa loistossaan ja saimme olla aivan kahdestaan sen uskomattoman kauneuden keskellä, ihmetellä rauhassa omenapuiden valkoisia ja vaaleanpunaisia kukkia illan viimeisten valonsäteiden loisteessa.


Ympärillämme varovainen tuuli humisi puiden latvoissa ja minä unohduin miettimään itsekseni, kuinka valtavan onnellinen olin niistä sellaisista pienistä hetkistä, kun maailma tuntuu hetkeksi pysähtyvän ja on olemassa vain se hetki, tuulen huminan hetkittäin rikkoma hiljaisuus ja kauneimmassa loistossaan olevat kukkivat omenapuut. Pysähtyessäni hetkeksi aloilleni ihmettelemään maiseman uskomatonta kauneutta ja hengittämään keuhkojeni täydeltä kesäillan viileää ilmaa pieni karvakuono istui vierelleni ja katsoi minua syvälle silmiin, siinä me olimme aivan kahdestaan viimeisten valonsäteiden alkaessa vaihtua tummansiniseen samettiin, kauniiseen kesäyöhön.

 

IMG_2019-Enhanced-NRIMG_2158-Enhanced-NR

 

Palattuamme takaisin kotiin maiseman verhoutuessa jo tummansiniseen samettiin minä lämmitin vielä saunan, ei ollut kiire mihinkään ja istuessani saunan lempeässä lämmössä kuuntelemassa äänikirjaa huokaisin itsekseni, kuinka kaikki oli alkanut vähitellen tuntua valmiilta pienen ihmeen syntymää varten. Olimme päässeet takaisin kotiin, ikkunalasin takana kaupunki uinui kesäyön loputtomassa harmoniassa ja minun rintalastani alla tuntui valtameren kokoinen rauha, tavallaan kaikki oli niin kuin kuuluikin olla ja suljin hetkeksi silmäni, hengitin.

 

IMG_2020-Enhanced-NRIMG_2241-Enhanced-NRIMG_2114-Enhanced-NR

28. toukokuuta 2024

PIAN MAISEMA OLISI TAAS KUIN SATUKIRJOISTA

IMG_1757-Enhanced-NRIMG_1744-Enhanced-NR

 

Viikko sitten kävelimme pienen karvakuonon kanssa ennen työpäiväni alkua läheisen omenatarhan poikki ja en osannut olla hymyilemättä itsekseni huomatessani, että omenapuut olivat viimein saaneet vuoden ensimmäiset kukkansa, eikä menisi enää kauaa ennen kuin ne puhkeaisivat kunnolla kukkaan ja maisema olisi pienen hetken kuin kauneimmista satukirjoista. Aamun auringonsäteet häikäisivät vihreitä silmiäni pysähtyessämme hetkeksi ihmettelemään rakasta maisemaa lukemattomien keltaisten voikukkien keskelle, kauempana omenatarhan aidan takana ohikulkijat vaelsivat ohitsemme aamuauringon lämmössä ja pieni karvakuono jäi innoissaan katselemaan jokaista näkemäänsä koiraa, istui vierelläni kaikessa rauhassa ja katseli välillä minua silmiin, minun oma rakas.


Siitä tulisi kuuma päivä, minä mietin itsekseni kävellessämme hetkeä myöhemmin takaisin kotiin. Kaupunki oli jo herännyt uuteen aamuun ja ihmiset olivat matkalla töihin ja kouluihin, meillä ei ollut vielä kiire mihinkään ja ennen kuin palasimme kotiin, jäimme vielä hetkeksi katselemaan järvelle ja hengittämään aamun raikasta ilmaa. Minulla olisi enää muutama työpäivä jäljellä ennen raskausvapaani alkamista ja se tuntui jostain syystä vähän epätodelliselta, vaikka samalla odotin sen alkamista enemmän kuin uskalsin myöntääkään. Raskauden viimeinen kolmannes oli alkanut todella tuntumaan jokaisessa hengenvedossani ja askeleessani ja laittaessani ihan hetkeä myöhemmin meille aamiaista auringonsäteiden täyttämässä keittiössämme olin aivan valtavan onnellinen siitä, että olisi enää muutama työpäivä ja sen jälkeen minä saisin viimein keskittyä ihan vain tähän loppuraskauteen, tulevaan synnytykseen ja siihen, että meidän jo niin kovin rakastettu pieni ihmeemme on aivan pian täällä.

