Jyväskylässä on yksi aivan erityinen paikka, jossa vieraileminen ilahduttaa minua aina kerta toisensa jälkeen valtavasti. Cygnaeuksenkatu 2:ssa sijaitseva Toivolan Vanha Piha on mielestäni aivan ehdottomasti yksi tämän kaupungin kauneimmista ja kiehtovimmista paikoista, mutta erityisesti joulun aikaan pihan verhoutuessa joulun taianomaiseen tunnelmaan se saa minut hymyilemään itsekseni kävellessäni sen poikki käydessäni ostamassa villalankoja neuloakseni seuraavat villasukat tai pienelle karvakuonolle villapaidan. Olen neulonut tänä talvena huomattavasti vähemmän kuin viime talvena, mutta villalankoja minä olen silti poikennut ostamaan kävellessäni keskustasta kotiin ja toivon, että kiireen ja stressin loppuessa hetkeksi minä ehdin kunnolla rauhoittumaan ja tarttumaan keskeneräisiin neuletöihini, ehkä neulomaan sen villapaidan pienelle ja rakkaalle karvakuonolle.
Yhtenä iltana ajoimme auringonlaskun jälkeen Kuokkalan
siltaa pitkin kohti keskustaa ja päätimme poiketa Toivolan Vanhalla Pihalla ennen kuin suuntaisimme ruoka-ostoksille. Oli äärettömän kaunis joulukuinen ilta ja minä hymyilin
itsekseni katsellessani, kuinka Jyväsjärvi oli alkanut vähitellen
jäätyä ja sillan toisessa päässä kaupungin valot loistivat kirkkaina,
sinä joulukuisena iltana kaiken sen loputtoman kiireen ja stressin keskellä kaikki oli hyvin ja minun sydämessäni asui
rauha. Sinä iltana Toivolan Vanhalla Pihalla oli rauhallista, meidän
lisäksemme muutama muu ihminen oli tullut nauttimaan siitä jouluisesta tunnelmasta ja lämpimästä glögistä, ehkä ostamaan makasiineista paikallisten pientuottajien herkkuja
ja käsitöitä, enkä olisi
voinut olla enää yhtään onnellisempi siitä rauhasta, siitä valtameren kokoisesta rauhasta, joka tuntui voimakkaana rintalastani alla.
Joulukoristein ja valoin koristellut kuuset verhoutuivat kauniiseen lumihuntuun, valoketjut loistivat kirkkaina lumisen joulupihan yllä ja minä hymyilin itsekseni, kuinka en tiedä näin joulun aikaan mitään kauniimpaa tässä kaupungissa. Ajaessamme myöhemmin takaisin kotiin katselin lumisia maisemia, autossa oli lämmin pakkasen kiristyessä ikkunalasin takana ja minusta tuntui, että kaikki se loputtomalta tuntunut kiire ja stressi oli alkanut vähitellen irroittaa otettaan minusta sydämeni lyödessä ilmassa kevyesti tanssivien lumihiutaleiden tahdissa.
Lähetä kommentti