23. joulukuuta 2021

OLEN ÄÄRETTÖMÄN ONNELLINEN TÄSTÄ JOULUSTA

IMG_6787IMG_6828

 

Joulukuun kuudentena päivänä kirjoitin siitä, kuinka olisin tahtonut joulukuussa rauhoittua nauttimaan pienistä hetkistä, kävellä  iltapäivän varovaisten valonsäteiden loisteessa lumihuntuun verhoutuneen omenatarhan ohitse ja istua iltaisin saunassa kuuntelemassa äänikirjoja, kuunnella hiljaisuuden kuiskailevan metsäpoluilla ja antaa kevyen tuulen tarttua hiuksiini. On kuitenkin myönnettävä, että minun oli uskomattoman vaikea rauhoittua ihan vain hengittämään ja nauttimaan niistä pienistä hetkistä, oli kovin vaikeaa päästää irti loputtomasta stressistä ja kiireestä, jotka ovat tuntuneet jossain syvällä rintalastani alla luvattoman kauan, niin kauan, että hetkittäin huomasin pelkääväni, etten osaisi päästää kaikesta siitä irti ennen joulua, etten osaisi rauhoittua hengittämään.

 

Viime perjantaina oli viimeinen työpäiväni ennen viikon mittaista joululomaa ja kävellessäni työpäiväni jälkeen keskustaan ostamaan aivan viimeisiä joululahjoja mietin itsekseni, kuinka oli viimeinkin tullut aika päästää irti. Ennen ensimmäistäkään kauppaa minä kävelin katsomaan jouluvaloihin verhoutunutta kirkkopuistoa, pysähdyin hengittämään tummansinisen taivaan alla ja katselin, kuinka lukuisat valot loistivat kirkkaina pimeässä illassa, kirkkopuisto oli taianomaisen kaunis sinä iltana. Lahjaostosten lomassa unohduin miettimään itsekseni, kuinka joululahjat eivät ole olleet minulle enää vuosiin tärkeintä joulussa, eivät, vaikka minä rakastan nykyään antaa joululahjoja ja nähdä lahjan saajan kasvoilla sen onnen, jonka antamani lahja on saanut aikaiseksi. Onni, se on tärkeää, mutta yhtä tärkeää minulle on se valtameren kokoinen rauha syvällä rintalastani alla ja rakkaimpieni kanssa viettämäni aika, se, että voin pysähtyä nauttimaan joulun taianomaisuudesta ja ihan vain hengittää.

 

IMG_6799IMG_6847IMG_6811

 

Illalla istuimme pienen karvakuonon kanssa olohuoneen sohvalla katsomassa ehdottomasti yhtä tämän vuoden kauneimmista jouluelokuvista, A Boy Called Christmas oli siinä hetkessä juuri sitä, mitä tarvitsin ja pakkasen kiristyessä ikkunalasin takana tuntui lopulta, että minulla oli aikaa ihan vain hengittää. Ei tarvinnut suorittaa, ei ollut kiire mihinkään ja pieni karvakuono tuhisi vieressäni nukahtaessaan kesken elokuvan, oli niin valtavan rauhallista, että se sai joulun kuiskailemaan jossain syvällä rintalastani alla. Myöhään illalla minä istuin vielä saunassa kuuntelemassa äänikirjaa ja hymyilin nähdessäni, kuinka se rakas karvakuono jäi eteiseen nukkumaan nähdäkseen aina tarvittaessa minut saunan lasioven lävitse, kaikki oli hyvin, kaikki oli aivan äärettömän hyvin. Juuri ennen kuin nukahdin mietin itsekseni, kuinka onnellinen olin siitä, että olin osannut päästää irti kiireestä ja stressistä, antaa joulun kuiskailla rintalastani alla ja pysähtyä hengittämään, onnellinen tästä joulusta.

 

IMG_6917IMG_6862

22. joulukuuta 2021

LINDSEY STIRLING, LAHJAPAPEREITA JA KAUNIS AAMU

IMG_7140IMG_6360IMG_7031

 

Yhtenä sunnuntaina heräsin aikaisin, kävelin unisen karvakuonon kanssa lumisia katuja ja palatessani takaisin kotiin laitoin riisipuuron liedelle kiehumaan, valonsäteet maalasivat hetkittäin juoviaan olohuoneen valkoiseksi maalatulle seinälle ja kuuntelin, kuinka rappukäytävässä lapset odottivat hissin saapumista oikeaan kerrokseen. Odottaessani riisipuuron valmistumista istuin olohuoneen lattialle paketoimaan viimeisiä joululahjoja, taustalla soi Lindsey Stirlingin Warmer In The Winter albumi, jota olen kuunnellut lokakuun lopusta saakka luvattoman paljon, se on aivan äärettömän kaunis ja on saanut minut hymyilemään aina kerta toisensa jälkeen, tuntemaan joulun taianomaisuuden jossain syvällä rintalastani alla, tanssimaan muutaman askeleen lumisilla kaduilla.


