25. toukokuuta 2024

YHTENÄ AIKAISENA AAMUNA KOIVUJEN VARJOSSA

IMG_1474-Enhanced-NRIMG_1505-Enhanced-NR


Yhtenä aamuna minä heräsin aikaisin auringonsäteiden murtautuessa makuuhuoneeseen ikkunaverhojen lävitse, avasin keittiön ikkunan antaakseni aamun viileän ilman tulvia sisään valoisaan kotiimme ja katselin ikkunalasin takana aamuauringon säteiden loisteessa uinuvaa maisemaa, kaupunki oli vielä hiljainen hetki auringonnousun jälkeen. Olimme edellisinä päivinä tehneet muuttoa väliaikaisesta asunnostamme takaisin rakkaaseen kotiimme, huoneiden nurkissa oli muuttolaatikoita ja huonekalut etsivät vielä paikkojaan, mutta olin valtavan huojentunut siitä, ettei huhtikuussa todetusta vesivahingosta ollut enää pienintäkään jälkeä ja olimme päässeet muuttamaan takaisin kotiin ennen meidän pienen ihmeemme syntymää. Vielä olisi muuttolaatikoita purettavana, mutta juuri siinä hetkessä tuntui ihanalta olla taas kotona ja tuntea, kuinka viileä ilma tulvii sisään avonaisesta ikkunasta.

 

Ennen työpäivän alkua kävelimme pienen karvakuonon kanssa omenatarhojen poikki, omenapuiden silmut olivat auenneet viikonlopun aikana ja ei menisi enää kauaa ennen kuin ne puhkeaisivat kukkaan, pian maisema olisi taas hetken kuin lapsuuden kaikista kauneimmista satukirjoista. Omenatarhojen jälkeen jatkoimme matkaamme hiekkatietä pitkin, ohitimme vanhan hirsitalon ja pysähdyimme hetkeksi koivujen varjoon hengittämään aamun viileää ilmaa keuhkojemme täydeltä, kello oli vasta seitsemän minuuttia yli kuuden ja tuntui kuin koko kaupunki ympärillämme olisi vielä uinunut. Tuulessa tuoksui kesä, koivut humisivat varovaisessa tuulessa ja minä mietin itsekseni, kuinka siitä hetkestä, kun olimme käyneet viimeksi valokuvaamassa pienen karvakuonon kanssa niin aikaisin aamulla, oli tullut kuluneeksi pian yhdeksän kokonaista kuukautta, yhdeksän ihmeellistä kuukautta.

 

IMG_1493-Enhanced-NR

 

Muistan sen syyskuisen aamun edelleen kuin se olisi ollut eilen, se on jäänyt mieleeni aivan erityisen kauniina aamuna. Olimme heränneet pienen karvakuonon kanssa ennen auringonnousua, kävelleet omenatarhojen ohitse ja pysähtyneet korkeiden heinien reunustamalle polulle hengittämään keuhkojemme täydeltä syysaamun viileää ilmaa, missään ei liikkunut ketään ja pienen hetken tuntui kuin olisimme olleet kahdestaan tässä maailmassa. Sinä syyskuisena aamuna en tiennyt vielä mitään siitä, että kuukautta myöhemmin meidät kohtaisi suuri onni, niin uskomattoman suuri, että tuntuisi kuin koko maailma pysähtyisi hetkeksi. Se oli kaunis syyskuinen aamu ja kaunis oli myös se aikainen toukokuinen aamu, kun hengitimme aamun viileää ilmaa pienen karvakuonon kanssa koivujen varjossa minun miettiessäni, kuinka uskomattomalta tuntuu, että meidän pieni ihmeemme voisi syntyä huomenna tai muutaman viikon päästä. Ihmeellinen elämä, ihmeellisen kauniita päiviä ja niitä pienä hetkiä.

