Slider

18. syyskuuta 2021

HÄN ON OLLUT KAKSI KUUKAUTTA OSA PERHETTÄMME

IMG_3335IMG_3267

 

Pieni koiranpentumme Valo on ollut jo kaksi kuukautta osa tätä meidän perhettämme ja kävellessämme yhtenä syyskuisena päivänä metsässä mietin itsekseni, kuinka äärettömän onnellinen olen siitä, että juuri hänestä tuli osa perhettämme sinä heinäkuisena päivänä, kun taivas verhoutui harmaaseen ja tuuli ravisteli puiden latvoja. Näiden kahden kuukauden aikana Valosta on tullut erottamaton osa meidän pientä perhettämme ja elämäämme, enkä osaisi enää kuvitella elämääni ilman niitä neljää tassua ja kultaista sydäntä, sitä pientä karvakuonoa, joka nukahtaa iltaisin meidän sänkymme viereen ja herää aamuisin kävelemään kanssani pitkin lähestyvään syksyyn verhoutuvia katuja. Katsellessani sinä kovin kauniina syyskuisena päivänä pienen karvakuonomme ihmettelevän lähestyvään syksyyn verhoutunutta luontoa ja nostavan aina hetkittäin katseensa meihin minä jäin miettimään, kuinka emme tule varmasti koskaan unohtamaan näitä kahta aivan erityistä kuukautta meidän elämästämme.

 

Olen saanut nähdä elämäni aikana monen koiranpennun ensimmäiset kuukaudet, mutta siitä huolimatta on ollut ihmeellistä seurata, kuinka valtavan nopeasti se meidän pieni koiranpentumme on kasvanut näiden kuukausien aikana ja oppinut päivittäin jotain uutta. Olemme ihmetelleet yhdessä ohikiitäviä autoja ja polkupyöriä, ihmisiä, parkkipaikkoja, vieraita kadunkulmia ja sinisenä loistavaa järveä, pimeyteen verhoutunutta maisemaa ja aamun ensimmäisiä auringonsäteitä, enkä osannut kaksi kuukautta sitten kuvitellakaan, kuinka erityistä on ihmetellä kaikkea tässä maailmassa pienen erityisen karvakuonon kanssa. Minä en osannut kuvitella, kuinka erityiseltä tuntuisi opetella yhdessä uusia asioita tyhjällä parkkipaikalla iltapäivän auringonsäteiden loisteessa ja pysähtyä rantaraitilla katselemaan järvelle, hengittämään yhdessä sateen jälkeistä ilmaa ja katsomaan toisiamme silmiin.


IMG_3190

 

Pysähtyessämme sinä kauniina syksyisenä päivänä katselemaan, kuinka lehtipuut alkoivat vähitellen verhoutua ruskaan hymyilin itsekseni ihan vain siitä valtavasta onnellisuudesta, siitä, kuinka äärimmäisen kiitollinen olen siitä, että saimme juuri hänet osaksi meidän pientä perhettämme. Tuuli kuiskaili korkeiden puiden latvoissa, sai korkeaksi kasvaneen heinän kumartamaan ja jossain kauempana linnut lauloivat viimeistä kertaa tänä syksynä, jatkoimme matkaamme metsän halki takaisin kotiin ja vietimme rauhallisen illan sateen piiskatessa ikkunalasia.

 

IMG_3563IMG_3609IMG_3207

12. syyskuuta 2021

OLISI VAIKEA KUVITELLA ELÄMÄÄNI ILMAN METSIÄ JA JÄRVIÄ

IMG_2168IMG_2992IMG_2230

 

Suuri osa kaikista rakkaimmista lapsuusmuistoistani liittyy metsiin ja järviin, niihin hetkiin, kun olen kulkenut pitkin metsäpolkuja edesmenneiden koiriemme kanssa, leikkinyt kavereideni kanssa ruskaan lämpimiin sävyihin verhoutuneessa metsässä ja viettänyt lämpimiä kesäpäiviä järven rannalla mummolassa. Vielä vuosien jälkeen palaan aina hetkittäin niihin muistoihin, lapsuusvuosieni metsän loputtomaan rauhallisuuteen, korkeiden puiden varjoon leikkimään ja mummolaan kirkkaan järven rannalle, sukeltamaan viileään veteen lämmiteltyäni ensin lämpimässä rantasaunassa. Metsät ja järvet ovat olleet minulle lapsuusvuosistani asti ehdottomasti yksi elämäni tärkeimmistä asioista ja minun olisi kovin vaikeaa kuvitella asuvani vielä jonain päivänä kaukana rahoittavista metsistä ja sinisistä järvistä, olisi vaikeaa kuvitella, sillä metsät ja järvet ovat tavallaan aina olleet osa minua, osa sitä, mistä minä tulen ja minne palaan aina kaiken jälkeen takaisin, osa minun hauraasta sydämestäni.


