Neljä vuotta sitten musiikki oli minulle aivan äärettömän suuri osa elämääni, musiikki kaikui pienen soluasuntoni nurkissa harjatessani aamuisin hiuksia aamuauringon tulviessa ikkunoista, istuessani M-junassa matkalla keskustaan ja kulkiessani pitkin tuntemattomia kadunkulmia kameran kanssa, musiikki soi istuessani iltaisin työpöytäni ääreen kirjoittamaan ja vielä hetkeä ennen kuin piilouduin kahden peiton alle näkemään unta lentämisestä. Neljä vuotta sitten musiikki väritti lähes jokaista hetkeä elämässäni, mutta viime vuosien aikana minun suhteeni musiikkiin on vaihdellut suuresti, hetkittäin olen rakastanut sitä sydämeni pohjasta ja välillä kuunteleminen on ainoastaan ahdistanut. Kaikesta huolimatta musiikki on kuitenkin ollut tärkeä osa elämääni niin kauan kuin vain muistan ja vaikka kuunteleminen on hetkittäin ahdistanut, kaipaan aivan suunnattomasti sitä, miltä musiikki tuntui vielä neljä vuotta sitten ja sitä, kuinka musiikki oli mukana elämäni jokaisessa hetkessä. Siksi minä olen päättänyt, että sen lisäksi, että tahdon tänä kesänä soittaa enemmän, tahdon myös kuunnella huomattavasti enemmän ja tuntea kylmien väreiden juoksevan ihollani, kun musiikki tuntuu jokaisessa hengenvedossa, hukkua musiikkiin värivalojen loisteessa ja huutaa ihan sydämeni pohjasta.
Kirjotin viime vuonna yksitoista kertaa siitä, mitä oli viimeisimmän kuukauden aikana soinut kuulokkeissani ja sen lisäksi, että tahdon taas kuunnella enemmän, tahdon myös kirjoittaa teille siitä, mitä soi kuulokkeissani juuri nyt. Tänään tahdon kirjoittaa teille monesta hienosta biisistä, jotka ovat tämän alkuvuoden aikana soinut kuulokkeissani istuessani bussissa matkalla Helsinkiin hukkumaan värivalojen loisteeseen Tavastialle, kävellessäni pysäkiltä aikaisin aamulla töihin ja istuessani iltaisin pienessä asunnossani illan viimeisten auringonsäteiden maalatessa varjoja seinille, jotka ovat kuulleet näiden kolmen vuoden aikana ihan luvattoman useasti, kuinka laulan mukana, kun musiikki tuntuu jokaisessa hengenvedossani ja hetken aikaa musiikki on tavallaan kaikki, mitä minulle on tässä maailmassa olemassa.
Tänä vuonna ensimmäinen julkaisu, joka sai minun hauraan sydämeni muuttamaan rytmiään, oli aivan ehdottomasti tammikuun puolivälissä ilmestynyt Eva + Manun In The Woods, joka on kuuden biisin verran valtameren kokoista rakkautta. Muistan, kuinka seitsemän vuotta sitten kuulin ensimmäistä kertaa kyseisen duon tuotantoa ja sain todistaa heidän ensimmäistä Ilosaarirockin keikkaansa, muistan, koska niiden hetkien jälkeen Eva + Manu on ollut erottamaton osa elämääni ja olen saanut kerta toisensa jälkeen todistaa keikkoja, jotka saavat kylmät väreet juoksemaan kalpealla ihollani, mutta myös rakastua kerta toisensa jälkeen duon uuteen musiikkiin. Kuten jokainen yhtyeen aiempi julkaisua, myös In The Woods on kokonaisuudessaan aivan uskomattoman kaunis, juuri sellainen, mikä saa rauhallisina iltoina minun sydämeni muuttamaan rytmiään pelkästä siitä valtameren kokoisesta rakkaudesta. Tammikuussa ilmestyi myös Lapkosta tuttujen Ville Maljan ja Jussi Matikaisen muodostaman Dallas Kalevalan debyyttialbumi, joka soi minun kuulokkeissani ihan luvattoman paljon heti ilmestyttyään sekä Bring Me The Horizonin amo, joka taas puolestaan vaati näin rehellisesti sanottuna enemmän kuin sen yhden kuuntelukerran avautuakseen minulle, olihan tämä kyseinen albumi lopulta kuitenkin jotain sellaista, mitä minä en ollut osannut odottaa, niin vahvasti erilainen kuin edeltäjänsä.
