Slider

29. toukokuuta 2020

TÄSSÄ KAUPUNGISSA AURINGONLASKUT OVAT ERITYISIÄ

IMG_6930IMG_6875

Sen jälkeen, kun palasimme yhtenä sunnuntaina mökiltä, olen viettänyt suurimman osan ajastani kotona ja ihan vain nauttinut lämpimistä päivistä, jotka ovat saaneet luonnon heräämään viimein kunnolla tulevaan kesään ja se, että ilmassa on tuoksunut kesä, on tehnyt minut ihan tavattoman onnelliseksi. Olen kävellyt aamuisin koiran kanssa tuttuja katuja aamuauringon lämmittäessä olkapäitäni, istunut kesken työpäivän kuistilla hengittämässä keuhkojeni täydeltä raikasta ilmaa katsellessani koirien juoksevan toistensa perässä ympäri pihaa  ja maalannut polkupyöräni oranssiksi. Olen upottanut paljaat varpaani valtavaan multakasaan, kirjoittanut yksittäisiä sanoja muistikirjaani ja kuunnellut iltalenkillä uutta musiikkia illan lempeiden auringonsäteiden loisteessa, nukahtanut iltaisin vanhaan parvisänkyyni ja nähnyt unia, joita minä en ole muistanut enää herätessäni auringonsäteisiin.

Yhtenä iltana vietimme sen rakkaimman kanssa kahdestaan aikaa, kävimme valokuvaamassa rantakallioilla ja nautimme lämpimästä illasta ilman kiirettä mihinkään, se oli ihmeellinen ilta ja se päättyi aivan uskomattoman kauniiseen auringonlaskuun Majakkaniemessä. Minä olen valokuvannut viimeisimmän kymmenen vuoden aikana lukemattomia auringonlaskuja, mutta jostain tuntemattomasta syystä en ollut tänä vuonna valokuvannut vielä yhtäkään auringonlaskua vaan se oli ensimmäinen auringonlasku, jonka ikuistin valokuviin tänä vuonna. Se oli ensimmäinen ja yksinkertaisesti niin äärettömän kaunis, että istuessamme rantakalliolla katselemassa auringon laskevan kaukana horisontissa minä olin sanaton, en ollut tavallaan muistanut, että auringonlaskut voivat olla niin kauniita. Minulle ne eivät ole missään muussa kaupungissa olleet koskaan niin uskomattoman kauniita kuin tässä rakkaassa pikkukaupungissa, minä mietin kuunnellessani laineiden lyövän hitaasti rantakallioon ja lokin huutavan jossain kauempana, oli kesä ja olin siitä niin kovin onnellinen, etten löytänyt sille tunteelle sanoja.

IMG_6822IMG_2604IMG_6857

27. toukokuuta 2020

NIINÄ PÄIVINÄ AAMUT OLIVAT TAIANOMAISEN KAUNIITA

IMG_6153IMG_6403IMG_6246

Kun tammikuussa lähdimme yhtenä pimeyteen verhoutuneena iltana mökiltä mietin itsekseni, kuinka ihanaa on päästä palaamaan sinne pääsiäisenä, nähdä, kuinka luonto alkaa vähitellen heräämään kevääseen ja kuunnella hiljaisuutta mökin kuistilla lämpimänä kevätaamuna. Maaliskuussa koronaviruksen aiheuttaman tilanne muutti kuitenkin suunnitelmamme ja vietimme pääsiäisen pienessä asunnossani Jyväskylässä sen sijaan, että olisimme saaneet nauttia hiljaisuudesta luonnon keskellä. Toukokuun puolivälissä suuntasimme kuitenkin viimein mökille yhtenä kauniina keskiviikkona ja kun sinä iltana istuimme mökin kuistilla tuntui kieltämättä aivan kuin kaikki tämä vallitseva kaaos olisi vain kaukainen muisto, niin kaukaiselta se tuntui istuessani siinä lintujen laulaessa sinisellä taivaalla ja auringonsäteiden hetkittäin piiloutuessa kevyen pilviverhon taakse. Aivan yhtä kaukaiselta se tuntui myös istuessamme laiturilla hetkeä myöhemmin tuulen riuhtoessa hiuksiani ja kaatosateen piiskatessa kasvojani, se oli jotenkin ihmeellisen kaunis hetki, eikä se jäänyt viimeiseksi kauniiksi hetkeksi sillä viikolla.

