30. kesäkuuta 2019

MITÄ SOI KUULOKKEISSANI JUURI NYT?

Neljä vuotta sitten musiikki oli minulle aivan äärettömän suuri osa elämääni, musiikki kaikui pienen soluasuntoni nurkissa harjatessani aamuisin hiuksia aamuauringon tulviessa ikkunoista, istuessani M-junassa matkalla keskustaan ja kulkiessani pitkin tuntemattomia kadunkulmia kameran kanssa, musiikki soi istuessani iltaisin työpöytäni ääreen kirjoittamaan ja vielä hetkeä ennen kuin piilouduin kahden peiton alle näkemään unta lentämisestä. Neljä vuotta sitten musiikki väritti lähes jokaista hetkeä elämässäni, mutta viime vuosien aikana minun suhteeni musiikkiin on vaihdellut suuresti, hetkittäin olen rakastanut sitä sydämeni pohjasta ja välillä kuunteleminen on ainoastaan ahdistanut. Kaikesta huolimatta musiikki on kuitenkin ollut tärkeä osa elämääni niin kauan kuin vain muistan ja vaikka kuunteleminen on hetkittäin ahdistanut, kaipaan aivan suunnattomasti sitä, miltä musiikki tuntui vielä neljä vuotta sitten ja sitä, kuinka musiikki oli mukana elämäni jokaisessa hetkessä. Siksi minä olen päättänyt, että sen lisäksi, että tahdon tänä kesänä soittaa enemmän, tahdon myös kuunnella huomattavasti enemmän ja tuntea kylmien väreiden juoksevan ihollani, kun musiikki tuntuu jokaisessa hengenvedossa, hukkua musiikkiin värivalojen loisteessa ja huutaa ihan sydämeni pohjasta.

Kirjotin viime vuonna yksitoista kertaa siitä, mitä oli viimeisimmän kuukauden aikana soinut kuulokkeissani ja sen lisäksi, että tahdon taas kuunnella enemmän, tahdon myös kirjoittaa teille siitä, mitä soi kuulokkeissani juuri nyt. Tänään tahdon kirjoittaa teille monesta hienosta biisistä, jotka ovat tämän alkuvuoden aikana soinut kuulokkeissani istuessani bussissa matkalla Helsinkiin hukkumaan värivalojen loisteeseen Tavastialle, kävellessäni pysäkiltä aikaisin aamulla töihin ja istuessani iltaisin pienessä asunnossani illan viimeisten auringonsäteiden maalatessa varjoja seinille, jotka ovat kuulleet näiden kolmen vuoden aikana ihan luvattoman useasti, kuinka laulan mukana, kun musiikki tuntuu jokaisessa hengenvedossani ja hetken aikaa musiikki on tavallaan kaikki, mitä minulle on tässä maailmassa olemassa.

IMG_4589P6020022IMG_4536

Tänä vuonna ensimmäinen julkaisu, joka sai minun hauraan sydämeni muuttamaan rytmiään, oli aivan ehdottomasti tammikuun puolivälissä ilmestynyt Eva + Manun In The Woods, joka on kuuden biisin verran valtameren kokoista rakkautta. Muistan, kuinka seitsemän vuotta sitten kuulin ensimmäistä kertaa kyseisen duon tuotantoa ja sain todistaa heidän ensimmäistä Ilosaarirockin keikkaansa, muistan, koska niiden hetkien jälkeen Eva + Manu on ollut erottamaton osa elämääni ja olen saanut kerta toisensa jälkeen todistaa keikkoja, jotka saavat kylmät väreet juoksemaan kalpealla ihollani, mutta myös rakastua kerta toisensa jälkeen duon uuteen musiikkiin. Kuten jokainen yhtyeen aiempi julkaisua, myös In The Woods on kokonaisuudessaan aivan uskomattoman kaunis, juuri sellainen, mikä saa rauhallisina iltoina minun sydämeni muuttamaan rytmiään pelkästä siitä valtameren kokoisesta rakkaudesta. Tammikuussa ilmestyi myös Lapkosta tuttujen Ville Maljan ja Jussi Matikaisen muodostaman Dallas Kalevalan debyyttialbumi, joka soi minun kuulokkeissani ihan luvattoman paljon heti ilmestyttyään sekä Bring Me The Horizonin amo, joka taas puolestaan vaati näin rehellisesti sanottuna enemmän kuin sen yhden kuuntelukerran avautuakseen minulle, olihan tämä kyseinen albumi lopulta kuitenkin jotain sellaista, mitä minä en ollut osannut odottaa, niin vahvasti erilainen kuin edeltäjänsä.

Ensimmäinen suomenkielinen biisi, joka sai minut murtumaan ihan pieniksi palasiksi tänä vuonna, oli Ellinooran Sinä 4ever, joka soi edelleen kuulokkeissani aivan luvattoman useasti ja joka on samalla myös yksi hienoimmista biiseistä, joita on tänä vuonna julkaistu. Tänä vuonna on kuitenkin ehditty julkaista monta muutakin hienoa biisiä ja albumia, joista minun kuulokkeissani ovat soineet esimerkiksi Ylva Harun Linnut sekä Samuli Putron Pienet Rukoukset, joista molemmat ovat kokonaisuudessaan tavattoman hienoja albumeita sekä Luukas Ojan uskomatonta asennetta huutava biisi Luukasoja. Näiden lisäksi tämän alkuvuoden aikana julkaistuista suomenkielisistä julkaisuista kuulokkeissani ovat soineet Chisun uusi tuotanto, aivan erityisesti biisi nimeltä Momentum, joka on ehdottomasti yksi hienoimmista tänä vuonna julkaistuista biiseistä sekä Pauliina Kokkosen soolouran debyyttialbumi Valveilla, jolta en ollut tavallaan osannut odottaa mitään, mutta joka oli lopulta yksi kevään tärkeimmistä albumeista, siinä soi minulle edelleen kevät. Kevään aikana myös Haloo Helsinki! yhtyeestä tuttu Ellips julkaisi debyyttialbuminsa Yhden naisen hautajaiset, jolta minä odotin aivan suunnattomasti, sillä aiemmin tänä vuonna julkaistu Ellin soolouran ensimmäinen single Maailma on rikki oli ollut aivan käsittämättömän hieno. Lopulta Yhden naisen hautajaiset lunasti kaikki odotukseni ja niin teki myös toukokuun lopussa julkaistu Olavi Uusivirran uusi albumi Skorpioni, jonka itseasiassa kävin ostamassa itselleni c-kasettina ja jota olen nyt kuunnellut pienessä asunnossani rauhallisina iltoina, nimenomaan juurikin siltä c-kasetilta.

