17. heinäkuuta 2015

TUUTHAN SIEKII ILOSAARIROKKIIN?

ilosaari 106ilosaari 126ilosaari 142

Tänään on vihdoin se päivä vuodesta, jota odotan aina ehdottomasti enemmän kuin esimerkiksi jouluaattoa, tänään on vihdoin se päivä, kun matkustetaan Joensuuhun olemaan uskomattoman onnellisia ja hukkumaan musiikkiin. Suosittelen keinumaan onnellisuudessa esimerkiksi Von Hertzen Brothersin, Santa Cruzin, Amorphiksen, Placebon ja Angus & Julia Stonen keikoilla, nimittäin Apulannan lisäksi odotan niitä ehdottomasti kaikista eniten, mutta muistakaa käydä katsomassa myös Paperi T.

Ennenkaikkea olkaa kuitenkin onnellisia, se on tärkeintä.

16. heinäkuuta 2015

POLULTA HARHAAN

kesäpäivä 053kesäpäivä 084
Kävellessäni yhtenä päivänä metsätiellä kuuntelemassa hiljaisuutta unohduin hetkeksi miettimään muutaman kuukauden takaista itseäni: sitä onnellisuuteen pukeutunutta ihmistä, joka hukkui värivalojen loisteessa musiikkiin luvattoman usetasti ja heräsi auringonnousun aikaan valokuvaamaan aamun harmoniassa uinuvaa kaupunkia, sitä vapaudestaan kirjoittavaa ihmistä, joka tanssi jokaisen askeleensa kotimatkalla aamuyön viimeisinä tunteina ja pysähtyi museoissa kuuntelemaan rauhallisuutta tai tuntemattoman miehen askeleita, pysähtyi katselemaan. Sitä ihmistä, joka istui öisin parvekkeella kirjoittamassa niitä keskeneräisiä lauseita onnellisuudesta ja viritti aamuisin akustisen kitaransa kuulostamaan kauniilta, yksinkertaisesti sitä ihmistä, joka olin asuessani vielä kolmensadan kilometrin päässä täältä, missä höyrylaivat huutavat tervehdyksiään satamassa ja minun kotikadullani iltaisin oopperaturistien valtameri.

Oopperaturistien valtameri, johon minä tunnen hetkittäin hukkuvani kävellessäni iltaisin pieneen asuntooni kuuntelemaan musiikkia, josta uskon löytäväni itseni yhä yydelleen, mutta minusta on tullut ihminen, jota en tunnista peilikuvasta. En kirjoita öisin keskeneräisiä lauseita onnellisuudesta tai istu rannassa katselemassa auringonlaskuja, en kuuntele musiikkia iltaisin nukahtaessani näkemään unta lentämisestä, istu tuntikausia valokuvaamassa maailman suunnatonta kauneutta tai eksy tuntemattomille kadunkulmille, minusta on tullut itselleni uskomattoman vieras ja se on uskomattoman pelottavaa.

   Minusta on tullut ihminen, josta en oikeastaan pidä.  

kesäpäivä 075
Minusta on tullut ihminen, joka astui itse valitsemaltaan polulta varoittamattomasti harhaan ja unohti pitää itsestään huolta niinä hetkinä, kun elämä vaihtui auringonlaskujen harmoniasta vuoristorataan, ihminen, joka unohti pitää kiinni elämän kiitäessä eteenpäin filminauhana. Ihminen, joka kadotti kaiken raitiovaunujen kolinassa rakentamansa onnellisuuden istuessaan rannassa katselemassa pimeyden maalaavan maisemaa tai sitten ihminen, joka piti onnellisuuttaan itsestäänselvyytenä: en tiedä, mutta peilikuvasta en kuitenkaan enää tunnista itseäni ja hetkittäin tuntuu, että onnellisuuteni valuu hiekkana sormieni lävitse.

