Slider

15. kesäkuuta 2021

TOUKOKUUN VIIMEISENÄ PÄIVÄNÄ OLIN ONNELLINEN

IMG_9096IMG_9295

 

Toukokuun viimeisenä päivänä minä heräsin aikaisin, kietouduin lämpimään neuletakkiin ja keväällä neulomiini villasukkiin kylmyyden tuntuessa syvällä selkäytimessäni ja katselin itseäni kylpyhuoneen peilistä, yön jäljiltä takkuisia hiuksia ja unisia silmiä, mutta myös sitä valtavaa onnea, joka loisti kasvoiltani saadessani herätä sinä maanantaina mökiltä. Hetkeä myöhemmin istuimme tuvan pirttipöydän ääressä tekemässä etätöitä ja naurahdin itsekseni, kuinka uskomattomalta tuntui tehdä töitä hämärässä mökissä kovin kaukana kaikesta käen kukkuessa ikkunalasin takana ja lisätä hetkittäin takkaan polttopuita saadaksemme mökin jälleen lämpenemään, kuunnella takkatulen tanssivan vapauttaan. Olihan se aivan erilaista kuin kotona työskenteleminen, mutta samalla tuntui myös jotenkin ihan äärimmäisen hyvältä päästä välillä hengittämään raikasta sateen jälkeistä ilmaa kuistille ja katsella takkatulta, tuntea mökin taas vähitellen lämpenevän ja lämmön tuntuvan lopulta jokaisessa solussani.


Iltapäivällä istuin hetken itsekseni laiturilla katselemassa järvelle, se maisema on ollut aivan lapsuusvuosistani saakka minulle ihan uskomattoman rakas ja kuullessani joutsenen lentävän jossain kaukana hymyilin itsekseni, kuinka se sama ääni on saanut minut hymyilemään kerta toisensa jälkeen niin kauan kuin muistan. Oli erityisen kaunis päivä, hetkittäin auringonsäteet maalasivat rakkaan maiseman lämpimillä sävyillään ja varovainen tuuli tarttui mekkoni helmaan, heitimme tikkaa vanhan aitan varjossa ja kuuntelimme aina vuorotellen hiljaisuutta ja musiikkia. Vähän ennen auringonlaskua istuimme saunan lämmössä, ikkunalasin takana pimeys alkoi vähitellen laskeutua rakkaan maiseman ylle ja minä suljin silmäni, hengitin rauhallisesti syvään ja mietin, kuinka valtavan onnellinen minä olin juuri siinä hetkessä, siinä saunan lauteella sen maailman rakkaimman ihmisen kanssa.

 

IMG_9123IMG_9284IMG_9099

13. kesäkuuta 2021

HIDAS SUNNUNTAI KORKEIDEN KOIVUJEN VARJOSSA

IMG_8909IMG_8925


Toukokuun viimeisen sunnuntain aamuna auringonsäteet maalasivat varjoja rakkaaseen maisemaan seistessäni mökin kuistilla katselemassa järvelle, olimme rakastaneet musiikkia aivan liian pitkälle aamuyöhön ja katselleet auringon nousevan vähitellen kaukana horisontissa, mutta sinä erityisen kauniina aamuna tuntui väsymyksestä huolimatta hyvältä hengittää raikasta ilmaa keuhkojen täydeltä lintujen laulun kaikuessa järveltä. Hetkittäin sellaista kuin tietämättään kaipaa aivan suunnattomasti, pitkälle aamuyöhön saakka valvomista musiikin kanssa ja sitä, kuinka aamuyöllä auringonnousun aikaan näyttää hetken kuin järvi olisi tulessa, niissä on tavallaan aina ollut jotain ihmeellistä, musiikin täyttämissä kesäöissä ja siinä loputtomassa rauhassa, joka täyttää sydämen.


Sinä päivänä istuin keinutuolissa kuuntelemassa, kuinka varovainen tuuli yltyi hetkittäin ikkunalasin takana ja katselin takkatulen tanssivan vapauttaan hämärässä mökissä. Minä olen aina rakastanut tulta, sen uskomatonta voimaa ja armottomuutta, ja istuessani sinä hitaana sunnuntaina keinutuolissa takassa tanssiva tuli sai minut rauhoittumaan, kuuntelemaan kertomaansa tarinaa ja sulkemaan aina hetkittäin silmäni. Teimme hyvää ruokaa mökin pienessä keittiössä, siinä samassa, jossa sukuni naiset tekivät aina lapsuusvuosieni juhannuksina ruokaa, ja mietin hetken itsekseni, kuinka sekin on tavallaan ihmeellistä, että mökillä ruoka maistuu aina paremmalta kuin kotona, on aina maistunut. Ehkä siinä on mökin taikaa, minä mietin kuunnellessani tulen tanssivan takassa ja katsellessani auringonsäteiden vähitellen murtautuvan pilviverhon lävitse, maalaavan maisemaan varjoja.