P6020031IMG_4588

Loppukeväästä The Blanko julkaisi kolmannen albuminsa Stimulation Paradise, eivätkä mitkään sanat riittäisi enää kuvailemaan sitä, kuinka suunnattomasti olin odottanut kyseistä albumia tai ylipäätään yhtyeen uutta tuotantoa, olihan yhtyeen edellisen albumin julkaisusta kulunut jo kuusi vuotta. On varmaan sanomattakin selvää, että kyseinen albumi on soinut kuulokkeissani ilmestymisensä jälkeen huomattavan paljon ja vähitellen siitä on alkanut tulemaan minulle yhtä tärkeä albumi kuin kaksi edeltäjäänsäkin, vaikka siihen onkin kieltämättä vielä vähän sitä matkaa. The Blankon lisäksi kuulokkeissani on soinut myös monen muun kovin rakkaan yhtyeen musiikkia, sellaisten, jotka eivät ole tämän vuoden aikana julkaisseet uutta musiikkia eivätkä todennäköisesti tule sitä julkaisemaankaan, kuten esimerkiksi Von Hertzen Brothersia, Lapkoa, Fleet Foxesia ja Rubikia, jotka soivat kuulokkeissani vuodenajasta toiseen riippumatta oikeastaan millään tavalla siitä, mitä elämässäni sattuu juuri siinä hetkessä tapahtumaan, mutta samalla kuulokkeissani on soinut esimerkiksi myös Paperi T, Ruusut, Ólafur Arnalds, First Aid Kit, Hisser, Vesala ja Pariisin Kevät

Juuri nyt tai no, oikeastaan viimeisimmän viikon aikana kuulokkeissani on soinut huomattavan paljon Billie Eilishin tänä vuonna julkaistu albumi WHEN WE ALL FALL ASLEEP, WHERE DO WE GO? josta en rehellisesti sanottuna alkuun välittänyt juurikaan, mutta joka on vähitellen alkanut soimaan yhä enemmän kuulokkeissani sekä Apulannan hetki sitten julkaistu Make Nu Metal Great Again EP, jonka ensimmäinen biisi Lokin päällä lokki on minulle itselleni henkilökohtaisesti tärkein tänä vuonna julkaistu biisi. Nämä ja monta muuta biisiä olen listannut uuteen soittolistaani, jota tulen päivittämään tämän vuoden aikana toivottavasti vielä luvattoman useasti, joten mikäli sinua jonain päivänä kiinnostaa, mitä soi kuulokkeissani juuri nyt, suosittelen suuntaamaan Spotifyn ja tämän kyseisen soittolistan pariin.

https://open.spotify.com/playlist/4FHID9GAYzmrhCIKhiOMjG?si=00HxC6IRT7mQF45LzxXnNQ
P6020033

19. kesäkuuta 2019

OMENATARHA KUIN LAPSUUTENI SATUKIRJOISTA

IMG_4700P6020184

Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna vietimme maailman rakkaimman ihmisen kanssa aikaa tässä minun pienessä asunnossani, istuimme aamuyön ensimmäisiin tunteihin asti työpöytäni ääressä kuuntelemassa musiikkia ja heräsimme aamulla auringonsäteisiin, niihin, jotka katosivat aina hetkittäin pilviverhon taakse ja palasivat sitten aina valaisemaan valkoista asuntoani. Rakastan tässä asunnossa nimenomaan tätä uskomatonta valoisuutta, mietin harjatessani hiuksia katsellen ikkunasta avautuvaa maisemaa, jota minä olen katsellut kokonaiset kolme vuotta, vaikka muuttaessani tähän asuntoon kuvittelin, etten asuisi tässä kovinkaan kauan aikaa, tämän piti olla väliaikaista. Minun ei todellakaan pitänyt asua tässä kolmea kokonaista vuotta, minä jäin vielä miettimään itsekseni kävellessämme sunnuntai-iltapäivänä kohti Survo-Korpelan tilaa, jonka olemassaolon ymmärsin vasta viime syksynä huolimatta siitä, että olin kulkenut sen ohitse satoja kertoja näiden vuosien aikana, välillä kävellen tai pyöräillen, myöhemmin lähinnä istuen bussissa kotimatkalla.

Survo-Korpelan alue oli aivan uskomattoman kaunis käydessäni siellä viime syksynä kävelemässä pitkän työpäivän jälkeen ja kävellessäni hetkeä myöhemmin kotiin mietin, että tahdon ihan ehdottomasti käydä siellä valokuvaamassa myöhemmin samana syksynä. En kuitenkaan palannut sinne ennen kesäkuun ensimmäistä sunnuntaita, kun maailman rakkaimman kanssa ohitimme Survon Kartanon, jonka pihassa kauniisti pukeutunut juhlaväki nautti auringonsäteistä, ja pysähdyimme valokuvaamaan vaaleanpunaisena kukkivia omenapuita. Olin ajatellut, että kaikki omenapuut olisivat lopettaneet kukkimisen, mutta minä olin äärettömän onnellinen ymmärtäessäni olleeni väärässä ja katsellessani linssin lävitse vaaleanpunaista kukkaloistoa, joka houkutteli hetkittäin ääreensä myös muita ohikulkijoita, eikä mikään ihme, nimittäin vaaleanpunaisina kukkivat omenapuut olivat yksinkertaisesti aivan äärettömän kauniita. Juuri niin kauniita, että minun lisäkseni moni muukin tahtoi ikuistaa ne valokuviin ja muistella niitä vielä silloinkin, kun luonto pukeutuu ruskan sävyihin ja aamut alkavat olla niin kylmiä, että on kietouduttava lämpimään kaulahuiviin ja puettava villasukat.

IMG_4728P6020173P6020224IMG_4616IMG_4720

Hetkeä myöhemmin jatkoimme matkaamme hiekkatietä pitkin katsomaan lampaita, jotka olivat saapuneet taas kesäksi laiduntamaan Suuruspäähän ja kuten viime kesänä käydessämme katsomassa lampaita, ne olivat myös sinä sunnuntai-iltapäivänä siirtyneet korkeiden koivujen varjoon nauttimaan kesäpäivästä. Suhteellisen viisaita eläimiä, mietin jälleen seistessäni laidunta kiertävän aidan vieressä ja hymyilin sitten itsekseni katsellessani, kuinka yksi lampaista piehtaroi pitkäksi kasvaneen ruohon keskellä. Oli aivan uskomattoman kaunis iltapäivä ja tuulenhenkäysten tarttuessa hetkittäin varovaisesti hiuksiini olin ihan tavattoman onnellinen kävellessämme vielä voikukkien valtaaman omenatarhan poikki ennen kuin lopulta palasimme siihen minun pieneen asuntooni, omenatarha oli kuin jostain lapsuuteni uskomattoman kauniisti kuvitetusta satukirjasta lukuisien voikukkien saadessa omenatarhan näyttämään kauniilta kukkapellolta. Ehkä voin vielä hetken asua siinä pienessä asunnossani, jos kävelymatkan päässä on jotain näin kaunista, mietin itsekseni kävellessämme hetkeä myöhemmin ulos omenatarhan portista ja käydessämme kotimatkalla ostamassa jäätelöä.

