Slider

18. huhtikuuta 2021

VARJOVIIKUNA SELVISI JA TAHDON USKOA, ETTÄ NIIN SELVIÄÄ MAAILMAKIN

Minun olisi pitänyt olla viime perjantaina viettämässä kauniin keväistä päivää Helsingissä, istua hotellihuoneen kylpyammeessa musiikin kaikuessa korvissani ja suunnata illalla Kulttuuritalolle katsomaan ensimmäistä kertaa aikoihin Von Hertzen Brothersin keikkaa, olin odottanut sitä aivan suunnattomasti joulukuusta asti. Sen sijaan, että olisin aamulla istunut bussissa matkalla Helsinkiin, minä istuin olohuoneen lattialla katselemassa, kuinka varjoviikuna oli kasvattanut yllättäen uusia lehtiä, se ei selvinnyt pitkästä talvesta yhtä hyvin kuin vuoripalmu. Se tiputti kaikki lehtensä joulukuun hämärinä päivinä ja minä olin ehtinyt luovuttaa sen suhteen monta kertaa alkuvuoden aikana, mutta sinä perjantaina tuntui tavallaan lohdulliselta, että se oli kuitenkin lopulta selvinnyt, kasvattanut uutta pitkän ja pimeän talven jälkeen. Tuntui lohdulliselta, vaikka en voinutkaan olla miettimättä, kuinka suunanttoman onnelliseksi Helsingin kadut ja Von Hertzen Brothers olisivat minut tehneet sinä iltana.

 

IMG_2588

 

Uskon kuitenkin, että aivan kuten varjoviikuna selvisi tästä talvesta, maailma selviää tästä loputtoman pitkältä tuntuvasta tilanteesta ja jonain päivänä matkustan taas Helsinkiin ja suuntaan yleisömeren keskelle katsomaan keikkaa. Varmasti vielä jonain päivänä, huokaisin itsekseni viikkoa myöhemmin lukiessani sähköpostin otsikon Ilosaarirockia ei järjestetä vuonna 2021, enkä ollut lainkaan yllättynyt, en yksinkertaisesti vähääkään. Kevään kirkkaat auringonsäteet maalasivat juovia makuuhuoneen valkoiselle seinälle, avasin parvekkeen oven ja annoin lämpimän ilman tulvia sisään, kaikesta huolimatta maailma oli tavattoman kaunis ja olohuoneessa varjoviikuna nautti auringonsäteistä, niin nautin minäkin, nautin valehtelematta enemmän kuin minä olisin koskaan uskonut.


IMG_2621IMG_2659

12. huhtikuuta 2021

KEVÄT YHDESSÄ JYVÄSKYLÄN KAUNEIMMISTA PAIKOISTA

IMG_1510IMG_1811IMG_1532

 

Kun muutin tähän kaupunkiin viisi vuotta sitten maaliskuussa, en tuntenut tätä kaupunkia tai sen kadunkulmia oikeastaan ollenkaan. Tunsin reitin maailman rakkaimman luota kävelykadulle ja keskustasta pieneen kotiini, tiesin Kuokkalan sillan, Veturitallit ja Tanssisali Lutakon, mutta suurin osa tästä kaupungista oli minulle vielä täysin tuntematon ja vaikka minä olen näiden viiden vuoden aikana oppinut tuntemaan tätä kaupunkia, täällä on minulle edelleen paljon tuntematonta, sellaista, mitä en ole vielä nähnyt. Silloin viisi vuotta sitten minä tahdoin kuitenkin oppia tuntemaan tämän kaupungin aivan kokonaan, päästä valokuvaamaan kaiken kauniin ja erityisen tästä kaupungista ja kokemaan kaiken sen, mikä täkee tästä kaupungista juuri tämän kaupungin, minä tahdoin oppia tuntemaan olevani täällä kotona, tahdoin, vaikka se silloin tuntuikin vielä vähän kaukaiselta ajatukselta.


