Lauantaiaamuna, kun maisema verhoutui harmaan lukemattomiin sävyihin ja sade rummutti aitan peltikattoa, me päätimme jäädä mökille vielä sunnuntaiksi ja lähteä kotiin vasta maanantaina, me päätimme jäädä, koska tahdoimme vielä nauttia kauniista kesäpäivästä mökillä. Säätiedote oli luvannut sunnuntaille auringonsäteitä ja herätessäni sunnuntaiaamuna varovaisiin auringonsäteisiin, jotka tunkeutuivat lämpimään tupaan rullaverhon lävitse, minä hymyilin itsekseni, kuinka onnelliseksi minut teki se, että olimme päättäneet vielä jäädä. Istuimme aamupäivän kuistilla katselemassa horisontissa siintävää järveä, puhuimme siitä, kuinka tahdomme päästä vielä kerran järvelle illan viimeisten, niiden kauniiden ja niin kovin lempeiden auringonsäteiden loisteessa, istuimme ja nautimme lämpimästä ja auringonsäteisiin verhoutuneesta sunnuntaista, siitä viikon kauneimmasta päivästä.
Iltapäivällä kävelimme kumisaappaat jalassa pitkin kylätietä suuntaan, johon me emme olleet koskaan aiemmin kävelleet, tahdoimme nähdä, mitä kaikkea kylätien varrelta löytyisi ja nauttia samalla lämpimästä kesäpäivästä luonnon rauhassa. Auringonsäteet lämmittivät selkääni ja linnut lauloivat pilvettömällä taivaalla kävellessämme metsän reunustamaa hiekkatietä, aivan äärettömän kaunis päivä, mietin pysähtyessämme hetkeksi katselemaan järveä, joka kimmelsi metsän toisella puolen auringonsäteiden loisteessa. Kevyen tuulen tuntuessa hetkittäin hiuksissani mietin itsekseni, kuinka en muistanut, olinko koskaan aiemmin nähnyt niitä kauniita maisemia edes auton ikkunasta, en muistanut, mutta sillä ei ollut sinä kauniina sunnuntaina tavallaan merkitystä, sillä vaikka olisinkin nähnyt, sinä sunnuntaina tuntui jokatapauksessa kuin olisin nähnyt ne ensimmäistä kertaa elämässäni.
Jatkoimme matkaamme pitkin hiekkatietä ja ohitimme vanhan kivisen navetan ja kaksi hirsiaittaa, jotka saivat minut huokaisemaan ääneen, kuinka rakastan sellaisia vanhoja rakennuksia ja kuinka minä toivon, että joskus tulevaisuudessa omassa pihapiirissäni olisi sellainen, sellainen vanha hirsiaitta, jonka suojassa minä voisin aina hetkittäin istua kirjoittamassa rauhassa. Vanhan navetan ja hirsiaittojen jälkeen ohitimme maalaistalon, jonka pihapiirissä lehmät nauttivat auringonsäteistä sinä kauniina sunnuntaina, jäimme hetkeksi katselemaan niitä ja jatkoimme sitten matkaamme vähän pienemmälle hiekkatielle, joka kulki ensin varjoisan lehtimetsän suojassa ja jatkui sitten korkeiden maitohorsmien valtaaman kauniin pellon halki aina niemen kärkeen saakka järvelle.
Seistessäni maitohorsmien keskellä hiekkatiellä nauroin itsekseni, kuinka minulle se maisema oli täydellinen ja kuinka sellainen maisema rauhoittaa minua aina, sellainen maisema on yksi kauneimmista asioista, joita tiedän. Viileä tuuli tarttui hiuksiini kääntyessämme lopulta takaisin ja kävellessämme takaisin maalaistalon pihapiirissä auringonsäteistä nauttivien lehmien ohitse, vanhat hirsiaitat seisoivat edelleen aloillaan kuten ne ovat seisoneet vuosikymmenten ajan ja metsän toisella puolella järvi kimmelsi edelleen kauniisti auringonsäteiden loisteessa, kumisaappaat tuntuivat hiostavilta kävellessämme pellon ohitse takaisin mökille ja istuessamme aivan hetkeksi nauttimaan viileydestä kuistin varjossa, se oli ollut kaunis päivä ja sitä seurasi vielä kauniimpi ilta, josta minä tahdon kirjoittaa teille myöhemmin, tahdon kirjoittaa siitä, kuinka maisema verhoutui auringonlaskun sävyihin.
Lähetä kommentti