IMG_4722IMG_4651IMG_4775

17. kesäkuuta 2019

TÄNÄ KESÄNÄ TAHDON NAUTTIA KAUNIISTA KESÄILLOISTA

Olen kirjoittanut blogia kymmenen vuotta, mutta kertaakaan näiden kymmenen vuoden aikana en ole kirjoittanut listaa niistä asioista, joita tahtoisin tehdä kesän aikana. Minä olen talven lapsi, enkä ole koskaan rakastanut kesää niin kuin rakastan syksyä ja talvea, mutta vuosien saatossa olen kuitenkin alkanut rakastaa yhä enemmän kesääkin, olen alkanut rakastaa valoisia kesäöitä, rauhallisia iltoja rantakallioilla ja paljaiden jalkojen alla polttavaa asfalttia, vähitellen minä olen alkanut rakastaa hiljaisia kesäaamuja, kun kaupunki vasta hiljalleen heräilee ja käsittämättömän kaunista luontoa, joka näyttää kesäisin parhaat puolensa. Vähitellen olen alkanut rakastaa kesää ja siksi tahdon nyt kirjoittaa teille listan niistä asioista, jotka tahtoisin tämän kesän aikana tehdä, tahdon kirjoittaa, vaikka listaltani puuttuvat rannalla vietetyt kesäpäivät ja huomattavan moni muukin sellainen asia, jonka voisi kuvitella löytyvän ihan jokaiselta tällaiselta listalta.

IMG_4789IMG_4804



x Nauttia kauniista kesäilloista. Sen lisäksi, että rakastan rauhallisia kesäaamuja, kun tämä kaupunki vielä vähitellen heräilee uuteen päivään, minä rakastan myös kauniita kesäiltoja, niitä sellaisia, kun auringonsäteet maalaavat hiukseni kultaisella ja lämpimät tuulenhenkäykset tuntuvat kuin rauhallisilta aalloilta kalpealla ihollani. Tahdon kävellä iltaisin satamaan katselemaan laivoja tai kulkea pitkin kävelykatua, jonka terassit täyttyvät iltaisin lukuisista ihmisistä, jotka ovat myös tahtoneet nauttia kesäillasta. Toisinaan tahdon istua myös hetken terassilla, mutta sitten taas toisinaan istua rannassa katselemassa, kuinka aurinko laskee pieneksi hetkeksi horisontissa siintävän metsän taakse, nauttia kaikista niistä kauniista hetkistä jokaisella hengenvedollani ja tuntea, kuinka rauhallisuus saa sydämeni lyömään tasaisesti.

x Matkustaa juhannukseksi rakkaaseen pikkukaupunkiin. Minä olen käynyt Savonlinnassa viimeksi äitienpäivänä ja kun sitten istuin bussissa matkalla takaisin Jyväskylään mietin itsekseni, kuinka minun tulee aivan suunnaton ikävä sitä pikkukaupungin rauhallisuutta, kun en enää pääse matkustamaan sinne niin usein. En olisi voinut olla enemmän oikeassa, nimittäin minulla on jo nyt aivan käsittämätön ikävä sitä rauhallisuutta rakkaassa pikkukaupungissa ja siksi tahdon matkustaa juhannukseksi Savonlinnaan ja viettää juhannuksen vanhempieni sekä koiriemme seurassa. Lisäksi tahtoisin matkustaa Savonlinnaan myös heinäkuussa, kun Oopperajuhlat ovat alkaneet ja kaupunki on enemmän elossa kuin minään muuna vuodenaikana, tahtoisin, sillä Savonlinna on yksinkertaisesti maailman kaunein kesäkaupunki ja kesäisin mikään ei voita sen rakkaan pikkukaupungin tunnelmaa, satamassa huutavia höyrylaivoja ja kaunista luontoa.

x Kävellä paljain jaloin mahdollisimman paljon. Vuosia sitten, asuessani rakkaassa pikkukaupungissa minä kuljin aina suurimman osan kesästä paljain jaloin. Seisoin aamuisin paljain jaloin yön jälkeen kostealla nurmikolla, kävelin paljain jaloin rantaan viemään koiria uimaan ja kiipesin öisin ikkunasta ulos (koirat olisivat herättäneet koko perheen, jos olisin lähtenyt ovesta) kävelemään pitkin niitä maailman tutuimpia katuja, kun asfaltissa tuoksui elämä ja hiekkatie tuntui paljaiden jalkojen alla viileältä. Enää minä en välttämättä lähtisi öisin ulos ikkunasta, mutta tänä kesänä tahdon kävellä mahdollisimman paljon paljain jaloin, kävellä juhannuksena rantaan paljain jaloin käyttämään koiria uimassa ja tuntea aamuisin kostean nurmikon paljaiden jalkojeni alla, mutta kävellä paljoin jaloin myös täällä Jyväskylässäkin, vaikka täällä se onkin hankalampaa jo pelkästään sen takia, että täällä minä vietän suuren osan ajastani keskustassa.

x Soittaa enemmän. Muistan, kuinka suunnattoman tärkeää soittaminen oli minulle aikoinaan ja sen, kuinka tahdoin jatkuvasti kehittyä aina vähän paremmaksi soittajaksi, muistan, kuinka saatoin kesäpäivisin istua monta tuntia pianon ääressä soittaen kerta toisensa jälkeen samaa biisiä, ihan vain oppiakseni soittamaan sen täydellisesti. Sen jälkeen, kun muutin Jyväskylään, olen kuitenkin soittanut aivan luvattoman vähän verrattuna siihen, kuinka paljon soitin asuessani Savonlinnassa ja pelkästään ajatus siitä tekee minut surulliseksi, sillä rakastan edelleen soittamista aivan äärettömästi. Tänä kesänä tahdon ehdottomasti soittaa enemmän kuin olen aikoihin soittanut, tahdon istua pianon ääressä sateisina kesäiltoina ja virittää akustisen kitaran pitkän työpäivän jälkeen, soittaa ihan vain siksi, että rakastan sitä niin paljon.

