29. syyskuuta 2021

NIINÄ HETKINÄ OLEN HYMYILLYT KUIN PIENI LAPSI

IMG_5034IMG_5149

 

Huomenna on syyskuun viimeinen päivä, se tuntuu tavallaan uskomattomalta, sillä syyskuussa aika on kulkenut kuin virtaava joki, vapaasti ja armottomasti. Päivät ovat kuitenkin olleet kauniita, luonto on alkanut vähitellen verhoutua äärettömän kauniiseen ruskaan ja kulkiessani pitkin iltapäivän valoon verhoutuneita katuja keltaiset lehdet ovat kahisseet askeleideni tahdissa. Olen hymyillyt kuin pieni lapsi katsellessani lehtien putoavan tuulen tarttuessa puiden latvoihin, tanssinut askeleeni pitkin hiekkatietä ja pysähtynyt hetkeksi katselemaan järvelle, hengittänyt keuhkojeni täydeltä erityisen kaunista syksyä, joka on saanut sydämeni muuttamaan rytmiään.

 

Iltaisin, pimeyden laskeutuessa ikkunalasin takana, olen istunut saunassa kuuntelemassa äänikirjoja, sulkenut silmäni lämmön tuntuessa jokaisessa solussani ja miettinyt itsekseni, kuinka onnellinen olen niistä rauhallisista hetkistä, niistä, jolloin minulla ei ole kiire mihinkään, vaikka aika kulkisi kuin virtaava joki. Olen sammuttanut kylpyhuoneesta valot antaessani veden virrata kasvoiltani varpaisiini asti, kuunnellut veden rauhallista kohinaa ja hymyillyt itsekseni, ihan vain hymyillyt, koska näinä päivinä ja hetkinä kaikki on ollut niin hyvin, niin kovin tasapainossa, että se on tuntunut hetkittäin epätodelliselta, saanut minut ihmettelemään elämän kauneutta.

 

IMG_4903

 

Matkustamme tänään mökille, sinne, missä olen viettänyt lapsuusvuosinani lukemattomia kauniita kesäpäiviä ja nukahtanut tuvan lämpöön kylminä talviöinä jääkaapin huristessa pienessä keittiössä ja kaappikellon lyödessä rauhallisesti läpi yön. Se on minulle yksi rakkaimmista paikoista tässä maailmassa, yksi niistä paikoista, joissa sydämeni rauhoittuu aivan erityisellä tavalla ja olen äärettömän onnellinen siitä, että saan tänä iltana nukahtaa tuvan lämpöön, herätä huomenna katselemaan rakasta maisemaa, korkeiden koivujen takana siintävää järveä.

 

IMG_4821IMG_5133IMG_5109

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.