Lapsuusvuosinani minä rakastin lelulehtiä, niitä, jotka ilmestyivät postilaatikkoon monta viikkoa ennen joulua. Muistan, kuinka äärettömän innoissani olin vanhempieni tuodessa postilaatikosta vuoden ensimmäiset lelulehdet ja kuinka ennen joulua kävimme pikkusiskoni kanssa niitä todella tarkasti läpi ja merkitsimme ne lelut, jotka tahtoisimme joululahjaksi. Joululahjat olivat lapsuusvuosinani tärkeä osa joulua, joinakin vuosina mahdollisesti se kaikista tärkein ja tulen todennäköisesti ikuisesti muistamaan sen, kun aattoiltaisin istuimme perheen kesken olohuoneessa avaamassa joululahjoja, se oli aina yksi vuoden parhaimmista hetkistä, se, jota odotin aina aivan suunnattomasti ja jonka päätteeksi jäimme pikkusiskoni kanssa joulukuusen alle leikkimään. Vuosien saatossa sain joululahjaksi monta sellaista lelua, jotka olin merkinnyt lelulehdestä, mutta myös monta sellaista, mitä ei lelulehdistä löytynyt, monta sellaista lelua, joka ei kuulunut niihin suosituimpiin leluihin juuri sinä vuonna.
Hymyilen edelleen tyhmästi muistellessani niitä hetkiä, kun olen aattoiltoina löytänyt lahjapaketeista Bratzeja, leluhevosia ja paljon toivottuja pehmoleluja, mutta myös niitä hetkiä, kun lahjapaketista on löytynyt ne aivan ensimmäiset sukset tai lämmin flanelliyöpaita, joka päällä on ollut ihana nukahtaa joulusaunan ja iltapalan jälkeen uusiin lakanoihin. Vuosien saatossa joululahjojen merkitys kuitenkin muuttui, ne eivät olleetkaan enää se kaikista tärkein asia joulussa ja sen sijaan, että olisin odottanut sitä hetkeä, kun avaamme sen järjettömän määrän joululahjoja joulukuusen ympärillä, minä aloin odottaa enemmän joulun ääretöntä rauhaa ja sitä, että sain katsoa aattoaamuisin Lumiukon. Huolimatta siitä, etteivät lahjat olleet tärkeintä joulussa, ne tekivät minut tavattoman onnelliseksi istuessamme koko perheen kesken olohuoneessa avaamassa niitä yhdessä ja muistan edelleen, kuinka onnellinen olin löytäessäni aattoiltana lahjapaketista esimerkiksi hartaasti toivomani uuden puhelimen tai keräämäni lautasia keräämääni astiastoon, mutta kaikista rakkaimpana muistan sen, kun saimme pikkusiskoni kanssa joululahjaksi pianon, saman, joka on kulkenut siitä lähtien mukanani jokaisessa kodissani.
Enää vuosiin joululahjat eivät ole olleet minulle tärkeä osa joulua, ne ovat kyllä lämmittäneet mieltäni aina aattoiltaisin ja vielä pitkään sen jälkeenkin, mutta minulle tärkeintä joulussa on jo vuosien ajan ollut se syvällä rintalastani alla tuntuva rauha, rakkaimpien ihmisten kanssa viettämäni aika ja se, että saan vuosi toisensa jälkeen ripustaa joulukuuseen ne samat koristeet kuin lapsuusvuosinani. Enkä minä niitä lahjoja ole kokonaan unohtanut, tänä vuonna ostin joululahjoja sille maailman rakkaimmalle ihmisille, mutta myös pikkusiskolleni ja vanhemmilleni. Ostin lahjoja, jotka olin miettinyt kovin tarkkaan, lahjoja, jotka ihan todella tahdon antaa tänä jouluna ja joilla on oikeasti merkitys, minä en ostanut mitään turhaa, sellaista, mikä jäisi mahdollisesti kaapin pohjalle odottamaan oikeaa hetkeä tai unohtuisi aivan kokonaan. Joulukuun ensimmäisinä päivinä istuin aina hetkittäin olohuoneen lattialla, join teetä ja paketoin joululahjoja kauniisiin papereihin, solmin kiiltäviä nauhoja ja viimeistelin ruseteilla, ne olivat hyviä hetkiä ja en voinut olla hymyilemättä itsekseni, kuinka onnelliseksi ne hetket minut tekivät ja kuinka ne hetket ovat varmasti yksi uusista jouluperinteistäni, tässä uudessa kodissa.
Lähetä kommentti