IMG_4828IMG_4837IMG_4814

x Rakastaa musiikkia sydänjuuriani myöten. Vielä kolme vuotta sitten olisin varmasti kirjoittanut, kuinka minun on ehdottomasti päästävä kesän aikana joillekin festareille, olisin kirjoittanut, sillä festarit olivat aikoinaan minulle aivan äärettömän tärkeä asia kesäisin. Rakastan edelleen festareita ja vaikka kuinka suunnattomasti tahtoisin tänäkin kesänä päästä käymään vaikka Provinssissa tai Ilosaarirockissa, on myönnettävä itselleen, ettei sellaiseen vain yksinkertaisesti ole tänä kesänä mahdollisuutta ja rakastettava musiikkia ihan vain täällä Jyväskylässä. Tahdon nähdä ainakin Vestan ja Pariisin Kevään Jyväskylän Kesän Puistojuhlissa, mutta myös viettää jo kolmatta vuotta putkeen kaikki kolme päivää Suomipop festarivaaleilla, nähdä monta kovin tärkeän artistin ja yhtyeen keikkaa ja rakastaa suomalaista musiikkia.

x Lukea vähintään kaksi kirjaa. Niin, kirjoitin tammikuussa siitä, kuinka aion tänä vuonna lukea enemmän kirjoja kuin mitä olen lukenut vuosiin, mutta on myönnettävä, että tähän mennessä lukemieni kirjojen määrä on laskettavissa ihan yhden käden sormilla. Tämän kesän aikana tahtoisin kuitenkin lukea vähintään kaksi kirjaa, rauhoittua sateisina kesäpäivinä unohtumaan kirjojen sivuille, kauniisiin lauseisiin ja sanoihin, rakastaa sitä, kuinka lopulta niistä lauseista ja sanoista muodostuu kokonainen maailma. En tiedä vielä, mitkä kaksi kirjaa tahtoisin lukea, mutta uskon, että niitä kahta kirjaa ei ole lopulta kovinkaan vaikea valita, sillä niitä kirjoja, jotka olisin vuosien saatossa tahtonut lukea, mutta en kuitenkaan ole lukenut, on valehtelematta niin paljon, ettei tämä kesä mitenkään riitä niiden kaikkien lukemiseen.

x Aloittaa pitkästä aikaa lenkkeilyn. Varsinkin aina silloin, kun olen asunut Savonlinnassa, minä olen rakastanut lenkkeilyä, olen rakastanut sitä, että voin lenkkeillessä kuunnella musiikkia ja käydä paikoissa, joita pikkukaupungissa rakastan, esimerkiksi lapsuuteni metsässä, jota myös Ison kiven metsäksi aikoinaan kutsuimme. Täällä Jyväskylässä en kuitenkaan ole koskaan innostunut lenkkeilystä, enkä oikeastaan osaa edes sanoa, mistä se todellisuudessa johtuu, mutta tänä kesänä tahtoisin kuitenkin yrittää taas innostua lenkkeilystä, ihan vain vaikka oman hyvinvointini takia.

x Käydä joko Helsingissä tai Tampereella. Sen lisäksi, että minä tahdon tänä kesänä matkustaa muutaman kerran rakkaaseen pikkukaupungiin, tahtoisin matkustaa myös Helsinkiin tai Tampereelle. Rakastan kesäistä Helsinkiä aivan suunnattomasti ja olisin äärettömän onnellinen, jos pääsisin tänä kesänä käymään Seurasaaren ulkomuseossa, syömään jäätelöä Tuomiokirkon portaille tai käymään Korkeasaaressa katselemassa amurintiikereitä, viettämään kesäisen illan jossain puistossa tai käymään Linnanmäellä. Rakkaan Helsingin lisäksi minä tahtoisin tämän kesän aikana matkustaa myös Tampereelle, koska huolimatta siitä, että rakastan kyseistä kaupunkia aivan äärettömästi ja olen usein haaveillut muuttavani sinne, minä en ole käynyt siellä varmaan neljään vuoteen. Minusta kuitenkin tuntuu, etten ehdi tänä kesänä matkustaa molempiin kaupunkeihin, joten tahtoisin päästä käymään joko Helsingissä tai Tampereella, kumpikin tekisi minut epäilemättä tavattoman onnelliseksi, niin luvattoman paljon kaipaan kumpaankiin kaupunkiin tällä hetkellä.

x Viettää aikaa luonnossa. Tämä on yksi tärkeimmistä asioista, joita tahdon tänä kesänä tehdä, nimittäin luonnolla on rauhoittava vaikutus minuun ja rakastan niitä hetkiä, kun voin kävellä metsäpolkuja kuunnellen puiden rauhallista huminaa ympärilläni. Tänä kesänä minä tahdon viettää mahdollisimman paljon aikaa luonnossa ja nauttia kaikesta siitä uskomattomasta kauneudesta, jonka luonto tarjoaa meille, se on minulle yksi niistä tärkeimmistä asioista elämässäni.

IMG_4935P6020235

15. kesäkuuta 2019

MIKÄ ON TEHNYT MINUT ONNELLISEKSI VIIMEAIKOINA?

P5190407P5190452

Minä kirjoitin viime vuonna kerran kuukaudessa asioista, jotka olivat tehneet minut viimeisimmän kuukauden aikana onnelliseksi, mutta tämän vuoden puolella niistä asioista kirjoittaminen on kuitenkin jäänyt niin, että olen kirjoittanut niistä viimeksi maaliskuussa. Niistä asioista kirjoittaminen sai minut miettimään niitä asioita, jotka ovat saaneet minut hymyilemään viimeaikoina ja asioita, jotka ovat saaneet sydämeni muuttamaan rytmiään, niitä pieniä arkisia asioita, jotka ovat tehneet päivistäni vähän parempia. Se oli tavallaan aina terapeuttista, niistä asioista kirjoittaminen, ja siksi tahdon tänään kirjoittaa teille niistä asioista, jotka ovat viimeaikoina tehneet minut onnelliseksi, niistä asioista, jotka ovat saaneet minut unohtamaan kaiken sen stressin, joka tuntuu pieninä kivenlohkareina jossain rintalastani alla.

