Kun luonto alkoi vähitellen heräämään kesään, tuntui kuin minäkin olisin herännyt, kuin olisin herännyt talven jälkeen luonnon verhoutuessa vihreän lukuisiin sävyihin, voikukkien täyttäessä omenatarhan ja tuomenkukkien tuoksuessa lämpimässä tuulessa. Viimeistään sinä aamuna, kun omenapuut olivat viimein puhjenneet kukkaan, jokin syvällä rintalastani alla heräsi talviuniltaan ja kävellessäni pienen karvakuonomme kanssa omenatarhan poikki toivoin, että olisin kantanut kameraa aina mukanani aivan kuin kymmenen vuotta sitten. Kaiken varalta, muistan miettineeni kymmenen vuotta sitten, kaiken varalta, jos tulisi sellainen hetki, jonka tahtoisin ikuistaa.
Seuraavana aamuna istuin pienen aarteemme ja pienen karvakuonomme kanssa kukkivien omenapuiden alla, ympärillämme omenatarha näytti taianomaiselta ja toisin kuin edellisenä aamuna, minulla oli kamera mukanani. Se oli juuri sellainen hetki, jonka minä tahdoin ikuistaa valokuviin ja jonka olisin tahtonut epäilemättä ikuistaa myös silloin kymmenen vuotta sitten, kun kannoin kameraa mukanani kaikkialle. Kaikki oli kuin kauneimmista satukirjoista ja sininen taivas pilkotti harmaan pilviverhon takaa katsellessani linssin lävitse pienen aarteemme ihmettelevän voikukkia ja pienen karvakuonomme haistelevan toukokuisen aamun viileää ilmaa, juuri sellaisia hetkiä minä olen aina tahtonut ikuistaa, pieniä erityisiä hetkiä, joina tuntuu kuin kaikki olisi hetken siinä.
Hetkeä myöhemmin otin pienen aarteemme syliini ja mietin itsekseni, kuinka valtavan onnellinen olen siitä, että olen viidentoista vuoden ajan ikuistanut niitä pieniä hetkiä, harmoniaan verhoutuneita auringonlaskuja, kylmiä syysaamuja ja valtoimenaan kukkivia omenapuita. Minulle ne eivät ole koskaan olleet vain valokuvia, ne ovat muistoja niistä hetkistä, jotka tahdon muistaa, kuten sen toukokuisen aamun, kun ihmettelin pienen aarteemme kanssa omenapuiden kukkia ja ilmassa tuoksui lähestyvä kesäkuu. Minusta tuntuu, että sellaisia hetkiä tulen tänä kesänä ikuistamaan enemmän kuin vuosiin, ehkä minä alan kantamaan kameraakin mukanani aivan kuin kymmenen vuotta sitten, se jokin minussa nimittäin heräsi luonnon verhoutuessa vihreän lukuisiin sävyihin.
Lähetä kommentti