Slider

18. syyskuuta 2020

HAVUNNEULASISTA MUISTIN LAPSUUTENI SYKSYT

IMG_3822IMG_3961

 

Viime sunnuntaina heräsin aamuyöllä kuuntelemaan kaatosadetta, katselin loputtomien sadepisaroiden putoavan msutaan asfalttiin ikkunalasin takana ja piilouduin vielä hetkeksi peiton alle näkemään unta, jota en kuitenkaan enää muutamaa tuntia myöhemmin herätessäni muistanut. Vietin aamupäivän pitkästä aikaa koiranäyttelyssä ja hymyilin itsekseni tuulen tarttuessa takkini helmaan, aamuyöllä asfalttia piiskannut sade oli aamuun mennessä vaihtunut kovin navakkaan tuuleen, joka sai korkeat puut kumartamaan ja minut sulkemaan hetkittäin silmäni raviradan keskellä. Uskomattoman rakas Hertta oli sinä tuulisena sunnuntaina rotunsa paras, enkä minä olisi voinut olla yksinkertaisesti yhtään ylpeämpi siitä vähitellen äitinsä kokoiseksi kasvaneesta tytöstä, joka tarttui terävillä hampaillaan varpaisiini ja mekkoni helmaan elämänsä ensimmäisinä viikkoina kaksi vuotta sitten.


Iltapäivällä navakka tuuli vaihtui viimein auringonsäteisiin, jotka häikäisivät vihreitä silmiäni kävellessämme pitkin tuntemattomia metsäpolkuja ja valitessamme polkujen risteyskohdissa suuntamme sen perusteella, kumpi polku näytti mielenkiintoisemmalta. Kävellessämme korkeiden mäntyjen alla minä unohduin miettimään, kuinka havunneulasten peittämä polku tuoksui aivan lapsuuteni syksyiltä ja niiltä tavattoman kauniilta päiviltä, jolloin vietimme välitunnit hyppien narua ja leikkien hippaa. Vanhan kouluni pihalla kasvoi monta aivan uskomattoman korkeaa mäntyä ja syksyisin maa täyttyi havunneulasista, olin tavallaan unohtanut ne siihen tuoksuun liittyvät muistot ja kävellessämme sinä iltapäivänä korkeiden mäntyjen alla en olisi voinut olla onnellisempi siitä, kuinka se tuoksu vei minut mukanaan lapsuusvuosieni syksyihin, välitunteihin, jolloin hypittiin narua koulun pihassa.

 

IMG_3948

 

Neljä vuotta sitten vanha kouluni viimein purettiin ja muistan edelleen, kuinka minä kävelin sen raunioilla vain viikko ennen kuin sen viimeisetkin seinät lopulta purettiin, se tuntui ihan valtavan musertavalta, mutta minulle oli silti tärkeää päästä hyvästelemään. Koulusta oli silloin jäljellä enää ulkoseinien ja katon lisäksi muutamia seiniä liitutauluineen ja vesipisteineen, mutta tiesin tarkalleen, missä kohdassa oli ensimmäinen luokkahuoneeni ja mistä kävelimme ruokalaan, minä muistin aivan tarkalleen, mihin jätin takkini ensimmäisinä kouluvuosinani ja missä luokassa minä opettelin aikaisina aamuina saksaa. Nyt neljä vuotta myöhemmin jäljellä ei ole enää edes niitä korkeita mäntyjä, mutta kävellessämme sinä iltapäivänä pitkin metsäpolkua olin onnellinen siitä, että minulla on ja tulee aina olemaan aivan valtavasti muistoja niistä ensimmäisistä kouluvuosistani siinä koulussa.


Kävelimme Kuokkalan vesitornin juurelle, minä en ollut koskaan aiemmin kävellyt sinne saakka ja katsoessani vesitornin juurelta kohti pilvetöntä taivasta en voinut olla ihmettelemättä itsekseni, kuinka olin katsellut samaa vesitornia lukuisia kertoja Harjun portailta ymmärtämättä kuitenkaan, että se on niin valtava. Edes korkeimmat männyt eivät olleet yhtä korkeita kuin se vuosikausia aloillaan seisonut vesitorni ja jatkaessamme matkaamme kauniin metsätien ja tuttujen kadunkulmien kautta kotiin hymyilin itsekseni, kuinka en olisi silloin vuosia sitten hyppiessäni narua koulun pihassa uskonut, että jonain päivänä muuttaisin kaupunkiin ja ihmettelisin vesitornin korkeutta jonain kauniina aurinkoisena sunnuntaina. Ehkä muistot näistäkin hetkistä tulvivat mieleeni vuosien päästä samalla tavalla kuin ne muistot ensimmäisistä kouluvuosistani ja siitä rakkaasta koulusta, mietin illalla sulkiessani parvekkeen oven ja piiloutuessani peiton alle näkemään unta, jota en enää aamulla muistanut.

 

IMG_3769IMG_3884

16. syyskuuta 2020

SINÄ AAMUNA TUULI ULVOI IKKUNALASIN TAKANA

IMG_2466IMG_2542IMG_2580

 

Yhtenä harmaaseen verhoutuneena aamuna lattia tuntui kylmältä jalkojeni alla, syksyn kylmyys on kai viimein saapunut jäädäkseen, mietin pukeutuessani pehmeään neuletakkiini ja katselin sitten, kuinka ikkunalasin takana voimistuva tuuli tarttui puiden latvoihin. Ei ole tuullut aikoihin näin voimakkaasti, mietin itsekseni syttyäessäni kynttilöitä valaisemaan hämärää kotiamme ja istuin työpöytäni ääreen tekemään töitä kuunnellessani jatkuvasti voimistuvan tuulen ulvovan niin kovaa, että se tuntui kaikuvan kotimme jokaisessa nurkassa. Muistelin vuosien takaista syksyistä iltaa vanhassa mummolassa, sinä iltana tuuli ulvoi niin uskomattoman kovaa, että se kuulosti aavemaiselta katsellessani ikkunasta rantasaunalla palavaa valoa ja pimeyttä, joka näytti jatkuvan loputtomiin. 