x Viikonloput maailman rakkaimman kanssa. Kun neljä viikkoa sitten aloitin viimein uudessa työssäni, ymmärsin ensimmäistä kertaa aikoihin, kuinka suunnattomasti voivat merkitä minulle, nimittäin verrattuna siihen edelliseen osa-aikaiseen työhöni, tämä uusi kokoaikainen työ vaatii minulta aivan huomattavasti enemmän ja siksi nämä viikonloput ovat alkaneet tuntua jotenkin erityisen tärkeiltä. Sen lisäksi, että viikonloput ovat alkaneet tuntua tärkeiltä siksi, etten joudu heräämään aamuviideltä kuten arkipäivisin ja ehdin levätä kunnolla, ne ovat tuntuneet alkaneet tuntua tärkeiltä myös siksi, että silloin minulla on ollut oikeasti aikaa olla sen maailman rakkaimman kanssa. Näistä viikonlopuista olen viettänytkin nyt suurimman osan sen rakkaimman kanssa, olemme nauttineet kauniista kesäpäivistä ja katselleet maisemaa linssin lävitse, istuneet iltaisin pimeässä asunnossa musiikin kaikuessa nurkissa ja tehneet hyvää ruokaa, on ollut juuri sellaisia viikonloppuja, jotka ovat tehneet minut ihan tavattoman onnelliseksi, juuri sellaisia viikonloppuja, jotka tulen muistamaan vielä ensi syksynä, kun luonto pukeutuu ruskan sävyihin ja aamut alkavat olemaan kylmiä.

x Musiikki. Toukokuussa suhteeni musiikkiin tuntui keväältä, tuntui kuin suhteeni musiikkiin olisi herännyt pitkän talven jälkeen ja istuessani aamuisin bussissa hymähtelin itsekseni, kuinka uskomattoman hienolta musiikki kuulostaa. Suhteeni musiikkiin on viimeisimmän muutaman vuoden aikana vaihtanut aina hetkittäin muotoaan, musiikki on ollut tärkeintä maailmassa ja unohtunut sitten kuukausiksi niin, etten ole kuunnellut oikeastaan tavallaan ollenkaan, mutta viimeaikoina musiikki on kuitenkin ollut kovin tärkeää ja rakasta, enkä voi liikaa korostaa sitä, kuinka onnelliseksi se on minut tehnyt. Tahdon tässä aivan erityisesti mainita toukokuun viimeisenä päivänä ilmestyneen Apulannan Make Nu Metal Great Again EP:n, joka oli sinä perjantaiaamuna puoli seitsemän aikaan niin käsittämättömän hieno, että tuntui kuin sydämeni olisi löytänyt uuden rytmin, se ei ollut koskaan lyönyt niin. Make Nu Metal Great Again EP on täynnä juuri sellaista musiikkia, jota olen tietämättäni kaivannut Apulannalta aivan luvattoman kauan, jotain sellaista, mikä yhdistää sen vanhan Apulannan johonkin uuteen, sellaiseen, joka kuulostaa esimerkiksi juuri perjantaiaamuisin puoli seitsemältä järjettömän hyvältä. Sen lisäksi Make Nu Metal Great Again sisältää niin hienoja sanoja, että ne ovat saaneet minut hiljaiseksi kerta toisensa jälkeen näiden parin viikon aikana, en tiedä, ehkä vielä jonain päivänä kirjoitan niistä sanoista ja musiikista lisää, sitten, kun ne eivät saa minua enää näin hiljaisiksi, sitten, kun osaan sanoa jotain.

P5190415

x Aamuiset bussimatkat, kun kaupunki vasta heräilee. Vaikka en vielä olekaan kunnolla tottunut siihen, että herään nykyään arkipäivisin aamuviiden aikaan (minun ei siis välttämättä tarvitsisi herätä niin aikaisin, mutta olen huomannut tekeväni töitä mieluummin aamuisin kuin iltapäivisin ja siksi minä menen aina seitsemäksi töihin), olen kuitenkin ollut jotenkin ihmeellisen onnellinen aamuisista bussimatkoista. Olen ollut onnellinen siitä, että kävellessäni ennen puoli kuutta aamulla bussipysäkille on vielä vähän viileää ja siitä, että vaihtaessani bussia keskustassa koko kaupunki vielä hiljalleen heräilee aamuun ja istuessani bussissa matkalla töihin kuulokkeissani soi niin uskomattoman rakas musiikki, etten voi kuin hymyillä itsekseni katsellessani maisemia bussin ikkunalasin takana, maisemia, jotka ovat näiden neljän viikon aikana alkaneet tulla vähitellen yhä tutummiksi. Ne aamuiset bussimatkat ovat olleet ihmeellisen onnellisia ja vaikka minua onkin lähes poikkeuksetta väsyttänyt kävellessäni aikaisin aamulla bussipysäkille, minä olen ollut kovin onnellinen siitä, että olen saanut katsella kaupunkia, joka ei ole vielä täysin herännyt kesäaamuun ja hengittää hetken rauhassa ennen työpäivän alkamista, kuunnella järjettömän hienoa musiikkia ja ihan vain nauttia aamuisesta hetkestä.

x Kesä ja uskomattoman kauniisti kukkaan puhjennut luonto. Luonto on tavallaan aina tehnyt minut äärettömän onnelliseksi ja muistan, kuinka muuttaessani rakkaasta pikkukaupungista Helsinkiin, aloin ensimmäisten kuukausien jälkeen kaivata Savonlinnasta ensimmäisenä nimenomaan sen aivan uskomattoman kaunista luontoa. Vaikka luonto ei koskaan ollutkaan sama asia Helsingissä kuin Savonlinnassa, tuntui silti uskomattoman rauhoittavalta löytää itsensä Helsingissä korkeiden kuusten varjosta tai rantakallioilta meren kohistessa rauhallisena, nähdä, kuinka luonto puhkesi keväisin kukkaan pitkän talven jälkeen ja kuinka metsät pukeutuivat syksyisin ruskan sävyihin. Olen löytänyt vuosien aikana luonnon rauhoittavuuden myös Jyväskylästä, kävellyt polkuja metsän humistessa ympärilläni ja viimeaikoina olen ollut tavattoman onnellinen nähdessäni, kuinka uskomattoman kauniisti luonto on puhjennut kukkaan, olen ollut onnellinen siitä nähdessäni työmatkallani kukkivia omenapuita, kävellessäni voikukkien valtaamassa omenatarhassa ja Tourujoella kauniin valkoisina kukkivien tuomien tuoksuessa kesän ensimmäisiltä päiviltä. Olen ollut onnellinen siitä, että luonto on kevään jälkeen herännyt kunnolla kesään ja on nyt enemmän elossa kuin minään muuna vuodenaikana, olen ollut onnellinen siitä, että olen saanut todistaa sitä ja tallentaa sen kaiken myös lukuisiin kauniisiin valokuviin.