Kauniita olivat myös joulukuun alussa ostamani lahjapaperit, joihin käärin joululahjoja sinä aamuna, niistä on tullut minulle viime vuosina jostain syystä erityisen tärkeitä, kauniista lahjapapereista ja kiiltävistä nauhoista, rakastan paketoida joululahjoja kauniisti. Viimeiseksi paketoin vielä muutaman lahjan pienelle karvakuonolle ja istuin sitten sohvan nurkkaan pienen karvakuonon viereen syömään kanelilla maustettua riisipuuroa, katsomaan Netflixistä Dash & Lilyn viimeisen jakson ja ihastelemaan, kuinka ikkunalasin takana lumihiutaleet tanssivat kevyesti ilmassa, jotenkin aivan äärettömän kaunis ja ihanan rauhallinen joulukuinen aamu, täydellinen.

 

IMG_7169IMG_7225

21. joulukuuta 2021

YHTENÄ AAMUNA YMPÄRILLÄNI OLI SATUMAAILMA

IMG_6170IMG_6244IMG_6185

 

Joulukuussa maisema verhoutui uskomattoman kauniiseen lumihuntuun ja yhtenä aamuna kävellessäni ennen auringonnousua pienen karvakuonon kanssa pitkin tuttuja kadunkulmia minun oli pysähdyttävä hetkittäin vain ihastelemaan maiseman kauneutta, koko maisema oli verhoutunut yön aikana ihan äärettömän kauniisti kuuraan ja kaikki oli tavallaan kuin lapsuuteni satukirjoista. Niistä kaikista kauneimmista, mietin vielä auringonnousun jälkeen katsellessani kovin kauniisti kuuraan verhoutunutta maisemaa parvekkeelta, hengittäessäni keuhkojeni täydeltä kylmää pakkasilmaa ja juodessani sitten lämmintä teetä pitääkseni itseni lämpimänä, pakkanen tuntui kiristyvän ja jostain tuntemattomasta syystä se teki minut siinä hetkessä jotenkin aivan valtavan onnelliseksi.


Maisema oli taianomaisen kaunis uskomattoman monta päivää ja kaikkina niinä taianomaisen kauniina päivinä minä pysähdyin hetkittäin ihmettelemään sitä kauneutta, se oli niin ihmeellistä, etten voinut olla pysähtymättä ja lähtiessäni yhtenä valoisana aamupäivänä kävelylle pienen karvakuonon kanssa minä otin kameran mukaani ikuistaakseni sen taianomaisuuden valokuviin. Halusin muistaa kaiken sen taianomaisuuden ikuisesti, tallentaa sen valokuviin voidakseni palata niihin hetkiin vielä maiseman verhoutuessa harmaaseen ja kävellessäni lumisia katuja en voinut olla hymyilemättä itsekseni pysähtyessäni hetkittäin katselemaan maisemaa linssin lävitse. En voinut olla hymyilemättä tuntiessani kylmyyden pistelevän poskipäitäni ja viiman tarttuvan hiuksiini, kuuraan verhoutunut maisema oli kuin kauneimmista satukirjoistani, ympärilläni oli satumaailma, jotain, mitä oli vaikea uskoa todeksi, satumaailma, jonka lumisilla kaduilla kävellessäni olisin halunnut tanssia jokaisen askeleeni.

 

IMG_6319IMG_6261

 

Yhtenä päivänä pakkanen kuitenkin viimein lauhtui ja kävellessäni myöhään illalla pienen karvakuonon kanssa tuttuja kadunkulmia kuura oli kadonnut puiden oksilta, taianomainen satumaisema oli siinä hetkessä enää vain muisto niiltä aivan ihmeellisen kauniilta päiviltä ja vähitellen kadut muuttuivat lähes peilijääksi. Paikoittain on niin valtavan liukasta, että pienen karvakuonon tassut luistavat jäisillä kaduilla niin, että se jähmettyy aloilleen uskaltamatta liikkua mihinkään suuntaan ja minun on autettava sitä päästäksemme eteenpäin. Minä kuitenkin toivon ja tavallaan myös uskon, että jonain aamuna ihmeellinen satumaailma on taas palannut, lupaan nauttia silloinkin jokaisesta hetkestä kaiken sen kauneuden keskellä aivan kuten nautin niinä joulukuisina päivinä, kun maisema oli henkeäsalpaavan kaunis, niin kaunis, että sitä oli valehtelematta hetkittäin vaikea uskoa todeksi.