 

IMG_1749-Enhanced-NRIMG_1817-Enhanced-NRIMG_1739-Enhanced-NR

25. toukokuuta 2024

YHTENÄ AIKAISENA AAMUNA KOIVUJEN VARJOSSA

IMG_1474-Enhanced-NRIMG_1505-Enhanced-NR


Yhtenä aamuna minä heräsin aikaisin auringonsäteiden murtautuessa makuuhuoneeseen ikkunaverhojen lävitse, avasin keittiön ikkunan antaakseni aamun viileän ilman tulvia sisään valoisaan kotiimme ja katselin ikkunalasin takana aamuauringon säteiden loisteessa uinuvaa maisemaa, kaupunki oli vielä hiljainen hetki auringonnousun jälkeen. Olimme edellisinä päivinä tehneet muuttoa väliaikaisesta asunnostamme takaisin rakkaaseen kotiimme, huoneiden nurkissa oli muuttolaatikoita ja huonekalut etsivät vielä paikkojaan, mutta olin valtavan huojentunut siitä, ettei huhtikuussa todetusta vesivahingosta ollut enää pienintäkään jälkeä ja olimme päässeet muuttamaan takaisin kotiin ennen meidän pienen ihmeemme syntymää. Vielä olisi muuttolaatikoita purettavana, mutta juuri siinä hetkessä tuntui ihanalta olla taas kotona ja tuntea, kuinka viileä ilma tulvii sisään avonaisesta ikkunasta.

 

Ennen työpäivän alkua kävelimme pienen karvakuonon kanssa omenatarhojen poikki, omenapuiden silmut olivat auenneet viikonlopun aikana ja ei menisi enää kauaa ennen kuin ne puhkeaisivat kukkaan, pian maisema olisi taas hetken kuin lapsuuden kaikista kauneimmista satukirjoista. Omenatarhojen jälkeen jatkoimme matkaamme hiekkatietä pitkin, ohitimme vanhan hirsitalon ja pysähdyimme hetkeksi koivujen varjoon hengittämään aamun viileää ilmaa keuhkojemme täydeltä, kello oli vasta seitsemän minuuttia yli kuuden ja tuntui kuin koko kaupunki ympärillämme olisi vielä uinunut. Tuulessa tuoksui kesä, koivut humisivat varovaisessa tuulessa ja minä mietin itsekseni, kuinka siitä hetkestä, kun olimme käyneet viimeksi valokuvaamassa pienen karvakuonon kanssa niin aikaisin aamulla, oli tullut kuluneeksi pian yhdeksän kokonaista kuukautta, yhdeksän ihmeellistä kuukautta.

 

IMG_1493-Enhanced-NR

 

Muistan sen syyskuisen aamun edelleen kuin se olisi ollut eilen, se on jäänyt mieleeni aivan erityisen kauniina aamuna. Olimme heränneet pienen karvakuonon kanssa ennen auringonnousua, kävelleet omenatarhojen ohitse ja pysähtyneet korkeiden heinien reunustamalle polulle hengittämään keuhkojemme täydeltä syysaamun viileää ilmaa, missään ei liikkunut ketään ja pienen hetken tuntui kuin olisimme olleet kahdestaan tässä maailmassa. Sinä syyskuisena aamuna en tiennyt vielä mitään siitä, että kuukautta myöhemmin meidät kohtaisi suuri onni, niin uskomattoman suuri, että tuntuisi kuin koko maailma pysähtyisi hetkeksi. Se oli kaunis syyskuinen aamu ja kaunis oli myös se aikainen toukokuinen aamu, kun hengitimme aamun viileää ilmaa pienen karvakuonon kanssa koivujen varjossa minun miettiessäni, kuinka uskomattomalta tuntuu, että meidän pieni ihmeemme voisi syntyä huomenna tai muutaman viikon päästä. Ihmeellinen elämä, ihmeellisen kauniita päiviä ja niitä pienä hetkiä.

 

IMG_1510-Enhanced-NRIMG_1974-Enhanced-NR

18. toukokuuta 2024

OLEN PYSÄHTYNYT IHAN VAIN HENGITTÄMÄÄN

IMG_1112-Enhanced-NRIMG_1321-Enhanced-NR

 

Viimeisten muutaman viikon aikana luonto on viimein herännyt kunnolla lähestyvään kesään, lehtipuiden silmut ovat auenneet kauniiksi lehdiksi ja nurmi on alkanut vihertämään katujen varsilla, enkä tiedä olenko koskaan aiemmin ollut samalla tavalla onnellinen näistä kevään auringonsäteisiin verhoutuneista päivistä ja lämpimistä illoista kuin olen ollut näiden viikkojen aikana. Sen lisäksi, että luonto on herännyt lähestyvään kesään, tuntuu kuin se olisi saanut minutkin heräämään pitkän talven jälkeen. On tuntunut hyvältä kulkea pitkin metsäpolkuja, pysähtyä kuuntelemaan puiden rauhallista huminaa ympärilläni ja katsella myöhäisinä iltoina parvekkeelta sitä kovin rakasta maisemaa, vastarannalla loistavia valoja, jotka heijastuvat yötaivaan alla uinuvan järven pintaan.

