22. tammikuuta 2020

TÄNÄ JOULUNA SYDÄMESSÄNI TUNTUI RAUHA JA ONNELLISUUS

IMG_0969PC220827PC220972

Lapsuusvuosinani marras-ja joulukuu olivat aivan ehdottomasti suosikkikuukauteni, koska minulla on marraskuussa syntymäpäivä ja joulukuu oli aina taianomainen joulun ansiosta. Ala-asteella syntymäpäiväni oli minulle tärkeä päivä, koska silloin sain kutsua kaikki ystäväni juhlimaan kanssa syntymäpäivääni, mutta vielä syntymäpäivääkin tärkeämpi minulle oli silti ehdottomasti joulu, jota aloin odottamaan aina heti syntymäpäiväni jälkeen. Lapsuusvuosinani odotin ihan tavattoman innoissani sitä hetkeä, kun sain avata joulukalenterin ensimmäisen luukun ja sitä, kun koulussa alettiin suunnittelemaan joulujuhlaa, laulamaan musiikin tunneilla rakkaita joululauluja ja askartelemaan joulukoristeita. Koko joulukuu oli minulle tavallaan pelkästään joulun odottamista, leikimme aina pikkusiskoni kanssa jouluaiheisia leikkejä ja rakensimme ystävieni kanssa lumimajan taloyhtiön parkkipaikan valtavaan lumikasaan, jollain tavalla ne kuuluivat aina joulun odottamiseen ja niin kuuluivat myös joululahjatoivelistan kokoaminen ja ne aivan loputtomat joululaulut.

Kun ne kovasti odottamani joulun pyhät sitten viimein koittivat, niihin kuului koko lapsuusvuosieni ajan samanlaisia asioita, niitä sellaisia rakkaita jouluun liittyviä hetkiä, joita muistelen edelleen hymyillen. Aattoaamuna katsoimme pikkusiskoni kanssa Joulupukin kuumaalinjaa ja muita aattoaamun lastenohjelmia samalla, kun leikimme joulukuusen alla ja söimme sitten isäni keittämän joulupuuron. Jouluaattoon kuului lapsuusvuosinani paljon leikkimistä ja jouluisia elokuvia, mutta kuten jouluaattoon kuuluu edelleen, jouluaattoon kuului myös lapsuusvuosinani haudoilla käyminen, jouluaterian syöminen kaikessa rauhassa sekä lahjojen avaaminen, joka oli lapsuusvuosinani luonnollisesti se kaikista jännittävin hetki. Joululahjoja oli jännitetty monta viikkoa ennen joulua ja se hetki, kun sieltä lahjapaketista paljastui se uusi Bratz-nukke, kauan odotettu suosikkiyhtyeen uusi albumi tai uudet sukset, oli aina yhtä kutkuttava, yksi joulun ehdottomista kohokohdista, mutta niin olivat myös ne hetket, kun mummolassa kuusen alta löytyi vielä lisää lahjoja.

PC220993PC220744-horzPC220875PC220967

Nuoruusvuosinani joulut muuttuivat niin, että jouluisin niitä joululahjoja tärkeämpää oli kaikki se yhdessä läheisten kanssa vietetty aika, joulun tunnelma ja rauhoittuminen, niinä vuosina aloin odottamaan joulua huomattavasti aiemmin kuin lapsuusvuosinani ja vuosi vuodelta on tuntunut, että alan odottamaan sinä aina vain aikaisemmin. Vaikka joulu on muuttunut vuosien mittaan jouluun liittyvän stressin ja kiireen takia arkisemmaksi, minulle joulu on silti yhä edelleen täynnä taianomaisuutta ja minulle on tärkeää pystyä rauhoittumaan kaiken sen kiireen keskellä, pysähtyä ja hengittää sitä joulun tunnelmaa jokaisella hengenvedollani. Sen jälkeen, kun muutin pois vanhempieni luota kahdeksan vuotta sitten, olen matkustanut jokaisena jouluna vanhempieni luokse viettämään joulua, sillä minusta on tuntunut, ettei joulu tunnu missään muualla samalta, enkä ole osannut oikeastaan edes kuvitella viettäväni joulua ilman perhettäni. Tänäkin jouluna minä matkustin Savonlinnaan vanhempieni luokse viettämään joulua ja oikeastaan jo pelkkä se ajatus siitä sai minut kovin onnelliseksi kauan ennen joulua, jotain erityistä niissä Savonlinnassa vietetyissä jouluissa edelleen on.