 

IMG_6456IMG_6478IMG_6173

19. joulukuuta 2021

JOULUKUINEN ILTA TOIVOLAN VANHALLA PIHALLA

IMG_5963IMG_5927

 

Jyväskylässä on yksi aivan erityinen paikka, jossa vieraileminen ilahduttaa minua aina kerta toisensa jälkeen valtavasti. Cygnaeuksenkatu 2:ssa sijaitseva Toivolan Vanha Piha on mielestäni aivan ehdottomasti yksi tämän kaupungin kauneimmista ja kiehtovimmista paikoista, mutta erityisesti joulun aikaan pihan verhoutuessa joulun taianomaiseen tunnelmaan se saa minut hymyilemään itsekseni kävellessäni sen poikki käydessäni ostamassa villalankoja neuloakseni seuraavat villasukat tai pienelle karvakuonolle villapaidan. Olen neulonut tänä talvena huomattavasti vähemmän kuin viime talvena, mutta villalankoja minä olen silti poikennut ostamaan kävellessäni keskustasta kotiin ja toivon, että kiireen ja stressin loppuessa hetkeksi minä ehdin kunnolla rauhoittumaan ja tarttumaan keskeneräisiin neuletöihini, ehkä neulomaan sen villapaidan pienelle ja rakkaalle karvakuonolle.

 

Yhtenä iltana ajoimme auringonlaskun jälkeen Kuokkalan siltaa pitkin kohti keskustaa ja päätimme poiketa Toivolan Vanhalla Pihalla ennen kuin suuntaisimme ruoka-ostoksille. Oli äärettömän kaunis joulukuinen ilta ja minä hymyilin itsekseni katsellessani, kuinka Jyväsjärvi oli alkanut vähitellen jäätyä ja sillan toisessa päässä kaupungin valot loistivat kirkkaina, sinä joulukuisena iltana kaiken sen loputtoman kiireen ja stressin keskellä kaikki oli hyvin ja minun sydämessäni asui rauha. Sinä iltana Toivolan Vanhalla Pihalla oli rauhallista, meidän lisäksemme muutama muu ihminen oli tullut nauttimaan siitä jouluisesta tunnelmasta ja lämpimästä glögistä, ehkä ostamaan makasiineista paikallisten pientuottajien herkkuja ja käsitöitä, enkä olisi voinut olla enää yhtään onnellisempi siitä rauhasta, siitä valtameren kokoisesta rauhasta, joka tuntui voimakkaana rintalastani alla.


IMG_6038

 

Joulukoristein ja valoin koristellut kuuset verhoutuivat kauniiseen lumihuntuun, valoketjut loistivat kirkkaina lumisen joulupihan yllä ja minä hymyilin itsekseni, kuinka en tiedä näin joulun aikaan mitään kauniimpaa tässä kaupungissa. Ajaessamme myöhemmin takaisin kotiin katselin lumisia maisemia, autossa oli lämmin pakkasen kiristyessä ikkunalasin takana ja minusta tuntui, että kaikki se loputtomalta tuntunut kiire ja stressi oli alkanut vähitellen irroittaa otettaan minusta sydämeni lyödessä ilmassa kevyesti tanssivien lumihiutaleiden tahdissa.  

