VON HERTZEN BROTHERS @ LUTAKKO 05 11 2021
Von Hertzen Brothers on ollut minulle yksi rakkaimmista yhtyeistä jo yli kymmenen vuotta ja muistan edelleen jokaisen hetken, kun olen saanut rakastaa yhtyeen musiikkia värivalojen loisteessa, muistan aivan jokaisen hetken, koska jokainen niistä on ollut minulle niin erityinen. Niinä vuosina, kun asuin Helsingissä, Von Hertzen Brothers oli minulle tavallaan henkireikä ja niinä hetkinä värivalojen loisteessa kadotin kaiken ympäriltäni, oli olemassa vain musikki ja se hetki värivalojen loisteessa, enkä ollut koskaan aiemmin kokenut mitään vastaavaa minkään muun yhtyeen keikalla, en ollut koskaan kokenut musiikkia niin vahvana, niin sielua ravistelevana. Se oli niinä vuosina jotain sellaista, mitä tarvitsin enemmän kuin mitään muuta, tarvitsin sitä sielua ravistelevaa musiikkia ja niitä valtameren kokoisia tunteita rintalastani alla, jotka vyöryivät ylitseni huutaessani eturivissä ääntäni käheäksi, musiikki ja ne hetket merkitsivät minulle silloin vuosia sitten aivan suunnattoman paljon.
Niistä vuosista, kun asuin Helsingissä, on kuljettu uskomattoman pitkä matka tähän pisteeseen, jossa olen nyt, tähän rakkaaseen asuntoon, jonka parvekkeelta näkee järvelle ja joka on Helsingin jälkeen ensimmäinen paikka, joka on tuntunut kodilta. On kuljettu pitkä matka myös siihen, mitä minä olen ihmisenä juuri nyt ja mitä asioita pidän elämässäni tärkeänä, niin uskomattoman pitkä matka, että näin vuosia myöhemmin hirvittää ajatella sitä hetkeä, kun koko matka oli vielä edessä. Sen matkan aikana minä olen jättänyt paljon taakseni, osittain omasta tahdostani ja osittain siksi, että se on ollut väistämätöntä, kaiken muun lisäksi olen jättänyt taakseni tavallaan osan itsestäni ja se on jotain sellaista, mikä on valehtelematta tuntunut raastavalta. Sitä on ollut aina hetkittäin vaikea hyväksyä, sitä, kuinka olen kuin huomaamattani jättänyt taakseni sen osan itsestäni, jota ennen rakastin itsessäni enemmän kuin mitään, sen osan, jota on ollut kaikki nämä vuodet mahdotonta pukea edes sanoiksi.
Kun marraskuun viidentenä iltana seisoin Lutakossa yleisömeren keskellä Von Hertzen Brothersin noustessa värivalojen loisteeseen, minusta tuntui hetken samalta kuin minusta tuntui silloin vuosia sitten, kylmät väreet juoksivat ihollani ja sydämeni jätti lyönnin välistä, kuin minä olisin ollut jossain vuosien takaisessa hetkessä tai jossain, missä aikaa ei olisi ollut olemassa lainkaan, koko maailma ympäriltäni katosi musiikin kietoessa minut turvalliseen syliinsä. Sinä marraskuisena iltana settilistan aloittanut Bring Out the Sun (So Alive) kaikui siinä hämärässä salissa niin kauniisti, että se sai kyyneleet tarttumaan silmäkulmiini aivan kuin silloin vuosia sitten, sulkemaan silmäni rakkauden vyöryessä ylitseni kuin hyökyaalto. Siinä hetkessä värivalojen loisteessa ei ollut olemassa mitään kuljettua matkaa, kuluneita vuosia tai taakseni jäänyttä elämää, oli vain se hetki yleisömeren keskellä ja se äärettömän rakas musiikki, joka sai minut tuntemaan aivan kuin minä tunsin silloin vuosia sitten.
Sinä iltana musiikki ei kuljettanut minua muistoissa, jossain vuosien takaisissa hetkissä, sinä iltana musiikki oli siinä ja oli saanut minut kadottamaan koko maailman ympäriltäni loputtomalla voimallaan, sillä samalla sielua ravistelevalla voimalla, jota rakastin vuosia sitten enemmän kuin mitään. Sitä voimaa rakastin sinä iltana aivan jokaisella hengenvedollani ja kuin vuosia sitten minä huusin ääntäni käheäksi musiikin tuntuessa selkärankani jokaisessa nikamassa ja nostin käteni ilmaan rakkaudesta, siitä valtameriäkin suuremmasta. Miracle, Separate Forevers, Voices in Our Heads, Flowers and Rust, The Willing Victim, se marraskuinen ilta oli täynnä valtavan rakkaita biisejä, vuosia mukanani kulkeneita, mutta myös niitä, jotka tulevat vasta tulevaisuudessa kulkemaan kanssani tätä matkaa, en tiedä, voisinko odottaa enää yhtään enemmän yhtyeen uutta albumia sen marraskuisen illan jälkeen. Toisen encoren viimeisen biisin kaikuessa hämärässä salissa naurahdin itsekseni, olin niin elossa, etten ole tänäänkään löytänyt tarpeeksi vahvoja sanoja kuvailemaan sitä, niin elossa ja niin vahvasti vain siinä hetkessä, ilman käsitettä ajasta, ilman kuljettua matkaa ja taakse jäänyt elämää, musiikin turvallisessa sylissä.
Juuri siksi rakastan Von Hertzen Brothersia, jokainen hetki värivaloissa on niin erityinen.
Lähetä kommentti