Sinä iltana istuimme pitkään kuistilla kuuntelemassa musiikkia ja hetkittäin hiljaisuutta, teimme hyvää ruokaa ja saunoimme kaikessa rauhassa, se oli täydellinen ilta ja herätessäni seuraavana aamuna minä katselin, kuinka aamun lempeät auringonsäteet saivat usvaan verhoutuneen järven näyttämään siltä kuin se olisi liekeissä. Se oli mykistävän kaunis hetki, mietin iltapäivällä soittaessani akustista kitaraani kuistilla, olin ottanut sen mukaani Jyväskylästä vain voidakseni soittaa sitä kaikessa rauhassa sen hiljaisuuden keskellä. Minä sain sen viisi vuotta sitten vanhemmiltani valmistujaislahjaksi ja se on minulle aivan äärettömän rakas soitin, mutta vannon, ettei se ollut koskaan aiemmin kuulostanut niin kauniilta kuin se kuulosti sinä päivänä luonnon keskellä. Vannon, ettei sydämeni ollut viikkoihin lyönyt niin rauhallisesti kuin niinä toukokuisina päivinä, kun istuin villasukat jalassa mökin kuistilla seuraamassa kauempana järvellä elävän joutsenpariskunnan elämää, soitin kitaraa ja kuuntelin, kuinka käki kukkui. Se teki minut kovin onnelliseksi, se, että käki kukkui niinä päivinä lähes herkeämättä.

IMG_6197

Perjantai-iltana vietimme aikaa takkatulen ääressä, teimme ruokaa ja katsoimme Ellinooran keikan hiljaisuuden kuiskaillessa ikkunalasin takana maiseman verhoutuessa pimeyteen, oli ihanan rauhallinen ilta, juuri sellainen, jolloin tuntui kuin ei olisi ollut olemassa mitään muuta kuin me kaksi siinä pienessä, kovin rakkaassa mökissä ja takassa vapauttaan tanssiva tuli. Sinä iltana nukahdin heti vuorokauden vaihteen jälkeen, nukahdin ennen kuin ehdin saunomaan ja herätessäni seuraavana aamuna seisoin taas kuistilla valkoisessa yöpaidassa paljain jaloin ihmettelemässä itsekseni sitä, kuinka äärettömän onnekas olin saadessani viettää aikaa siinä niin uskomattoman kauniissa paikassa luonnon keskellä ja katsella aamuisin järvelle. Aamut olivat taianomaisia niinä päivinä, niin taianomaisia, että niitä on vaikea kuvailla sanoin tai kokonaisin lausein, enkä vaihtaisi niitä yhtään mihinkään, en mihinkään, mietin iltapäivällä kuunnellessani sateen hakkaavan aitan peltikattoa. Unohduin miettimään niitä lapsuusvuosieni kesäöitä, joina nukuimme aitassa ja heräsin aina aamuöisin lintujen lauluun, niitä taianomaisia kesäöitä, joina oli maailman parasta nukkua siinä pienessä aitassa ja kuunnella sateen hakkaavan peltikattoa.

Sinä iltana saunoimme pitkään, mökillä saunominen on aina jotekin todella erityistä, ei sitä oikeastaan voi edes verrata mihinkään muuhun ja siksi saunoimme sinäkin iltana ilman mitään kiirettä, istuimme aina hetkittäin kuistilla kuuntelemassa hiljaisuutta ja palasimme sitten takaisin saunan lämpöön. Se iltapäivällä alkanut sade jatkui seuraavaan aamuun asti ja siksi me päätimme lämmittää saunan sunnuntaina vielä ennen kuin lähdimme takaisin Savonlinnaan, nauttia vielä hetken siitä loputtomasta rauhasta rintalastan alla. Jossain vaiheessa satoi niin kovaa, että juoksimme suoraan saunasta kaatosateeseen ja nauroimme yhdessä kaatosateen vaihtuessa rakeisiin, se oli yksi toukokuun kauneimmista ja ihmeellisimmistä hetkistä, saunan raikkaana kaatosateessa. Vain hetkeä ennen kuin lähdimme sade viimein lakkasi, auringonsäteet häikäisivät silmiäni kävellessäni rantaan katselemaan järvelle ja käki kukkui jälleen, toivottavasti pääsemme tänne taas pian uudelleen, mietin istuessani hetkeksi laiturille, toivottavasti ennemmin kuin huomaankaan, niin äärettömän hyvä minun oli olla juuri siinä.

