Slider

6. toukokuuta 2021

TÄNÄÄN TUULI KUISKAILI PUIDEN LATVOISSA

Tänään satoi hetken lunta katsellessani parvekkeelta harmaan sävyihin verhoutunutta maisemaa, lumihiutaleet tanssivat kevyessä tuulessa ja putosivat lopulta mustaan asfalttiin, olivat osa sitä harmaata maisemaa, josta on vähitellen tullut minulle aivan äärettömän rakas. Järvi oli viimein vapaa pitkän talven jälkeen, voimistuva tuuli tarttui puiden latvoihin ja hymyilin typerästi itsekseni huomatessani, kuinka parvekkeen alapuolella kasvavissa pihlajissa oli suuret silmut, pian nekin heräävät kunnolla tähän kevääseen, vähitellen lähestyvään kesään. Niin herään varmasti minäkin, mietin nostessani peitot ja tyynyt parvekkeelle tuulettumaan kuten jokaisena päivänä ja kuuntelin, kuinka tuuli kuiskaili puiden latvoissa ja tarttui hetkittäin parvekelaseihin, sai veden lainehtimaan.

 

IMG_3213IMG_3654

 

Tällä viikolla minä olen ollut väsynyt ja unohtunut hetkittäin miettimään, kuinka huhtikuun puolivälin jälkeen aika on kulkenut ohitseni niin uskomattomalla vauhdilla, että hetkittäin on tuntunut ihan kuin jäisin matkasta. Huhtikuun puolivälissä oli vielä lunta, mietin sulkiessani parvekkeen oven perässäni ja palasin mielessäni siihen huhtikuiseen päivään, kun kävelimme yhdessä lintutornille katselemaan iltapäivän lempeitä auringonsäteitä ja kuuntelemaan lintujen laulua. Se oli valtavan kaunis iltapäivä, auringonsäteet maalasivat maiseman kauniimmin kuin aikoihin ja oli niin ihanan lämmintä, että hymyilin itsekseni kävellessäni uudessa mekossani ja mustassa neuletakissani katselemaan vähitellen vapautuvaa järveä, ei menisi enää kauaa ennen kuin se olisi täysin vapaa.


Siitä iltapäivästä on tullut tänään kuluneeksi melkein kolme viikkoa, melkein kolme kokonaista viikkoa, mietin istuessani vielä illalla työpöytäni ääreen katselemaan valokuvia siltä kauniilta iltapäivältä, minun olisi pitänyt julkaista ne jo huhtikuussa, mietin, mutta aika on ollut armoton ja kulkenut eteenpäin aivan kuin virtaava joki. Huomenna ajamme ensimmäistä kertaa tänä vuonna rakkaaseen pikkukaupunkiin, tuntuu kuin olisin ollut sieltä poissa ikuisuuden ja siksi odotan huomista enemmän kuin olen odottanut mitään aikoihin, tuntuu hyvältä palata sinne edes pariksi päiväksi ja päästä hengittämään takapihan metsän syvää rauhallisuutta keuhkojeni täydeltä.


IMG_3219IMG_3176IMG_3230

30. huhtikuuta 2021

HUHTIKUUSSA AIKA KULKI ETEENPÄIN KUIN VIRTAAVA JOKI

IMG_2976IMG_3046

 

Do you believe that there's treasures in the ocean, rakkaat sanat kaikuivat mielessäni kävellessämme huhtikuun puolivälissä yhtenä kauniina iltapäivänä läheiselle pellolle, ilmassa tuoksui lupaus tulevasta kesästä ja keltaiset leskenlehdet nauttivat iltapäivän auringonsäteistä keskellä peltoa. Korkeissa puissa linnut lauloivat keväästä ja iltapäivän auringonsäteet lämmittävät selkääni miettiessäni aivan hetken itsekseni, kuinka huhtikuussa aika oli kulkenut eteenpäin kuin virtaava joki tai ne kevään mukanaan tuomat lukuisat purot, jotka olivat rauhoittaneet minua lempeällä kohinallaan huhtikuun kirkkaina päivinä. Aika oli kulkenut eteenpäin kuin virtaava joki, kevät oli lähempänä tulevaa kesää kuin mennyttä talvea ja se tuntui tavallaan uskomattomalta, olihan siitä kuitenkin vasta hetki, kun olin katsellut lumipeitteeseen verhoutunutta maisemaa aamun hämärässä kylmyys seuranani.