 

IMG_1510-Enhanced-NRIMG_1974-Enhanced-NR

18. toukokuuta 2024

OLEN PYSÄHTYNYT IHAN VAIN HENGITTÄMÄÄN

IMG_1112-Enhanced-NRIMG_1321-Enhanced-NR

 

Viimeisten muutaman viikon aikana luonto on viimein herännyt kunnolla lähestyvään kesään, lehtipuiden silmut ovat auenneet kauniiksi lehdiksi ja nurmi on alkanut vihertämään katujen varsilla, enkä tiedä olenko koskaan aiemmin ollut samalla tavalla onnellinen näistä kevään auringonsäteisiin verhoutuneista päivistä ja lämpimistä illoista kuin olen ollut näiden viikkojen aikana. Sen lisäksi, että luonto on herännyt lähestyvään kesään, tuntuu kuin se olisi saanut minutkin heräämään pitkän talven jälkeen. On tuntunut hyvältä kulkea pitkin metsäpolkuja, pysähtyä kuuntelemaan puiden rauhallista huminaa ympärilläni ja katsella myöhäisinä iltoina parvekkeelta sitä kovin rakasta maisemaa, vastarannalla loistavia valoja, jotka heijastuvat yötaivaan alla uinuvan järven pintaan.

 

Vaikka tuntuu kuin se olisi ollut vasta eilen, se aivan erityinen hetki, jolloin minä tein positiivisen raskaustestin kesken ihan tavallisen työpäivän, samalla kun luonto on viime viikkoina herännyt lähestyvään kesään raskauden viimeinen kolmannes on alkanut lähestyä loppuaan ja sen on kieltämättä alkanut huomata jokaisessa askeleessa ja hengenvedossa. On ihmeellistä, kuinka keho on osannut kertoa, että nyt on aika hidastaa vauhtia ja keskittyä tähän vallitsevaan hetkeen, tulevaan synnytykseen ja siihen, ettei mene enää kauaa ennen kuin pieni ihmeemme syntyy tähän maailmaan. Ja niin olen kuunnellut sitä, yrittänyt hidastaa ja rauhoittua, keskittyä hetkittäin vain hengittämään ja pysähtynyt aamuisin katselemaan, kuinka omenapuiden silmut alkavat hiljalleen avautua, pian ne jo kukkivat ja hetken aikaa näyttää siltä kuin maisema olisi kuin niistä kaikista kauneimmista satukirjoista.

 

IMG_1184-Enhanced-NRIMG_1315-Enhanced-NRIMG_1285-Enhanced-NR

12. toukokuuta 2024

TÄNÄ KESÄNÄ PIENESTÄ KARVAKUONOSTAMME TULEE ISOVELI

IMG_9640-Enhanced-NRIMG_9732-Enhanced-NR


Meidän pieni karvakuonomme, maailman rakkain Valo, täyttää toukokuun lopussa kolme vuotta ja tuntuu aivan uskomattomalta miettiä, että se on ollut osa meidän perhettämme tulevana kesänä jo kolmen kokonaisen vuoden ajan. Muistan edelleen, kuinka kolme vuotta sitten yhtenä kesäkuisena päivänä kävelin yksin pitkin rantaraittia ja sain tietää, että perheemme kasvaisi kuukauden kuluttua pienellä karvakuonolla. Minä olin haaveillut omasta koirasta ja erityisesti omasta pitkäkarvaisesta colliesta aivan lapsuusvuosistani asti, olin aina tiennyt tahtovani pienen karvakuonon osaksi omaa perhettäni ja kun lopulta kolme vuotta sitten yhtenä heinäkuisena sunnuntaina ajoimme ensimmäistä kertaa kotiin pienen karvakuonomme kanssa varovaiset kyyneleet tarttuivat silmäkulmiini katsoessani sen nukkuvan vieressäni takapenkillä omassa pedissään, se oli meille kaikille aivan erityinen päivä.


Siitä heinäkuisesta päivästä asti Valo, virallisemmin Cesamen Everything I Wanted, on ollut osa meidän pientä perhettämme. Niin suuri ja korvaamaton osa, etten osaisi enää kuvitella aamuja, jolloin en kuulisi olohuoneesta lähestyviä askelia avatessani keittiössä juustopakettia tai iltoja, jolloin en silittäisi pehmeää turkkia juuri ennen nukahtamista. En yksinkertaisesti osaisi enää kuvitella elämäämme ilman, että tullessamme kotiin vastassa olisi pieni karvakuono aina aivan yhtä riemuissaan nähdessään meidät, häntä heiluen ovella vastassa. Näiden kolmen vuoden aikana on ollut ihmeellistä seurata, kuinka se pieni karvakuono on kasvanut osaksi meidän perhettämme ja oppinut aivan erityisellä tavalla lukemaan meitä, lohduttamaan ja kuuntelemaan oikealla hetkellä. Ehkä vielä ihmeellisempää on ollut seurata, kuinka raskauteni aikana Valosta on tullut vielä herkempi kuuntelemaan minua ja kuinka se on alkanut olemaan vielä entistäkin enemmän minun lähelläni, se on ollut aiempaa tarkempi omasta laumastaan, tästä meidän pienestä perheestämme ja pitänyt tarkasti huolta siitä, että lauma on aina kasassa.