IMG_6524IMG_6418IMG_6509IMG_6420

20. toukokuuta 2020

MIKÄ ON TEHNYT MINUT ONNELLISEKSI VIIMEAIKOINA?

IMG_5977IMG_6004

Viimeisimmän kuukauden aikana olen ollut käsittämättömän onnellinen pienistä asioista, olen ollut onnellinen saippuakuplista harmaana aamuna mökin kuistilla ja kaatosateesta, joka rummuttaa öisin peltikattoa. Olen ollut onnellinen heräämisestä aurigonnousuun, Paula Vesalan ja Pekka Kuusiston Kiestinki -albumista, rauhallisista hetkistä metsän keskellä, takkatulen lämmöstä sateisina päivinä ja akustisesta kitarastani, joka kuulosti viime viikolla mökin kuistilla erityisen kauniilta. Niitä pieniä asioita olisi enemmän kuin osaisin nyt kirjoittaa, mutta tahdon kuitenkin kirjoittaa teille nyt muutamasta sellaisesta asiasta, joka on viimeisimmän kuukauden aikana saanut minut hymyilemään ja rauhattoman sydämeni muuttamaan rytmiään, tahdon kirjoittaa onnellisuudesta.



x Savonlinna. Olen kirjoittanut lukemattomia kertoja siitä, kuinka Savonlinna on tehnyt minut onnelliseksi, mutta kirjoittaessani siitä tänään uskallan väittää, ettei se ole koskaan aiemmin tehnyt minua niin onnelliseksi kuin se on tehnyt minut tämän viimeisimmän kuukauden aikana. Olen ollut kohta kuukauden tässä rakkaassa pikkukaupungissa ja se, että minä huhtikuun lopussa päätin lopulta pakata tavarani ja matkustaa tänne, oli näin jälkeenpäin katsottuna paras mahdollinen päätös. Täällä minun on ollut helpompi olla, täällä tämän vallitsevan tilanteen aiheuttama ahdistus ei ole pitänyt minua jatkuvasti otteessaan vaan olen voinut keskittyä nauttimaan tästä kauniista keväästä ja pitämään itsestäni oikeasti huolta, viettämään aikaa perheeni kanssa, ihmettelemään luonnon kauneutta ja kuuntelemaan, kuinka sade rummuttaa peltikattoa. Savonlinna oli juuri sitä, mitä tämän kaiken keskellä tarvitsin ja tämä uskomattoman rakas pikkukaupunki on tehnyt minut viimeisimmän kuukauden aikana onnellisemmaksi kuin se on tehnyt varmaan koskaan aiemmin, se on oikeasti paljon sanottu, tiedän sen.

x Se, kuinka kauniisti luonto on herännyt kevääseen. Viimeisimmän kuukauden aikana, jonka olen viettänyt täällä rakkaassa pikkukaupungissa, olen tuntenut itseni jotenkin ihan tavattoman onnekkaaksi, sillä minulla on ollut mahdollisuus viettää erityisen paljon aikaa luonnossa. Minulla on ollut mahdollisuus mennä rauhoittumaan takapihaltamme avautuvaan kauniiseen metsään milloin tahansa, kävellä iltalenkillä pitkin järvenrantaa ja istua aamun ensimmäisinä tunteina mökin laiturilla katselemassa auringonnousua varovaisen usvan keskellä. Minulla on ollut mahdollisuus nähdä, kuinka luonto on vähitellen herännyt kevääseen ja voi, kuinka se on tehnyt minut onnelliseksi, se, kuinka suunnattomasti kauniisti luonto on herännyt tähän kevääseen ja vähitellen lähestyvään kesään, se, kuinka puut ovat kasvattaneet lehtensä ja valkovuokot nauttivat kevään valosta ikkunalasin takana.

