26. toukokuuta 2014

puhuit rakkaudesta äärettömästä

pojat skeittaa 072pojat skeittaa 080
Olen miettinyt itseäni ja sitä, kuinka kolmensadan kilometrin päässä täältä istuin rantakallioilla hengittämässä merituulta ja kuuntelemassa aaltojen lyövän hitaasti rantakivikkoon, istuin auringonsäteiden vaihtuessa pimeyteen. Kävelin tuntemattomilla kaduilla löytääkseni maailman äärettömän kauneuden kirsikkapuiden varjosta ja hymyilin vastaantulijoille tuntematta kertaakaan yksinäisyyttä rintalastani alla: kolmensadan kilometrin päässä, siellä, missä vastaantulijat myöhästyvät seuraavasta metrosta, minä en kertaakaan tuntenut yksinäisyyttä rintalastani alla tai kaivannut itselleni rakkaimpia ihmisiä. Täällä kolmensadan kilometrin päässä raitiovaunujen kolinasta yksinäisyys kuiskailee nimeäni ensimmäisenä yksinäisenä päivänä ja tuntuu, etten pysty hengittämään kävellessäni yksin rantakalliolle hengittämään auringonlaskujen kauneutta, en pysty kirjoittamaan onnellisuudesta keskeneräisilläkään lauseilla.

Vaikka olenhan minä äärettömän onnellinen. Hymyilen vastaantulijoille tämän pikkukaupungin satamassa höyrylaivojen huutaessa tervehdyksiään, kävelen rantakalliolle kuiskailemaan maailman kauneimpia sanoja ja herään aamuöisin nauramaan itselleni, mutta tavallaan olen alkanut pelkäämään yksinäisyyttä: huomannut tarvitsevani ihmisiä ympärilleni ollakseni äärettömän onnellinen ja ymmärtänyt, kuinka rakkaimmat ihmiset eivät kadonneet viereltäni etsiessäni itseäni tuntemattomilta kadunkulmilta kolmensadan kilometrin päässä täältä, hengittäessäni keuhkoni täyteen elämää raitiovaunujen kolistessa ohitseni ja unohtaessani kirjoittaa postikortteja pikkukaupunkiin, ainoastaan minä katosin hetkellisesti yksinäiseen todellisuuteeni. Viimeistään nyt sellaisen ymmärtää, kuinka äärettömän paljon rakastan ihmisiä, jotka ovat pysyneet vierelläni välimatkoista ja elämäntilanteista huolimatta, rakastan hauraan sydämeni pohjasta.
pojat skeittaa 083pojat skeittaa 037pojat skeittaa 086

23. toukokuuta 2014

muistaisit hengittää

woods 054woods 291
Hetkittäin sitä unohtaa, kuinka täytyisi pysähtyä rakastamaan maailman suunnatonta kauneutta: istua rantakalliolla kuuntelemassa lintuparven laulavan vapauttaan, laineiden törmäävän hitaasti rantakallioon ja tuuliaisen tarttuvan varovaisesti hiuksiin. Suljettava silmänsä tunteakseen kuuluvansa lintuparven suunnattomaan vapauteen ja hiljentääkseen mielensä, sivuuttaakseen jokaisen mieleen tulevan keskeneräisen ajatuksen: ainoastaan äärettömän kaunista hiljaisuutta lämpimän tuuliaisen hyväillessä poskipäitä, jokaisella hengenvedolla pääsee lähemmäs itseään kallionlohkareiden murtuessa rintalastan alla laineiden kohinaan ja tuulenhenkäyksiin poskipäillä.

