Olen matkustanut tänään kolmesataa kilometriä takaisin kotiin, nukahtanut bussiin musiikin kuiskaillessa korviin this is who i am escapist paradise seeker ja herännyt myöhemmin katselemaan lumisia maisemia bussin ikkunasta. Ensilumi on peittänyt maailman suloiseen viattomuuteen ja mun on tehnyt mieli istua lumivalkeaan verhoutuneen pellon laidalla kirjoittamassa tarinoita maailman kauneudesta; lumimyrskyistä pienen kaupungin laidalla, kylmistä talviaamuista ja huuruiseen ikkunaan piirretyistä sydämistä.
Maailman rakkain pikkukaupunki on saanut kyyneleet silmäkulmiin, mä olen istunut lumisella ruohikolla valokuvaamassa ensilumen viattomuutta ja matkustanut hiekkateitä aina keltaisen puutalon pihaan saakka. Syysmyrsky on saanut puiden latvat huojumaan pimeyden maalatessa maailmaa hiljaisuudella ja tuuliainen on kuiskinut tarinoita yksinäisistä sieluista ikkunoiden takana; on ollut aavemaista ja meidän ollessa hetken aikaa hiljaa tuuliainen on jatkanut kuiskimistaan entistä kovemmin. Ulkona tuuliainen tarttuisi hiuksiin uskomattomalla voimalla, etsitään kynttilöitä sähkökatkoksen varalle ja nyt taidan mennä saunomaan ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen - niin, elämä on tällä hetkellä pelkkää onnellisuutta.
Lähetä kommentti