6. joulukuuta 2021

JOULUKUUSSA TAHDON RAUHOITTUA HENGITTÄMÄÄN

IMG_4457IMG_4851

 

Marraskuussa aika kulki eteenpäin kuin virtaava joki, joka ei jäädy edes kylmyyden tuntuessa selkärangassani ja kun marraskuun viimeisenä sunnuntaina kävelimme läheisessä metsässä minä unohduin miettimään itsekseni, kuinka toivoin ajan olevan joulukuussa armollisempi. Toivoin, että joulukuussa ehtisin pysähtyä ihmettelmään lumihuntuun verhoutuneen maiseman ääretöntä kauneutta ja istua iltaisin olohuoneessa neulomassa pimeyden laskeutuessa kaupungin ylle ikkunalasin takana, lumihiutaleiden pudotessa varovaisesti lumenvalkeaan maahan toivoin, ettei joulukuussa olisi aivan jatkuvasti kiire ja että rintalastani alla asuisi valtameren kokoinen rauha.

 

Juuri ennen kuin marraskuu vaihtui joulukuuhun, meidän äärettömän rakas koiranpentumme täytti puoli vuotta ja katsellessani pienen karvakuonomme juoksevan edelläni marraskuun viimeisen sunnuntain iltana minä mietin itsekseni, kuinka tuntui aivan kuin olisimme vasta eilen matkustaneet ensimmäistä kertaa yhdessä Jyväskylään. Kuin olisimme vasta eilen nukkuneet olohuoneen lattialla ensimmäisinä öinä, opetelleet kävelemään hihnassa ja ihmetelleet yhdessä ohikiitäviä autoja ja polkupyöriä, minä hymyilin itsekseni ripustaessani myöhemmin hihnan ja kaulapannan naulakkoon ja silittäessäni pienen karvakuonon turkkia. Aika on mennyt ihan valtavan nopeasti ja meidän pienestä koiranpennustamme on kasvanut hieno nuori herra, lempeä ja viisas, sisukas ja kultainen.


IMG_4425IMG_4663IMG_4693

 

Olen uskomattoman onnellinen siitä, että nimenomaan tästä pienestä karvakuonosta tuli osa juuri meidän pientä perhettämme ja saamme ihmetellä tätä elämää juuri hänen kanssaan, enkä voisi minä olla yhtään onnellisempi siitä, että marraskuun vaihtuessa joulukuuhun pieni karvakuono nukkui sänkymme vieressä omassa pedissään, rennosti tassut kohti kattoa. Joulukuussa minä aion rauhoittua nauttimaan pienistä merkityksellisistä hetkistä, kävellä iltaisin lumihuntuun verhoutuneen omenatarhan ohitse ja istua saunassa kuuntelemassa äänikirjoja, olla vain ja hengittää, kuunnella hiljaisuuden kuiskailevan metsäpoluilla ja antaa kevyen tuulen tarttua hiuksiini.

 

IMG_4499IMG_4778-3

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.