Olen huomannut alkaneeni taas kuuntelemaan Taylor Swiftin folklorea, sytyttämään kynttilöitä sadepisaroiden valuessa pitkin ikkunalasia ja kirjoittamaan yksittäisiä sanoja ja lauseita puhelimen muistioon, ajatuksia, jotka käyvät ihan hetken mielessä ja katoavat sitten. Luonto on alkanut vähitellen verhoutua kauneimpiin väreihinsä, jotka ovat aivan kuin ne yksittäiset sanat ja lauseet, maalaavat hetken maiseman kauniiksi ja katoavat sitten.
Syvällä rintalastan alla kuiskailee syksy, kaikista rakkain vuodenaika.
Rauha. Hiljaisuus.
Iltaisin pieni ihminen on tahtonut olla vain sylissä, eikä mikään ole tuntunut niissä hetkissä tärkeämmältä kuin olla olemassa hänelle, ihmetellä yhdessä ikkunalasin takana joka ilta aina vähän aikaisemmin hämärtyvää iltaa ja katuvaloja, jotka loistavat keltaista valoaan illan hämärässä. Hänen toinen syksynsä, tahtoisin ikuistaa sen lukemattomiin valokuviin, kerätä kirjojen väliin talteen kaikki syksyn kauneimmat värit ja kertoa sitten vuosien päästä niistä hetkistä, siitä, kuinka onnellinen minä olin saadessani viettää jo toisen syksyn hänen kanssaan.
Lähetä kommentti