  Minä en uskonut muuttuvani näin.
 
kesäpäivä 080kesäpäivä 094kesäpäivä 063

8. heinäkuuta 2015

ROCKKAAMO 2015 // VON HERTZEN BROTHERS

Rockkaamo 2015 2347Rockkaamo 2015 1487
VON HERTZEN BROTHERS @ ROCKKAAMO 2015

Minä olen kirjoittanut luvattoman useasti siitä, kuinka Von Hertzen Brothers on itselleni henkilökohtaisesti tavallaan se yhtye, jonka noustessa värivaloihin minä tunnen kerta toisensa palaavani kotiin: niissä hetkissä on aina uskomattoman paljon, oranssin valon taittaessa hitaasti tummaniniseen minun sydämessäni muuttuu hetkellisesti rytmi ja musiikin kulkiessa pitkin selkärankaa on huudettava kovempaa kuin koskaan aiemmin. Niissä hetkissä tunnen palaavani kotiin riippumatta siitä, seisonko eturivissä Tavastialla vai tuntemattomassa kaupungissa yleisömeren keskellä kaatosateen piiskatessa kasvoilleni, mutta seisoessani kameran kanssa katselemassa yhtyeen nousevan värivalojen loisteeseen Kangasniemellä kesäkuun lopussa kotiin palaamisen tunne oli aivan yksinkertaisesti vahvempi kuin koskaan aiemmin ja tunsin kyynelten tarttuvan varovaisesti silmäkulmiini ennen ensimmäistäkään sointua. Siinä nimenomaisessa hetkessä minä olin ensimmäistä kertaa Helsingistä muuttamiseni jälkeen kotona ja tunsin olevani uskomattoman vahvasti turvassa, siinä minulla oli kaikki äärettömän hyvin, siitä tahdon teille kertoa.

Siitä, kuinka katsellessani kesäkuun lopussa yhtyeen nousevan värivaloihin tunsin äärettömäksi kasvaneen pohjattomuuden katoavan vähitellen sydämestäni ja olisin ollut valmis luopumaan kaikesta omistamastani, sillä musiikin tunkeutuessa luuytimeeni minä en tarvinnut mitään muuta. En tarvinnut mitään muuta, kun katsellessani tätä itselleni henkilökohtaisesti äärettömän tärkeää yhtyettä kameran takaa varoittamattomasti sanat you're far away from home / under the cloudless skies of blue / exploring the unknown / holding the guiding light with you onnistuivat murtamaan jokaisen suojamuurini tuntematta armoa ja kameran takana kyyneleet valuivat poskipäilleni, niissä sanoissa on minun onnellisuuteni tuntemattomilta kadunkulmilta ja aamuauringon ensimmäisistä säteistä, niihin sanoihin minä kätkin suunnattoman rakkauteni istuessani viimeisen kerran matkalla rautatieasemalta kotiin auringonsäteiden lämmittäessä kasvojani.

Niihin sanoihin kätkin suurimman onnellisuuteni  
kävellessäni viimeisen kerran asemalta kotiin,  

niistä sanoista löysin sen uudelleen.  

Rockkaamo 2015 1468Rockkaamo 2015 1657Rockkaamo 2015 1887
Niistä sanoista löysin suurimman onnellisuuteni ja siirtyessäni yleisömeren keskelle en osannut enää lopettaa hymyilemistä, vaikka musiikki lävisti keuhkoni ja veti armottomasti turpaan jokaisella hengenvedollansa, kaatosateen piiskatessa kasvojani olin ainoastaan suunnattoman onnellinen selkärankaani pitkin kulkevasta musiikista. Suunnattoman onnellinen sanojen you got lost somehow / but i'm here for you now / my child, your wings are all broken / but you're breathing nostattaessa kyyneleet takaisin silmäkulmiini ja muistellessani sitä toukokuista iltaa, kun samaiset sanat saivat kyyneleet virtaamaan niin uskomattoman vuolaasti, että hengittäminen tuntui hetkittäin äärimmäisen vaikealta ja olin samanaikaisesti sekä äärettömän rikkinäinen että sanoinkuvaamattoman onnellinen. On myönnettävä, että juuri nimenomaan Von Hertzen Brothersin keikoilla musiikki onnistuu aina löytämään jokaisen avonaisen haavani ja hajottamaan palasiksi yleisömeren keskelle tarttuakseen myöhemmin onnellisuutena käsivarteeni, enkä onnistunut piilottamaan haavojani tälläkään kertaa suunnattomalla onnellisuudellani. Kaatosateen piiskatessa kasvojani minä tunsin kyynelten virtaavan vuolaasti, kuiskailin ilmaan kiitollisuuttani musiikkia kohtaan ja sitten sanojen you're somewhere in the middle of the rain but your sun / is waiting at the horizon till the pain has gone / to paint your sky with rainbows ottaessa hellään syleilyynsä minuun ei enää sattunut, minä olin taas uskomattoman vahvasti turvassa musiikin käsivarsilla.