 

IMG_5969IMG_5920IMG_6164

16. joulukuuta 2021

ITSENÄISYYSPÄIVÄ, LUMINEN METSÄ JA HILJAISUUS

IMG_5384IMG_5089IMG_5819

 

Itsenäisyyspäivän aamuna satoi aivan varovaisesti lunta minun herätessäni auringonnousun jälkeen kävelemään rakkaan karvakuonon kanssa pitkin lumihuntuun verhoutuneita katuja ja ihmettelemään maiseman uskomatonta kauneutta jäädessäni katselemaan järvelle, kuuntelemaan tuulen tarttuvan korkeisiin kaisloihin. Oli äärettömän kaunis ja rauhallinen aamu, auringonsäteet murtautuivat hetkittäin harmaaan pilviverhon lävitse ja palatessani hetkeä myöhemmin kotiin leivoin karjalanpiirakoita valonsäteiden luodessa juovia valkoisille seinille. Opettelin tammikuussa leipomaan karjalanpiirakoita ollessani monta päivää yksin kotona ja sen jälkeen olen leiponut niitä luvattoman useasti, niin useasti, että sinä aamuna naurahdin itsekseni, kuinka se tuntui luontevalta ja helpolta, sitä se ei vielä tammikuussa nimittäin aina ollut ja muistan edelleen, kuinka hermostuin osaamattomuuttani.


Iltapäivällä kävelimme kolmestaan läheiseen metsään, ihastelimme yhdessä tavattoman kauniiseen lumihuntuun verhoutunutta maisemaa ja kuuntelimme, kuinka tuuli kuiskaili puiden latvoissa saaden lunta putoamaan puiden oksilta, metsän takana auringonsäteet vaihtuivat vähitellen hämärään ja hymyilin itsekseni miettiessäni, kuinka onnellinen olin siitä, että olin saanut elämääni juuri sen pienen perheeni. Rakas karvakuono juoksi edellämme riemuissaan, auringonlasku maalasi taivaan pastellinsävyin ja palatessamme juuri ennen pimeää takaisin kotiin minä istuin olohuoneen sohvan nurkkaan katsomaan Linnan juhlia, kaivoin ensimmäistä kertaa viikkoihin esiin keskeneräisen neuletyöni ja hengitin, oli aivan täydellinen joulukuinen ilta, niin täydellinen, että istuessani vielä myöhään illalla saunassa äänikirjan soidessa taustalla hymyilin itsekseni, hymyilin sille täydelliselle illalle.

 

IMG_5093IMG_5560

11. joulukuuta 2021

JOULUKUUN ENSIMMÄISENÄ PÄIVÄNÄ OLIN ONNELLINEN

IMG_4939IMG_5152

 

Joulukuun ensimmäisenä aamuna maisema verhoutui kauniiseen lumihuntuun ja katsellessani aikaisin aamulla parvekkeelta, kuinka vastarannalla kaupungin lukuisat valot loistivat kirkkaina, unohduin miettimään itsekseni, kuinka valtavan onnellinen olin siitä, että saan viettää jo toisen joulukuun tässä rakkaassa kodissa. Onnellinen siitä, että puolitoista vuotta sitten pakkasimme omaisuutemme kahdesta kodista ja kannoimme muuttolaatikoita sateisena heinäkuun päivänä ensimmäiseen yhteiseen kotiimme, näihin kovin rakkaisiin neliöihin, jotka tuntuvat enemmän kodilta kuin mikään on tuntunut vuosikausiin. Suljin parvekkeen oven perässäni palatessani takaisin sisälle, sytytin kynttilöitä työpöydälleni ja laitoin villasukat jalkoihin, kotimme lattia oli sinä aamuna erityisen kylmä, ikkunalasin takana pakkanen kiristyi ja sai parvekelaseihin kerääntyneen kosteuden jäätymään.

 

Joulukalenterin ensimmäisen luukun kaunis lause you must go on a long journey before you can really find out how wonderful home is sai minut hymyilemään itsekseni lämmittäessäni teetä, en olisi voinut sanoa sitä yhtään paremmin, mietin kävellessäni villasukat jalassa työpöytäni ääreen. Se oli täydellinen joulukuun ensimmäinen päivä, iltapäivällä kävelin keskustaan ostamaan lahjapaperia ja katselemaan, kuinka jouluvalot olivat syttyneet ympäri kaupunkia, joulu oli lähellä, se tuntui minun jokaisessa hengenvedossani ja teki minut uskomattoman onnelliseksi. Palatessani kotiin istuin olohuoneen lattialle paketoimaan lahjoja kauniisiin lahjapapereihin, söin pipareita ja hymyilin pienelle karvakuonolle, joka nukahti lahjapapereiden keskelle ihmetellessään paketoimista tai sitä, ettei saanut osallistua paketoimiseen repimällä lahjapapereita. Tämä on hänen ensimmäinen joulunsa ja aion tottakai paketoida hänellekin muutaman paketin, niiden repiminen tekee hänet varmasti yhtä onnelliseksi kuin minut teki sinä iltana se, että marraskuu oli vaihtunut joulukuuhun ja maisema verhoutui lumihuntuun.