 

IMG_8989

 

Illalla kävelimme kaikessa rauhassa läheiselle pellolle katselemaan, kuinka auringonsäteet maalasivat maiseman lämpimin sävyin ja kuuntelemaan, kuinka lukemattomat linnut lauloivat metsän rauhassa, maa oli vielä kostea sateen jäljiltä ja ilmassa tuoksui kesä. Pellolta jatkoimme matkaamme koivujen reunustamaa metsätietä pitkin kohti kylätietä ja pysähdyimme aina hetkittäin ihmettelemään, kuinka mielettömän kaunis koivumetsä oli illan lempeiden auringonsäteiden loisteessa. Suomen luonto saa minut sanattomaksi kerta toisensa jälkeen, mietin katsellessani auringonsäteiden aivan ihmeellisen kaunista leikkiä korkeiden koivujen varjossa ja hengittäessäni keuhkojeni täydeltä raikasta ilmaa tunsin, kuinka rintalastani alla muuttui rytmi. Kävelimme takaisin mökille kylätietä pitkin ja nukahdimme sitten mökin lämpöön, unessa tanssin valkoisessa yömekossa pitkin metsäteitä.

 

IMG_8913IMG_9024IMG_9035

11. kesäkuuta 2021

USKOMATTOMINTA MITÄ OLEN KOSKAAN NÄHNYT

IMG_8065IMG_7734IMG_8085

 

Minä olen viettänyt isovanhempieni Sulkavan läheisyydessä sijaitsevalla mökillä lukemattomia onnellisia hetkiä lapsuusvuosinani, olen kävellyt pitkin kylätietä lämpiminä kesäpäivinä ja katsellut aivan äärettömän kauniita auringonlaskuja istuessani veneessä keskellä pientä järveä, olen kokenut luonnon uskomattomuuden jokaisella aistillani, tuntenut syysmyrskyn loputtoman voiman joissain todella syvällä rintalastani alla ja kuunnellut käen kukkuvan aikaisin aamulla. Kaikkien näiden vuosien aikana siitä paikasta on tullut minulle ihan valtavan rakas, mutta siitä huolimatta suurin osa siitä seudusta on ollut minulle aina täysin tuntematonta. Siksi me päätimme toukokuun viimeisenä lauantaina lähteä tutustumaan siihen ympäröivään seutuun vähän paremmin, pakkasimme kumisaappaat ja kamerat mukaan autoonmme ja ajoimme katsomaan Pisamalahden linnavuorta Sulkavalle.


Olin katsonut sinä aamuna valokuvia siitä uskomattomasta linnavuoresta, mutta kiivetessämme kapeita portaita pitkin vuorelle aloin vähitellen ymmärtää, etten minä tiennyt oikeasti vielä yhtään mitään siitä, kuinka upeasta kohteesta oli todellisuudessa kysymys. Seistessäni lopulta vuoren huipulla tuntui tavallaan kuin sydämeni olisi jättänyt lyönnin välistä ja kevyen tuulen tarttuessa hiuksiini tunsin kyynelten tarttuvan minun silmäkulmiini, edessäni avautuva maisema oli henkeäsalpaavan kaunis, järvi kimmelsi auringonsäteiden loisteessa ja minä olin tännä valtameren kokoisia tunteita. Se oli aivan epäilemättä uskomattominta, mitä olen koskaan tähän astisen elämäni aikana päässyt näkemään, uskomattominta, huokaisin itsekseni istuessani hetkeksi aloilleni lämpimälle kalliolle auringonsäteiden loisteeseen katselemaan minun edessäni avautuvaa maisemaa, hengittämään syvään.

 

IMG_7971IMG_7751IMG_7987IMG_7746IMG_7803

 

Pisamalahden linnavuori on yksi maamme vaikuttavimmista rautakautisista linnavuorista ja lähes pystysuoraan 55 metrin korkeuteen veden pinnasta kohoavalta vuorelta maisema oli yksinkertaisesti niin uskomaton, että se sai minut sinä toukokuun viimeisenä lauantaina täysin sanattomaksi. Linnavuoren tuhatvuotinen historia tuntui jokaisessa hengenvedossani kävellessämme katselemassa vuoren käsittämättömän kauniita maisemia ja valtavaa kivivallia korkeiden mäntyjen varjossa, enkä minä ole hetkeen tuntenut itseäni niin pieneksi kuin tunsin kaiken sen keskellä. Tavallaan tuntuu, etteivät mitkään sanat tai edes valokuvat riittäisi koskaan kertomaan tarpeeksi siitä, kuinka uskomattomalta tuntui istua korkealla vuorella Saimaan avautuessa valtavana edessäni tuulen tuntuessa kasvoillani tai seisoa myöhemmin alhaalla laiturilla katselemassa edessämme kohoavaa vuorta, se oli jotain, mitä ei sanoin voi kuvailla. Se täytyy kokea itse ja juuri siksi olen luvannut itselleni, että minä palaan vielä, palaan, koska en ole valehtelematta aikoihin tuntenut missään niin äärettömän vahvasti kuin tunsin siellä.

 

IMG_7662IMG_7920IMG_7587

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.