Uskomattoman vahvasti turvassa musiikin käsivarsilla kääntäessäni kasvoni kohti taivasta ja nimenomaan siksi Von Hertzen Brothersin keikat merkitsevät itselleni henkilökohtaisesti tavallaan enemmän kuin mikään, siksi yhtyeen noustessa värivalojen loisteeseen minä tunnen aina palaavani kotiin riippumatta siitä, seisonko eturivissä Tavastialla vai yleisömeren keskellä tuntemattomassa kaupungissa. Vaikka minä kokoaisin kaikki keskeneräiset lauseeni yhteen, ne eivät riittäisi kertomaan yhtyettä kohtaan tuntemastani kiitollisuudesta seisoessani sinä kesäkuun viimeisenä viikonloppuna kaatosateessa itselleni tuntemattomassa kaupungissa musiikin kulkiessa pitkin selkärankaani, nimittäin silloin minä olin vähintään niin suunnattoman onnellinen, että hetkittäin oli nostettava kätensä ilmaan ja huudettava äänensä käheäksi pelkästä onnellisuudesta.

  Koska sanat eivät riittäisi kertomaan kiitollisuudestani,
  sanon vain rakastavani enemmän kuin mitään koskaan

     sillä siitä on tullut totuus.

Rockkaamo 2015 2226

7. heinäkuuta 2015

ROCKKAAMO 2015 // VON HERTZEN BROTHERS // GALLERIA

Rockkaamo 2015 1861

Rockkaamo 2015 1648

Rockkaamo 2015 1486

Rockkaamo 2015 1518

Rockkaamo 2015 1473

Rockkaamo 2015 1454

Rockkaamo 2015 2344

Rockkaamo 2015 1923

2. heinäkuuta 2015

ROCKKAAMO 2015 // THE BLANKO

Rockkaamo 2015 1009Rockkaamo 2015 452
THE BLANKO @ ROCKKAAMO 2015, KANGASNIEMI

The Blanko on itselleni henkilökohtaisesti yhtye, joka on saanut huutamaan kokonaisvaltaisesta tunteesta vuorokauden vaihteessa kaatosateen piiskatessa kalpeita kasvojani, itkemään vuolaasti sanojen viiltäessä selkärankaani tuntematta häivähdystäkään armosta, sulkemaan silmäni rautatieaseman iltapäiväruuhkassa ja kuiskailemaan ilmaan suunnatonta rakkautta raitiovaunun kolistessa ohitseni, tämä yhtye on yksinkertaisesti saanut tuntemaan vahvemmin kuin mikään vuosikausiin. Olen kirjoittanut siitä, kuinka hukkuessani yhtenä sunnuntaiaamuna sanoihin you gotta let the feeling set you free olin hetkellisesti aivan äärimmäisen hämmentynyt musiikin uskomattomasta voimasta ja tavallaan on palattava siihen hetkeen ymmärtääkseen, miksi yhtye on saanut tuntemaan niin äärettömän voimakkaasti: vaikka minä rakastan musiikkia jokaisella hengenvedollani, mikään ei ollut vuosikausiin saanut huutamaan sunnuntaiaamun harmoniassa tunteita tai tuntemaan niin kokonaisvaltaisesti, että viimeistään maailman verhoutuessa vähitellen tummansiniseen minä uskoin rikkoutuvani musiikin voimasta, siinä hetkessä musiikki herätti minut tuntemaan.