Muistan, kuinka silloin viisi vuotta sitten istuin yhtenä huhtikuisena päivänä valoisassa, vain muutamaa viikkoa aiemmin valmistuneessa asunnossani, auringonsäteet maalasivat varjoja valkoisille seinille ja päätin, että juuri se päivä olisi täydellinen ensimmäiselle seikkailulleni tässä kaupungissa. Yhä edelleen, tänäkin päivänä muistan tarkkaan, kuinka katsoin itselleni reitin valmiiksi ja mietin itsekseni, kuinka en ollut koskaan aiemmin kävellyt mitään niistä kaduista ja kuinka se oli minusta jotenkin aivan äärettömän kiehtovaa. En oikeastaan tiennyt edes tarkalleen, mitä minua lopulta määränpäässäni odottaisi, mutta pyöräillessäni silloin niitä tuntemattomia katuja ja kadunkulmia määränpää ei enää tuntunut niin merkittävältä, jo pelkästään niissä kaikissa uusissa kaduissa ja kadunkulmissa oli jotain niin erityistä. Määränpäässäni minua odotti valtoimenaan virtaava koski, joka oli niin uskomattoman kaunis, että istuin sen äärellä kauan vain kuuntelemassa kosken kohinaa ja katselemassa, kuinka auringonsäteet osuivat vesipisaroihin, tuntemassa varovaisen tuulen kasvoillani kevään tuoksuessa ilmassa.


IMG_3597

 

Yhtenä lämpimänä sunnuntaina kävelimme ensimmäistä kertaa viime kesän jälkeen Korkeakoskelle, varovaisten auringonsäteiden loisteessa lumen keskellä virtaava koski oli vähintään yhtä äärettömän kaunis kuin silloin viisi vuotta sitten ja istuessani lumipeitteen alta paljastuneelle kivelle hetkeksi katselemaan virtaavaa koskea minä hymyilin itsekseni, koska näiden viiden vuoden aikana on tapahtunut paljon ja olen näiden viiden vuoden aikana oppinut vähitellen tuntemaan olevani kotona tässä kaupungissa, tässä kaupungissa, joka vielä viisi vuotta sitten oli minulle täysin tuntematon. Auringonsäteet osuivat hetkittäin vesipisaroihin saaden ne loistamaan, virtaavan kosken kohina peitti alleen viereisten katujen äänten lisäksi meidän äänemme ja hetken tuntui kuin kaikki olisi ollut siinä, kuin pienen hetken olisi ollut olemassa vain virtaava koski ja me kaksi auringonsäteiden loisteessa. Kevät tuoksui ilmassa ja tuntui ihan jokaisessa hengenvedossani, kotimatkalla jäimme hetkeksi valokuvaamaan joutsenia ja istuimme sataman portaille syömään kevään ensimmäiset jäätelöt, auringonlasku maalasi maiseman lämpimiin sävyihin ja minusta tuntui, ettei kevät antoi ensimmäisen lupauksensa hitaasti lähestyvästä kesästä.

 

IMG_1526IMG_1930

7. huhtikuuta 2021

MIKÄ ON TEHNYT MINUT ONNELLISEKSI ALKUVUONNA?

IMG_0958IMG_3526

 

Kirjoitin viimeksi joulukuun puolivälissä niistä asioista, jotka olivat tehneet minut ihan äärettömän onnelliseksi ja saaneet sydämeni muuttamaan rytmiään aikaisina aamuina, niistä asioista, jotka olivat saaneet hymyilemään illan hämärässä. Niiden asioiden äärelle pysähtyminen ja niistä kirjoittaminen ovat olleet vuosien ajan minulle tärkeitä asioita ja siksi minusta onkin ollut tänään jotenkin erityisen ihanaa pysähtyä ensimmäistä kertaa tänä vuonna niiden asioiden äärelle, niiden asioiden, jotka ovat tehneet minut nyt alkuvuonna kovin onnelliseksi. Se on ollut niin ihanaa, että tahdon kertoa teille nyt osan niistä asioista, jotka ovat saaneet sydämeni muuttamaan rytmiään aikaisena aamuna ja silmäni hymyilemään myöhään illalla, asioista, jotka ovat saaneet nauramaan.

