Keskiviikkona heräsin aikaisin kaatosateeseen, satoi niin, että se tuntui aivan jokaisessa solussani seistessäni kuistilla valkoisessa yöpaidassani ja sateen hakatessa armottomasti viereisen aitan peltikattoon palasin vielä hetkeksi takaisin peiton alle lämpimään. Tuvan lämmössä tuntui sinä sateisena aamuna hyvältä nukahtaa vielä hetkeksi ja herätä myöhemmin kuuntelemaan sadetta, joka tuntui vain yltyvän hetki hetkeltä, siinä oli jotain yhtä ihmeellistä kuin siinä edellisen päivän ukkosessa, joka jyrähteli yllämme istuessamme kuistilla villasukat jalassa. Katselin ikkunasta, kuinka korkeiden koivujen oksat taipuivat kaatosateen voimasta, söin aamiaista ja puin sitten ylleni lämpimän villatakkini ja villasukat, jotka pitäisivät jalkani lämpimänä sinä sateisena päivänä.
Istuimme monta tuntia kuistilla ja annoimme musiikin kuljettaa meitä mukanaan, katselimme hetkittäin yltyvää sadetta ja harmaan sävyin väritettyä pilviverhoa, joka alkoi iltapäivää kohti rakoilla antaen samalla heikkojen valonsäteiden luoda varovaisia varjojaan korkeiden koivujen varjostamaan nurmen peittämään pihaan. Lopulta sade lakkasi, varovaiset valonsäteet saivat sadepisarat kimmeltämään koivujen oksilla ja kävelimme kylätietä pitkin katselemassa maisemaa, joka saa minut aina kerta toisensa jälkeen rauhoittumaan, siinäkin on tavallaan jotain ihmeellistä, siinä maisemassa ja peltojen reunustamassa kylätiessä, jota paikalliset ajavat uskomatonta vauhtia ilman häivähdystäkään pelosta rintalastan alla, jotain erityistä, jotakin aivan uskomattoman erityistä.
Siinä hetkessä unohduin ajattelemaan sitä, kuinka suunnattomasti minä toivon, että jonain päivänä voisin asua jossain, missä kylätietä reunustavat kauniit pellot ja rauha tuntuu ihan jokaisessa hengenvedossani kävellessäni iltaisin kylätietä juuri ennen auringonlaskua. Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän minä tavallaan tahdon pois kaupungista, minä mietin itsekseni kävellessämme kylätietä varovaisen tuulen tarttuessa hiuksiini ja kuuntelin, kuinka jostain kauempaa lähestyi auto, joka ohitti meidät järjettömällä vaudilla maiseman alkaessa vähitellen verhoutua hämärään. Se oli ollut kaunis päivä sateesta huolimatta ja nukahtaessamme myöhään sinä iltana mieleni oli niin rauhallinen, että se tuntui uskomattomalta kaiken viime viikkoina kokemani stressin jälkeen.
Lähetä kommentti