Unohtaa, kuinka on palattava aarnipuiden varjoon kuuntelemaan metsän rauhallista huminaa ja sulkemaan silmänsä yhä uudelleen, tunteakseen äärettömän ykseyden selkärankansa jokaisessa nikamassa, sanattomina kuiskauksina muurahaisten jatkaessa matkaansa aamuauringossa. Sellaisen minä olen hetkittäin unohtanut, halunnut juosta huomaamatta maailman suunnatonta kauneutta ympärilläni ja havahtunut sitten ymmärtämään, ettei tarvitse juosta tunteakseen olevansa elossa: maailma ottaa hellään syleilyynsä pysähtyessäni hetkeksi kuuntelemaan hiljaisuutta aarnipuiden varjossa, voin sulkea silmäni kuunnellessani hiljaisuuden kuiskailevan korvaani rakkauttaan ja avatessani silmäni tuntuu, kuin avaisin silmäni ensimmäistä kertaa elämässäni.
woods 286woods 119woods 130
Maailma on lempeitä tuulenhenkäyksiä auringonsäteiden rauhaisassa harmoniassa, hymyilen silmilläni kaiken äärettömälle kauneudelle ja katselen sinitaivaan avautuvan ylläni uskomattoman kirkkaana, jään miettimään sitä. Loputonta kauneutta ympärilläni lintuparven laulaessa vapauttaan, muurahaisia metsäpolulla tuuliaisen tarttuessa kihartuneisiin hiuksiini ja sitä uskomattoman suurta ykseyden tunnetta, kuinka sellaisen oikeastaan voi unohtaa? Sillä ilman luonnon rauhoittavaa vaikutusta ja sinitaivaan ääretöntä kauneutta en tavallaan olisi mitään, kulkisin silmät sidottuina rautatieaseman kiireessä ja kadunkulmalta toiselle tunnistamatta itseäni vastaantulijoista, koskaan ei saisi unohtaa.
woods 070woods 272

22. toukokuuta 2014

varpaiden välissä

savokesä 057savokesä 130savokesä 067 Suunnatonta onnellisuutta, kun aamuyön viimeisinä tunteina kotimatkalla linnut laulavat vapauttaan ja minulla hiuksissani tähtipölyä avaruuden laidalta, kävelen paljain jaloin loppumatkan tunteakseni hiekan varpaideni välissä. Päästessäni kotiportille omenapuut kukkivat uskomattoman kauniisti ja hymyilen typerästi, aamulla unohdun uskomattoman kauniisti kerrottuihin tarinoihin: hetkittäin hymyilen itsekseni, varpaiden välissä hiekkaa aamuyön hiljaisuuteen verhotulta kotimatkalta.

20. toukokuuta 2014

kanssasi kuopioon ja takaisin

kuopio 098kuopio 062kuopio 087
Eräänä kauniina sunnuntai-iltana päätettiin yllättäen matkustaa Kuopioon hakemaan hyvä ystävämme Teemu takaisin kotikaupunkiinsa, eikä ensimmäinenkään keskeneräinen tarina riittäisi kuvaamaan sitä onnellisuutta, kun kotimatkalla pysähdyttiin juoksemaan pellolle. Naurettiin kaiken järjettömyydelle punaisen kuun valaistessa pimeyttämme, uudet kenkäni kastuivat kadottaessani todellisuuden suunnattomaan onnellisuuteen ja juostessani ääretöntä vapauttani unohduin miettimään, kuinka hetkellisesti kaikki oli siinä: siinä ohikiitävässä hetkessä tummansiniseen samettiin pukeutuneen taivaan alla, rakkaiden ihmisten kasvoille unohtuneessa onnellisuudessa ja hitaassa tuulessa, joka tarttui hiuksiin kertoen tarinaansa valtamerten takaisesta maailmasta.

Unohduin miettimään, jossain siellä valtamerten takana suunnatonta onnellisuutta maailman verhoutuessa tummansiniseen samettiin: samaista onnellisuutta, joka rakkaiden ihmisten kasvoilla jatkaessamme kotimatkaa. Tapani rakastaa sinua tietenkin punaista kaikilla mittareilla silti oikein, Olavi Uusivirta lauloi vuorokauden vaihtuessa seuraavaan ja olisin halunnut kirjoittaa rakkauttani jokaiseen tienviittaan maailman ollessa kauniimpi kuin olisin koskaan osannut kuvitellakaan, kaikki oli paremmin kuin olisin koskaan osannut kuvitellakaan, enkä minä kaivannut mihinkään. Siinä hetkessä olin äärettömän onnellinen ja täynnä sitä suunnatonta rakkautta, joka tarttui kasvoilleni juostessani pimeyteen kietoutuneella pellolla.
kuopio 140kuopio 113
Vuorokauden ensimmäisinä tunteina käveltiin mustahiuksisen pojan kanssa pimeällä metsätiellä, pysähdyttiin kuuntelemaan hiljaisuutta tummansinisen taivaan alle ja vaikka hetkittäin pelko tarttuikin olkapäähäni, olin pakahtua suunnattomaan onnellisuuteeni. Kaikki oli hetken paremmin kuin koskaan aiemmin ja silloin päätin,