 

IMG_4945IMG_5165IMG_5005

6. joulukuuta 2021

JOULUKUUSSA TAHDON RAUHOITTUA HENGITTÄMÄÄN

IMG_4457IMG_4851

 

Marraskuussa aika kulki eteenpäin kuin virtaava joki, joka ei jäädy edes kylmyyden tuntuessa selkärangassani ja kun marraskuun viimeisenä sunnuntaina kävelimme läheisessä metsässä minä unohduin miettimään itsekseni, kuinka toivoin ajan olevan joulukuussa armollisempi. Toivoin, että joulukuussa ehtisin pysähtyä ihmettelmään lumihuntuun verhoutuneen maiseman ääretöntä kauneutta ja istua iltaisin olohuoneessa neulomassa pimeyden laskeutuessa kaupungin ylle ikkunalasin takana, lumihiutaleiden pudotessa varovaisesti lumenvalkeaan maahan toivoin, ettei joulukuussa olisi aivan jatkuvasti kiire ja että rintalastani alla asuisi valtameren kokoinen rauha.

 

Juuri ennen kuin marraskuu vaihtui joulukuuhun, meidän äärettömän rakas koiranpentumme täytti puoli vuotta ja katsellessani pienen karvakuonomme juoksevan edelläni marraskuun viimeisen sunnuntain iltana minä mietin itsekseni, kuinka tuntui aivan kuin olisimme vasta eilen matkustaneet ensimmäistä kertaa yhdessä Jyväskylään. Kuin olisimme vasta eilen nukkuneet olohuoneen lattialla ensimmäisinä öinä, opetelleet kävelemään hihnassa ja ihmetelleet yhdessä ohikiitäviä autoja ja polkupyöriä, minä hymyilin itsekseni ripustaessani myöhemmin hihnan ja kaulapannan naulakkoon ja silittäessäni pienen karvakuonon turkkia. Aika on mennyt ihan valtavan nopeasti ja meidän pienestä koiranpennustamme on kasvanut hieno nuori herra, lempeä ja viisas, sisukas ja kultainen.


IMG_4425IMG_4663IMG_4693

 

Olen uskomattoman onnellinen siitä, että nimenomaan tästä pienestä karvakuonosta tuli osa juuri meidän pientä perhettämme ja saamme ihmetellä tätä elämää juuri hänen kanssaan, enkä voisi minä olla yhtään onnellisempi siitä, että marraskuun vaihtuessa joulukuuhun pieni karvakuono nukkui sänkymme vieressä omassa pedissään, rennosti tassut kohti kattoa. Joulukuussa minä aion rauhoittua nauttimaan pienistä merkityksellisistä hetkistä, kävellä iltaisin lumihuntuun verhoutuneen omenatarhan ohitse ja istua saunassa kuuntelemassa äänikirjoja, olla vain ja hengittää, kuunnella hiljaisuuden kuiskailevan metsäpoluilla ja antaa kevyen tuulen tarttua hiuksiini.

 

IMG_4499IMG_4778-3

5. joulukuuta 2021

ERITYINEN ILTA MUSIIKIN TURVALLISESSA SYLISSÄ

PB062254PB051884

  

VON HERTZEN BROTHERS @ LUTAKKO 05 11 2021    


Von Hertzen Brothers on ollut minulle yksi rakkaimmista yhtyeistä jo yli kymmenen vuotta ja muistan edelleen jokaisen hetken, kun olen saanut rakastaa yhtyeen musiikkia värivalojen loisteessa, muistan aivan jokaisen hetken, koska jokainen niistä on ollut minulle niin erityinen. Niinä vuosina, kun asuin Helsingissä, Von Hertzen Brothers oli minulle tavallaan henkireikä ja niinä hetkinä värivalojen loisteessa kadotin kaiken ympäriltäni, oli olemassa vain musikki ja se hetki värivalojen loisteessa, enkä ollut koskaan aiemmin kokenut mitään vastaavaa minkään muun yhtyeen keikalla, en ollut koskaan kokenut musiikkia niin vahvana, niin sielua ravistelevana. Se oli niinä vuosina jotain sellaista, mitä tarvitsin enemmän kuin mitään muuta, tarvitsin sitä sielua ravistelevaa musiikkia ja niitä valtameren kokoisia tunteita rintalastani alla, jotka vyöryivät ylitseni huutaessani eturivissä ääntäni käheäksi, musiikki ja ne hetket merkitsivät minulle silloin vuosia sitten aivan suunnattoman paljon.


