30. huhtikuuta 2022

ALKUVUONNA KULJIN ETEENPÄIN KUIN SILMÄT SIDOTTUINA

IMG_2506IMG_2940

 

On ollut raskas alkuvuosi, minä havahduin yhtenä päivänä miettimään kävellessäni iltapäivän lempeässä valossa omenatarhan ohitse pienen karvakuonon kanssa, on ollut niin äärettömän raskas alkuvuosi, että tavallaan kuin kadotin itseni suorittaessani elämää osaamatta pysähtyä. Kuin silmät sidottuina, mietin katsellessani iltapäivän auringonsäteiden piirtävän pehmeitä varjoja lumen alta paljastuneeseen asfalttiin, aivan kuin silmät sidottuina päivien toistaessa toisiaan ja stressin kulkiessa mukanani aamusta iltaan. Iltapäivän auringonsäteet lämmittivät poskipäitäni jatkaessani matkaani rantaa pitkin kotiin, kovin raskas alkuvuosi, mietin vielä katsellessani hetken järvelle ja hymyillessäni, kuinka onnellinen olin sydämeni lyödessä rauhallisesti ja tuulen tarttuessa hiuksiini.

 

Kun tammikuussa kirjoitin tahtovani olla hetken hiljaa, en osannut kuvitella, että palaisin kirjoittamaan vasta näinä huhtikuun viimeisinä päivinä, en osannut kuvitella, sillä viimeisimmän kolmentoista vuoden aikana minä en ollut kertaakaan ollut näin kauan kirjoittamatta. Ollakseni rehellinen minun on kuitenkin myönnettävä, että sellaisina päivinä, kun stressi tuntui peittävän alleen aivan kaiken, harkitsin jättäväni kirjoittamisen kokonaan. Harkitsin, vaikka kirjoittaminen on ollut tärkeä osa elämääni niin kauan kuin muistan ja luulen, että se kertoo jotain siitä, kuinka suunnattoman stressin kanssa minä olen tämän alkuvuoden taistellut. Sinä auringonsäteiden valaisemana iltapäivänä tuntui tavallaan kuin olisin herännyt pitkästä unesta, sellaisesta, joka oli vain kiertänyt kehää päästämättä otteestaan, sinä iltapäivänä minä tiesin, että tahdon aivan ehdottomasti taas kirjoittaa.

 

IMG_2456

 

Kirjoittamisen lisäksi tahdon ensimmäistä kertaa tänä vuonna oikeasti taas valokuvata, ikuistaa kauniita hetkiä kamerani muistikortille ja palata niihin sitten illan hämärtyessä ikkunalasin takana. Alkuvuonna olen katsellut maisemaa kameran linssin lävitse niin harvoin, että matkustaessamme pääsiäisenä satojen kilometrien päähän tästä kaupungista ja kävellessämme perillä pitkin hiljaista kylätietä illan viimeisten auringonsäteiden loisteessa valokuvaaminen tuntui taianomaiselta, jollain tavalla samalta kuin vuosia sitten, silloin, kun kamera kulki vielä mukanani kaikkialla. En tiedä, tuleeko kamera enää koskaan kulkemaan mukanani kaikkialla, mutta sen tiedän, että siitä hetkestä hiljaisella kylätiellä tahdon kirjoittaa teille vielä myöhemmin, siitä ja kovin monesta muusta kauniista hetkestä. Niistä sellaisista, kun tuntuu, että on hymyiltävä itsekseen auringonsäteiden loisteessa.

 

IMG_2658IMG_2925

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.