Myöhemmin pimeyden maalatessa ääriviivattomia varjojaan ikkunalasin takana hengitin raskaasti ja tunteen kokonaisvaltaisuudesta huolimatta suljin silmäni tunteakseni musiikin jokaisella hengenvedollani, katosin ääriviivattomuuteen musiikin ollessa uskomattoman suurta ja hetkessä olin ainoastaan sitä kokonaisvaltaista tunnetta, valtameren verran määrittelemätöntä tunnemassaa kyynelten tarttuessa silmäkulmaan. Minä olen sellainen, musiikin uskomattomuuden tunkeutuessa selkärankani jokaiseen nikamaan kyyneleet virtaavat poskipäilleni ja hengittäminen tuntuu hetkittäin suunnattoman raskaalta, mutta vuosikausiin mikään ei ollut saanut tuntemaan yhtä voimakkaasti, mikään ei ollut pakottanut huutamaan sunnuntaiaamun harmoniassa ääntänsä käheäksi. Nimenomaan siitä syystä minä en kirjoita teille seuraavaksi ensimmäistäkään kriittistä sanaa musiikin toimivuudesta, laulaja-kitaristin lavakarismasta tai muun yleisön hurmion vajavaisuudesta The Blankon kesän ainoalla keikalla, mutta sen sijaan aion kirjoittaa teille suunnattomasta onnellisuudestani kitarasoundin varoittamattomasti viiltäessä selkärankaani ja sanojen hakatessa tajuntaani.

  Siitä, kuinka musiikki sai kyyneleet tarttumaan silmäkulmiin
   ja kuinka oli huudettava äänensä käheäksi siitä rakkaudesta,

    nimenomaan siitähän musiikissa on kysymys.

Rockkaamo 2015 543Rockkaamo 2015 995Rockkaamo 2015 595
Ennen sunnuntaiaamua, jolloin musiikki sai huutamaan kokonaisvaltaisesta tunteesta, olin ehtinyt näkemään The Blankon värivalojen loisteessa kahdesti ja olemaan uskomattoman vakuuttunut siitä, että tämä yhtye on ehdottomasti parhaimmillaan livetilanteessa. Aivan uskomattoman vakuuttunut, sitä olin myös katsellessani yhtyeen nousevan lavalle kesäkuun viimeisenä viikonloppuna ja musiikin tunkeutuessa suoraan luuytimeeni olisin ollut valmis myymään sieluni siitä äärettömästä onnellisuudesta, huutamaan ääneni käheäksi jokaisella hengenvedollani siitä loputtomasta rakkaudestani sanojen we won't be wrong coz we / know how we're feeling inside saadessa sydämeni muuttamaan rytmiään ja valmis kadottamaan muun todellisuuden siihen uskomattomuuteen, jota katselin kameran linssin lävitse ensimmäistä kertaa elämässäni. Siinä hetkessä minä tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni tekeväni nimenomaan sitä, mitä rakastan enemmän kuin mitään, siinä hetkessä katsellessani keikkaa linssin lävitse musiikin hakatessa tajuntaani uskomattomalla voimallaan minä olin elossa ja onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin, siinä hetkessä olin oma itseni.

Siinä hetkessä elämästäni ei puuttunut mitään ja sanojen you gotta let the feeling set you free viiltäessä selkärankaani olin yksinkertaisesti niin käsittämättömän onnellinen, että kameran takana kyyneleet tarttuivat silmäkulmiini, siinä hetkessä musiikki onnistui murtamaan ensimmäisen suojamuurini. Toisaalta minun on myönnettävä, että vasta palatessani yleisömereen musiikki lävisti keuhkoni ja veti allekirjoittanutta turpaan jokaisella hengenvedollaan tuntematta häivähdystäkään armosta huutaessani ääntäni käheäksi loputtomasta rakkaudestani, vasta palatessani yleisömereen minä ymmärsin yhtyeen todellisen uskomattomuuden. Vaikka lupasin, etten tule kirjoittamaan edes sitä ensimmäistäkään sanaa musiikin toimivuudesta tai laulaja-kitaristin lavakarismasta, tässä vaiheessa on kaikesta siitä huolimatta todettava, että Pauli Hauta-aho on äärettömän lahjakkaan kitaristin lisäksi myös aivan uskomaton lavapersoona ja yhtyeen lavaenergia kokonaisuudessaan niin käsittämätöntä, etten minä voinut kuin antautua musiikille tuntematta pelkoa selkärangassani ja sulkea hetkittäin silmäni ymmärtääkseni tuntevani energian edelleen jokaisella solullani.