 

IMG_9611-Enhanced-NRIMG_9704-Enhanced-NRIMG_9672-Enhanced-NR

 

Olen viettänyt koko lapsuuteni ja nuoruuteni koirien kanssa, perheeseemme on aina kuulunut koiria ja tavallaan olen aina tiennyt, että mikäli jonain päivänä kävisi niin onnellisesti, että saisin omia lapsia, tahdon myös omien lapsieni saavan viettää lapsuutensa koirien kanssa. Katsellessani tänä aamuna pientä karvakuonoamme silmiin kävellessämme pitkin rantaraittia, en olisi voinut olla onnellisempi siitä, että pian syntyvä lapsemme saa kasvaa juuri meidän oman pienen karvakuonomme kanssa. Sen lisäksi, että minä en olisi yksinkertaisesti voinut saada elämääni yhtään parempaa koiraa, ystävää tai perheenjäsentä, uskon, että pian syntyvä lapsemme ei voisi saada elämäänsä parempaa karvaista isoveljeä. Tulevana kesänä meidän pienen karvakuonomme lauma kasvaa uudella perheenjäsenellä ja hetkeäkään epäilemättä uskon, että hänestä tulee pienelle karvakuonolle aivan yhtä rakas kuin meistäkin, enkä malta odottaa, että pääsemme ihmettelemään pientä ihmettämme koko perhe yhdessä. 

 

IMG_9638-Enhanced-NRIMG_9684-Enhanced-NR

11. toukokuuta 2024

SEURAAVAN KERRAN KAIKKI OLISI TOISIN

IMG_9123-Enhanced-NRIMG_9187-Enhanced-NRIMG_9136-Enhanced-NR


Kun huhtikuun puolivälissä matkustimme rakkaaseen pikkukaupunkiin en voinut olla pysähtymättä miettimään, kuinka se olisi todennäköisesti viimeinen kerta, kun matkustaisimme rakkaaseen pikkukaupunkiin ennen pienen ihmeemme syntymää. Tuntui ihmeelliseltä edes miettiä, että seuraavan kerran matkustaessamme siihen pieneen oopperakaupunkiin meidän pieni ihmeemme olisi syntynyt ja tehnyt meistä kahdesta hänen vanhempansa, äidin ja isän, tavallaan uudet ihmiset. Kuin huomaamattani minä unohduin miettimään sitä vielä piiloutuessani peiton alle vanhan huoneeni hämärässä, siinä samassa huoneessa, jonka seinille kiinnitin julisteita ja jonka ikkunasta kiipesin ulos kesäöinä nuoruusvuosinani, ihmeellistä ajatella, että siitä samasta tytöstä on tulossa pian äiti.


Yhtenä auringonsäteisiin verhoutuneena sunnuntaina minä kävelin aivan itsekseni rantaan katselemaan järvelle ja hengittämään keuhkojeni täydeltä raikasta ilmaa, sitä pikkukaupungin suunnatonta rauhaa. Oli yksi kevään ensimmäisistä oikeasti lämpimistä päivistä, auringonsäteet häikäisivät vihreitä silmiäni ja lämmin tuuli tarttui takkuisiin hiuksiini seistessäni rannalla, siinä samassa kohdassa, missä vielä kymmenen vuotta sitten oli laituri, joka täyttyi kauniina kesäpäivinä lähiseudun lapsista. Järvi oli alkanut hiljalleen vapautumaan jääkerroksen alta, auringonsäteet heijastuivat veden pinnasta kuin timantteina ja ennen kuin huomasinkaan äitini oli ehtinyt tuomaan rakkaan pienen karvakuonon luokseni rantaan, se oli itkenyt perääni siitä asti, kun minä olin sulkenut pihaportin takanani. Siinä se sitten istui vieressäni ihan valtavan onnellisena, katseli hetkittäin minua silmiin ja haisteli raikasta ilmaa lämpimän tuulen tarttuessa sen pehmeään turkkiin, minun oma pieni karvakuononi.