 

Sinä iltana minä tunsin itseni aivan äärettömän pieneksi nukahtaessani keskikamarin lämpöön ja kuunnellessani tuulen riuhtovan korkeiden puiden latvoja ikkunalasin takana, vanha talo kertoi tarinoitansa yön hiljaisuudessa, korkeat puut kumarsivat armottomassa tuulessa ja minä nukuin paremmin kuin aikoihin. Se oli ihmeellinen ilta, hymyilin itsekseni ja kuuntelin, kuinka sade voimistui aina hetkittäin ikkunalasin takana, se oli tahtonut leikkiä tuulen kanssa sinä harmaaseen verhoutuneena aamuna ja sai minut rauhoittumaan katsellessani sadepisaroiden luovan juovia ikkunalaseihin. Parvekkeen avonaisesta ovesta tulvi sisään viileää syysilmaa, join lämmintä teetä kynttilöiden luodessa lempeällä valollaan pehmeitä varjoja valkoisiksi maalatuille seinille ja hengitin syvään, oli jotenkin erityisen rauhallinen ja kaunis syksyinen aamu, sellainen, josta tietää jo varmuudella, että on syksy.


IMG_2721

 

Myöhemmin samana päivänä minusta tuntui, että tahdoin tuntea tuulen jokaisessa solussani ja hengittää sateen jälkeistä raitista ilmaa keuhkojeni täydeltä, tahdoin tuntea sen kaiken kylminä väreinä minun kalpealla ihollani. Kävellessämme rantaraittia harmaaseen verhoutuneen taivaan alla tuntui tavallaan kuin tuuli olisi voimistunut entisestään, se tarttui hiuksiini armottomasti kuin hyökyaalto ja sulki voimakkaaseen syliinsä pysähtyessämme laiturille katselemaan, kuinka laineet löivät rantaan. Laineet keinuttivat vanhaa laituria katsellessamme järven toisella puolella siintävää kaupunkia, hengitin keuhkojeni täydeltä sitä sateen jälkeistä raitista ilmaa ja annoin tuulen tarttua hameeni helmaan, se tuntui samaan aikaan rauhoittavalta ja puhdistavalta. Tuntui kuin tuuli olisi vienyt mukanaan kaiken sen, mikä oli saanut sydämeni lyömään rauhattomasti, ihmeellinen päivä, minä mietin kävellessämme takaisin kotiin, melkein yhtä ihmeellinen kuin se vuosien takainen ilta vanhassa mummolassa.

 

IMG_2444IMG_2519

13. syyskuuta 2020

MUSIIKKI ON PALANNUT LUOKSENI KUIN VANHA YSTÄVÄ

IMG_1870IMG_1938

 

Syyskuun ensimmäisinä päivinä musiikki on palannut luokseni kuin vanha ystävä, istunut kanssani kynttilöiden valaisemassa huoneessa pimeyden laskeuduttua ja pysähtynyt kanssani aamuisin hetkeksi katselemaan järvelle, tarttunut minua aivan varovaisesti kädestä ja kuljettanut mukanaan kuin hyökyaalto kylmien väreiden juostessa pitkin selkärankaani. Niin tapahtuu aina syksyisin, musiikki palaa luokseni ja löytää sydämestäni sen erityisen paikan, jota mikään muu ei ole onnistunut koskaan täyttämään, niin tapahtuu aina syksyisin ja olen siitä aivan uskomattoman onnellinen. Olen onnellinen siitä, että Death Cab for Cutien kuiskaillessa iltaisin korvaani "but I know your heart belongs to someone you've yet to meet, someday you will be loved" minun hauras sydämeni on muuttanut rytmiään ja kylmät väreet ovat juosseet kalpealla ihollani, aivan kuten jokaisena syksynä niin kauan kuin muistan, olen ollut siitä niin käsittämättömän onnellinen, että se on saanut minut hymyilemään tyhmästi.

 

Näinä syyskuun ensimmäisinä päivinä minun kuulokkeissani on soinut Death Cab for Cutien lisäksi esimerkiksi Bring Me The Horizon, Ólafur Arnalds ja The Fray, kuulokkeissani on soinut muistoja jostain vuosien takaa ja sanoja, jotka ovat vuosi toisensa jälkeen saaneet hauraan sydämeni muuttamaan rytmiään. Kuulokkeissani on soinut The Cinematic Orchestra, Damien Rice, Sufjan Stevens ja Coldplay, joista jokainen palaa minun luokseni aina syksyisin kuin vanha ystävä, istumaan kanssani iltaisin hämärään kynttilöiden valaisemaan huoneeseen ja kulkemaan aamuisin kanssani pitkin ruskaan verhoutuneiden lehtien peittämiä kadunkulmia, kietomaan kätensä ympärilleni viileän tuulen tarttuessa hiuksiini. Näinä syyskuun ensimmäisinä päivinä olen koonnut soittolistan niistä rakkaista lauluista, jotka palaavat luokseni aina syksyisin ja lisännyt listalle myös ne laulut, jotka ovat soineet kuulokkeissani ensimmäistä kertaa tänä syksynä, laulut, jotka palaavat luokseni varmasti myös tulevina syksyinä, olen koonnut niistä rakkaista lauluista soittolistan ja haluan nyt jakaa sen myös teidän kanssanne.



IMG_1906

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.