Oikeastaan voisin hetkeäkään epäröimättä väittää, että The Blanko on aivan ehdottomasti yksi kovimmista kotimaisista livebändeistä, nimittäin sanojen  i follow the ocean / follow the stars / hold on to / the emotion inside / and let it heal / my scars lyödessä kasvoilleni minä tunsin hukkuvani loputtomaan euforiaan ja silmät kiinni annoin musiikin hetkittäin viedä minut mukanaan tunteakseni kivenlohkareiden murtuvan rintalastani alta musiikin uskomattomuuteen, siinä hetkessä olin olemassa ainoastaan musiikkia varten ja musiikki minua varten, ei ollut olemassa mitään muuta.

Siinä hetkessä musiikki oli kaikki. 

Rockkaamo 2015 930
Rockkaamo 2015 922Rockkaamo 2015 501
Musiikki oli kaikki, kun sanat when i'm about to fall, you only understand / my needs when things go wrong / and everytime i fall, you're there to catch my soul / you save me from myself kulkivat pitkin selkärankaani rikkoen viimeisenkin suojamuurini saaden tuntemaan olevani musiikin edessä äärettömän alasti, minussa ei ollut mitään, mikä olisi ollut musiikkia vahvempaa. Siinä hetkessä musiikki löysi jokaisen avonaisen haavani katkonaisten hengenvetojeni alta ja ne vaikeimmat salaisuuteni kyynelten täyttämistä silmistäni, siinä ohikiitävässä hetkessä musiikki olisi halutessaan onnistunut murtamaan minut tuhansiin palasiin: olin ainoastaan kokonaisvaltaista tunnetta, uskomattoman rikkinäinen ihminen jokaisella hengenvedollani ja huutaessani if you could make me believe like i did before kyyneleet virtasivat varovaisesti poskipäilleni, mutta minä olin enemmän kuin koskaan elossa ja äärimmäisen onnellinen.

Äärimmäisen onnellinen vielä silloinkin, kun kyynelten vaihtuessa vähitellen takaisin loputtomaan euforiaan sanat face the fear / face your fears vetivät allekirjoittanutta jälleen armottomasti turpaan saaden huutamaan kokonaisvaltaisesta tunteesta ja nostamaan kädet ilmaan, mutta nimenomaan siitähän musiikissa on kysymys, uskomattoman vahvasta tunteesta. Siinä huutaessani ääntäni käheäksi kitarasoundin kulkiessa varoittamatta pitkin selkärankaani unohduin miettimään, kuinka hetkittäin tarvitsen musiikin murtamaan jokaisen suojamuurini, särkemään sydämeni yleisömeren keskelle tuntematta häivähdystäkään armosta ja piirtämään rakkauttaan ääriviivoina selkärankaani, hetkittäin minä tarvitsen musiikkia tunteakseni olevani uskomattoman vahvasti elossa ja yksinkertaisesti muistaakseni, kuka oikeastaan olen. Tavallaan tarvitsen musiikkia myös hengittääkseni, mietin myöhemmin raivotessani pojille keikan jälkeen yhden suunnattoman rakkaan musiikillisen taideteoksen unohtamisesta ja unohdin kertoa, kuinka kiitollinen olen kaikesta.

 Aivan sanoinkuvaamattoman kiitollinen ja
  vähintään yhtä onnellinen, enemmänkin.

Rockkaamo 2015 778Rockkaamo 2015 1094
© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.