x Ukkonen ja vesisade pitkään jatkuneen helteen jälkeen. En tiedä, olenko koskaan kirjoittanut siitä, mutta kuulun ehdottomasti niihin ihmisiin, jotka eivät suuremmin välitä kesähelteistä tai esimerkiksi aurinkoisista päivistä rannoilla, kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät todellakaan ole innoissaan lukiessaan sääennusteesta, että viikonloppuna on päivisin melkein kolmekymmentä astetta lämmintä. Viime viikonloppuna oli nimenomaan se melkein kolmekymmentä astetta lämmintä eli juuri niin kuuma, että huolimatta siitä, kuinka äärettömän kauniisti luonto oli puhjennut kukkaan, minä en vain yksinkertaisesti olisi pystynyt nauttimaan siitä vaan sen sijaan istuimme maailman rakkaimman kanssa pienessä asunnossa, pidimme verhot kiinni ja yritimme viilentää asuntoa tuulettimmella, mikä ei siinä kuumuudessa kuitenkaan riittänyt viilentämään asuntoa tarpeeksi. Odotin koko helteisen viikonlopun sadetta ja kun viimein sunnuntaina heräsin aamuyöllä siihen, että satoi vettä ja ukkosti, olin onnellinen, aivan käsittämättömän onnellinen siitä, että ensimmäistä kertaa sinä viikonloppuna oli hetken aikaa tarpeeksi viileää nukkumiseen tai hengissä pysymiseen ylipäätään. Jätimme ikkunan auki käydessä uudelleen nukkumaan ja vaikka meidän herätessämme seuraavan kerran olikin taas kuuma, olin silti onnellinen siitä aamuöisestä ukkosesta ja vesisateesta, siitä pienestä hetkestä, kun ei ollut niin järjettömän kuuma.

P5190429P5190358P5190322

12. kesäkuuta 2019

TUULESSA TUOKSUI LUPAUS KESÄSTÄ

P5190531P5190578P5190563

Toukokuu oli monella tavalla kaunis ja sen lisäksi, että minä olin onnellinen monesta auringonsäteisiin verhoutuneesta aamusta olin tavattoman onnellinen myös monesta kauniista iltapäivästä, mutta aivan erityisen onnellinen olin yhdestä kauniista sunnuntai-iltapäivästä, kun kävelimme yhdessä kaikista rakkaimman ihmisen kanssa Tourujoelle nauttimaan auringonsäteistä. Olin edellisenä iltana ollut Yläkaupungin yössä katsomassa Olavi Uusivirtaa, nostanut käteni ilmaan ja huutanut ilmaan sanoja joka ilta sun sydämesi lyö / yhden kerran liikaa / kun elämä on uni kesäyön / vain tää hetki on aikaa, minä olin rakastanut musiikkia sydänjuuriani myöten ja kävellessämme sinä kauniina sunnuntai-iltapäivänä auringonsäteiden loisteessa Tourujoelle se edellisen illan Himalajan kokoinen onnellisuus tuntui vielä selkärangassani. Tourujoki näytti tavallaan erilaiselta kuin se oli näyttänyt viimeisimmän vuoden ajan, enää se ei näyttänyt maisemalta työmatkani varrelta tai muistuttanut minua työni aiheuttamasta stressistä, se oli kauniimpi kuin se oli ollut aikoihin ja pysähtyessämme valokuvaamaan kukkivia tuomia en voinut olla hymyilemättä itsekseni, kuinka onnellinen minä olin.

Muistan edelleen sen hetken, kun kolme vuotta sitten kävelin ensimmäistä kertaa Tourujoen luontopolkua ja rakastuin siihen uskomattoman kauniiseen luontoon, siihen kaikkeen, mikä tuntui olevan kuin suoraan jostain lapsuuteni kaikista kauneimmasta satukirjasta. Näiden kolmen vuoden aikana se tavattoman kaunis luontopolku on vähitellen muuttunut, mutta huolimatta siitä, ettei se ole enää aivan kuin niistä lapsuuteni kauneimmista satukirjoista, kävellessämme sinä sunnuntai-iltana luontopolkua auringonsäteiden häikäistessä silmiäni olin tavattoman onnellinen kaikesta ympärilläni. Olin onnellinen kauniista ja rauhoittavasta luonnosta, lintujen laulusta ja siitä, kuinka toukokuun varovaisessa tuulessa tuoksui kukkivat tuomet ja lupaus kesästä, olin onnellinen luonnon pienistä ihmeistä ja edelläni kulkevasta maailman rakkaimmasta ihmisestä. Vähitellen kaunis iltapäivä vaihtui illan ensimmäisiin auringonsäteisiin meidän jatkaessamme Tourujoen jälkeen matkaamme eri suuntaan kuin olemme koskaan ennen jatkaneet, vanhojen tiilirakennusten varjossa hymyilimme toisillemme auringonsäteisen maalatessa hiuksemme kultaisella ja ihmettelimme, kuinka me emme olleet koskaan aiemmin käyneet siellä. Minä luulen, että meillä on vielä suunnattomasti nähtävää tässä kaupungissa, sanoin kävellessämme lopulta kotiin ja seuraavana yönä näin jotain kaunista unta, jota en kuitenkaan enää muistanut aamulla.

P5190528P5190589

9. kesäkuuta 2019

TUULINEN ÄITIENPÄIVÄ PIKKUKAUPUNGIN RAUHALLISUUDESSA

IMG_4096IMG_3718

Sen jälkeen, kun minä muutin kuusi vuotta sitten Helsinkiin, minulla on ollut tapana matkustaa jokaisena äitienpäivänä Savonlinnaan äitienpäivänä ja niin minä matkustin tänäkin vuonna. Minulle oli tärkeää päästä viettämään äitienpäivää oman äitini kanssa ja niin se on ollut kaikkina näinä vuosina, jollain tavalla jopa tärkeämpää kuin silloin, kun vielä asuin vanhempieni luona rakkaassa lapsuudenkodissani silloin kuusi vuotta sitten. Luulen, että se johtuu siitä, kuinka suhteeni vanhempiini on muuttunut sen jälkeen, kun muutin kolmensadan kilometrin päähän siitä rakkaasta (myönnän, ei se kaupunki silloin kuusi vuotta sitten ollut niin kovin rakas) pikkukaupungista ja vanhempani eivät olleetkaan enää läsnä jokapäiväisessä elämässäni muuten kuin puhelimen välityksellä. Näiden kuuden vuoden aikana olen  kasvanut ihmisenä aivan suunnattomasti ja siinä samalla vanhemmistani on tullut minulle entistä tärkeämpiä ja rakkaampia, sekä äidistäni että isästäni, enkä minä tiedä, kuinka voisin elää ilman heitä. En tiedä, kenelle soittaisin, kun en muista täydellistä reseptiä omenapiirakkaan tai kun en ymmärrä, mihin kohtaan pesukoneliitännässä tulee laittaa tiivisteitä, en tiedä, kenelle soittaisin, kun on järjettömän paha mieli kaikesta, en tiedä, kenelle soittaisin, jos en voisi soittaa niille ihmisille, joita en pystyisi koskaan kiittämään tarpeeksi kaikesta siitä, mitä he ovat vuokseni elämäni aikana tehneet.