Elokuun lopussa, Suomen luonnon päivänä kävelimme koko meidän pienen perheemme voimin läheiseen metsään kuuntelemaan korkeiden puiden rauhallista huminaa meidän ympärillämme ja ihmettelemään yhdessä vähitellen lähestyvään syksyyn verhoutuneen metsän kauneutta. Olen viime syksystä saakka ollut äärettömän onnellinen siitä, että pääsen kotioveltamme viidessä minuutissa metsään ja kävellessämme sinä elokuisena päivänä pitkin tuttuja metsäpolkuja hymyilin itsekseni, kuinka nykyään olen siitä vielä vähän onnellisempi. Onnellisempi, sillä katsellessani pienen karvakuonomme tutkivan innoissaan kaikkea uutta minä muistin, kuinka valtavasti rakastin lapsuusvuosinani koirien kanssa metsäpoluilla kulkemista ja kuinka valtavasti minä rakastan sitä yhä edelleen. On ihanaa, että pääsemme pienen karvakuonon kanssa metsään ihan milloin tahansa, minä mietin istuessamme pehmeälle sammaleelle kuuntelemaan hiljaisuutta, joka kuiskaili puiden latvoissa ja tuntui syvällä sydämessäni.

 

IMG_2377IMG_2661

 

Sinä elokuisena iltapäivänä metsä oli verhoutunut vähitellen lähestyvään syksyyn ja katsellessani yksittäisten ruskaan verhoutuneiden lehtien putoilevan metsäpoluille minä en voinut olla hymyilemättä itsekseni, syksy oli jo lähellä ja se tuntui jokaisessa hengenvedossani. Auringonsäteet murtautuivat hetkittäin harmaan pilviverhon lävitse ja maalasivat maiseman lämpimin sävyin tuulen kuiskaillessa korkeiden puiden latvoissa, meillä ei ollut kiire mihinkään ja tunsin, kuinka valtameren kokoinen rauha kulki pitkin selkärankaani kävellessämme pitkin metsäpolkuja, pysähtyessämme hetkittäin ihmettelemään metsän suunnatonta kauneutta. Olisi vaikeaa kuvitella elämää, jossa metsät eivät olisi osa elämääni, ajatus palasi mieleeni kävellessämme myöhemmin takaisin kotiin, olisi todella vaikeaa, sillä kuten aina, sinä elokuisena päivänäkin metsä sai minut rauhoittumaan, hengittämään.

 

IMG_2709IMG_2960IMG_2844

11. syyskuuta 2021

MIKÄ ON TEHNYT MINUT ONNELLISEKSI VIIMEAIKOINA?

IMG_1739IMG_1817

 

Kirjoitin viimeksi kesäkuun viimeisinä päivinä siitä, mitkä asiat olivat tehneet minut onnelliseksi viime aikoina, kirjoitin mökillä viettämistämme erityisistä hetkistä, kauniista omenatarhasta aikaisina aamuina, livemusiikin voimasta, valtameren kokoisista tunteista ja rakkaasta kaupungista, jonka kaduilla minä tunsin itseni hetkittäin aivan äärettömän vapaaksi. Kesäkuun viimeisten päivien jälkeen on tapahtunut paljon, meidän pieni perheemme on kasvanut neljällä tassulla ja olemme ihmetelleet elämää koiranpennun kansssa, mutta olemme ehtineet myös viettämään aikaa mökillä maaseudun rauhassa, kävelemään metsän hiljaisuudessa ennen auringonlaskua ja ihan vain olemaan, rauhoittumaan näinä syksyn ensimmäisinä päivinä, kun luonto alkaa ihan vähitellen valmistautua talveen. Ennen kaikkea minä olen kuitenkin ehtinyt olemaan onnellinen, niin tavattoman onnellinen, että se on tuntunut hetkittäin vähän epätodelliselta ja niistä asioista, jotka on tehnyt minut valtavan onnelliseksi, tahdon kirjoittaa teille tänään, niistä sellaisista asioista, jotka ovat saaneet minut hymyilemään harmaina päivinä.