tästä kesästä tulee maailman kaunein.
kuopio 124kuopio 153kuopio 147

18. toukokuuta 2014

WHEN YOU TURN THE LIGHTS OUT

auringonlasku pikkuniemi 007auringonlasku pikkuniemi 080
Did she make your heart beat faster than I could, musiikki kuiskailee kävellessäni valkoisen puutalon ohitse rantakalliolle katselemaan auringonlaskun uskomatonta kauneutta ja kuuntelemaan hiljaisuutta avaruuden rajattomuuden sekoittuessa laskevaan aurinkoon, hetkittäin minua huimaa. Maailma verhoutuu vaaleanpunaiseen rauhallisuuteen ja jään kuuntelemaan lintuparven laulavan onnellisuuttaan: tuntuu samanaikaisesti rauhalliselta ja moniselitteiseltä, kuin olisin avannut silmäni ensimmäistä kertaa vuosituhanteen: horisontissa maailma uinuu auringonlaskun äärettömässä harmoniassa, vastarannalla ei ensimmäistäkään yksinäistä kulkijaa ja rajattomuuden aaltojen lyödessä hitaasti lämpimään rantakallioon antauduin hiljaisuuden kauneudelle ja olisin halunnut keinua aalloissa, katsella taivasta tietämättä kulkemaani ilmansuuntaa.

Tietämättä mihin aaltojen mukana päätyisin, sillä luulen minut luotiin kulkemaan hyökyaaltojen ja tuulenhenkäysten mukana karttapallon toiselle reunalle, hetkittäin takaisin hengittämään maailman kauneutta pikkukaupungin laidalle. Elämässä täytyy uskaltaa kulkea tuntemattomaan silmät sidottuina ilman maailmankarttaa, unohtua kuuntelemaan hiljaisuutta auringonlaskun suunnattomassa harmoniassa ja katsella itseään kuin ulkopuolisena, hymyilen kastaessani jalkani kylmään rantaveteen: tuntuu kuin kuuluisin kokonaisuuteen, kulkisin muuttolintujen tavoin kevään ensimmäisistä auringonsäteistä seuraavaan kevääseen ja saisin onnellisuuteni hitaasti rantakallioon lyövistä rajattomuuden aalloista, puhuisin seitsemällä tuntemattomalla kielellä hiljaisuuden ollessa musiikkiakin kauniimpaa.
auringonlasku pikkuniemi 
060
Maailma on hetken aikaa ainoastaan ääretöntä hiljaisuutta, suljen silmäni tunteakseni rauhallisuuden selkärankani jokaisessa nikamassa ja jostain hiljaisuudesta kuiskataan, pidä varasi. Minkä suhteen pitäisin varani, mietin rajattomuuden aaltojen jatkaessa kohinaansa, pitäisinkö varani maailman suhteen: pitäisinkö varani pimeän, tähtitaivaan vai äärettömän rauhallisuuden suhteen, pitäisinkö varani sinun suhteen? Pidä varasi, kuiskataan kuin sivuäänenä hauraassa sydämessäni ja tahtoisin kirjoittaa keskeneräisistä lauseistani valmiin rakkaustarinan maailman suunnattomasta kauneudesta, huutaa ääretöntä rakkauttani auringonlaskun harmoniassa ja kertoa jokaiselle vastaantulijalle, kuinka hetkittäin rakastan sinua hauraan sydämeni pohjasta ja kaadun katsellessani tähtitaivaan suunnatonta kauneutta, hetkittäin katoan auringonlaskujen harmoniaan unohtaen maksaa vuokrani. Pidä varasi, naurahdan itselleni musiikin kuiskaillessa vielä did she give you what you hoped for?
auringonlasku pikkuniemi 008auringonlasku pikkuniemi 099