Ensimmäinen suomenkielinen biisi, joka sai minut murtumaan ihan pieniksi palasiksi tänä vuonna, oli Ellinooran Sinä 4ever, joka soi edelleen kuulokkeissani aivan luvattoman useasti ja joka on samalla myös yksi hienoimmista biiseistä, joita on tänä vuonna julkaistu. Tänä vuonna on kuitenkin ehditty julkaista monta muutakin hienoa biisiä ja albumia, joista minun kuulokkeissani ovat soineet esimerkiksi Ylva Harun Linnut sekä Samuli Putron Pienet Rukoukset, joista molemmat ovat kokonaisuudessaan tavattoman hienoja albumeita sekä Luukas Ojan uskomatonta asennetta huutava biisi Luukasoja. Näiden lisäksi tämän alkuvuoden aikana julkaistuista suomenkielisistä julkaisuista kuulokkeissani ovat soineet Chisun uusi tuotanto, aivan erityisesti biisi nimeltä Momentum, joka on ehdottomasti yksi hienoimmista tänä vuonna julkaistuista biiseistä sekä Pauliina Kokkosen soolouran debyyttialbumi Valveilla, jolta en ollut tavallaan osannut odottaa mitään, mutta joka oli lopulta yksi kevään tärkeimmistä albumeista, siinä soi minulle edelleen kevät. Kevään aikana myös Haloo Helsinki! yhtyeestä tuttu Ellips julkaisi debyyttialbuminsa Yhden naisen hautajaiset, jolta minä odotin aivan suunnattomasti, sillä aiemmin tänä vuonna julkaistu Ellin soolouran ensimmäinen single Maailma on rikki oli ollut aivan käsittämättömän hieno. Lopulta Yhden naisen hautajaiset lunasti kaikki odotukseni ja niin teki myös toukokuun lopussa julkaistu Olavi Uusivirran uusi albumi Skorpioni, jonka itseasiassa kävin ostamassa itselleni c-kasettina ja jota olen nyt kuunnellut pienessä asunnossani rauhallisina iltoina, nimenomaan juurikin siltä c-kasetilta.
Loppukeväästä The Blanko julkaisi kolmannen albuminsa Stimulation Paradise, eivätkä mitkään sanat riittäisi enää kuvailemaan sitä, kuinka suunnattomasti olin odottanut kyseistä albumia tai ylipäätään yhtyeen uutta tuotantoa, olihan yhtyeen edellisen albumin julkaisusta kulunut jo kuusi vuotta. On varmaan sanomattakin selvää, että kyseinen albumi on soinut kuulokkeissani ilmestymisensä jälkeen huomattavan paljon ja vähitellen siitä on alkanut tulemaan minulle yhtä tärkeä albumi kuin kaksi edeltäjäänsäkin, vaikka siihen onkin kieltämättä vielä vähän sitä matkaa. The Blankon lisäksi kuulokkeissani on soinut myös monen muun kovin rakkaan yhtyeen musiikkia, sellaisten, jotka eivät ole tämän vuoden aikana julkaisseet uutta musiikkia eivätkä todennäköisesti tule sitä julkaisemaankaan, kuten esimerkiksi Von Hertzen Brothersia, Lapkoa, Fleet Foxesia ja Rubikia, jotka soivat kuulokkeissani vuodenajasta toiseen riippumatta oikeastaan millään tavalla siitä, mitä elämässäni sattuu juuri siinä hetkessä tapahtumaan, mutta samalla kuulokkeissani on soinut esimerkiksi myös Paperi T, Ruusut, Ólafur Arnalds, First Aid Kit, Hisser, Vesala ja Pariisin Kevät.
Juuri nyt tai no, oikeastaan viimeisimmän viikon aikana kuulokkeissani on soinut huomattavan paljon Billie Eilishin tänä vuonna julkaistu albumi WHEN WE ALL FALL ASLEEP, WHERE DO WE GO? josta en rehellisesti sanottuna alkuun välittänyt juurikaan, mutta joka on vähitellen alkanut soimaan yhä enemmän kuulokkeissani sekä Apulannan hetki sitten julkaistu Make Nu Metal Great Again EP, jonka ensimmäinen biisi Lokin päällä lokki on minulle itselleni henkilökohtaisesti tärkein tänä vuonna julkaistu biisi. Nämä ja monta muuta biisiä olen listannut uuteen soittolistaani, jota tulen päivittämään tämän vuoden aikana toivottavasti vielä luvattoman useasti, joten mikäli sinua jonain päivänä kiinnostaa, mitä soi kuulokkeissani juuri nyt, suosittelen suuntaamaan Spotifyn ja tämän kyseisen soittolistan pariin.
Lähetä kommentti