Jostain syystä joulut olivat vuosien ajan perheessämme sitä aikaa, kun kaikki joulua edeltänyt loputon stressi ja kiire purkautuivat lopulta jonkun kyyneliin ja oikeastaan vasta viime jouluna aloin viimein ymmärtää, miksi niin tapahtui vuosi toisensa jälkeen. Meidän perheemme jouluun oli vuosikausien ajan liittynyt aivan suunnatonta stressiä, jokainen meistä oli omalla tavallaan stressannut jostakin jouluun liittyvästä, lahjoista, jouluruoista, koristeista tai siitä, että on nähtävä paljon sukulaisia ja oltava jatkuvasti menossa johonkin. Vuosikausien ajan joulu oli ollut kaikkea muuta kuin rauhoittumista ja perheen kanssa ajan viettämistä, vaikka aina toisin suunniteltiin. Kuten viime jouluna, päätin tänäkin jouluna, etten aio stressata joulun suhteen yhtään mistään ja sovimme perheemme kesken, ettemme ota esimerkiksi joululahjojen suhteen tänäkään vuonna pienintäkään stressiä, sillä joulun kaupallisuudesta huolimatta lahjat eivät ole lähelläkään sitä joulun tärkeintä asiaa. Niin, kaiken stressin ja kiireen sijaan, aivan kuten viime jouluna, tänä jouluna nautimme joulun rauhallisuudesta ja vietimme aikaa yhdessä. Muutamaa päivää ennen joulua haimme koko perheen voimin joulukuusen omasta metsästämme ja samana iltana ripustimme joulukoristeita sen kauniille oksille, se oli yksi kauneimmista näkemistäni kuusista ja kaunis oli koko tämä joulu. Aattoaamuna söimme riisipuuroa ja kuuntelimme, kuinka Turussa julistettiin joulurauha, vähän ennen pimeää ajoimme Enonkoskelle sytyttämään kynttilän isoisälleni ja Talvisaloon sytyttämään kynttilöitä muille edesmenneille sukulaisille ja myöhemmin illalla syötyämme jouluaterian rauhoitumme olohuoneeseen avaamaan niitä muutamia joululahjoja ja viettämään aikaa yhdessä. Se oli rauhallinen ja yksinkertainen joulu, kaukana niistä lapsuuden jouluista, mutta silti tavallaan ihan samanlainen, ainakin siinä oli samaa taianomaisuutta kuin lapsuusvuosinani ja kotipihassamme loistivat värilliset jouluvalot, aivan kuten lapsuusvuosinani.

PC241188IMG_0965-tileIMG_0480IMG_0954

13. tammikuuta 2020

MIKÄ ON TEHNYT MINUT ONNELLISEKSI VIIMEAIKOINA?

PB300716PB300751

Kirjoitin viimeksi lokakuun alussa asioista, jotka olivat tehneet minut järjettömän onnelliseksi. Silloin kaksi kuukautta sitten ensilumi oli juuri satanut maahan yhtenä kauniina lokakuisena aamuna ja olin aivan äärettömän onnellinen siitä, että huolimatta siitä, ettei ensilumi viipynyt päivääkään, maailma oli erityisen kaunis verhoutuessaan ruskaan. Lisäksi olin onnellinen villasukista ja lämpimistä neuleista, kaamosvaloista ja kynttilöistä vähitellen pimenevinä syysiltoina ja rauhallisista illoista, kun vain käperryin peiton alle katsomaan televisiota sateen piiskatessa ikkunalautoja, minä olin onnellinen siitä, että stressi oli alkanut vähitellen alkanut väistyä. Niistä samoista asioista olen ollut onnellinen myös viimeaikoina, mutta myös monesta muusta asiasta ja niistä tahdon kirjoittaa teille nyt tässä samalla, kun juon teetä.