Auringonsäteet maalasivat maiseman kauniiksi lempeillä säteillään ja saivat talven aikana haalistuneet hiukseni taas kiiltämään iltapäivän pehmeässä valossa, do you believe that there's treasures in the ocean, sanat palasivat mieleeni pysähtyessämme pellolle katselemaan korkeiden koivujen takana siintävää järveä. Hymyilin itsekseni kuunnellessani korkeissa puissa laulavia lintuja ja mietin, kuinka ne sanat ja Angus & Julia Stonen taideteos Lonely Hands ovat palanneet luokseni aina keväisin, niin kauan kuin muistan ne sanat ovat kulkeneet mukanani keväisin katsellessani vähitellen vapautuvia järviä ja valokuvatessani tulevaan kesään heräilevää luontoa. Se on minulle aina keväisin tavattoman tärkeä teos, minä huokasin itsekseni ja mietin kaikkia niitä hetkiä, jotka olen viettänyt niiden sanojen kanssa kuluneiden vuosien varrella, kaikkia niitä hetkiä, jotka muistan niistä sanoista.

 

IMG_2988

 

Niitä hetkiä on loputtomasti, hymyilin jatkaessamme matkaamme lintutornille katselemaan iltapäivän viimeisiä lempeitä auringonsäteitä ja jäiden sulamista, oli täydellinen keväinen iltapäivä, juuri sellainen, jona tekisi mieli tanssia lempeän tuulen kanssa ja laulaa ilman äännähdystäkään. Tulen muistamaan sen hetken ikuisesti niistä rakkaista sanoista, do you believe that there's treasures in the ocean, tulen muistamaan, vaikka siinä hetkessä kuulin ne sanat vain mielessäni. Siitä huhtikuisesta iltapäivästä on kulunut tänään jo kaksi viikkoa ja näiden kahden viikon aikana on tapahtunut  valtavasti, mutta kaikesta siitä aion kertoa teille myöhemmin, juuri nyt aion nimittäin hetkeksi pysähtyä ihan vain nauttimaan huhtikuun viimeisestä päivästä ja kulkea tuulen mukana.


IMG_2978IMG_3043IMG_3000

18. huhtikuuta 2021

VARJOVIIKUNA SELVISI JA TAHDON USKOA, ETTÄ NIIN SELVIÄÄ MAAILMAKIN

Minun olisi pitänyt olla viime perjantaina viettämässä kauniin keväistä päivää Helsingissä, istua hotellihuoneen kylpyammeessa musiikin kaikuessa korvissani ja suunnata illalla Kulttuuritalolle katsomaan ensimmäistä kertaa aikoihin Von Hertzen Brothersin keikkaa, olin odottanut sitä aivan suunnattomasti joulukuusta asti. Sen sijaan, että olisin aamulla istunut bussissa matkalla Helsinkiin, minä istuin olohuoneen lattialla katselemassa, kuinka varjoviikuna oli kasvattanut yllättäen uusia lehtiä, se ei selvinnyt pitkästä talvesta yhtä hyvin kuin vuoripalmu. Se tiputti kaikki lehtensä joulukuun hämärinä päivinä ja minä olin ehtinyt luovuttaa sen suhteen monta kertaa alkuvuoden aikana, mutta sinä perjantaina tuntui tavallaan lohdulliselta, että se oli kuitenkin lopulta selvinnyt, kasvattanut uutta pitkän ja pimeän talven jälkeen. Tuntui lohdulliselta, vaikka en voinutkaan olla miettimättä, kuinka suunanttoman onnelliseksi Helsingin kadut ja Von Hertzen Brothers olisivat minut tehneet sinä iltana.

 

IMG_2588

 

Uskon kuitenkin, että aivan kuten varjoviikuna selvisi tästä talvesta, maailma selviää tästä loputtoman pitkältä tuntuvasta tilanteesta ja jonain päivänä matkustan taas Helsinkiin ja suuntaan yleisömeren keskelle katsomaan keikkaa. Varmasti vielä jonain päivänä, huokaisin itsekseni viikkoa myöhemmin lukiessani sähköpostin otsikon Ilosaarirockia ei järjestetä vuonna 2021, enkä ollut lainkaan yllättynyt, en yksinkertaisesti vähääkään. Kevään kirkkaat auringonsäteet maalasivat juovia makuuhuoneen valkoiselle seinälle, avasin parvekkeen oven ja annoin lämpimän ilman tulvia sisään, kaikesta huolimatta maailma oli tavattoman kaunis ja olohuoneessa varjoviikuna nautti auringonsäteistä, niin nautin minäkin, nautin valehtelematta enemmän kuin minä olisin koskaan uskonut.


IMG_2621IMG_2659

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.