Välillä haluaisin lähteä tuulenhenkäysten mukana, lentää sinisellä taivaalla muuttolintuna valtamerten toiselle puolen ja antaa tuulen tarttua hiuksiini vallattomasti, piirtää siipiini rakkautta tähtipölynä karttapallon reunalta tähdenlentojen kertoessa tarinaansa sanattomista toiveista. Antaa tuulen puhdistaa, heittää hiukseni sekaisin kevättuulessa auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaa ja katsella rakkainta maailmaani korkealta, palata sitten takaisin tuulenhenkäysten rauhoittuessa hiljaisuudeksi. Kastaa jalkani jäätävään rantaveteen kevään ensimmäisenä päivänä, kun minulla kasvoillani onnellisuutta jostain valtamerten takaa: sieltä, minne palaat hetkittäin hengittämään syvään ja muuttolinnut palaavat syksyisin. Kevään ensimmäiset muurahaiset lämpimällä rantakalliolla auringonsäteiden alla, merituulen hellässä syleilyssä ja tahtoisin huutaa suunnattomasta riemusta, joka tarttui vihreisiin silmiini rantahiekan tunkeutuessa rikkinäisiin kenkiini.
Huutaa rakkaudesta, joka maalattiin vastarannan kallioon valkoisella ja annettiin tuulenhenkäysten tarttua hiuksiin autiotalojen seisoessa taustalla loputtomassa hiljaisuudessaan, kun kukaan ei enää koskaan kiipeä yläkertaan nukahtamaan valkoisiin lakanoihin. Rakkaudesta vastarannan aavekaupungin uinuessa auringonsäteiden lämmössä, yhtenä päivänä harhailin tuntemattomilla kaduilla päätyen vastarannan aavekaupunkiin pelkäämään jokaista äännähdystä ja hymyilemään uskomattomalle salaperäisyydelle, joka kätkettiin autiotalojen varjoon vuosikymmeniä sitten viimeisten asukkaiden jättäessä jälkeensä muistoja menneisyydestään. Pysähdyin etsimään vastauksia kysymättä jääneisiin kysymyksiin ja istuin hetkeksi rantakalliolle nauttimaan tuuliaisesta kasvoillani, kirjoittamaan tarinoita kuohuviinistä kesäjuhlien päättyessä aamuyön harmoniaan. Tarinoita klassisesta musiikista iltapäivän kiireettömyydessä herrasväen puhuessa ruotsia, aamukahvista terassilla aamuauringon noustessa vähitellen siniselle taivaalle ja rakkaudestani menneisyyden salaperäisyyteen, mutta en koskaan rakkaudestani sinuun.
Minä rakastan muuttolintuja pilvettömällä taivaalla, muurahaisia lämpimällä rantakalliolla kirjoittaessani muistikirjaani keskeneräisiä lauseita maailman kauneudesta ja tuulta vaaleissa hiuksissani, hengittämistä. Jokaista hengenvetoani sulkiessani silmäni kuunnellakseni hiljaisuutta vastarannan autiotalojen jäädessä muistoiksi kauniilta kevätpäivältä ja rauhallisuutta rintalastani alla, kun rakkaus unohtuu kasvoilleni piirtäen vaalealle iholleni varjoja auringonsäteistä. Kulosaaren rauhallisuutta kävellessäni tuntemattomilla kaduilla eksymättä kertaakaan, nimettömiä kadunkulmia jäädessäni hetkittäin katselemaan koululaisten suunnatonta riemua potkulaudoilla kotimatkoilla ja onnellisuutta vastaantulijoiden kasvoilla päätyessäni lopulta metroasemalle, keskeneräisiä lauseita kotimatkalla metron pysähtyessä rautatieasemalla. Maailmaa minä rakastan tuntematta häivähdystäkään menneisyyden haamuista
ja sinuakin hetkittäin.
Lähetä kommentti