Sen tuntee jossain syvällä rintalastan alla, sen, kuinka syksy on alkanut lähestyä, mietin kävellessämme yhtenä myöhäisenä elokuun iltana Valon kanssa kahdestaan omenatarhan poikki. Syksy tuoksui vasta häivähdyksenä ilmassa ja menisi vielä hetki ennen kuin luonto verhoutuisi kauneimpiin väreihinsä ennen talvea, mutta minusta tuntui samalta kuin aina syksyn ensimmäisinä päivinä, tuntui kuin jokin olisi muuttumassa. Kuin syksyn lähestymisen, tunsin sen jossain syvällä rintalastani alla ja se sai koko kesän rauhattomasti lyöneen sydämeni rauhoittumaan, jokin oli muuttumassa, edessä oli jotain tuntematonta, jotain uutta ja ehkä vähän jotain vanhaa.
Jokin oli muuttumassa, mikä ihana ajatus.
Ei menisi enää kauan ennen kuin illan viimeiset valonsäteet vaihtuisivat hämärän lempeään syliin, minä sanoin vierelläni kulkevalle koiralle, pimeys oli alkanut saapua aina vain aikaisemmin. Meillä ei kuitenkaan ollut kiire mihinkään, istuimme hetkeksi pitkän heinän keskelle kuuntelemaan hiljaisuutta ja hengittämään viileää ilmaa, jokin oli muuttumassa, hymyilin itsekseni ja suljin hetkeksi silmäni, tuuli kuiskaili hiljaa puiden latvoissa.
Lähetä kommentti