Minä en ole koskaan halunnut kirjoittaa muotiblogia, jonka valokuvissa kirjoittaja katselee kameraan nojaten painoaan toiselle jalalleen ja auringonsäteet osuvat vaaleisiin hiuksiin luoden harhakuvan täydellisestä elämästä. Sellaisia blogeja löytyy nykyään uskomattoman paljon, esitellään blogiyhteistyön kautta saatuja vaatteita ja materialismionnellisuus loistaa muutamista lauseista kahdeksan samanlaisen valokuvan alapuolella, mutta sellaista minä en ole halunnut koskaan kirjoittaa. Minä en ole koskaan halunnut luoda harhakuvaa täydellisestä elämästä tai kirjoittaa lauseita, jotka saavat jokaisen lukijan kadehtimaan täydellistä elämääni: minulla ei ole koskaan ollut täydellistä elämää tai blogiyhteistyön kautta saatuja vaatteita, mutta minä olen etsinyt onnellisuutta blogimerkinnöissäni. Perustaessani tämän alunperin nimellä in my field of paper flowers
kulkeneen blogin keväällä 2009, tarkoituksenani oli kirjoittaa henkilökohtaisesta elämästäni ilman kauniita
kiertoilmauksia ja etsiä jatkuvasti itseäni blogimerkintöjeni kautta: sitä minä olenkin tehnyt, etsinyt itseäni yhdeksänsadan blogimerkinnän verran ja ymmärtänyt maailmaa paremmin valokuvatessani kesäöiden harmoniassa.
Viiden vuoden aikana olen tavallaan kasvanut kiinni blogiini, kirjoittamisesta on tullut osa arkipäiväistä elämääni ja yhdeksänsadan blogimerkinnän kautta tunnen kasvaneeni ihmisenä äärettömän paljon: olen etsinyt itseäni kirjoittamisen kautta, opetellut näkemään maailman kauniimmin valokuvatessani auringonlaskuja ja lukiessani vanhoja blogimerkintöjäni miettinyt, kuinka minäkuva on muuttunut vuosien varrella. Minä en ole enää se mustahiuksinen tyttö, joka ei osannut uskoa itseensä missään tilanteessa ja unohtui murehtimaan elämäänsä pimeyden laskeutuessa pikkukaupungin yläpuolelle. Minä olen löytänyt itseni kirjoitettuani uskomattoman määrän keskeneräisiä lauseita ja sen lisäksi, että olen itse muuttunut näiden vuosien aikana suhteellisen paljon, niin tämä blogikin on kokenut muutoksia luvattoman paljon. Alkuperäinen vaaleanpunainen ulkoasu ja kaunis nimi muuttuivat jossain vaiheessa tummasävyiseen ulkoasuun ja melankoliseen nimeen, kunnes nimeksi vakiintui the secret life of Jenna Anette ja ulkoasu alkoi noudattaa yksinkertaisuutta: siinä vaiheessa siirsin vanhimmat blogitekstit omaan arkistooni ja aloin kiinnittää enemmän huomiota siihen, kuinka suoraan kirjoitan elämästäni.
Viiden vuoden aikana olen tavallaan kasvanut kiinni blogiini, kirjoittamisesta on tullut osa arkipäiväistä elämääni ja yhdeksänsadan blogimerkinnän kautta tunnen kasvaneeni ihmisenä äärettömän paljon: olen etsinyt itseäni kirjoittamisen kautta, opetellut näkemään maailman kauniimmin valokuvatessani auringonlaskuja ja lukiessani vanhoja blogimerkintöjäni miettinyt, kuinka minäkuva on muuttunut vuosien varrella. Minä en ole enää se mustahiuksinen tyttö, joka ei osannut uskoa itseensä missään tilanteessa ja unohtui murehtimaan elämäänsä pimeyden laskeutuessa pikkukaupungin yläpuolelle. Minä olen löytänyt itseni kirjoitettuani uskomattoman määrän keskeneräisiä lauseita ja sen lisäksi, että olen itse muuttunut näiden vuosien aikana suhteellisen paljon, niin tämä blogikin on kokenut muutoksia luvattoman paljon. Alkuperäinen vaaleanpunainen ulkoasu ja kaunis nimi muuttuivat jossain vaiheessa tummasävyiseen ulkoasuun ja melankoliseen nimeen, kunnes nimeksi vakiintui the secret life of Jenna Anette ja ulkoasu alkoi noudattaa yksinkertaisuutta: siinä vaiheessa siirsin vanhimmat blogitekstit omaan arkistooni ja aloin kiinnittää enemmän huomiota siihen, kuinka suoraan kirjoitan elämästäni.