AND THAT'S ALL

auringonlasku pikkuniemi 103auringonlasku pikkuniemi 049auringonlasku pikkuniemi 101

13. toukokuuta 2014

STORIES UNTOLD

satuja 012auringonlasku pikkuniemi 003satuja 036
Ensimmäiset päivät rakkaassa pikkukaupungissa ovat olleet uskomattoman onnellisia, eilen istuin rantakalliolla juomassa viiniä ja myöhemmin seikkailin katselemaan pikkukaupungin keskustaa, onnellisuutta ihmisten kasvoilla. Aamuyön ensimmäisinä tunteina kotimatkalla maailma oli äärettömän kaunis, pimeys verhosi maisemaa tummansiniseen samettiin ja kuiskailin ilmaan rakkauttani maailman kauneimmilla sanoilla, ei ensimmäistäkään vastaantulijaa. Sellaisina hetkinä tavallaan ymmärtää, että ainoastaan tähän pikkukaupunkiin tulen kuulumaan elämäni viimeisiin hengenvetoihin asti ja tähän pikkukaupunkiin tulen kaipaamaan elämän heitellessä myrskytuulen mukana kaupungista seuraavaan, tähän pikkukaupunkiin tulen aina palaamaan laulamaan tyhjille kadunkulmille. Sellaisina hetkinä ja jokaisena sateisena päivänä, jolloin on pysähdyttävä lukemaan vuosikymmenten takaisia satukirjoja, tavallaan ymmärtää, ettei haluaisi ollaan missään muualla.

Tässä on hyvä.
satuja 028

10. toukokuuta 2014

REMEMBER TO BREATHE

puuvallila 003puuvallila 029
Viimeisimmät päivät ovat olleet mielettömän kauniita, olen päätynyt seikkailemaan tuntemattomille kaduille ja lopulta Vallilan 1910-luvulla rakennetulle puutaloalueelle keksimään uusia tarinoita sen asukkaille vuosikymmenten takaa: kuvitellut mielessäni aamukahvit varjoisilla sisäpihoilla auringonnousun aikaan ja lapset juoksemassa toistensa perässä pitkin kaareutuvia katuja. Puhtaat lakanat haurailla pyykkinaruilla, myöhäiset kesäillat täydellisessä harmoniassa ja puiden varjoon nukahtaneen koiran, ensimmäiset rakkaudentunnustukset hiljaisilla kadunkulmilla auringonlaskun maalatessa maailmaa vaaleanpunaisella, unettomat yöt leveillä ikkunalaudoilla ja tuoreen leivän tuoksun aamuvarhain kaupungin heräillessä vähitellen ikkunalasin takana.

Ehkä juuri niiden tarinoiden takia rakastun kyseiseen asuinalueeseen yhä uudelleen niin vahvasti, että tekisi mieli kirjoittaa tuhansia rakkauskirjeitä niille tuntemattomille ihmisille vuosikymmenten takaa ja piirtää huulipunalla rakkautta jokaisen vastaantulijan kasvoille, nostaa kädet ilmaan kävellessään auringonsätein maalatuilla kadunkulmilla. Tekisi mieli kirjoittaa rakkauttani vielä saapuessani rautatieasemalle vastaantulijoiden juostessa ehtiäkseen seuraavaan metroon, minä en ole juossut ensimmäistäkään askelta ehtiäkseni mihinkään, seuraavaan metroon seitsemän minuuttia ja kasvoillani uskomattoman suurta onnellisuutta jostain vuosikymmenten takaisilta kevätpäiviltä.
puuvallila 109
Onnellisuutta silloinkin, kun eilen heräsin kaatosateen piiskatessa ikkunalautoja ja maailman pukeutuessa vesiväreillä maalattuun todellisuuteen, raskain vedoin sinisellä ja harmaalla. Tavallaan olen halunnut päästää irti siitä suunnattomasta kiireestä, unohtaa viettäväni viimeisiä päiviäni tässä kaupungissa ja palaavani vasta syksyn ensimmäisinä päivinä: tänään matkustan rakkaaseen pikkukaupunkiin rakastamaan maailman kauneutta, kuiskailemaan rakkauttani auringonlaskujen maalatessa maisemaa ja nauttimaan elämästä, enkä aio palata kertaakaan ennen syksyä.