 

x Se, että ilmassa on jo hetkittäin tuoksunut syksy. Olen rakastanut syksyä aivan suunnattomasti niin kauan kuin muistan, minä olen rakastanut sitä, että aina syksyisin tavallaan herään uudelleen ja tunnen olevani elossa jokaisella hengenvedollani, mutta olen rakastanut myös sitä, kuinka syksyisin maailma on aina kauneimmillaan. Elokuun viileinä aamuina kävellessäni pienen karvakuonomme kanssa pitkin tutuimpia kadunkulmia pysähdyin hetkittäin hymyilemään itsekseni, kuinka ilmassa tuoksui hetkittäin häivähdys vähitellen lähestyvästä syksystä ja palatessani takaisin kotiin keitin teetä pitääkseni itseni lämpimänä armottoman tuulen tarttuessa korkeiden puiden latvoihin ikkunalasin takana. Päivä päivältä syksy on tuoksunut ilmassa yhä vahvemmin ja se on tehnyt minut aivan valtavan onnelliseksi, niin onnelliseksi, että se on saanut minut hymyilemään kaatosateessakin.


x Metsäpoluilla kulkeminen ja valtava rauha rintalastani alla. Olemme alkaneet kulkea koko pienen perheemme voimin viikonloppuisin pitkin ihanan rauhallisia metsäpolkuja kuuntelemassa puiden huminaa ympärillämme ja ihmettelemässä luonnon kauneutta. Metsäpoluilla kulkeminen ja puiden humina ympärilläni ovat tehneet minut kerta toisensa jälkeen valtavan onnelliseksi, mutta luulen, että vielä onnellisemmaksi se metsässä kulkeminen on tehnyt pienen karvakuonomme, jolle riittää niillä metsäpoluilla ihmettelemistä ja haistelemista loputtomiin.

 

IMG_1794IMG_1904IMG_1887

 

x Meidän uskomattoman rakas karvakuonomme. Kun heinäkuun puolivälissä matkustimme ensimmäistä kertaa kotiin pienen karvakuonomme kanssa, luulin tietäväni kaiken siitä, kuinka tavattoman onnelliseksi se vieressäni tuhiseva karvakuono tulisi minut tekemään. Näiden puolentoista kuukauden aikana on ollut ihmeellistä seurata, kuinka se uskomattoman rakas karvakuono kasvaa ja oppii jotain uutta päivittäin, mutta samalla on ollut kovin ihmeellistä huomata, kuinka en silloin heinäkuun puolivälissä tiennyt tavallaan vielä mitään siitä tavattomasta onnellisuudesta, jonka se pieni karvakuono saisi minussa aikaan aikaisina aamuina kävellessämme kahdestaan vähitellen lähestyvään syksyyn verhoutuneita katuja, pysähtyessämme katselemaan järvelle illan lempeimpien auringonsäteiden loisteessa tai opetellessamme päivittäin yhdessä uusia asioita. En usko, että mikään on tehnyt minua yhtä onnelliseksi tänä vuonna kuin se pieni karvakuono, joka katselee juuri nyt maailmaa parvekkeelta.

 

x Rauhalliset illat, kun voi hetken vain hengittää. Kesällä minusta tuntui, että minun oli jatkuvasti mentävä ja tehtävä jotain, minun oli hankalaa antaa itselleni lupa pysähtyä rauhoittumaan ja siksi iltojen pimentyessä ja syksyn tuoksuessa jo hetkittäin ilmassa minut on tehnyt kovin onnelliseksi ne hetket, kun olen voinut iltaisin istua saunassa kuuntelemassa äänikirjoja, tehdä iltapalaa ja käpertyä sitten peiton alle katsomaan televisiota. Syksyn tuoksuessa jo hetkittäin ilmassa televisioni ruudulle on palannut Gilmore Girls aivan kuten jokaisena syksynä asuessani tässä kaupungissa, mutta viime viikolla aloin katsomaan Netflixistä myös sarjaa nimeltä The Good Doctor, se on yksinkertaisesti juuri niin valtavan hyvä, etten tavallaan voi kuin suositella lämpimästi. 
 
x Hevosten kanssa viettämäni hetket ja ratsaille palaaminen. Kirjoitin keväällä siitä, kuinka pelosta tuli osa rakkainta harrastustani pudottuani hevosen selästä yhtenä huhtikuisena päivänä ja kuinka se tuntui tavallaan kummalliselta, koska minä en ollut koskaan aiemmin osannut pelätä ratsastamista. Palatessani elokuussa tallille pelkäsin, etten minä koskaan pääsisi yli siitä koko kehossani tuntuvasta pelosta ratsailla, mutta vietettyäni viikoittain aikaa hevosten kanssa ja opetellessani vähitellen taas rentoutumaan kunnolla ratsailla olen alkanut taas vähitellen nauttimaan todella siitä tunteesta, kun ratsailla kaikki muu ympäriltäni katoaa. Vähitellen olen alkanut luottaa myös omiin taitoihini ja siihen, ettei minun tarvitse jatkuvasti pelätä hevosen katoavan altani ja se on tehnyt minut lähes yhtä onnelliseksi kuin hetket, jotka olen saanut viettää hevosten kanssa ennen tuntia.

IMG_1973IMG_1755

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.