Tänä vuonna vietin suurimman osan äitienpäivästä äitini kanssa ihan kahdestaan, sillä isäni teki ylitöitä ja palasi kotiin vasta illalla, eikä pikkusiskoni päässyt sinä päivänä kotiin (on muuten aivan käsittämätöntä, että myös se pikkusisko elää nykyään omaa elämäänsä jossain muualla kuin Savonlinnassa). Söimme aamulla kahdestaan kakkua aamiaiseksi, kävimme koirien kanssa kävelemässä tavallista pidemmän lenkin raikkaassa ilmassa ja puolenpäivän jälkeen ajoimme keskustaan vierailemaan isoäitini luona, isovanhempani ovat koko elämäni ajan asuneet sillä samalla kadulla vaihtaen vain aina hetkittäin asuntoa, mietin itsekseni juodessani teetä ja katsellessani heidän keittiönsä ikkunasta avautuvaa maisemaa. Oli kaunis ja rauhallinen iltapäivä ja palatessamme kotiin otimme koirat mukaamme ja kävelimme rantaan nauttimaan siitä kauniista iltapäivästä, siihen samaan niemennokkaan, missä olin muutamaa päivää aiemmin viettänyt aikaa koirien kanssa ja missä olemme viettäneet aikaa lukemattomia kertoja aiemminkin, aivan lapsuusvuosistani asti.

IMG_3769

Oli kaunis iltapäivä huolimatta siitä, että auringonsäteet piiloutuivat aina hetkittäin pilviverhon taakse ja navakka tuuli tarttui hiuksiin, niin kaunis, että viihdyimme niemennokassa puolitoista tuntia katsellen koirien suunnatonta riemua ja nauttien toukokuisen kevätpäivän kauneudesta. Juuri sellainen iltapäivä, jota tulen muistelemaan vielä monen vuoden päästäkin, minä mietin hyppiessäni kiveltä toiselle koirien seuratessa perässäni ja nauroin sitten itsekseni sille, kuinka tuuli tarttui hiuksiini niin, etten minä hetkittäin nähnyt hiusteni takaa yhtään mitään. Vastarannan venelaiturissa veneet keinuivat laineiden mukana ja auringonsäteiden lämmittäessä poskipäitäni katselin, kuinka muiden koirien nauttiessa järvivedestä Aada istui aivan äitini vieressä, se on aina ollut erityisen kiintynyt äitiini ja kulkee aina metsässäkin aivan äitissäni kiinni, mutta silti se hetkittäin vähän naurattaa. Se, kuinka uskomattoman kiintynyt koira voikaan olla yhteen ihmiseen, mietin hyppiessäni takaisin rantakalliolle ja muistin sitten, että myös Aadalla oli äitienpäivä, itseasiassa jo elämänsä toinen äitienpäivä, olihan siitä jo yli vuosi, kun tähän maailmaan syntyi kuusi tavattoman kaunista pentua. Luulen, että Aadallakin oli ihana äitienpäivä, nimittäin ainakin meillä oli ja isäni palatessa illalla kotiin söimme vielä lisää kakkua, istuimme olohuoneessa katselemassa televisiota ja olimme vain, rauhoituimme seuraavaa viikkoa varten.

    Ainiin ja matkustan minä aina isänpäivänäkin Savonlinnaan, se on aivan yhtä tärkeä päivä.

IMG_4093IMG_3863IMG_4102


7. kesäkuuta 2019

HETKEN TUNSIN ITSENI AIVAN ÄÄRETTÖMÄN PIENEKSI

IMG_3603IMG_3638

Sen saman toukokuisen päivän, jonka vietin rakkaassa pikkukaupungissa neljän rakkaan koiran kanssa, iltana kävelin lapsuudenkotini takapihalta avautuvaan metsään kuuntelemaan metsän huminaa ympärilläni ja nauttimaan valtameren kokoisesta rauhasta rintalastani alla. Vaikka olen kulkenut niitä samoja metsäpolkuja useammin kuin osaisin koskaan laskea, kerta toisensa jälkeen se rauha tuntuu ihmeelliseltä, tuntuu ihmeelliseltä, kuinka käsittämättömän suurta rauha rintalastan alla yksinkertaisesti voikaan olla ja kuinka se ei ole yhtä suurta missään muualla. Siinä metsässä on jotain todella erityistä ja kävellessäni vähitellen korkeiden lehtipuiden keskellä minä tunsin itseni tavallaan aivan äärettömän pieneksi, niin äärettömän pieneksi kaikkien niiden korkeiden ja vuosikymmenten ajan elämää nähdeiden lehtipuiden keskellä, että hetkeen ei ollut olemassa mitään muuta, ei ollut olemassa seuraavalla viikolla muuttuvaa elämääni eikä niitä asioita, jotka saisivat vielä kesäkuussakin stressin tuntumaan sydämessäni. Kaikki se tuntui siinä hetkessä aivan olemattoman pieneltä, minä tunnuin olemattoman pieneltä, eikä mikään ollut aikoihin tuntunut niin hyvältä tai saanut minua rauhoittumaan sillä tavalla, ehkä juuri se siinä takapihalta avautuvassa rakkaassa metsässä on niin erityistä.

Se, kuinka siellä tuntee itsensä aina niin kovin pieneksi ja kuinka niiden korkeiden puiden varjossa kaikki se, mikä on hetkeä aiemmin täyttänyt tai tulee vielä joskus tulevaisuudessa täyttämään sydämen stressillä, tuntuu niin olemattoman pieneltä. Kävelin korkeiden lehtipuiden lomasta havupuiden reunustamalle polulle ja jäin sitten hetkeksi kuuntelemaan puiden huminaa ja lintujen laulua ympärilläni, havupuissa on tavallaan jotain uskomattoman taianomaista, siinä, että vuodenajasta toiseen niiden varjossa tuntuu kuin olisin palannut kotiin, mietin katsellessani vuosia sitten myrkyssä metsäpolulle kaatuneita puita, niitä ei ole kukaan vuosien saatossa tullut korjaamaan pois ja ne muistuttavat minua yhä edelleen siitä yhdeksän vuoden takaisesta myrskystä, joka oli lukemattomia vuosikymmenten ajan aloillaan seisoneita puita vahvempi. Tavallaan ne ovat kaikkien näiden yhdeksän vuoden ajan olleet osa sitä rakasta metsää, myös polulle kaatuneina, mietin kiivetessäni kaatuneen kuusen ylitse päästäkseni kotiin ja kuunnellessani illalla sängyssäni sateen rummuttavan peltikattoa toivoin hetken myrskyä, niissäkin on jotain rauhoittavaa, jotain uskomattoman taianomaista.

