HEINÄKUINEN ILTAPÄIVÄ JA TAIANOMAINEN KARHUNAHAS

 

Yhtenä heinäkuisena iltapäivänä ajoimme pienen karvakuonon kanssa ihan kahdestaan Petäjävedelle. Lähtö oli tapahtunut kuin hetken mielijohteesta ja matkalla satoi hetkittäin vettä niin, että sadepisarat juoksivat pitkin tuulilasia ja ajessaemme viimeisen kilometrin sateen runtelemaa huonokuntoista hiekkatietä pitkin perille ehdin hetken miettiä itsekseni, kuinka en oikeastaan yhtään tiennyt, mihin olimme sinä iltapäivänä lähteneet.

 

Enkä minä tiennytkään, en todella tiennyt, vaikka olin muutamaa tuntia aiemmin nähnyt kuvia Karhunahtaalta, nimittäin jo kävellessämme autolta pitkospuita pitkin kohti rotkojärveä pysähdyin aina hetkittäin huokailemaan itsekseni, kuinka missään voi olla niin kaunista. Rotkojärvellä meitä odotti hirsilaavu ja uskomattomat näkymät rotkon suvantoon, katselimme hetken ympärillemme ja jatkoimme matkaamme rotkojärveä kiertävälle polulle.

 

   Ei tällaista voi olla olemassakaan, huokaisin itsekseni.              

 

 

Ihan kuin olisimme saapuneet johonkin taianomaiseen satumaailmaan, siltä se tuntui saapuessamme kallioiden välissä kulkevaa polkua pitkin suvannosta virtaavalle purolle ja istuessamme hetkeksi katselemaan rauhassa virtaavaa kirkasta vettä, ympärillämme tuuli humisi korkeiden puiden latvoissa ja minusta tuntui kuin se olisi kertonut tarinoita metsästä. Tarinoita, niitä tällä metsällä olisi varmasti lukemattomia, mietin jatkaessamme matkaamme, ylittäessämme puron kapeaa lankkua pitkin, kulkiessamme sammaleen peittämän metsän keskellä kulkevaa polkua ja kuunnellessamme purojen uomista yhteen ryöppyävän veden rauhoittavaaa kohinaa.

 

Luulen, etten ole koskaan elämässäni nähnyt mitään niin uskomattoman taianomaista kuin sinä iltapäivänä sammaleen peittämän satumetsän keskellä. Jos jossain, niin täällä asustaa keijuja, peikkoja ja menninkäisiä, mietin hengittäessäni keuhkojeni täydeltä taianomaisuutta katsellessani pienen yksityiskäytössä olevan mökin seisovan puron varrella. Pieni karvakuono joi vettä sammaleen peittämän satumetsän keskellä mutkittelevasta purosta ja pysähtyi sitten makaamaan sen reunalle, katseli kirkasta vettä ilman kiirettä mihinkään. Niin, ei kai saduissa ole kiire mihinkään, niinpä ei ollut meilläkään sinä taianomaisena iltapäivänä Karhunahtaalla. 

 

JOULUKUU, HILJAISUUS JA RAKKAITA VALOKUVIA

KYMMENES VUOSIPÄIVÄ JA USKOMATON PISAMALAHDEN LINNAVUORI

EHKÄ JUURI SIINÄ ON SEN SALAISUUS

Syyskuussa minä olen ollut onnellinen, mietin yhtenä aikaisena aamuna kävellessäni Valon kanssa kahdestaan viljelypalstojen takana kulkevaa polkua, valtavan onnellinen, vaikka en ole yrittänyt olla. Ehkä juuri siksi olen ollutkin, en ole keskittynyt onnellisuuden tavoitteluun vaan elänyt hetki kerrallaan, pysähtynyt arjen keskellä hetkittäin hengittämään ja ottanut pieni hetkiä itselleni, sellaisia, joissa ei tarvitse tapahtua mitään ihmeellistä.

 

    Ehkä juuri siinä on sen salaisuus, tavallisessa arjessa ja pienissä hetkissä. 