IMG_9134-Enhanced-NR

 

Seuraavan kerran matkustaessamme pieneen oopperakaupunkiin saisin katsella sitä rakasta maisemaa yhdessä pienen ihmeemme kanssa, silloin siitä samasta tytöstä, joka seikkaili aina kesäöisin pitkin tuttuja kadunkulmia kameran kanssa, olisi tullut äiti. Kaikki olisi toisin, vaikka kaikki olisikin pysynyt ennallaan, veneet seisoisivat rannassa ja kesäiltoina huvilalta kaikuisi järven yli musiikkia, kaikki olisi toisin, vaikka aurinko laskisi edelleen vastarannan metsän taakse ja öisin olisi niin käsittämättömän hiljaista, että se tuntuisi melkein epätodelliselta. Kävellessäni sinä auringonsäteisiin verhoutuneena sunnuntaina kylän poikki takaisin kotiin pienen karvakuonon kanssa minä hymyilin itsekseni, kuinka matkustaessamme seuraavan kerran rakkaaseen pikkukaupunkiin saisin näyttää pienelle ihmeellemme, mihin hänen äitinsä on kasvattanut juurensa. Vaikka kaikki olisi toisin, kaikki olisi paremmin kuin on koskaan ollut ja edessämme olisi uusi ihmeellinen seikkailu, sellainen, josta olisin vuosia sitten osannut vain vähän salaa haaveilla ajatellen, ettei sellainen onni minua välttämättä koskaan kohtaisi.


IMG_9105-Enhanced-NRIMG_9198-Enhanced-NR

2. toukokuuta 2024

KUIN KOKO ELÄMÄ OLISI HETKEKSI PYSÄHTYNYT

IMG_9748-Enhanced-NRIMG_9881-Enhanced-NRIMG_9780-Enhanced-NR

 

Huhtikuun puolivälissä matkustimme ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella koko pienen perheemme voimin rakkaaseen pikkukaupunkiin käyttääksemme automme huollossa ja viettääksemme aikaa sukulaistemme kanssa vielä ennen meidän pienen ihmeemme syntymää. Katsellessani tuulilasin takana vaihtuvaa maisemaa, kevääseen verhoutuneita lukemattomia peltoja ja loputonta metsää, minä hymyilin itsekseni, kuinka niistä maisemista on alkanut vuosien mittaan tulla tavallaan rakkaita ja kuinka valtavasti olen nauttinut niistä matkoista Jyväskylän ja rakkaan pikkukaupungin välillä, jostain syystä olen vuosien mittaan alkanut rakastaa tien päällä olemista.

 

Ja vähintään yhtä paljon minä rakastan sitä pientä oopperakaupunkia, mietin kävellessäni pienen karvakuonon kanssa muutamaa päivää myöhemmin lapsuudenkotini takapihalta avautuvassa metsässä kuuntelemassa lintujen laulavan puiden latvoissa ja metsän humisevan rauhallisesti ympärillämme. Luonto oli alkanut vähitellen herätä kevääseen loputtoman pitkän talven jälkeen, havupuiden keskellä kasvavat lehtipuut olivat kasvattaneet pienet silmunsa ja pysähtyessämme ihmettelemään hiljalleen kevääseen heräävän metsän hiljaisuutta tuntui aivan kuin koko elämä olisi hetkeksi pysähtynyt, kaikki oli hetken siinä, keskellä sitä uskomattoman rakasta metsää. Niille metsäpoluille palasin seuraavan viikon aikana monta kertaa, ihan vain hengittämään ja nauttimaan kevääseen heräävästä luonnosta, sulkemaan silmäni ja kuuntelemaan hiljaisuuden humisevan korkeiden puiden latvoissa.


IMG_9839-Enhanced-NRIMG_9762-Enhanced-NR

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.