Helsinki, nähdään syksyllä.
puuvallila 115puuvallila 041puuvallila 012

8. toukokuuta 2014

FLOWERS IN YOUR HAIR

helsinki 131helsinki 140helsinki 134

7. toukokuuta 2014

MY ΓΟΛΕ IS SICK AND WRONG

okpal 047helsinki 180okpal 014
my love is sick and wrong my love is lying
my love is a bruise
in a black sky

One step back away from me one step back into purple dreams one step back into the light, Ville Malja kuiskaili tämän aamun äärettömässä harmoniassa ja hymyilin typerästi jokaiselle täydelliselle sanalle. Hymyilin äärettömälle rakkaudelle sinä vuosien takaisena pimeyteen verhoutuneena iltana, kun ensimmäistä kertaa kuuntelin kyseisen yhtyeen musiikkia ja rakastuin musiikin uskomattomaan vahvuuteen, jolle ensimmäinenkään keskeneräinen lause ei koskaan tulisi riittämään: rakastuin musiikin uskomattomaan vahvuuteen, joka ensimmäisellä kuuntelukerralla särki sydämeni tuhansiin palasiin ja kuiskaili rakkauttaan löytäen jokaisen heikkouteni.

Oikeastaan en tiedä, olenko koskaan rakastunut mihinkään samankaltaisesti tai olenko koskaan osannut rakastaa mitään samanlaisella loputtomuudella: musiikki on itselleni henkilökohtaisesti tärkeintä maailmassa ja olen kirjoittanut äärettömästä rakkaudesta moniin yhtyeisiin, mutta viimeisellä hengenvedollani haluaisin kuitenkin kuunnella Lapkoa. Olen kirjoittanut suurimmasta musiikkirakkaudestani, mutta tämän kyseisen yhtyeen kuiskaillessa rakkauttaan tämän aamun äärettömässä harmoniassa olisin tavallaan voinut vannoa täydellisyyden olevan kätkettynä jokaiseen sointuun ja jokaiseen täydelliseen sanaan. Täydellisyyden olevan kätkettynä niihin taukoihin, jolloin uskaltaa hengittää pelkäämättä täydellisyyden särkyvän sirpaleiksi lattialle: näin uskomattoman vahva täydellisyys kestää pyörremyrskyt, rankkasateet valtamerten toisella puolen muuttolintujen törmätessä pilvenpiirtäjiin ja viimeisten auringonsäteiden sammuessa.
okpal 070
Tunsin kylmät väreet hauraasta selkäytimestäni kylkiluihini, enkä tavallaan halunnut avata silmiäni kohtaamaan todellisuutta ja silloin sanat my love is sick and wrong my love is lying my love is a bruise in a black sky saivat sydämen lyömään niin lujaa, ettei sille tunteelle oikeastaan ollut enää määritelmää ensimmäisessäkään sanakirjassa: en uskaltaisi kuvata sitä rakkauden määritelmällä, onnellisuuden kaukaisena ulottuvuutena tai loputtomana surumielisyytenä. Tämänkaltaisia tunteita ei ole koskaan tarkoitettu määriteltäviksi, vaikka kyyneleet eivät jäisikään kiteiksi silmäkulmiin ja olisi itkettävä vuolaasti musiikin iskiessä uskomattomalla vahvuudellaan selkärankani jokaiseen nikamaan. Tämänkaltaiset tunteet ovat lopulta maailman kauneimpia ja sydämen vähitellen rauhoittuessa on ainoastaan todettava, ettei suurimman musiikkirakkauden määritelmä riittäisi kuvaamaan suhdettani tähän yhtyeeseen, ei koskaan.

Kuunnelkaa Lapkoa.
helsinki 138okpal 085
© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.