 

 

Yhtenä hiljaisena aamupäivänä minun teki mieli leipoa korvapuusteja, istuin kaikessa rauhassa keittiön pöydän ääressä vaivaamassa taikinaa ja ikkunasta tulvivan ilman tanssittaessa pitsiverhoja mietin, kuinka äitini ompeli ne minulle ensimmäiseen kotiini tässä kaupungissa. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kotini, jonka ikkunoihin ne lopulta päätyivät, tähän kotiin ne ovat täydelliset ja tämä koti on meille täydellinen. Ihana ajatus, täydellinen koti meille neljälle, mietin hetkeä myöhemmin lisätessäni voita, sokeria ja kanelia kaulitun taikinan päälle.

 

     Rakastan kanelia, se tuoksuu jotenkin turvalliselta. 

 

Taustalla soi musiikkia, joka palaa luokseni aina syksyisin kuin vanha ystävä. Musiikkia, kuten Sufjan Stevens, Ólafur Arnalds, Bon Iver ja The Cinematic Orchestra. Kohtaamme aina syksyisin, kuin aikaa ei olisi kulunut.

 

Onnellinen, sitä minä olen ollut, mietin keittäessäni teetä iltapäivän hiljaisuudessa, valtavan onnellinen.    

TÄNÄ KESÄNÄ TAHDON IKUISTAA ENEMMÄN HETKIÄ

 

Kun luonto alkoi vähitellen heräämään kesään, tuntui kuin minäkin olisin herännyt, kuin olisin herännyt talven jälkeen luonnon verhoutuessa vihreän lukuisiin sävyihin, voikukkien täyttäessä omenatarhan ja tuomenkukkien tuoksuessa lämpimässä tuulessa. Viimeistään sinä aamuna, kun omenapuut olivat viimein puhjenneet kukkaan, jokin syvällä rintalastani alla heräsi talviuniltaan ja kävellessäni pienen karvakuonomme kanssa omenatarhan poikki toivoin, että olisin kantanut kameraa aina mukanani aivan kuin kymmenen vuotta sitten. Kaiken varalta, muistan miettineeni kymmenen vuotta sitten, kaiken varalta, jos tulisi sellainen hetki, jonka tahtoisin ikuistaa.

Seuraavana aamuna istuin pienen aarteemme ja pienen karvakuonomme kanssa kukkivien omenapuiden alla, ympärillämme omenatarha näytti taianomaiselta ja toisin kuin edellisenä aamuna, minulla oli kamera mukanani. Se oli juuri sellainen hetki, jonka minä tahdoin ikuistaa valokuviin ja jonka olisin tahtonut epäilemättä ikuistaa myös silloin kymmenen vuotta sitten, kun kannoin kameraa mukanani kaikkialle. Kaikki oli kuin kauneimmista satukirjoista ja sininen taivas pilkotti harmaan pilviverhon takaa katsellessani linssin lävitse pienen aarteemme ihmettelevän voikukkia ja pienen karvakuonomme haistelevan toukokuisen aamun viileää ilmaa, juuri sellaisia hetkiä minä olen aina tahtonut ikuistaa, pieniä erityisiä hetkiä, joina tuntuu kuin kaikki olisi hetken siinä. 

 

 

Hetkeä myöhemmin otin pienen aarteemme syliini ja mietin itsekseni, kuinka valtavan onnellinen olen siitä, että olen viidentoista vuoden ajan ikuistanut niitä pieniä hetkiä, harmoniaan verhoutuneita auringonlaskuja, kylmiä syysaamuja ja valtoimenaan kukkivia omenapuita. Minulle ne eivät ole koskaan olleet vain valokuvia, ne ovat muistoja niistä hetkistä, jotka tahdon muistaa, kuten sen toukokuisen aamun, kun ihmettelin pienen aarteemme kanssa omenapuiden kukkia ja ilmassa tuoksui lähestyvä kesäkuu. Minusta tuntuu, että sellaisia hetkiä tulen tänä kesänä ikuistamaan enemmän kuin vuosiin, ehkä minä alan kantamaan kameraakin mukanani aivan kuin kymmenen vuotta sitten, se jokin minussa nimittäin heräsi luonnon verhoutuessa vihreän lukuisiin sävyihin.