x Lumihuntuun verhoutunut maisema. Olen talven lapsi, olen syntynyt kylmänä marraskuisena päivänä ja muistan, kuinka lapsuusvuosinani syntymäpäiväni aikaan oli aina niin uskomattoman paljon lunta, että pystyimme kavereideni kanssa rakentamaan lumilinnan ja loputtomasti lumieläimiä, laskemaan mäkeä taloyhtiön parkkipaikalta laskeutuvassa jyrkässä rinteessä. Olen aina rakastanut lumisia talvia ja odottanut ensilumen satamista syksyn ensimmäisistä päivistä asti, enkä usko, että voisin kaivata niitä lumisia talvia enää yhtään enemmän kuin kaipaan nyt katsoessani ikkunasta, kuinka sadepisarat kohtaavat mustan asfaltin. Loppuvuonna maisema verhoutui kuitenkin hetkittäin aivan äärettömän kauniiseen lumihuntuun ja se teki minut uskomattoman onnelliseksi kävellessäni vanhempieni takapihalta avautuvassa metsässä huokaillen itsekseni kaikelle sille kauneudelle, pysähtyessäni aina hetkittäin ihan vain hengittämään talvea.

x Rakkaassa pikkukaupungissa viettämäni hetket. Olen onnellinen siitä, että nykyinen työni mahdollistaa minulle sen, että voin halutessani viettää pidempiä aikoja rakkaassa pikkukaupungissa ja tehdä töitä sieltä käsin. Joulukuussa vietin suurimman osan ajastani pikkukaupungissa niin, että vietin sen kuukauden aikana lopulta alle kymmenen päivää Jyväskylässä. Niinä Savonlinnassa viettäminäni hetkinä minä tahdoin keskittyä rauhoittumiseen, kävelin vanhempieni takapihalta avautuvassa metsässä ihastelemassa lumihuntuun verhoutuneen maiseman kauneutta, katsoin vanhempieni kanssa suomalaisia elokuvia takkatulen lämmössä ja vietin paljon aikaa koiriemme kanssa, niiden neljän karvakuonon, jotka saavat minut milloin tahansa onnelliseksi. Matkustin aamuisin töihin samalla bussilla, jolla matkustin vuosia sitten aamuisin lukioon ja kävelin ruokatunnin jälkeen takaisin töihin niin, että ehdin hetken katsella auringonsäteiden loisteessa talviuntaan nukkuvaa kaupunkia. Kaikki ne pienet hetket tekivät minut jotenkin mielettömän onnelliseksi joulukuussa ja siksi aion matkustaa taas pian takaisin rakkaaseen pikkukaupunkiin nauttimaan kaikesta siitä rauhasta.

PB300721

x Rauhallisesti mennyt joulu. Joulukuu on lapsuusvuosistani asti ollut minulle aivan ehdottomasti yksi rakkaimmista kuukausista vuodessa ja samalla joulu ehdottomasti se vuoden tärkein juhla, se juhla, jota olen odottanut aina kaikista eniten. Lapsuusvuosinani joulut olivat täynnä taianomaisuutta, joka alkoi tuntua perhosina vatsassani aina viimeistään joulukuun ensimmäisenä päivänä avatessani joulukalenterin ensimmäisen luukun, mutta vuosien kuluessa joulusta on tullut tavallaan arkisempi ja se joulun taianomaisuus on vähitellen alkanut katoamaan kaiken turhan stressin ja kiireen alle. Siksi yritin tänä jouluna välttää kaikkea sitä stressiä ja kiirettä, yritin olla suunnittelematta joulua liian tarkkaan ja ottamatta stressiä esimerkiksi joululahjoista. Kuten aina ennenkin, vietin joulun vanhempieni luona ja lopulta joulu oli ihanan rauhallinen ja onnellinen, sellainen, josta tahdon ehdottomasti kirjoittaa teille enemmän vähän myöhemmin.

