PLACEBO @ ILOSAARIROCK 2015
Placebo on minulle itselleni henkilökohtaisesti yhtye, johon aikoinaan rakastuin kävellessäni lumisia katuja kevätauringon lämmittäessä kasvojani ja pikkukaupungin heräillessä vähitellen uuteen aamuun, silloin tämä maailma oli ensimmäistä kertaa kuukausiin aivan uskomattoman kaunis. Samana kevätaamuna suljin silmäni tunteakseni musiikin jokaisella hengenvedollani ja hetken minusta tuntui, etten ollut koskaan kuullut mitään yhtä uskomatonta, siinä hetkessä minulle oli olemassa ainoastaan kyseinen yhtye ja kevään auringonsäteet kasvoillani, musiikki merkitsi enemmän kuin koskaan. On kuitenkin myönnettävä, että rakkauteni Placeboa kohtaan on hetkittäin unohtunut hukkuessani musiikin ylitarjontaan ja huutaessani rakkauttani värivalojen loisteessa muiden yhtyeiden soittaessa itseään luuytimeeni, mutta seisoessani Ilosaarirockin päälavan edessä tämän nimenomaisen yhtyeen noustessa värivaloihin kyyneleet tarttuivat silmäkulmiini, siinä hetkessä minä palasin vuosien takaiseen kevääseen, aivan suunnattomaan rakkauteeni.
Aivan suunnattomaan rakkauteeni, kun sanat like the naked leads the blind / i know i'm selfish i'm unkind / sucker love i always find / someone to bruise and leave behind kuljettivat mukanaan pikkukaupungin kaduille ja niihin kevään ensimmäisiin auringonsäteisiin, siinä hetkessä kyyneleet polttivat silmäkulmissani ja olin yksinkertaisesti niin käsittämättömän onnellinen, etten vielä tänäkään päivänä löydä tarpeeksi vahvoja sanoja kuvailemaan sitä. Siinä hetkessä olin ainoastaan suunnatonta sanattomuutta, huusin ääntäni käheäksi kyyneleet silmäkulmissani ja aina hetkittäin suljin hitaasti silmäni tunteakseni jokaisella hengenvedollani, olin olemassa ainoastaan musiikkia varten ja musiikki minua varten, siinä hetkessä minä en tarvinnut mitään muuta, siinä hetkessä yksi unelmistani oli toteutunut. Odotin naurettavan monta vuotta päästäkseni näkemään tämän yhtyeen värivalojen loisteessa ja kun viimein ne sanat before our innocence was lost / you were always one of those / blessed with lucky sevens / and the voice that made me cry mursivat jokaisen kylkiluuni, silmissäni ei ollutkaan enää niitä kyyneliä vaan sanoinkuvaamatonta onnellisuutta, nimittäin Placebo oli yksinkertaisesti aivan uskomattoman kova ja juuri niin käsittämättömän suurta rakkautta, etten oikeastaan osaa sanoa mitään, paitsi tietenkin, että Brian Molko on ihana.
Social Icons