Villihevosvarsan tullessa metalliaidan toiselle puolen ihmettelemään kameraa mietin, kuinka paljon mä kaipaan hevosten kanssa olemista ja ratsaille nousemista. Ehkä mä olen ikuisesti heppatyttö, haaveilen omasta hevosesta ja kaipaan sitä tunnetta, kun on otettava hevosen harjaksesta kiinni vauhdin yltyessä mielettömäksi - silloin tuntee todella olevansa elossa. Kylmän tuulen tarttuessa hiuksiin sanoin hyvästit villihevosille, kuvasin kaukana horisontissa siintävää kaupunkia ja olin typerän onnellinen kaikesta.
4. lokakuuta 2013
world animal day
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Lähetä kommentti