 

     Alkuvuonna minut on tehnyt onnelliseksi..


x Vähitellen kevääseen heräilevä maisema. Minä en ole oikeastaan koskaan rakastanut kevättä, en ole koskaan rakastanut kevään hetkittäin jopa väkivaltaisen kirkasta valoa, lumen alta paljastuneita mutaisia metsäpolkuja tai eteiseen kenkien pohjissa kantautuvaa hiekkaa, mutta tänä vuonna olen rakastanut kaikkea sitä niin, että se on tuntunut jossain syvällä rintalastani alla. Olen rakastanut kevättä ja sitä, kuinka maisema on alkanut aivan vähitellen heräämään kevääseen kylmän ja armottoman talven jälkeen. Kaikki se on tehnyt minut suunnattoman onnelliseksi, se, kuinka järvi on alkanut hitaasti vapautumaan jään alta ja kuinka lumen alta paljastunut asfaltti on kuivunut kevätauringon lämmössä, se, kuinka tämä kevät on saanut minut taas heräämään uudella tavalla.


x Spotifyn 'Northern Spirits' soittolista. Musiikki on ollut minulle niin kauan kuin muistan, mutta ehdottomasti myös tänä alkuvuonna yksi kaikista suurimmista onnellisuuden lähteistäni, se on ollut sitä alkuvuoden kylminä talviaamuina keittäessäni teetä ja alkukevään lämpiminä iltoina, kun olemme istuneet parvekkeella asentamassa lattiaritilöitä paikoilleen. Spotifyn 'Northern Spirits' on ollut minulle tänä alkuvuonna ehdottomasti kuunnelluin soittolista, se on täynnä musiikkia, jota minä rakastan tällä hetkellä aivan valtavasti ja joka on saanut minun sydämeni muuttamaan rytmiään kerta toisensa jälkeen, kylminä talviaamuina ja kevään lämpiminä iltoina.

 

IMG_1155

 

x Hevosten kanssa vietetyt hetket. Nyt, kun olen viimeisimmän vuoden ajan viettänyt suurimman osan ajastani kotona, siitä, että pääsen edes yhden kerran viikossa tallille viettämään aikaa hevosten kanssa, on ollut minulle aivan erityisen tärkeää. Ne iltapäivät, joina minä olen saanut kuunnellut hevosen rauhallista hengitystä, hoitaa ja varustaa kaikessa rauhassa ilman kiirettä ja katsella maailmaa hevosen korvien välistä, ovat olleet minulle korvaamattomia ja tehneet minut kerta toisensa jälkeen tavattoman onnelliseksi riippumatta siitä, kuinka huono tai stressaava päivä minulla olisi ollut takanani, niinä iltapäivinä ei ole ollut olemassa muuta kuin se hetki.

 

x Parvekkeella kirjoittaminen. Siitä asti, kun muutimme tähän nykyiseen kotiimme viime heinäkuussa, olen aina hetkittäin vähän haaveillut siitä, että voisin kirjoittaa parvekkeellamme katsellen järvelle ja juoden hyvää teetä. Minun on kuitenkin myönnettävä, että parvekkeemme oli tähän kevääseen saakka todella vähällä käytöllä ja sitä koristivat jouluvalojen lisäksi vain kaksi tuolia, se oli todella kolkko ja keskeneräinen, eikä se oikein kutsunut luokseen. Maaliskuun lopussa ostimme sinne viimein loputkin parvekekalusteet ja sisustimme sen, jonka myötä olen alkanut kirjoittaa siellä katsellen hetkittäin järvelle ja juoden teetä. Ja voi, kuinka se onkaan tehnyt minut onnelliseksi! Minusta tuntuu, että tänä keväänä ja tulevana kesänä kirjoitan siellä ihan huomattavan paljon.


x Aino Huilajan 'Pakumatkalla'. Tämä kirja, joka alkaa yksityiskohtaisella selostuksella bussimatkasta Pasilaan bussilla numero 23, matkasta, jonka Aino Huilaja oli taittanut neljä kertaa viikkossa kahdentoista vuoden ajan, on yksi niistä kirjoista, jotka ovat tehneet minut typerän onnelliseksi tänä alkuvuonna. Se on uskomattoman hieno teos, sellainen, joka vei mukanaan matkalle ja jonka minä kuuntelin äänikirjana muutamassa päivässä iltapäivän lenkeillä ja saunan lämmössä, mutta samalla myös sellainen, jonka tahdon ehdottomasti ostaa myös fyysisenä kirjana, siinä on nimittäin tietojeni mukaan myös uskomattoman hienoja valokuvia, jotka on ottanut Aino Huilajan puoliso Jerry Ylkänen. Oikeastaan, minä voisin laittaa kirjan tilaukseen nyt aivan välittömästi.

 

IMG_0979IMG_1010IMG_3485

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.