Välillä on niitä päiviä, kun tahdon kävellä monta kilometriä löytääkseni ja kääntää katseeni kohti sinisenä loistavaa taivasta, katsella lintuparven lentävän korkealla. Olla ääretöntä hiljaisuutta istuessani vanhan hirsitalon portailla tuuliaisen kertoessa tarinaa onnellisuuttaan hehkuvista vaimoista, jotka ovat nukahtaneet valkoisiin lakanoihin hirsitalon lämmössä vuosikymmeniä sitten: heränneet ennen auringonnousua juomaan kahvia, laulaneet auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaa ja kirjoittaneet muistikirjoihinsa, kuinka illan hämärtyessä matkustaja pysähtyi kahville hirsitalon hämärään. Niitä päiviä, kun tahdon tanssia pitkospuilla tuntematta häivähdystäkään pelosta selkärangassani ja laulaa suunnattomasta vapaudesta lintuparven lentäessä ylitseni sinisellä taivaalla, merituulesta hiuksissani ja kevään ensimmäisistä leskenlehdistä. Nostaa käteni ilmaan tervehtiäkseni auringonsäteitä kirkonkellon kumistessa vaimeasti tuuliaisen päästessä kellotapuliin ja äänen kantautuessa korviini jatkaen tuuliaisen aloittamaa tarinaa vuosikymmenten takaa hymyillen kuunnella, kuinka se kertoo hiljaisista jumalanpalveluksista ja lumenvalkeaan pukeutuneista tyttäristä alttarilla aviomiestensä rinnalla.
Niitä päiviä, kun tahdon viedä sinut mukanani vanhojen hirsitalojen varjoon ja kertoa tarinoita loputtomasta onnellisuudesta vuosikymmenten takaisilta vuosilta: kesäpäivistä lasten kiivetessä tallin ylisille tarinoimaan tuulenhenkäyksistä selkäytimessä ja talonväen kokoontuessa ruokatuvan hiljaisuuteen syömään illallista. Sinulla pohjatonta melankoliaa sinisissä silmissäsi ja maailman murheet olkapäälläsi, tahdon tanssia tähtikuvioita selkärankasi jokaisella nikamalla ja jättää jälkeeni kylmiä väreitä, jotta aina muistaisit pysähtyä hengittämään maailman kauneutta jokaisella hengenvedollasi. Olen varmaan täydellinen vastakohtasi lintujen laulaessa kevään kauneudesta, tahdon istua sammalpeitteiselle kalliolle sulkien hetkellisesti silmäni ja olla ääretöntä hiljaisuutta metsän humistessa ympärilläni rauhallisena. Kuunnella hiljaisuuden kertovan tarinaa lukukinkereistä suuressa salissa kesäsateiden piiskatessa ikkunalaseja ja puhdetöistä pirtin lämmössä iltahämärän laskeutuessa, antaa tuuliaisen tarttua hiuksiini jatkaessani matkaani sammalpeitteeltä ja nauraen painaa käteni mutaiselle polulle,
Niitä päiviä, kun tahdon viedä sinut mukanani vanhojen hirsitalojen varjoon ja kertoa tarinoita loputtomasta onnellisuudesta vuosikymmenten takaisilta vuosilta: kesäpäivistä lasten kiivetessä tallin ylisille tarinoimaan tuulenhenkäyksistä selkäytimessä ja talonväen kokoontuessa ruokatuvan hiljaisuuteen syömään illallista. Sinulla pohjatonta melankoliaa sinisissä silmissäsi ja maailman murheet olkapäälläsi, tahdon tanssia tähtikuvioita selkärankasi jokaisella nikamalla ja jättää jälkeeni kylmiä väreitä, jotta aina muistaisit pysähtyä hengittämään maailman kauneutta jokaisella hengenvedollasi. Olen varmaan täydellinen vastakohtasi lintujen laulaessa kevään kauneudesta, tahdon istua sammalpeitteiselle kalliolle sulkien hetkellisesti silmäni ja olla ääretöntä hiljaisuutta metsän humistessa ympärilläni rauhallisena. Kuunnella hiljaisuuden kertovan tarinaa lukukinkereistä suuressa salissa kesäsateiden piiskatessa ikkunalaseja ja puhdetöistä pirtin lämmössä iltahämärän laskeutuessa, antaa tuuliaisen tarttua hiuksiini jatkaessani matkaani sammalpeitteeltä ja nauraen painaa käteni mutaiselle polulle,
nauraa likaisille käsilleni.
Lähetä kommentti