IMG_3609IMG_3678IMG_3630

5. kesäkuuta 2019

YHTENÄ TOUKOKUISENA AAMUNA PIKKUKAUPUNGISSA

IMG_3205IMG_3231

Kuten viime kevät, myös tämä kevät on ollut monella tavalla muutosten kevät ja kuten viime keväänä, aloitin tänäkin keväänä työt uudessa työpaikassa, aivan erilaisten työtehtävien parissa kuin edellisessä työpaikassani. Kuitenkin, juuri ennen tämän uuden työsuhteen alkamista matkustin vielä pieneksi hetkeksi Savonlinnaan nauttimaan pikkukaupungin rauhallisuudesta ja viettämään aikaa sekä vanhempieni että koiriemme kanssa, sillä tiesin, että tämä uusi työ sitoisi minut vielä vahvemmin Jyväskylään kuin entinen työni. Jollain tavalla se pelottaa minua, ajattelin itsekseni istuessani bussissa yhtenä toukokuisena keskiviikkona matkalla pikkukaupunkiin, se, etten enää voi matkustaa pikkukaupungin rauhallisuuteen yhtä usein kuin ennen tai ainakaan niin pitkäksi ajaksi kerrallaan, pelottaa, sillä se rauhallisuus on tavallaan ollut minulle henkireikä näiden vuosien ajan, kun minä olen asunut Jyväskylässä. Katsellessani ohikiitävää maisemaa ikkunalasin takana ajatus kuitenkin jäi ja saapuessani sinä iltana Savonlinnan linja-autoasemalle kaikkialla oli hiljaista, juuri sitä minä rakastan Savonlinnassa, sitä hiljaisuutta ja sitä, että kahdeksan aikaan keskiviikkoiltana voi seisoa linja-autoasemalla niin, ettei siellä ole ketään muita, rakastan, vaikka aikoinaan vihasin sitä hiljaista kaupunkia.

Ajoimme isäni kanssa kotiin Viuhonmäen kautta, asuimme siellä muutaman vuoden ennen kuin pikkusiskoni syntyi ja nyt samalla kadulla kokonainen rivitalo oli tuhoutunut tulipalossa, se savu näkyi jo kaukaa, vaikka tulipalo oli syttynyt viisi tuntia aiemmin ja palo oltiin suurimmaksi osaksi saatua sammutettua. Se näky oli lohduton, mutta ajaessamme sen vanhan lapsuudenkotini ohitse minä en voinut kuin hymyillä nähdessäni vanhan leikkimökkini seisovan edelleen aloillaan, siinä täsmälleen samassa kohdassa, jossa se seisoi myös silloin, kun minä olin vielä parikymmentä vuotta nuorempi ja ajoin pienellä vaaleanpunaisella polkupyörällä takapihallamme. Muistan edelleen, kuinka kerran kaaduin sillä polkupyörällä samaisella takapihalla ajaessani loivaa rinnettä alas, mietin saapuessamme lopulta lapsuudenkotini pihaan ja neljän belgianpaimenkoiran hyppiessä innoissaan porttia vasten yrittäessäni päästä siitä sisään, ne olivat tavattoman innoissaan nähdessään minut ja niin olin minäkin päästessäni rapsuttamaan niitä. Sinä iltana istuin Laurin kanssa sohvalla ja silitin sen pehmeää turkkia, jossain syvällä rintalastani alla tuntui suunnaton rauha ja nukahtaessani vanhaan parvisänkyyni en olisi voinut olla onnellisempi siitä, että olin taas kotona ja että kaikki oli niin rauhallista.

IMG_3516IMG_3364IMG_3346

Seuraavana aamuna minä heräsin rauhallisuuteen, istuin hetken olohuoneessa katselemassa televisiota ja kävelin sitten kahden groenendael prinsessan kanssa rantaan nauttimaan päivän kauneudesta, niiden kanssa oli yksinkertaisesti aivan ihanan rauhallista kävellä, kun kummallakaan ei ollut kiire yhtään mihinkään. Päästessämme rantaan ne hyppäsivät kivelle katselemaan maisemaa, haistelivat tuulessa tuoksuvaa kevättä ja heiluttivat häntiään puhuessani niille vähän mistä sattuu, oli ihan uskomattoman rauhallinen torstaiaamu, juuri sellainen, joita minä rakastan aivan suunnattomasti. Palatessani kotiin päätin lähteä takaisin rantaan, mutta ottaa sillä kertaa mukaani Lisan ja Laurin, kaksi tervua, joiden kanssa rauhallisuus ei enää ollut samanlaista päästessämme rantaan, nimittäin siinä, missä Aada ja Hertta katselivat rauhallisina ympärilleen, Lisa ja Lauri juoksivat valtoimenaan ympäri niemennokkaa ja nauttivat päivästä jokaisella hengenvedollaan. Sinä kauniina, auringonsäteisiin verhoutuneena aamuna ne pääsivät myös ensimmäistä kertaa tänä keväänä järveen ja katsellessani niiden suunnatonta riemua niiden juostessa hetkittäin järveen juomaan vettä, en voinut itsekään kuin hymyillä, niin onnelliseksi minä tulin niiden riemusta ja siitä, kuinka tavattomasti ne nauttivat elämästä.

Lehtipuissa oli suuret silmut, tuulessa tuoksui kevät ja järvi oli viimein vapaa pitkän ja kylmän talven jälkeen, hengitin sitä kaikkea rauhallisuutta keuhkojeni täydeltä ja hymyilin itsekseni istuessani rantakalliolle katselemaan maisemaa, kuuntelemaan, kuinka laineet löivät hitaasti kallioon. Vastarannalla veneet odottivat rauhallisina aloillaan pääsevänsä ensimmäistä kertaa talven jälkeen vesille, niiden joukossa odotti meidänkin veneemme, joka nukkui vielä talviuntaan kuivalla maalla, jonain kauniina päivänä vanhempani laskevat sen jälleen vesille, mietin Lisan nuolaistessa kasvojani auringonsäteiden häikäistessä silmiäni ja en voinut olla naurahtamatta sen onnellisuudelle. Katselin vielä hetken niiden juoksevan ympäri niemennokkaa, annoin tuulen tarttua varovaisesti hiuksiini ja kun sitten viimein palasimme kotiin, jäin hetkeksi kuistille istumaan ja nauttimaan siitä, että kaikki oli hyvin ja rintalastani alla ihan suunnaton rauha.

IMG_3287IMG_3280

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.