Nimen with love, jenna anette tämä blogi sai heinäkuussa 2011
edellisen nimen alkaessa tuntua tavallaan vieralta ja samalla ulkoasu
vaihtui vieläkin yksinkertaisempaan, eikä melankolia enää hallinnut
tekstejä samalla tavalla kuin aiemmin. Samaisella nimellä ja
yksinkertaisuudella kuljettiin tammikuuhun 2014 asti, jolloin aloin
kiinnittää huomiota blogimaailmassa samankaltaisuuttaan huutaviin
blogeihin englanninkielisine nimineen ja yksinkertaisine ulkoasuineen: blogeihin, jotka tarjoavat kiiltokuvamaisia harhakuvia elämän täydellisyydestä ja saavat murrosikäiset tytöt kadehtimaan täydellisiä naisia, jotka tuntuvat kylpevän materialismionnellisuudessa. Jollain tavalla tunnen olevani erilläni ympärillä olevasta
blogimaailmasta, en ole koskaan halunnut vaalia itselleni tuhansittain
lukijoita ja kirjoitan lähinnä itselleni, ymmärtääkseni maailmaa
paremmin: löytääkseni onnellisuutta jokaisesta hengenvedostani ja kertoakseni teille, etteivät myrkypilvet välttämättä enteile hyökyaaltoja karttapallon toisella reunalla. Nykyään tämä blogi on minun henkilökohtainen rakkauslauluni
maailmalle, tarina maailman kauneudesta elämän heitellessä myrskytuulen
lailla tilanteesta toiseen ja vaikka tässä blogissa ei ole oikeastaan
mitään samaa kuin siinä alkuperäisessä, ehkä se tietynlainen aitous on säilyttänyt asemansa blogimerkinnöissäni.
Blogini täyttää tänään viisi vuotta ja tuntuu uskomattomalta miettiä, että viisi vuotta sitten istuin vanhempieni makuuhuoneessa kirjoittamassa ensimmäistä blogimerkintääni ja kuuntelemassa maailman hienointa musiikkia. Minä en edelleenkään halua kirjoittaa muotiblogia tai lifestyleblogia, jotka huutavat täydellisyyttään jokaisella valokuvallaan ja lupaavat lukijoilleen alennuksia pääkaupunkiseudun kahviloista: minä en halua luvata teille mitään, sillä elämä saattaa heitellä arvaamattomiinkin tilanteisiin. Tottakai tuntuu hienolta saada esimerkiksi sähköposteja, joissa kerrotaan blogimerkintöjeni kertoneen jotain uutta maailman kauneudesta ja auttaneen ymmärtämään elämää paremmin: sellainen tuntuu itseasiassa uskomattoman hienolta ja jos todella onnistun teksteilläni auttamaan ihmisiä näkemään maailman kauniimmin, se tekee minut äärettömän onnelliseksi. Loppuun haluan vielä kiittää jokaista lukijaani ja jokaista elämääni vaikuttanutta ihmistä yhdeksänsadan blogimerkinnän mittaisella matkalla onnellisuuteen, tämä matka on ollut minulle mielettömän tärkeä ja tulee jatkumaan vielä seuraavatkin viisi vuotta, mutta nyt onnea viisivuotias blogini.
Blogini täyttää tänään viisi vuotta ja tuntuu uskomattomalta miettiä, että viisi vuotta sitten istuin vanhempieni makuuhuoneessa kirjoittamassa ensimmäistä blogimerkintääni ja kuuntelemassa maailman hienointa musiikkia. Minä en edelleenkään halua kirjoittaa muotiblogia tai lifestyleblogia, jotka huutavat täydellisyyttään jokaisella valokuvallaan ja lupaavat lukijoilleen alennuksia pääkaupunkiseudun kahviloista: minä en halua luvata teille mitään, sillä elämä saattaa heitellä arvaamattomiinkin tilanteisiin. Tottakai tuntuu hienolta saada esimerkiksi sähköposteja, joissa kerrotaan blogimerkintöjeni kertoneen jotain uutta maailman kauneudesta ja auttaneen ymmärtämään elämää paremmin: sellainen tuntuu itseasiassa uskomattoman hienolta ja jos todella onnistun teksteilläni auttamaan ihmisiä näkemään maailman kauniimmin, se tekee minut äärettömän onnelliseksi. Loppuun haluan vielä kiittää jokaista lukijaani ja jokaista elämääni vaikuttanutta ihmistä yhdeksänsadan blogimerkinnän mittaisella matkalla onnellisuuteen, tämä matka on ollut minulle mielettömän tärkeä ja tulee jatkumaan vielä seuraavatkin viisi vuotta, mutta nyt onnea viisivuotias blogini.
rakkaudella, jenna anette
Lähetä kommentti