 

Vaikka tuntuu kuin se olisi ollut vasta eilen, se aivan erityinen hetki, jolloin minä tein positiivisen raskaustestin kesken ihan tavallisen työpäivän, samalla kun luonto on viime viikkoina herännyt lähestyvään kesään raskauden viimeinen kolmannes on alkanut lähestyä loppuaan ja sen on kieltämättä alkanut huomata jokaisessa askeleessa ja hengenvedossa. On ihmeellistä, kuinka keho on osannut kertoa, että nyt on aika hidastaa vauhtia ja keskittyä tähän vallitsevaan hetkeen, tulevaan synnytykseen ja siihen, ettei mene enää kauaa ennen kuin pieni ihmeemme syntyy tähän maailmaan. Ja niin olen kuunnellut sitä, yrittänyt hidastaa ja rauhoittua, keskittyä hetkittäin vain hengittämään ja pysähtynyt aamuisin katselemaan, kuinka omenapuiden silmut alkavat hiljalleen avautua, pian ne jo kukkivat ja hetken aikaa näyttää siltä kuin maisema olisi kuin niistä kaikista kauneimmista satukirjoista.

 

IMG_1184-Enhanced-NRIMG_1315-Enhanced-NRIMG_1285-Enhanced-NR

12. toukokuuta 2024

TÄNÄ KESÄNÄ PIENESTÄ KARVAKUONOSTAMME TULEE ISOVELI

IMG_9640-Enhanced-NRIMG_9732-Enhanced-NR


Meidän pieni karvakuonomme, maailman rakkain Valo, täyttää toukokuun lopussa kolme vuotta ja tuntuu aivan uskomattomalta miettiä, että se on ollut osa meidän perhettämme tulevana kesänä jo kolmen kokonaisen vuoden ajan. Muistan edelleen, kuinka kolme vuotta sitten yhtenä kesäkuisena päivänä kävelin yksin pitkin rantaraittia ja sain tietää, että perheemme kasvaisi kuukauden kuluttua pienellä karvakuonolla. Minä olin haaveillut omasta koirasta ja erityisesti omasta pitkäkarvaisesta colliesta aivan lapsuusvuosistani asti, olin aina tiennyt tahtovani pienen karvakuonon osaksi omaa perhettäni ja kun lopulta kolme vuotta sitten yhtenä heinäkuisena sunnuntaina ajoimme ensimmäistä kertaa kotiin pienen karvakuonomme kanssa varovaiset kyyneleet tarttuivat silmäkulmiini katsoessani sen nukkuvan vieressäni takapenkillä omassa pedissään, se oli meille kaikille aivan erityinen päivä.


Siitä heinäkuisesta päivästä asti Valo, virallisemmin Cesamen Everything I Wanted, on ollut osa meidän pientä perhettämme. Niin suuri ja korvaamaton osa, etten osaisi enää kuvitella aamuja, jolloin en kuulisi olohuoneesta lähestyviä askelia avatessani keittiössä juustopakettia tai iltoja, jolloin en silittäisi pehmeää turkkia juuri ennen nukahtamista. En yksinkertaisesti osaisi enää kuvitella elämäämme ilman, että tullessamme kotiin vastassa olisi pieni karvakuono aina aivan yhtä riemuissaan nähdessään meidät, häntä heiluen ovella vastassa. Näiden kolmen vuoden aikana on ollut ihmeellistä seurata, kuinka se pieni karvakuono on kasvanut osaksi meidän perhettämme ja oppinut aivan erityisellä tavalla lukemaan meitä, lohduttamaan ja kuuntelemaan oikealla hetkellä. Ehkä vielä ihmeellisempää on ollut seurata, kuinka raskauteni aikana Valosta on tullut vielä herkempi kuuntelemaan minua ja kuinka se on alkanut olemaan vielä entistäkin enemmän minun lähelläni, se on ollut aiempaa tarkempi omasta laumastaan, tästä meidän pienestä perheestämme ja pitänyt tarkasti huolta siitä, että lauma on aina kasassa.

 

IMG_9611-Enhanced-NRIMG_9704-Enhanced-NRIMG_9672-Enhanced-NR

 

Olen viettänyt koko lapsuuteni ja nuoruuteni koirien kanssa, perheeseemme on aina kuulunut koiria ja tavallaan olen aina tiennyt, että mikäli jonain päivänä kävisi niin onnellisesti, että saisin omia lapsia, tahdon myös omien lapsieni saavan viettää lapsuutensa koirien kanssa. Katsellessani tänä aamuna pientä karvakuonoamme silmiin kävellessämme pitkin rantaraittia, en olisi voinut olla onnellisempi siitä, että pian syntyvä lapsemme saa kasvaa juuri meidän oman pienen karvakuonomme kanssa. Sen lisäksi, että minä en olisi yksinkertaisesti voinut saada elämääni yhtään parempaa koiraa, ystävää tai perheenjäsentä, uskon, että pian syntyvä lapsemme ei voisi saada elämäänsä parempaa karvaista isoveljeä. Tulevana kesänä meidän pienen karvakuonomme lauma kasvaa uudella perheenjäsenellä ja hetkeäkään epäilemättä uskon, että hänestä tulee pienelle karvakuonolle aivan yhtä rakas kuin meistäkin, enkä malta odottaa, että pääsemme ihmettelemään pientä ihmettämme koko perhe yhdessä. 

 

IMG_9638-Enhanced-NRIMG_9684-Enhanced-NR

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.