VON HERTZEN BROTHERS @ LUTAKON LIPPA 19 08 2021
Von Hertzen Brothers on yksi niistä yhtyeistä, jotka ovat vuosien saatossa onnistuneet jättämään ikuisen jäljen syvälle rintalastani alle, yksi niistä yhtyeistä, jotka ovat kulkeneet minun mukanani elämän juostessa eteenpäin. Olen saanut todistaa yhtyeen uskomattomuutta värivalojen loisteessa onnekseni luvattoman useasti, useammin kuin mitään muuta yhtyettä elämäni aikana ja kävellessäni yhtenä harmaana elokuisena torstaina sateen jälkeen kohti Lutakkoa mietin itsekseni, kuinka kaikista niistä kerroista huolimatta en ollut vuoden hiljaisuuden aikana kaivannut mitään niin valtavasti kuin olin kaivannut Von Hertzen Brothersia ja sitä sydänjuuriani armottomasti ravistelevaa tunnetta, jonka musiikki saa minussa aina aikaan. Ilma tuoksui sateen jälkeen raikkaalta ja hetkeä myöhemmin seistessäni odottamassa yhtyeen nousevan värivaloihin minä havahduin siihen ajatukseen, että siitä oli ehtinyt kulua melkein kaksi kokonaista vuotta, kun olin viimeksi päässyt todistamaan yhtyettä livenä, se on kauemmin kuin kertaakaan koko viime vuosikymmenen aikana, kauemmin kuin olisin koskaan tahtonut uskoa.
Kun Von Hertzen Brothers sitten lopulta asteli värivalojen loisteeseen sinä harmaana elokuisena iltana tunsin, kuinka kyyneleet tarttuivat silmäkulmiini välittömästi, ennen ensimmäistä kertosäettä, niin valtavasti minä olin kaivannut. Disciple of the Sun on ehdottomasti yksi yhtyeen hienoimmista biiseistä, se on aivan uskomattoman herkkä ollakseen niin vahva ja sanojen and after nightfall my moon is watching over you kaikuessa elokuisessa illassa olin sanaton, kyyneleet silmäkulmissani mietin kaikkia niitä hetkiä, jotka olen saanut viettää värivalojen loisteessa niiden sanojen tunkeutuessa selkäytimeeni. Niitä rakkaita hetkiä värivalojen loisteessa unohduin kuin huomaamattani miettimään biisi toisensa jälkeen, kulkemaan musiikin mukana aina vuosien takaisiin muistoihin ja tunteiden ääripäihin, mutta aivan yhtä rakas oli myös se hetki harmaan taivaan alla sinä elokuisena iltana. Sinä iltana kaikki rakkaat biisit, jotka olin kuullut lukuisia kertoja aiemmin värivalojen loisteessa, kaivautuivat armottomasti rintalastani alle ja saivat minun hauraan sydämeni muuttamaan hetkittäin rytmiään, tuntui kuin olisin palannut kotiin kuljettuani melkein kaksi kokonaista vuotta jossain pimeyden keskellä. Insomniac, River, Kiss a Wish ja Freedom Fighter kuulostivat sinä iltana paremmalta kuin mikään on kuulostanut aikoihin, kuin en olisi kuullut niitä koskaan aiemmin ja se oli niin ihmeellistä, etten osannut kuin hymyillä tyhmästi itsekseni.
Seitsemäntenä biisinä elokuisessa illassa kaikui Somewhere in the Middle, yksi biiseistä, jotka ovat minulle ihan erityisen tärkeitä, rakkaita. Sanojen you got lost somehow, but I'm here for you now, my child, your wings are all broken, but you're breathing saadessa sydämeni jättämään lyönnin välistä en vain osannut olla miettimättä sitä vuosien takaista hetkeä, kun minä istuin vanhan kotini parvekkeella Helsingissä auringonlaskun maalatessa taivaan vaaleanpunaisella ja raskaan syksyn jälkeen sydämeni tuntui kevyeltä niiden samojen sanojen kaikuessa kuulokkeissani. Se tulee epäilemättä aina olemaan minulle yksi rakkaimmista biiseistä koskaan, mietin musiikin kulkiessa lävitseni ja saadessa kyyneleet valumaan poskipäilleni, se on monella tavalla erityinen biisi ja niin on myös hetkeä myöhemmin kuultu aivan käsittämättömän kaunis Sunday Child, jonka sanat you're far away from home, under the cloudless skies of blue, exploring the unknown, holding a guiding light with you kaikuivat siinä hämärtyvässä illassa niin valtavan kauniisti, että tuntui kuin kaikki muu ympäriltäni olisi hetkeksi kadonnut.
Pimeyden alkaessa vähitellen verhota maisemaa tummansiniseen jäin kiinni kahdeksan vuoden takaisiin hetkiin, kun Coming Home ja Flowers and Rust kaikuivat viileässä elokuisessa illassa. Muistan edelleen elävästi, kuinka silloin kahdeksan vuotta sitten Flowers and Rust ilmestyi ensimmäisenä singlenä tulevalta albumilta ja kuinka kesken luennon lähdin kotiin, jotta voisin kuunnella sitä rauhassa, rakastin sitä ensimmäisestä kuuntelukerrasta lähtien aivan äärettömästi. Niin rakastin myös kahdeksan vuotta sitten maaliskuussa ilmestynyttä albumia Nine Lives, jonka myötä kävin luvattoman useasti yhtyeen keikoilla ja josta tuli vuosien saatossa itselleni yksi viime vuosikymmenen tärkeimmistä albumeista. Se oli minulle tavallaan kuin käännekohta ja ehkä juuri siksi sanojen I became, a charlatan, a bohemian, a clown without shame tuntuessa kylminä väreinä selkärangassani sydämeni muutti rytmiään, aivan kuin silloin kahdeksan vuotta sitten. Ja aivan kuin silloin kahdeksan vuotta sitten, minä rakastin sinä iltana Von Hertzen Brothersia ensimmäisestä sekunnista viimeiseen, rakastin niin, että hetkittäin kyyneleet valuivat vuolaina poskipäilleni ja sulkiessani silmäni viimeisen encoren aikana tunteakseni musiikin jokaisessa hengenvedossani toivoin sen hetken jatkuvan ikuisesti, sinä iltana minä rakastin, rakastin jokaisella solullani niin, että se sai minut hymyilemään vielä kävellessäni myöhemmin kotiin tummansinisen taivaan alla.
Lähetä kommentti