x Siivottu koti, puhtaat lakanat ja rauhallinen koti-ilta. Tavallaan minä rakastan oman kotini siivoamista, mutta vielä enemmän rakasta aina sitä hetkeä, kun olen saanut pienen kotini kunnolla siivottua ja saan rauhoittua työpöytäni ääreen kirjoittamaan kynttilän lempeässä valossa, juomaan teetä ja kuuntelemaan musiikkia. Olin viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen viikonlopun yksin tässä pienessä kodissani ja päästyäni perjantaina työpäivän jälkeen viimein kotiin nautin äärettömästi siitä, että ehdin pitkästä aikaa siivota kotini kunnolla ihan kaikessa rauhassa, vaihtaa ne kaikista rakkaimmat lakanat ja pestä pyykkiä niin, että puhtaan pyykin tuoksu täytti rakkaan, pienen kotini. Vielä enemmän nautin kuitenkin jälleen siitä, että sinä iltana sain pitkästä aikaa rauhoittua kunnolla työpöytäni ääreen kirjoittamaan kynttilän valossa ja nauttimaan ihanan rauhallisesta koti-illasta ihan vain itsekseni, kaikki se teki minut sinä iltana tavallaan aivan käsittämättömän onnelliseksi ja niin se teki kieltämättä kahtena seuraavanakin iltana.

x Anne with an E. Joulukuussa katsoin jotenkin erityisen vähän mitään sarjoja, koska vietin suurimman osan ajastani rakkaassa pikkukaupungissa ja en vain yksinkertaisesti ehtinyt katsoa, mutta tämän alkuvuoden aikana olen kuitenkin ehtinyt taas rauhoittua hitaina aamuina ja niinä rauhallisina koti-iltoina katsomaan. Yksi sarja on ollut nyt alkuvuoden aikana ylitse muiden ja se on ehdottomasti Netflixistä löytyvät Anne with an E, jonka kolmannen tuotantokauden minä katsoin yhtenä viikonloppuna kokonaisuudessaan, kun en vain yksinkertaisesti osannut lopettaa katsomista. Kyseinen sarja on vain jotenkin aivan käsittämättömän kaunis ja inspiroiva, että voisin katsoa sen kokonaisuudessaan uudelleen milloin tahansa ja se tekisi minut silloinkin varmasti ihan yhtä onnelliseksi kuin se teki silloin ensimmäisellä kerralla.

PB300733PB300602PB300761

x Ratsaille palaaminen melkein kuukauden tauon jälkeen. Viime syksynä kävin kahdesti viikossa ratsastustunnilla ja joinakin viikkoina palasin tallille myös kolmannen kerran, en tosin ratsastamaan vaan opettelemaan muita taitoja, joita tallilla ja hevosten kanssa toimiessa tarvitaan. Koska vietin joulukuussa suurimman osan ajastani Savonlinnassa, ehdin käymään vain kolmella ratsastustunnilla, joita sitten seurasi joulun ja vuodenvaihteen takia melkein kuukauden mittainen tauko ratsastuksesta. Viime viikolla pääsin palaamaan ratsaille ensimmäistä kertaa sen pitkän tauon jälkeen ja vaikka se teki minut tavattoman onnelliseksi, vielä onnellisemmaksi minut teki se, että vuoden ensimmäinen ratsuni oli nimenomaan se uskomattoman rakas työhevostamma, jonka kanssa opin viime kevään aikana aivan suunnattomasti ratsastuksesta ja jota minä olin kaivannut enemmän kuin uskaltaisin myöntää, se on ihmeellinen ja erityinen hevonen.