Niistä vuosista, kun asuin Helsingissä, on kuljettu uskomattoman pitkä matka tähän pisteeseen, jossa olen nyt, tähän rakkaaseen asuntoon, jonka parvekkeelta näkee järvelle ja joka on Helsingin jälkeen ensimmäinen paikka, joka on tuntunut kodilta. On kuljettu pitkä matka myös siihen, mitä minä olen ihmisenä juuri nyt ja mitä asioita pidän elämässäni tärkeänä, niin uskomattoman pitkä matka, että näin vuosia myöhemmin hirvittää ajatella sitä hetkeä, kun koko matka oli vielä edessä. Sen matkan aikana minä olen jättänyt paljon taakseni, osittain omasta tahdostani ja osittain siksi, että se on ollut väistämätöntä, kaiken muun lisäksi olen jättänyt taakseni tavallaan osan itsestäni ja se on jotain sellaista, mikä on valehtelematta tuntunut raastavalta. Sitä on ollut aina hetkittäin vaikea hyväksyä, sitä, kuinka olen kuin huomaamattani jättänyt taakseni sen osan itsestäni, jota ennen rakastin itsessäni enemmän kuin mitään, sen osan, jota on ollut kaikki nämä vuodet mahdotonta pukea edes sanoiksi.

 

PB052005

 

Kun marraskuun viidentenä iltana seisoin Lutakossa yleisömeren keskellä Von Hertzen Brothersin noustessa värivalojen loisteeseen, minusta tuntui hetken samalta kuin minusta tuntui silloin vuosia sitten, kylmät väreet juoksivat ihollani ja sydämeni jätti lyönnin välistä, kuin minä olisin ollut jossain vuosien takaisessa hetkessä tai jossain, missä aikaa ei olisi ollut olemassa lainkaan, koko maailma ympäriltäni katosi musiikin kietoessa minut turvalliseen syliinsä. Sinä marraskuisena iltana settilistan aloittanut Bring Out the Sun (So Alive) kaikui siinä hämärässä salissa niin kauniisti, että se sai kyyneleet tarttumaan silmäkulmiini aivan kuin silloin vuosia sitten, sulkemaan silmäni rakkauden vyöryessä ylitseni kuin hyökyaalto. Siinä hetkessä värivalojen loisteessa ei ollut olemassa mitään kuljettua matkaa, kuluneita vuosia tai taakseni jäänyttä elämää, oli vain se hetki yleisömeren keskellä ja se äärettömän rakas musiikki, joka sai minut tuntemaan aivan kuin minä tunsin silloin vuosia sitten.


Sinä iltana musiikki ei kuljettanut minua muistoissa, jossain vuosien takaisissa hetkissä, sinä iltana musiikki oli siinä ja oli saanut minut kadottamaan koko maailman ympäriltäni loputtomalla voimallaan, sillä samalla sielua ravistelevalla voimalla, jota rakastin vuosia sitten enemmän kuin mitään. Sitä voimaa rakastin sinä iltana aivan jokaisella hengenvedollani ja kuin vuosia sitten minä huusin ääntäni käheäksi musiikin tuntuessa selkärankani jokaisessa nikamassa ja nostin käteni ilmaan rakkaudesta, siitä valtameriäkin suuremmasta. Miracle, Separate Forevers, Voices in Our Heads, Flowers and Rust, The Willing Victim, se marraskuinen ilta oli täynnä valtavan rakkaita biisejä, vuosia mukanani kulkeneita, mutta myös niitä, jotka tulevat vasta tulevaisuudessa kulkemaan kanssani tätä matkaa, en tiedä, voisinko odottaa enää yhtään enemmän yhtyeen uutta albumia sen marraskuisen illan jälkeen. Toisen encoren viimeisen biisin kaikuessa hämärässä salissa naurahdin itsekseni, olin niin elossa, etten ole tänäänkään löytänyt tarpeeksi vahvoja sanoja kuvailemaan sitä, niin elossa ja niin vahvasti vain siinä hetkessä, ilman käsitettä ajasta, ilman kuljettua matkaa ja taakse jäänyt elämää, musiikin turvallisessa sylissä.


     Juuri siksi rakastan Von Hertzen Brothersia, jokainen hetki värivaloissa on niin erityinen.

 

PB062206PB051907PB062247

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.