IMG_6049

x Paljain jaloin käveleminen. Olen se ihminen, joka tahtoo unohtaa kenkänsä aina niinä kevään ensimmäisinä lämpiminä päivinä, se ihminen, joka rakastaa kävellä paljain jaloin kostealla nurmikolla ja lämpimällä asfaltilla. Olen viimeisimmän kuukauden aikana kävellyt paljain jaloin aina, kun se on vain ollut mahdollista, olen kävellyt aamuisin yön kastelemalla nurmikolla ja iltapäivisin auringonsäteiden lämmittämällä asfaltilla, tuntenut viileän mullan paljaiden jalkojeni alla ja hymyillyt itsekseni, kuinka suunnattomasti rakastan sitä tunnetta. Jos voisin, kävelisin koko kesän paljain jaloin, niin tavattoman onnelliseksi paljain jaloin käveleminen on saanut minut nyt viimeisimmän kuukauden aikana, se on aina yksi niistä asioista, joita odotan pitkän ja harmaan talven jälkeen.

x Valokuvat, erityisesti tämän blogitekstin valokuvat. Tämän kevään aikana valokuvat ovat tehneet minut taas jotenkin ihan erityisen onnelliseksi, olen rakastanut katsella maisemaa linssin lävitse, mutta rakastanut myös niitä hetkiä, kun olen saanut istua työpöytäni ääreen kaikessa rauhassa editoimaan valokuvia. Olen rakastanut kaikkea valokuvaamisessa ja valokuvissa, minusta on ollut ihanaa ikuistaa pieniä hetkiä valokuviin ja kun viime viikolla yhtenä aamuna katselin mökin kuistilta järvelle minä tiesin, että tahtoisin ikuistaa sen valokuviin. Sinä aamuna auringonnousu maalasi usvaan verhoutuneen järven niin kauniisti, että hetken näytti kuin järvi olisi ollut tulessa, se oli ihmeellinen aamu ja rakastan näitä valokuvia ihan järjettömästi, nämä ovat minulle erityiset valokuvat, näiden kanssa tuntui pitkästä aikaa samalta kuin vuosia sitten valokuvatessani auringonlaskuja.

x Lenkkeily tutuilla kaduilla. Silloin, kun vuosia sitten asuin vakituisesti tässä kaupungissa, minulla oli tapana lenkkeillä iltaisin ja se oli usein yksi päiväni parhaimmista hetkistä. Jyväskylässä en ole yrityksistä huolimatta saanut lenkkeilystä niin paljon irti kuin sain täällä ja siksi lenkkeily on kadonnut minun elämästäni lähes täysin viimeisimpien vuosien aikana lukuunottamatta niitä lyhyitä ajanjaksoja, kun olen päättänyt, että minun on taas aloitettava lenkkeily. Viimeisimmän kuukauden aikana, jonka olen viettänyt tässä rakkaassa pikkukaupungissa, minä olen taas lenkkeillyt koirien kanssa ja se on tehnyt minut käsittämättömän onnelliseksi, niin onnelliseksi, että tätäkin kirjoittaessani odotan tämän illan iltalenkkiä, niissä on jotain todella erityistä tässä kapungissa ja varsinkin koirien kanssa niissä on jotain sellaista, mitä minä en voisi koskaan Jyväskylässä lenkkeilyltä saada.

x Paula Vesalan ja Pekka Kuusiston Kiestinki. Tutustuin tähän vuonna 2011 julkaistuun albumiin vähän sen jälkeen, kun PMMP oli soittanut viimeisen keikkansa ja muistan, kuinka istuessani silloin Helsingissä pienessä soluasunnossani olin sanaton kuunnellessani sitä ensimmäistä kertaa. Siitä lähtien kyseinen albumi on kulkenut mukanani ja kaikkien näiden vuosien jälkeen olen edelleen sen edessä täysin sanaton, siksi en aio kirjoittaa siitä yhtään tämän enempää vaan suosittelen kuuntelemaan sen rauhassa, antamaan sille sen ansaitseman ajan.

IMG_5980IMG_2457IMG_6016
© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.