PB300767PB300600PB300750PB300615

11. tammikuuta 2020

YKSI KAUNIS JOULUKUINEN HETKI OLAVINLINNASSA

IMG_0008IMG_0168

Yhtenä joulukuisena iltana kävelin töiden jälkeen vanhan ja kovin rakkaan kotikatuni kautta Olavinlinnalle, sille 1400-luvulla rakennetulle kivilinnalle, joka tunnetaan nykyään varmasti parhaiten vuosittain järjestettävistä Oopperajuhlista. Minulle siitä käsittämättömän kauniista kivilinnasta ei kuitenkaan tule ihan ensimmäisenä mieleen Oopperajuhlat tai edes ne heinäkuisin saapuvat lukuisat oopperaturistit vaan monet rakkaat muistot lapsuus- ja nuoruusvuosiltani, ne onnelliset hetket, kun lapsuusvuosinani pääsin vanhempieni kanssa kierrokselle Olavinlinnaan ja ne lukuisat onnelliset kesäillat, jotka vietin ystävieni kanssa Riihisaaressa, aivan kivilinnan vieressä. Tavallaan se on aina lapsuusvuosistani asti ollut minulle siinä ilman, että se on ollut millään tavalla erikoista, ja silti sen näkeminen tuntuu aina hienolta, siinä vanhassa kivilinnassa on jotain sellaista, mikä saa minut hiljaiseksi, niin vaikuttava näky se on edelleen, seisottuaan rauhallisena aloillaan aina 1400-luvulta asti, nähtyään satojen vuosien ajan lumimyrskyjä ja kauneimpia kesäpäiviä.

Sinä iltana jäätävä viima tarttui hiuksiini kävellessäni vanhan kotitaloni ohitse, tavallaan tuntuu aina haikealta kävellä sen vanhan kerrostalon ohitse ja muistella niitä vuosien takaisia hetkiä siinä pienessä asunnossa, joka tuntui enemmän kodilta kuin nykyinen asuntoni on koskaan tuntunut. Siinä valoisassa asunnossa oli jotain todella erityistä, minä mietin laskeutuessani Eerikinkatua pitkin Riihisaareen, jossa olen viettänyt vuosia sitten monta unohtumatonta iltaa ystävieni kanssa ja jonka kallioilta minulla on muistoja, joita muistelen varmasti vielä kymmenen vuoden päästäkin hymyillen, muistoja, jotka eivät unohdu koskaan. Räntäsade piiskasi kasvojani seistessäni hetkeä myöhemmin katselemassa värivaloihin verhottua kivilinnaa, joka näytti aivan uskomattoman kauniilta kaiken sen harmauden keskellä, kaiken sen jäätävän viiman ja räntäsateen keskellä jatkoin matkaani. Tallisaareen vievällä sillalla pysähdyin hetkeksi katselemaan kivilinnaa, hetkittäin väriään vaihtavaa valoa ja kauempana siintävää vanhaa rautatiesiltaa, sitä vanhaa, jota minä olen kävellyt lukemattomia kertoja ja josta tulee aina mieleen vuosien takaiset lämpimät kesäpäivät ja isomummoni vanha polupyörä. Sitä rakasta polkupyörää ei enää ole, mutta silta tulee varmaan aina seisomaan siinä rauhallisena aloillaan.

IMG_0092IMG_0098IMG_0089

Astuessani lopulta kivilinnan korkeasta ovesta sisään minä en voinut kuin huokaista itsekseni, kuinka onnellinen olin päästessäni suojaan siltä jokaisessa solussani tuntuneelta viimalta ja kuinka äärettömän kauniilta vanha kivilinna näytti värivaloihin verhottuna. Pysähdyin hetkeksi aloilleni, nojasin linnan vanhaan turvalliseen seinään ja kuuntelin, kuinka viima tarttui puiden latvoihin ulkona ja kuinka jossain virtasi vesi, tuntui hyvältä olla siinä, yksin ja turvassa. Hetkeä myöhemmin jatkoin matkaani kohti linnapihaa, vanhassa kivilinnassa kaikui ääretön hiljaisuus ja kaiken sen pimeyden keskellä tuntui kummalliselta olla yksin paikassa, jossa en ole koskaan ollut yksin, missään ei ollut ketään kulkiessani kohti valotaideteosten täyttämää linnapihaa. Seistessäni keskellä värivaloihin verhottua linnapihaa mustan taivaan alla hymyilin itsekseni, kuinka se hetki teki minut tavallaan ihan äärettömän onnelliseksi, se hetki oli jotenkin erityinen, nostin katseeni kohti mustaa taivasta ja annoin sateen kastella kasvoni, siinä mustan taivaan alla oli helppo hengittää.

        Siinä hetkessä tuntui kuin minulta ei puuttuisi mitään.                 

IMG_0154IMG_0057IMG_0170