19. kesäkuuta 2019

OMENATARHA KUIN LAPSUUTENI SATUKIRJOISTA

IMG_4700P6020184

Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna vietimme maailman rakkaimman ihmisen kanssa aikaa tässä minun pienessä asunnossani, istuimme aamuyön ensimmäisiin tunteihin asti työpöytäni ääressä kuuntelemassa musiikkia ja heräsimme aamulla auringonsäteisiin, niihin, jotka katosivat aina hetkittäin pilviverhon taakse ja palasivat sitten aina valaisemaan valkoista asuntoani. Rakastan tässä asunnossa nimenomaan tätä uskomatonta valoisuutta, mietin harjatessani hiuksia katsellen ikkunasta avautuvaa maisemaa, jota minä olen katsellut kokonaiset kolme vuotta, vaikka muuttaessani tähän asuntoon kuvittelin, etten asuisi tässä kovinkaan kauan aikaa, tämän piti olla väliaikaista. Minun ei todellakaan pitänyt asua tässä kolmea kokonaista vuotta, minä jäin vielä miettimään itsekseni kävellessämme sunnuntai-iltapäivänä kohti Survo-Korpelan tilaa, jonka olemassaolon ymmärsin vasta viime syksynä huolimatta siitä, että olin kulkenut sen ohitse satoja kertoja näiden vuosien aikana, välillä kävellen tai pyöräillen, myöhemmin lähinnä istuen bussissa kotimatkalla.

Survo-Korpelan alue oli aivan uskomattoman kaunis käydessäni siellä viime syksynä kävelemässä pitkän työpäivän jälkeen ja kävellessäni hetkeä myöhemmin kotiin mietin, että tahdon ihan ehdottomasti käydä siellä valokuvaamassa myöhemmin samana syksynä. En kuitenkaan palannut sinne ennen kesäkuun ensimmäistä sunnuntaita, kun maailman rakkaimman kanssa ohitimme Survon Kartanon, jonka pihassa kauniisti pukeutunut juhlaväki nautti auringonsäteistä, ja pysähdyimme valokuvaamaan vaaleanpunaisena kukkivia omenapuita. Olin ajatellut, että kaikki omenapuut olisivat lopettaneet kukkimisen, mutta minä olin äärettömän onnellinen ymmärtäessäni olleeni väärässä ja katsellessani linssin lävitse vaaleanpunaista kukkaloistoa, joka houkutteli hetkittäin ääreensä myös muita ohikulkijoita, eikä mikään ihme, nimittäin vaaleanpunaisina kukkivat omenapuut olivat yksinkertaisesti aivan äärettömän kauniita. Juuri niin kauniita, että minun lisäkseni moni muukin tahtoi ikuistaa ne valokuviin ja muistella niitä vielä silloinkin, kun luonto pukeutuu ruskan sävyihin ja aamut alkavat olla niin kylmiä, että on kietouduttava lämpimään kaulahuiviin ja puettava villasukat.

IMG_4728P6020173P6020224IMG_4616IMG_4720

Hetkeä myöhemmin jatkoimme matkaamme hiekkatietä pitkin katsomaan lampaita, jotka olivat saapuneet taas kesäksi laiduntamaan Suuruspäähän ja kuten viime kesänä käydessämme katsomassa lampaita, ne olivat myös sinä sunnuntai-iltapäivänä siirtyneet korkeiden koivujen varjoon nauttimaan kesäpäivästä. Suhteellisen viisaita eläimiä, mietin jälleen seistessäni laidunta kiertävän aidan vieressä ja hymyilin sitten itsekseni katsellessani, kuinka yksi lampaista piehtaroi pitkäksi kasvaneen ruohon keskellä. Oli aivan uskomattoman kaunis iltapäivä ja tuulenhenkäysten tarttuessa hetkittäin varovaisesti hiuksiini olin ihan tavattoman onnellinen kävellessämme vielä voikukkien valtaaman omenatarhan poikki ennen kuin lopulta palasimme siihen minun pieneen asuntooni, omenatarha oli kuin jostain lapsuuteni uskomattoman kauniisti kuvitetusta satukirjasta lukuisien voikukkien saadessa omenatarhan näyttämään kauniilta kukkapellolta. Ehkä voin vielä hetken asua siinä pienessä asunnossani, jos kävelymatkan päässä on jotain näin kaunista, mietin itsekseni kävellessämme hetkeä myöhemmin ulos omenatarhan portista ja käydessämme kotimatkalla ostamassa jäätelöä.

IMG_4722IMG_4651IMG_4775

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti